keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Finland-fiilistelyy

Mulla on ollut tapana käydä itsenäisyyspäivänä päiväkävelyllä ja toteutin saman nytkin. Käyn ihan liian harvoin ulkona päiväsaikaan ja yleensä näin talvisin ulos tulee lähdettyä vasta illan pimennyttyä. Näin valoisaan aikaan liikkuessa piti tietty valita asukin sen mukaan enkä vetänyt jalkaan megatoppahousuja vaan vähän maltillisemmat ulkopökät siltä varalta että joku tulisi vastaan, vaikka ei tuol kyl ikinä onneksi oo liikennettä ruuhkaksi asti. 

Itsenäisyyspäivän kunniaksi halusin kuunnella suomenkielistä musiikkia, mut siinä on ongelmana että kaikilla kotimaista musiikkia sisältävillä soittolistoilla valtaosa biiseistä ei ole yhteensopiva musiikkimieltymysteni kanssa, joten ratkaisin asian tekemällä oman soittolistan. Tulee nyt vähän myöhässä, mutta jos haluat vielä tähän iltaan itsenäisyyspäiväfiilistelyä musiikkimakuni puitteissa, pistä tästä soimaan:


Jos soittolista ei näy, klikkaa tästä!

Nyt joulukuussa on ollut ihanan aurinkoisia päiviä ja noi lumiset maisemat on ihan postikorttikuva-aineistoa, pitäis ehdottomasti useammin käydä nauttimassa ympäristöstä auringonvalon aikaan. Lähdin sen verran myöhään että aurinko oli jo laskemassa, mut se tarjosi toisaalta nättejä kuvauskohteita värikkäine taivaineen:


Protip: Jos et halua että huulet paleltuu pakkasessa vedä huulet toisiaan vasten. Ei vaan taas ehkä järkevin näky jos joku tulee vastaan. xD

Ei kommentteja: