maanantai 11. joulukuuta 2023

Ihana patella

Sovittiin isin kanssa eilen illalla et lähtö on kakskytvaille seitsemän, mut se kääntyi jostain syystä mun aivoissa niin et kuvittelin lähtöajan olevan 7:20. xD Nousin kumminkin onneks kuudelta mutten pitänyt kiirettä aamutoimissa, joten olin vielä yöpukeissa ja hampaita harjaamassa kun näin auton valojen kääntyvän pihatielle. Eli tuli hieman kiire lähtö kotoa aamulla. .-D Onneks olin illalla kattonut vaatteet ja pakannut laukun, se säästi aikaa tällä kriittisellä hetkellä. Toinen aivovajaus mikä mulle sattui oli koululle kävellessä se kun lähdin talsimaan puistoa kohti. Viime lähiviikolla kuljin kahtena aamuna sitä kautta kun meillä oli luontoliikunta, ni automaattisesti olin taas sinne menossa. xD

Joko tää vuoden viimeisen näyttö/tentti viikon paine näkyy siinä etten kykene enää ajattelemaan, tai sit voin syyttää viikonlopusta lähtien päällä ollutta päänsärkyä. Tää ei jotenkin tunnu tavalliselta säryltä (mut samaan aikaan kumminki ns. tuttu kipu ja varmaan ollu joskus aiemminkin) kun se on vain pään vasemmalla puolella ja on siitä päivien edetessä "valunut" alemmas. Aluksi nimitin sitä yskimispäänsäryksi kun se tuntui aina yskiessä, mut oon myös havainnut tiettyjen pään asentojen provosoivan kipua: lateraalifleksio vastakkaiselle puolelle ja rotaatio samalle puolelle voimistaa kipua. Ekstensio tuntuu hieman mut fleksio on kaikista lempein asento, eli puhelimen tuijottaminen niska kumarassa on erittäin miellyttävää. Viime yönä heräsin siihen että naamaan sattui ku olin nukkumisasennollani aiheuttanut juurikin huonon asennon. Sitte piti vaan kääntyä kipeälle poskelle ettei pää taipuisi latfleksioon väärään suuntaa. Hyvä ku vielä muutama päivä sitten harmittelin etten hahmota rangan liikesuuntia ni nyt tätä omaa päätä pyöritellessä ainakin kaularanka on tullut tutuksi ja käytän termejä ihan kasuaalisti. xD Mietin voisko tää olla jtn flunssan jälkimeininkejä, oudosti portaittain edennyt tää tauti, aina edellisen oireen hälvetessä ilmaantuu uusi eikä ikinä toivu kokonaan.

Mutta siis, tänään oli se jännäämäni mobilisoinnin näyttö. Ehdittiin parin kanssa siinä puolisen tuntia yhdessä panikoida kun kummastakin tuntui ettei osaa yhtään mitään. Silleen jopa helpotti omaa oloa kun oltiin niin samalla tasolla ja sai vertaistukea. </3 Jollain ihmeellä mulle arpoutui tyyliin helpoin mahdollinen tehtävä eli patellan mobilisointi, ja jopa minä mistään mitään tietämättömänä osasin homman ulkoa. Ainut vaan että siihen näyttöön sisältyi mobilisoinnin lisäksi myös kohteen yleisen tutkimusosion selostaminen ja enhän mä ollut sellaiseen varautunut ollenkaan ja pää löi ihan tyhjää silleen "voiko patellaa edes tutkia?" kunnes sitten open vinkkien pohjalta vihdoin oivalsin "AHAA, patellaa tutkitaan polvien testeillä", silleen voitko käyttää aivojasi joskus?? xp Takeltelin sen verran että odotin opelta toistamiseen tylyä arviota, mut koska kumminkin osasin näyttää mobilisoinnit oikein ope joutui antamaan kolmosen - mikä on maksimiarvosana mitä uskallan näytöistä toivoa, koska tiedän ettei osaamiseni näyttäydy käytännössä kovin hyvin. Eli olin todella tyytyväinen tohon tulokseen. .-) Toki opettaja taas huomautti siitä miten epävarmuuteni paistaa olemuksestani ja tarttisin varmemmat otteet.

Luksusta päästä koulusta jo puolenpäivän aikaan, tupannut nyt tässä syksyllä koulupäivät venymään ku on joutunut jäämään ekstra-ajaksi harjoittelemaan tuntien jälkeen tai kun kävin ryhmäliikuntatunneilla. En kuitenkaan ehtinyt heti seuraavaan junaan ja kun oli tunti ylimääräistä aikaa kiertelin kaupoilla. Oon ainakin kolmella kauppareissulla yrittänyt löytää isille joululahjan, mut ostan joka kerta vaan täydennystä Fikun lahjaa varten. xD 

Olin aatellut että hakisin polttopuita heti kotiin tullessa, mut ehti päivä jo sen verran pimentymään että päätin että riittäkööt nuo mitä varastossa on ja huomen sitte oon toivon mukaan aikaisemmassa, tai pakko sit pimeessä hakee joka tapauksessa koska käytin kaiken loppuun.. Sit on treenaillut huomista ryhmäliikunnan ohjausta mut ei oo tänään tullut parhaimpia suorituksia siihen liittyen, no ehkä säästelen sitä huipputulosta sitte huomista varten (tuskin lol). Noh, koitan käydä sen läpi vielä kerran, sit onkin jo kiire suihkuun ja iltapalat vetää ja äkkii nukkumaan et jaksaa nousta kuudelta joo moi.

4 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Hauska postaus! Vauhdikkaasti sait itsesi valmiiksi aamulla!
En ihmettele, että sellaisista tehtävistä, mitä teillä on ollut, tulee päänsärkyä. Ite ehkä koittaisin ajatella, että mun päässä on korkki, ja kun avaan sen, kivun aiheuttaja vetäytyy ylös kuin siellä olisi magneetti. Sit voi ottaa vastaan myös kimmeltävää energiaa ja lopuksi sulkee korkin.
Tosi kiva että sulla meni näyttö hyvin! Onneksi olkoon! .-)

Kasa kirjoitti...

Hauskaa että pidit siitä. .-D Aika usein saatan olla tyyliin vessassa pesemässä käsiä ja sit autoäänet kuuluu pihalta ja tulee kiire pukee, ulkovaatteet mut tää oli ennätysjälkeenjääneys et oli viel yöpuku päällä. xD Nyt päänsärky on onneksi jo hellittänyt lähes kokonaan, jos väkisin alkaa päätä väännellä sen saa tuntumaan mut ei muuten häiritse. Saattoi jopa johtua noista näytöstä ja ohjaamisesta, koska se alkoi lauantaina ku treenattiin isin kanssa mobilisointia ja sitä ryhmäliikuntaa vetäessä kiinnitin huomioo että "kappas, nyt sattuu vähemmän kuin eilen tätä kohtaa tehdessä", eli se hiipui samoihin aikoihin ku sain molemmat tehtävät suoritettuu. Mut täytyy muistaa tuo korkkijuttu, se kultasiipiajatuskin oli hyvä. <3 Kiitos & kiitos myös kommentin jättämisestä, näkyy olevan vuoden eka kommentti. .-D

iikku kirjoitti...

Hyvä että meni ohi päänsärky! Voisi mahdollisesti johtua näytöistä ja esiintymisistä. Hyvä että sait apua kultaisista siivistä. .-) Mulla itellä ryhti aina paranee ja tulee parempi olo, kun ajattelen niitä. Muutkin visuaaliset ajatukset auttaa mua. .-)

Kasa kirjoitti...

Hmm, kattelin päänsärkyjuttuja ja tuollainen toispuoleinen päänsärky voisi ilmeisesti viitata migreeniin. .-o Toivottavasti jää tähän yhteen kertaan eikä rupea toistumaan mitenkään säännöllisesti, sehän vasta kiva olis kun koulustressi alkaisi laukaista migreeniä.. Ei kyl ollut onneksi mitään muita oireita ja toi mun särky oli suht pientä, yks luokkalainen joutui kans ohjaamaan migreenissä osuutensa ja hän ei voinut muiden ohjausvuorolla tehdä muuta kuin makoilla. .-( Mut joo onneksi helpotti, en oo kyl vielä uskaltanu kääntyä nukkumaan vakiokyljelle ku silloin yhtenä yönä se pahensi asioita. Joo käytiin tuol koulussa aivojuttuja ja pelkät ajatukset kuulemma aktivoi samoja alueita mitä itse asiaa tehdessä, eli hyvän ryhdin ajattelu voi kai oikeesti tehostaa asiaa! .-D