lauantai 2. joulukuuta 2023

Lunta ja pakkasta

Ihanaa kun maassa on vähän lunta, päivisin on niin paljon valoisampaa ja onhan nää talviset maisemat paljon kivempaa kateltavaa kuin kuraloskamoskakelit. Tää lumimäärä on vieläpä ihan kohtuullinen enkä ole tuota keinun puhdistamista ja ovenpielen lakaisemista lukuun ottamatta joutunut vielä muuten lumitöitä tekemään.


Puut oli sen verran vähissä että piti lähteä heti aamusta puunhakuun mikäli mieli lämmittää taloa. Puuvarastot täydennettyäni päätin vihdoin käydä käsiksi kotitöihin, joiden rästiinjääneisyydestä eilen vähän valittelin. Isi oli innokas pesemään pyykkejäni viime viikolla halpana pörssisähköpäivänä + takuuaikana kannattaa kuulemma käyttää uutta pesukonetta. .-D Ni nyt vihdoin sain viikattua ne puhtaat vaatteet ja siirrettyä kaappiin. Eikä tää edes ollut pisin aika minkä kuivuneet vaatteet on saaneet odottaa, oon vaan tosi huonosti aikaansaava pyykkien kanssa. xp 

Sit koska tänään oli ihanan aurinkoinen päivä hyödynsin sen pesemällä vessan. Ai miten aurinkoisuus ja vessanpesu liittyy yhteen? On niin valoisaa että silmä erottaa kaikki liat ja ne saa hinkattua paremmin puhtaaksi. Tällaisia otollisia pesupäiviä ei ole ihan joka päivä talvisaikaan, ja oisin varmaan muuten skipannut homman mut mietin miten voin sitten kertoa ahkeruudestani postauksessa. xD Edistääkseni koulujuttuja samanaikaisesti pistin taustalle pyörimään Kaurasen luennon liikunnan haittavaikutuksista, en kyl kauheen hyvin jaksanut keskittyä sen kuunteluun.

Opettajan sairasloman vuoksi meillä meni vikan kouluviikon näyttösuunnitelmat uusiksi ja näyttöpäivä vaihtui tiistaista maanantaiksi. Siinä sit tuntui menneen monen aikataulut ihan sekaisin, ja sit jostain syystä yhden parin piti päästä just siihen kohtaan missä olisi ollut mun aika, ja he sitte olivat siirtäneet ajanvarauslistalta nimeni iltapäivästä aamupäivään. Eikä siinä muuten mitään mut mulla on silloin aamulla myös ryhmäliikunnan ohjaus enkä mielellään vetäisi puolen tunnin sisällä kahta pelottavaa juttua, varsinkaan ku sitä näyttöä tulee sijaistamaan sama ope jonka palautteen jäljiltä olin kevään näytön jälkeen romuna monta päivää lol, tuskin sillä on nytkään mitään hyvää sanottavaa ku oon ihan sekasin noissa mobilisoinneissa. xp Vaihdoin sitte ohjaustehtävän vasta tiistaille, onpahan vähä enemmän aikaa koota itteni kun näyttö menee taas mönkään. Sentään noi kaikki koulupäivät on nyt lyhyitä, pääsee jo puolen päivän paikkeilla lähtemään kotia ku on vaan yksi näyttö/tentti per päivä.

Noita varausjuttuja pyöritellessä meni aikaa sen verran etten sit paljoa muita koulujuttuja ehtinytkään tekemään ku meni jotenkin moti kaikkeen. Päätin sit lähtee kävelylle ekaa kertaa taudin jälkeen mut sekin oli huono idea kun oli niin  kylmä että sormenpäät paleltui, yhä peukku tuntuu vajaalta vaikka oon nyt ollut jo sisällä monta tuntia. Kello tulee puol, tulipas nyt positiivinen päätös postaukselle. xD

Ei kommentteja: