lauantai 23. marraskuuta 2019

KS: Vihdoinkin Moonlight Lovers!

Suosikkipostaus alkakoon:

🎮 Pelit:

Kuukauden pelatuimmat:
  • Moonlight Lovers
  • The Sims 3
  • Just Dance
Koko marraskuun ajan kärkkymäni Moonlight Lovers julkaistiin vihdoin, ja tässä olisi ym, hieman ekoista pelikerroista nousseita mietteitäni:

Pakollinen AP-rage: Aloittaessa uuden pelin saa käyttöön ilmaiset n. 6500 AP / deitti, millä sai ihan hyvin pelin käyntiin, mutta määrä ei riitä lähellekään ensimmäisen jakson läpäisyä. Action Pointseja ei myöskään saa kerrytettyä säästämällä, vaan pelissä on edettävä 17 dialogirepliikkiä / päivä, missä ei ole kyllä mitään järkeä. Olisivat laittaneet edes pienen säästörajan, sillä pelaamisesta tulee niin töks-töks-töks kun AP loppuu kesken keskustelun. Ylipäätään mietin miksi toimintapistejärjestelmää mentiin muuttamaan alkuperäisestä 300/10 -> 510/30. AP:ta tulee siis päivittäin enemmän, mutta myös dialogit maksaa paljon enemmän, joten tämä muutos menee alkuperäiseen verratessa tappiolle (30/17). Luuleeko Beemoov että pelaajat on niin tyhmiä että iloitsevat isommista AP-tuloista eivätkä tajua jäävänsä loppupeleissä puolet vähemmälle? Olisivat vaan suoraan laittaneet lukemiksi 300/20 jos niitä oli pakko muokata.

Deitit: Moonlight Lovers poikkeaa aiemmista Beemoov-peleistä siinä, että jokaisella deitillä on omanlaisensa 10 jakson mittainen tarina, ja heti intron jälkeen saa valita kenet kuudesta kundista ottaa kohteeksi, tosin nyt aluksi tarjolla on kuitenkin vasta kaksi deittiä. Olin iloinen että Vladimir oli heti saatavilla, sillä olin jo aiemmin ehtinyt iskeä silmäni häneen, mutta kiinnostus lähti kyllä roimaan laskuun, koska Vladimir kohtelee hahmoa tosi ikävästi... Noo, toivotaan että Vladimir alkaisi käyttäytyä parin jakson sisällä paremmin, vaikka varmaan jää vähän harmittamaan tämä huono ensivaikutelma. Alku Beliathin kanssa oli paljon mukavampi jo pelkästään siksi että hän oli sentään kuljettanut hahmon lepäilemaan sohvalle (Vladimir jätti hahmon nukkumaan lattialle xD) mutta en ollut tästä ylihurmuristakaan liiemmin innoissani. Muitakin deittejä nähtiin toki vilaukselta, ja kummankin tarinassa esiintynyt Raphael on ihanan ymmärtäväinen ja käyttäytyi hahmoa kohtaan mukavasti, ja myös Aaron vaikuttaa sympaattiselta. Ivan herätti intron perusteella varmaankin eniten mielenkiintoani ja odotan että hänestä kuultaisi pian lisää!

Sisältö, ulkoasu yms: Muihin Beemoovin peleihin verratessa Moonlight Lovers on tosi pelkistetty ja sivulla ei ole jaksojen pelaamisen lisäksi mitään muuta ekstraa, kuten minipelejä, hahmon ulkonäön muokkausmahdollisuuksia tai foorumia. Kuvien lunastukseen ei vaikuta ollenkaan oikeat treffiasut tai kiintymyslukemat, vaan peliä käydään pelkästään dialogivalintojen voimin. Sanomisissa onkin tarjolla varsin paljon valinnanvaraa, joskin harmittaa miten aggressiivinen hahmo on, päähenkilöstä on selvästi yritetty tehdä vahva nainen mutta eikö hän voisi rauhoittua hetkeksi aikaa? Ärsyttää myös miten tyhmä hahmo on kun hän ei tajua pelaajalle itsestäänselviä asioista, esim. hän ei aluksi ymmärrä olevansa tekemisissä vampyyrien kanssa, ja eka jakso meneekin varmaan kaikkien deittien kanssa siinä kun käydään samat faktat läpi, oispa nää ujutettu jo introon... Pelin ulkoasu ja taustamusiikit ovat teemaan sopivasti synkkiä, ja musiikit vaihtelevat kivasti tapahtumien/hahmojen mukaan.

Yleinen mielipide: Kököstä AP-järjestelmästä huolimatta tarina vaikuttaa ihan lupaavalta ja useampikin deitti saa kiinnostusta heräämään jo intro-jaksossa. Itelle hahmon ulkonäönmuokkaus-toimintojen puuttuminen ei ole mikään ongelma, sillä nykyään harvemmin tulee muissakaan peleissä vaatekaapilla käytyä + kuvissa olevat hahmon ruskeat hiukset ja harmaat silmät sattuvat olemaan valmiiksi sellaiset mitkä oisin todennäköisesti itelleni valinnut. .-D Kuvien saaminen huolettaa vähän kun lunttisivut ei kuulemma auta, niin varmaan missaan sitten kaikki, mutta toisaalta on tosi vapauttavaa kun pelatessa saa edetä omien valintojen mukaan eikä jokaista dialogia täydy olla tarkistamassa lunteista.


Ja sitten vielä tämä kaikkien eniten odottama JD-tanssitilasto. .-D Aaa, kattokaa nyt mitä pöksydraamaa, kahdenkympin pokaalista on pisteen päässä kamppailemassa tällä hetkellä jopa neljä biisiä!

Mama Mia (19) 👖 |  Mad Love (19) 👖 |  Sugar (19) 👖 |  Water Me - Tennis Version (19) 👖 |  Obsesión (18) | Mi Mi Mi (18) 🏆 |  Fire (18) | New Rules - Extreme Version (17) | Finesse (Remix) - Extreme Version (16) | Where Are You Now? - Hide-and-seek Version (16) | Bum Bum Tam Tam - Mad Scientist Version (16) | Work Work - Extreme Version (15) | OMG - Extreme Version (15) | Havana - Tango Version (14) | Bang Bang Bang - Extreme Version (14) | Bum Bum Tam Tam (13) | Sweet Sensation (13) | Work Work (13) | A Little Party Never Killed Nobody (All We Got) - Twenties Version (13) | Not Your Ordinary (13) | Where Are You Now? (12) | Finesse (Remix) (12) | Bang Bang Bang (11) | OMG (10) | I Feel It Coming (10) | Mad Love - Extreme Version (9) | Rave in the Grave (9) | Pac-Man (9) | Milosc W Zakopanem (9) | Sweet Little Unforgettable Thing (8) | Calypso (8) | I’m Still Standing (8) | Narco (8) | No Tears Left To Cry (7) | Rhythm of the Night (7) | Adeyyo (7) | DDU-DU DDU-DU (7) | Shaky Shaky (7) | Sangria Wine (6) | Un Poco Loco (6) | New Rules (6) | Mi Mi Mi - Sassy Version (6) | A Little Party Never Killed Nobody (All We Got) (6) | One Kiss (5) Nice For What (5) | Ça Plane Pour Moi (5) | Havana (5) | New World (4) | New Reality (4) | Familiar (4) ⌛ |  TOY (2) | Water Me (2) |

📚 Lukeminen

Sonic the Hedgehog (Archie)

Pääsarjiksen lukeminen muuttui kiinnostavammaksi jossain numeron +120 paikkeilla kun jokainen lehti ei käsitellyt pelkkiä erillisiä lyhyitä minitarinoita vaan jatkumoa riitti useammalle kerralle. Karl Bollersin kirjoittamaa ylidramaattista suhdesekoilua oli jopa jollain tapaa mielekästä seurata, ja tykkäsin myös kun Eliaksesta kuultiin pitkästä aikaa kun hän ilmoitti olevansa valmis palaamaan takaisin vallankahvaan jotta kruunu ei joutuisi vääriin käsiin. Todellinen laadun parantuminen alkoi kuitenkin vasta 160 numerossa, jossa sekä kirjoittaminen että kuvitus parantui reippaasti Ian Flynnin ja Tracy Yardleyn liittyessä tiimiin. Flynnin käsissä hahmot saivat heti uutta luonnetta, hyvänä esimerkkinä Scourgen muodonmuutos. Kuvituksella on myös tärkeä osa lukukokemuksessani, ja välillä tekisi mieli postailla Sonic-sarjisblogiini kohtauksia ihan vaan siitä syystä että Yardleyn piirtämät kuvat on niin hienoja. .-D <3 Tässä pari juonikokonaisuutta joista tekee mieli pölistä vielä vähän enemmän:

Return to Angel Island
Knuckles palaa Sonic ja Chaotixin väki mukanaan vihollisjoukkojen valtaamalle Angel Islandille saatuaan hätäviestin, jossa ilmoitetaan että hänen isänsä on kidnapattu. Matkaan mahtuu monia käänteitä, kuten odottamattomat liittolaiset, Knuckles saa takaisin kuolleistaheräämisen jälkeen kadottamansa voimat ja tapaa myös ensikertaa pikkuveljensä. Tykkäsin siitä miten Sonic ja Knuckles olivat jotenkin kerrankin sovummassa ja heidän yhteistyönsä pelasi hyvin, jostain syystä mun tekee mieli verrata heidän vuorovaikustaan hammasharjani sinipunaisten värien yhtenevään harmoniaan (mitä? xD). Ehdin jo harmistua Remingtonin menehtyessä taistelussa, sillä hän on ollut yksi lempparihahmoistani, mutta sit ehdinkin jo spoilaantua ettei tämä ollutkaan hänen loppunsa, jejeh! Tykästyin myös pienen alkujärkytyksen jälkeen Jon Grayn hupsuun piirrostyyliin, hänen piirtämänsä hahmot ovat ilmeikkeitä ja kuvissa on taustalla pieniä vitsejä yms. kivoja yksityiskohtia. .-D

Mobius 25 Year Later
Tykkään jostain syystä ihan hirveästi näistä tulevaisuuteen liittyvistä tarinoista, ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kokonaisuus joka herätti enemmän mielenkiintoa. Tykkäsin hahmojen uudistetuista tyyleistä, vaatteet pukee heitä hyvin! Olin myös innoissani päästessäni seuraamaan nuoremman sukupolven menoa, varsinkin Knucklesin ja Julie-Sun tytär Lara-Su on näissä tarinoissa suosikkini (joskin hän oli tässä vähän turhan neiti, tykkäsin enemmän 30-version Larasta). Juoni eteni varsin verkkaisesti ja useampikin osa oli "turhaa" täytettä, mut itelle on mieluista seurata hahmojen vuorovaikutusta keskenään ja Laran valmistujaisjuhlat tai tyttöjen pyjamabileet yms. arkisempi perhe-elämä on mukavaa vaihtelua jatkuvalle actionille. Tarinan pääpointti Knucklesin antaessa tyttärelleen siunauksensa oli hieno, mutta miksi kaikki jätettiin sen jälkeen ihan kesken juuri kun näytti siltä että ollaan pääsemässä vauhtiin? Valtava pettymys, sillä sääoloihin liittyvä kriisi vaikutti myös kiinnostavalta. Ken Penders on vastannut suurimmasta osasta näiden alkuaikojen Knuckles-tarinoiden kirjoittamisesta ja näkee että Knuckles on hänelle kuin oma poika, ja siksi tuntuukin hirveän julmalta että Pendersin tekemien tekijänoikeusvaatimusten seurauksena sarjiksista poistettiin myöhemmin kaikki hänen luomansa hahmot, joihin mm. sisältyi koko Knucklesin perhe, joka jouduttiin kirjoittamaan ulos tarinasta. Knuckles ei ansainnut sitä. Sentään näiden tulevaisuustarinoiden kautta voi jollain tapaa ajatella että Knuckles löytää kadonneet läheisensä vielä ja näin saan itselleni mielenrauhan.


📺 TV-sarjat

Kuukauden katsotuimmat:
  • Sonic X
  • Amazing Race
  • Selviytyjät Suomi
Amazing Racessa ollaan taas siinä vaiheessa kun katselu käy kiinnostavammaksi parien vähentyessä jolloin tehtävien suorituksesta ehditään kertoa yksityiskohtaisemmin ja saa jänskätä ketkä menee finaaliin. Jäljellä olevat parit eivät tosin ole kovin kivoja, lempparini finaalikolmikosta ovat Tara & Joey ihan vaan siksi että Brooke & Scott ovat ärsyttäviä ja London & Logan ovat jostain syystä olleet aina mulle tosi mitäänsanomattomia ja suorastaan unohdan heidän läsnäolonsa.

Tämä Selviytyjät Suomi kausi on ollut selvästi huonompi pariin edeltäjäänsä verratessa. Kilpailijoista oikein kukaan ei kiinnosta tällä hetkellä: Kaikessa hyvä Kai on liian itsevarma ja ylitäydellinen, Juhani on tylsän passiivinen, Taina pilaa vedätysyritykset "kerron kaiken kaikille" -periaatteellaan... Vähän mälsää että yhdistymisen jälkeen pudotuksia on sanellut valtaliittouma, tosin viimeksi ollut Kasperin pudottaminen oli vähän poikkeavampi käänne. Karkoitussaarta oli hyödynnetty aika osuvasti kun henkilöt joilla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa äänestykseen pudotessaan saivat sitä kautta uuden tilaisuuden jatkaa. Amulettipuolikkaat on outo idea, ne talismaanit jää muutenkin aina käyttämättä, joten tarviiko niiden löytämistä hankaloittaa entisestään?

Sonic X:n kakkoskauden aloitus oli melkoinen pettymys kun oikeastaan mikään ei muuttunut ja juoni pyöri edelleen emeraldien metsästyksen ympärillä. Chaos-saaga ei ylipäätään ollut niin mieleeni, sillä olin lukenut saman juonen jo sarjakuvana, tosin tässä se oli sentään toteutettu paremmin.

Shadowiin keskittyvä tarina oli sen sijaan kiinnostavampi (vaikken edes pidä Shadowista sarjakuvissa). Ilahduin miten tässä käsiteltiin Shadowin historiaa ja hänen muistojaan Mariasta, olin kyllä wikistä nämä samat jutut lukenut mutten oikein koskaan ymmärtänyt kaikkea Shadowin luomisprosessista ja voimista yms, joten X valaisi asiaa hyvin. Shadow-juoni meni paikoitellen yllättävänkin synkäksi ja aaa mitä cliffhangereita..!

Just tuli katsottua myös odottamani Chaotixin ensiesiintyminen ja ymm, kolmikon meno on kyllä nimensä mukaista kaoottista sähellystä + varmaan puolet puheista meni ohi Vectorin sössöttäessä, Charmyn kikatellessa koko ajan taustalla tai kun hämmennyin siitä miten matala ääni Espiolla on (olin aatellut sille jostain syystä jotain meidän Bratz-Jaden tyylistä ääntä XDDD). Chaotixista on paljon mielekkäämpää lukea sarjakuvissa kun saa rauhassa edetä puhekupla kerrallaan, heidän meno täällä äksässä oli vähän liian hektistä.

P.S. Knuckles on ihana itsensä: "Minun on suoritettava velvollisuuteni ja vartioitava Master Emeraldia. Pahus, mokasin ja Master Emerald hajosi sirpaleiksi/varastettiin yms. Noh, vaikka epäonnistuin tehtävässäni voin vielä yrittää korjata tilanteen." jne. .-D


🎵 Musiikki

Kuukauden biisilista:

Neljä Ruusua - Esirippu
Neljä Ruusua - Eutanasia
Marco Mengoni - Everest
Katri Ylander - Irrallaan
Marco Mengoni - Muhammad Ali
Neljä Ruusua - Mustia ruusuja
Katri Ylander - Onko vielä aikaa?
Neljä Ruusua - Paikallinen Paavi
Neljä Ruusua - Riemukaari
Marco Mengoni - Rivoluzione
Katri Ylander - Valehdellaan
Neljä Ruusua - Viimeinkin
Marco Mengoni - Voglio
Katri Ylander - Unta
Neljä Ruusua - Älä luovuta

Esittelen taas nopeasti eniten kuuntelussa olleita albumeita:


Katri Ylander: Maailman ihanimmat


Radiosta sattui useampana iltana soimaan pari kivaa biisiä Katri Ylanderin vanhempaa tuotantoa, minkä innoittamana päädyin kuuntelemaan Katrin Maailman ihanimmat -kokoelma-albumia, joka sisälsi nämä molemmat biisit (=Onko vielä aikaa ja Valehdellaan). Tykkästyin yllättävän paljon levyyn useamman kuuntelukerran myötä ja pakko myöntää että se on tämän kuukauden paras musalöytö! Katrilla on ihana ääni ja levyä kuunnellessa ihan yllätyin miten paljon olin entuudestaan kuullut hänen biisejään.




Marco Mengoni: Atlantico


Mangon uusimman levyn biiseissä on etnisiä (jos tää nyt on oikea sana kuvastamaan sitä) vivahteita, mutta yleisfiilis on kuitenkin moderni. Mitä useamman kerran levyn kuuntelee läpi sitä enemmän sieltä tuntuu löytyvän kivahkoja kappaleita, mutta levy ei ole kuitenkaan Mangon parhainta tuotantoa. Kuuntelufiilistä vähän häiritsee kun musavideoissa on tyhjiä kohtia ja paljon mainoksia tubessa kuunnellessa.



Neljä Ruusua: Mustia ruusuja & Euforia


Nämä pari Neljän ruusun uusinta albumia ovat olleet jonkin verran kuuntelussa. Mustia ruusuja sisältää ehkä parempia sanoituksia mutta tykkään enemmän Euforian soundista, jos nämä kaksi albumia yhdistäisi niin siitä voisi tulla hyvä kokonaisuus. Jokunen kiva uusi biisilöytö on tullut tehtyä, mutta levyjen parhaimmat kappaleet ovat ne mitä on radiossakin jo soitettu.





Tähän suosikkipostaukseen päätetään siis blogmas marraskuun osalta, mutta n. viikon päästä yritän palailla kirjoittelemaan taas lisää. ,-)

Kysymys lukijoille:
Moonlight Lovers?

Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

torstai 21. marraskuuta 2019

Paratiisilintu

Heyy, näitä kuulumispostauksia ei olekaan tähän blogmasiin sisältynyt niin paljon kuin viime vuonna, erilaisia postausideoita olikin odottamaani enemmän ja niitä jää varmaan ylikin, vois koittaa tämmöisiä bloggausputkia järjestää joskus ihan muuten vaan (koska ilman aikatauluja en tunnu saavan mitään aikaan) mut ei nyt varmaan ainakaan heti joulukuun jälkeen, katellaan sit keväämmällä. Mutta tänään siis aattelin omistaa postauksen tämänpäiväisistä tekemisistäni höpötelläkseni.

Vaikka nämä marraskuun pilviset ja hämärät päivät ovat olemukseltaan tosi masentavia arvostan kuitenkin sateisia päiviä ihan uudella tavalla nyt kun olen vastuussa talon lämmittämisestä. Mieluummin pilvistä ja märkää plusasteiden kera kun poutaa ja pakkasta. Eilenkään ei tarvinnut tehdä tulta ollenkaan, mutta tänään päätin suunnata heti aamusta valkean tekoon, mikä kävi mukavan nopsasti kun puitakaan ei tarvinnut hakea kun olin sen hoitanut jo eilen. ,->

Sitten olikin jo aika suunnata tekemään aamupelailuni, mikä taitaa tästä lähtien olla Moonlight Loversin edistäminen. KYLLÄ, eilen peli vihdoin julkaistiin! Toimintapisteiden varastointi ei ole ML:ssa mahdollista, joten päivittäiset AP:t on siis käytettävä saman tien eikä niitä voi säästää pidempiä pelihetkiä varten miten yleensä toimin. Sentään AP:ta saa päivittäiseen käyttöön 510/deitti, joten riitti siitä kahdella tarinalla pelatessa sentään n. kymmeneksi minuutiksi tekemistä (koska luen englantia hitaasti ja mietin vastausvaihtoehtoja liikaa) vaikka klikkauksia sai tehtyä vain 17/deitti. Ei tämä järjestelmä tunnu niin huonolta kuin aluksi luulin, toki vähän kököttää kun peli stoppaa keskelle dialogia ja kun pelaa päällekäin useammalla deitillä menee siinä helposti sekaisin mitä on sanonut missäkin. Kirjoittelen Moonlight Loversista lisää seuraavaan KS-postaukseen, joten ei siitä sen enempää tänään.
Sanotaan vaikka niin että Vladimir koettelee hermojani...
Seuraavaksi säädin Mourujuttujen kanssa varmaan ainakin kaksi tuntia. Hoitola on pitkästä aikaa muuttunut aktiivisemmaksi ja parin kuukauden sisällä hoitajamäärä on jopa kaksinkertaistunut, ihan kiva että paikka on taas enemmän elossa vaihteeksi! Itellekin nousee aina innostus mitä enemmän porukka kirjoittelee ja ihan mielelläni luen useammankin tarinan päivässä ja suunnittelen innolla uusia tapahtumia ja jatkoa omiinkin tarinoihin. Kiva että menee välillä näinkin päin, muistan miten tyyliin lukio-aikoina aina ärsytti kun oli hirveästi tekemistä Mourussa. .-D

Mourusta selviydyttyäni siirryinkin melkein heti toisen "velvollisuuteni" pariin, elikkä kirjoittelin eteenpäin Taikapölyä. Saatiin Fikun kanssa jo joskus keväällä yllättäen ajatus tarinan jatkamisesta, ja vähitellen tuli luotua perheitä takaisin ja joskus vuonna 2014 aloitettu osa tuli kuvattua melko pian loppuun. Kirjoittamista jännitin aluksi, sillä huoletti muistaako vielä mitä vanhoihin kuviin oli suunnitellut teksteiksi ja ylipäätään tuntuu että kirjoitustaidot on vähän ruosteessa simstarinointiajoista, vaikka onhan tuota tarinointia tullut harjoitettua muiden projektien parissa ettei ihan kylmiltään kuitenkaan joutunut aloittamaan. Kyllä sitä tekstiä sitten alkoi muodostua, välillä liiaksikin: jos en mene heti asiaan vaan jaarittelen jotain muuta kuvatekstin alkuun huomaan pian käyvän niin että sitten sen varsinaisen asian käsittelylle ei meinaa jäädä enää tilaa. xD Kirjoittamiseen liittyvä jännä juttu on myös se, että nykyään tykkään melkeinpä laatia ensin tekstit ja vasta sen jälkeen näpsiä siihen sopivia kuvia, kun taas ennen en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittamista ilman kuvia. Taikapölyn edistäminen on tähän asti ollut varsin verkkaista, pitäisi yrittää saada siihen joku rutiini niin kuin ennen. Osa olisi tarkoitus yrittää saada huomiseksi julkaisukuntoon Taikapölyn 10-vuotissynttäreiden kunniaksi. ,-)

Uteliaimmat voivat yrittää tihrustella tulevan osan tapahtumia!

Loppupäivään ei sit sisältynytkään mitään kovin erikoista. Kun käytiin syömässä isi kertoi pupu-kaveristaan, joka on jo useampana päivänä hengannut saman pensaan alla, ja isi epäilee että se on asustanut siinä jo kesästä asti, mutta nyt syksymmällä kun lehdet ovat pudonneet on pupun koti tullut näkyville. .-D Kokeiltiin Fikun kanssa tänään Advanced/Intermediate-tasoista jooga-videota, koska miksei vaikka se olikin vähän raju omiin taitoihini nähden. Innostuin videolla olleesta bird of paradise -asennosta ja pääsinkin siinä yllättävän pitkälle; sain koukattua jalan kainaloon seistessä yhdellä jalalla, mutta suoristaminen ei kuitenkaan vielä ihan luonnistunut, mut vähänkö tää menee "jooga-asennot jotka haluan oppia" -listalleni!

Ei nyt ollut mikään kovin jännä päivä kun tein pelkkiä Mouru- ja Taikapölyyn liittyviä juttuja mut juuu, kiva jos silti luitte. .--)

Kysymys lukijoille:
Masentaako marraskuun sää?

Vaihtoehto 1: Joo...
Vaihtoehto 2: Ei!

tiistai 19. marraskuuta 2019

Just Dance 2019: Top 10 tanssit

Tänään tulee marraskuun viimeinen JD-lista elikä vuoden 2019 peli, loput listat + mietteeni uusimmasta pelistä tulevat sitten ensi kuussa. Viime vuonna ennen tämän pelin hankintaa tein n. minuutin mittaisten näytevideoiden pohjalta top 10 -listan kiinnostavimmanoloisista tansseista, joten nyt voidaan verrata miten on mielipiteet muuttuneet! Aiemman listan pääset halutessasi vilkaisemaan uudemman kerran täältä, mutta merkitsen nousut/laskut ylös tännekin niin sen katsominen ei ole välttämätöntä.

Arvostan kivoja ja uniikkeja liikkeitä (=ei ole tullut vastaan aiempien pelien kautta), hienoa ulkoasua (tanssijat & taustat), kivoja/tuttuja biisejä, hyviä koreografioita sekä musiikkiin rytmitettyjä liikkeitä. Saatan myös olla salaa vähän puolueellinen lempparini JD-tanssija Jerky Jessyn esittämille tansseille. .-D Tärkeintä on tietysti hyvä tanssifiilis - toiset koreografiat vaan iskee paremmin.

Listalla esiintyvien merkkien selitykset:
+/- = sija noussut / laskenut edelliseen listaan verratessa
ü = Uusi tanssi top 10 parhaan joukossa
-x = Oli viimeksi top kympissä, mutta on nyt tippunut sieltä pois


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Hmm, lista näytti kirjallisena hyvältä mutta nyt tuossa videolla tuntuu että paikkoja olisi ehkä kuitenkin pitänyt vaihdella, no kivoja nuo on silti kaikki! Silläkin voi olla jotain tekemistä että muutamaan tanssiin joutui ottamaan videopätkän tylsästä kohtaa kun yritin ottaa eri näytteitä mitä viimeksi ja joistakin oli vaan huonompi näytevideo ylipäänsä.

Kommentit listalta poisjääneistä tansseista:
  • I Feel It Coming - Kiva saada välillä vähän rauhallisempiakin tansseja. Tää on mukava "chill with Jessy" -tanssi. .-D
  • Finesse Remix (Extreme Version) - Koreografia sisältää paljon mutta liikkeet ovat kuitenkin helpohkoja - se on sitten eri asia pysyykö mukana vauhdissa.
  • Adeyyo - Tanssi on kiva, mutta toistoa on niin paljon että puolivälissä kyllästyy.
  • Work Work (Extreme Version) - Harjoittelun jälkeen tämä ei ole niin paha miltä näyttää.
  • New Rules (Extreme Version) (-x) - Tää oli viimeksi listalla ja epäilin sitä lepsuksi extremeksi, ja ei voi muuta sanoa kuin että väärin luulin. XD
  • Bang Bang Bang (Extreme Version) - Tulipas tähän extremeputki, jotenkin helpompi verrata extremejä tansseja keskenään.
  • DDU-DU DDU-DU - Näytevideon jälkeen pidin tätä Slumber Party -kopiona, mutta tää paljastui lopulta ihan erilaiseksi. Tosi näyttävä ja hieno koreografia!
  • A Little Party Never Killed Nobody (All We Got) (-x) - Tanssi on oikeastaan kivempi mitä odotin, mutta ei riitä kärkisijoille.
  • Water Me (Tennis Version) - Tennispeli on hauska idea ja jatkaa kivasti Water Me -urheiluteemaa.
  • Where Are You Now? - Tanssi ei ole yhtä paha mitä laulu.
  • I’m Still Standing - Koreografia toimi odottamaani paremmin!
  • Work Work - Simppeli mutten silti osaaaa. .-D
  • Mad Love - Tanssissa on pari kivaa kohtaa mutta pidemmän päälle alkaa pitkästyttää jatkuvine toistoineen.
  • One Kiss - Koreografia nappaa joiltakin osin, ei paha.
  • Sangria Wine - Tanssi on mukavahko, biisi ei niinkään.
  • Not Your Ordinary - Paljon toistoa muuut ihan ok.
  • Sugar (-x) - Sen sijaan että jankataan koko aika samaa hahmot olisivat voineet tehdä jotain "omia" liikkeitään, toki jotkut oli sinne päin muttei todellakaan kaikki.
  • Sweet Little Unforgettable Thing - Tanssi on ihan jees mutta valitettavasti nimestään huolimatta unohtuu helposti.
  • A Little Party Never Killed Nobody (Mobster Version) - Ymm, jostain syystä masentaa kun tää tulee vaikkei mulla sinänsä ole mitään tanssia vastaan.
  • Mad Love (Extreme Version) - Vähän sekava.
  • New Rules - Yksinkertainen (ainakin extreme-version pelaamisen jälkeen).
  • Bum Bum Tam Tam (-x) - Ihan kivoja liikkeitä mutta toistoa on liikaa.
  • Havana (Tango Version) - Tää on niin huvittava tanssia. XD
  • Rave in the Grave - Jotenkin stressaava koreografia.
  • Milosc W Zakopanem - Tanssi ei edes ole paha mutta toi ulkka, eih...
  • Rhythm of the Night - Toistoa, toistoa ja toistoa.
  • TOY - En ees muista miten tää menee. .-D
  • New Reality (-x) - Valtava pettymys odotuksiin verratessa.
  • OMG (Extreme Version) - Mitä enemmän tätä tanssii sitä vaikeammaksi se tuntuu menevän. D-.
  • Un Poco Loco - Tää on jotenkin epämiellyttävä, pelkään tota lasta. xD
  • Havana - Ulkoasu ja elävä tausta ovat hienoja, mutta tanssi on tylsä.
  • Ça Plane Pour Moi - Tanssi on ihan hauska, mutta ulkoasu ei juurikaan miellytä silmää.
  • Narco - Tanssi on sinänsä ok mut en kuitenkaan hirmuna tykkää.
  • New World (-x) - Tämäkin osoittautui pettymykseksi, ei ollut tanssiessa yhtään niin vaikuttava mitä videolla näytti.
  • Where Are You Now? (Hide-and-seek Version) - MISSÄ?
  • Mi Mi Mi (Sassy Version) - Harvemmin alt-versiot on originaaleja parempia, mut tämän olemassaolo tuntuu suorastaan turhalta.
  • Bum Bum Tam Tam (Mad Scientist Version) - Voitaisko istumatanssit unohtaa?
  • Water Me - Ei niin onnistunut.
  • Obsesión - Paljon yksitoikkoista toistoa liikkeissä.
  • Nice For What - Ei ois ollut suuri menetys vaikka tämä olisi karsittu Wii-versiostakin pois.
  • Pac-Man - Huoh, pelintekijät vaan ei voi luopua näistä hölmöistä nelinpeleistä.
  • Shaky Shaky - Ulkosasu, biisi, tanssi..: kaikille iso EI.
Just Dance -videoita oli mukava tehdä, yllättävän kevyesti nämä valmistui ajallaan lyhyessä ajassa (kunhan sai tarvittavat videot koneelle) niin ei ehtinyt tulla pahoja "apua, en ehdi" -paineita. .-D Listojen kanssa pulaaminen nostatti myös innostustani tanssipelejä kohtaan ja viime päivinä on ollut ihan erityiskivaa näitä pelata. .-)

Kysymys lukijoille:
Miks näihin JD-listapostauksiin on vaikea keksiä kysymyksiä?

Vaihtoehto 1: No..!
Vaihtoehto 2: En tiiä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Just Dance 2017: Top 10 tanssit

JD-listat siis jatkuvat!

Arvostan kivoja ja uniikkeja liikkeitä (=ei ole tullut vastaan aiempien pelien kautta), hienoa ulkoasua (tanssijat & taustat), kivoja/tuttuja biisejä, hyviä koreografioita sekä musiikkiin rytmitettyjä liikkeitä. Saatan myös olla salaa vähän puolueellinen lempparini JD-tanssija Jerky Jessyn esittämille tansseille. .-D Tärkeintä on tietysti hyvä tanssifiilis - toiset koreografiat vaan iskee paremmin.

Ja vihdoin pääsette sen listan pariin, tänään on siis vuorossa vuoden 2017 peli:


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Tämä lista oli jotenkin vaikea saada kokoon, tuntui ettei top kymppiin meinannut edes olla kunnolla ehdokkaita ja tansseja oli tosi vaikea pistää parhausjärjestykseen. Lisäksi videoiden lataaminen tubesta tuotti ongelmia, ärsyttää kun nuo online convertorit on nykyään niin "kertakäyttöisiä" että tyyliin joka kerta kun sellaista tarvitsisi pitäisi etsiä uusi... Loppuun vielä minikommentit lopuista pelin tansseista:
  • Te Dominar - Olen viime aikoina alkanut innostua tästä.
  • Dragostea Din Tei - Hauska ja läkähdyttävä tanssi.
  • Hips Don’t Lie (Sumo Version) - Yllättävän mukaansatempaava.
  • Run the Night - Koreografia on tosi simppeli ja liikkeisiin pääsi hyvin mukaan jo ekalla tanssikerralla.
  • DADDY - Tykkään olla keskipaikalla, reunatyyppien liikkeet on jotenki vaikea erottaa taustasta.
  • Hips Don’t Lie - Ihan jees.
  • Ghost In The Keys - Tanssi ja hahmot on hauskoja.
  • Like I Would - Meneehän tuo.
  • Worth It (Extreme Version) - Ei kovin ekstreeme (enkä silti osaa. .-D)
  • Leila - Tykkään biisistä, mutta tanssi on vähän yksitoikkoinen.
  • Wherever I Go - Tanssi ei ole kummoinen mut oon vähitellen alkanut lämmetä sille enemmän.
  • Bonbon - Ihan kiva tanssi, vähemmän kiva biisi.
  • Worth It - Tanssi on kiva mut jostain syystä oon tosi "tönkkö" siinä.
  • Lean On - Vihasin tätä pitkään mut nykyään tyksin jo onneksi enempi.
  • Tico-Tico No Fubá - Aika vekkuli tanssi!
  • All About Us - Biisi on kiva, tanssi on kiva, miks tää ei ollut top kympissä?!
  • Cheap Thrills (Bollywood Version) - Tämä versio tulee niin usein että jotenkin meinaan mieltää sen "päätanssiksi" tähän biisiin.
  • Can’t Feel My Face - Koreografiassa on jokunen kiva kohta (mutta tylsiä sitäkin enemmän).
  • Last Christmas - Pyykkimuistoja. .-D
  • DADDY (Father & Son Version) - Paljon hämääviä jalkaliikkeitä jotka alkaa pikkuhiljaa sujua.
  • Don’t Stop Me Now (Panda Version) - Hämmentävä, mutta yleensä toisessa säkeistössä pääsee jo mukaan.
  • Cola Song - Nääh..
  • Bailar - Menevä ja vähän hullu koreografia on ihan hauska!
  • Don’t Stop Me Now - Se suru kun huippubiisissä on laimea tanssi. .-(
  • Titanium - Jotenkin en handlaa tätä eikä "konemaiset" liikehdinnät ole lemppareitani.
  • RADICAL (Helmet Version) - En ois välttämättä toivonut kypäräpojille paluuta.
  • Carnaval Boom - Biisi on ärsyttävä eikä tanssikaan ole kovin kiva.
  • Cola Song (Candy Version) - Karkkiteemaiset asut ovat ihan hauskat ja tanssikin on yllättävän kiva.
  • Watch Me (Whip/Nae Nae) - Eläinteema vähän random, mutta oikeastaan se sopii tähän.
  • RADICAL - Tanssija on hämmentävän näköinen eikä koreografiakaan oikein iske.
  • I Love Rock ‘N’ Roll - Hauska teema mutta tanssi on vähän yksitoikkoinen.
  • Bang - Oon viime aikoina tykästynyt tähän enemmän.
  • Into You - Käsiliikkeet on jotenkin tosi konemaiset, tästä puuttuu fiilis.
  • September (Disco Fitness/Sweat Version) - Kyllä tätä tanssiessa lämmin tulee, välillä liikkeet on vaan turhaa kikkailua ja niihin ei ehdi kunnolla mukaan,
  • El Tiki (Trio Version) - Eijei, jotenkin tämä kammottaa mua.
  • Watch Me Whip/Nae Nae (Family Battle Version) - Liikkeet on sen verran simppelit että tämä voi hyvinkin saada vanhemmat mukaan!
  • Oishii Oishii - Ihan kiva jos saa olla ihmisroolissa...
  • Single Ladies (Put a Ring on It) - Tanssi on aikas tylsä ja taustan tyypit häiritseviä.
  • Cake By The Ocean (Earphones Version) - Kuulokeversio on hauska idea, mutta jotenkin siitä tulee tosi rajoittunut olo vaikkei tanssipariin olisikaan kytketty kiinni kuulokkeilla.
  • Cake By The Ocean - Toistan: Se suru kun huippubiisissä on laimea tanssi.
  • Scream & Shout - Tää näyttää tosi hienolta mutta vähän masentaa kun se on niin vaikea.
  • Lean On (Scarf Version) - Rekvisiitta tanssit on aina vähän nääh ja tarviiko sen pyöriä koko aika samaan suuntaan?!
  • Sorry (Extreme Version) - Tanssi on vaikea ja masentaa aina kun se tulee ku olisin toivonut normiversion mieluummin. .-D
  • Scream & Shout (Extreme Version) - Liian vaikee.
  • What Is Love - Tää on jotenkin kaikin puolin epäonnistunut, kertosäkeessä on muistaakseni yks kohta joka toimii.
Kysymys lukijoille:
Kumpi versio on kivempi Cheap Thrills:ta?

Vaihtoehto 1: Normiversio
Vaihtoehto 2: Bollywood

perjantai 15. marraskuuta 2019

Just Dance 2015: Top 10 tanssit

Tästä alkaakin muutaman päivän mittainen Just Dance -putki: Julkaisen päivämäärää mukaillen top 10 -listoja JD-pelien tansseista. Eli nyt näiden marraskuun parittomien blogmaspäivien aikana listat tulevat 2015, 2017 ja 2019 peleihin, ja joulukuussa sitten loput.

Arvostan kivoja ja uniikkeja liikkeitä (=ei ole tullut vastaan aiempien pelien kautta), hienoa ulkoasua (tanssijat & taustat), kivoja/tuttuja biisejä, hyviä koreografioita sekä musiikkiin rytmitettyjä liikkeitä. Saatan myös olla salaa vähän puolueellinen lempparini JD-tanssija Jerky Jessyn esittämille tansseille. .-D Tärkeintä on tietysti hyvä tanssifiilis - toiset koreografiat vaan iskee paremmin.

Eiköhän sitten siirrytä ensimmäisen listan pariin:


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Loppuun vielä minikommentit listalta poisjääneisiin tansseihin:

  • Summer - Tanssi on kiva muttei nimestään huolimatta nostata erityisesti kesäfiilistä.
  • She Looks So Perfect - Varsinkin kertosäkeessä on kivoja liikkeitä ja pidän biisistäkin.
  • Papaoutai - Ulkoasu on vähän mitä on mutta tanssi on kiva.
  • Speedy Gonzales - Olkoot lapsellinen tanssi, tykkään silti. .-D
  • Bad Romance (Official Choreo) - Tää ei vaan muutu milloinkaan yhtään helpommaksi, epistä.
  • You Spin Me Round - Tässä on mukavan reipasta liikehdintää.
  • Never Can Say Goodbye - Jotenkin tykästyn tähän aina vaan enemmän tanssikertojen myötä!
  • Movement is Happiness - Yleensä tykkään mut välillä en.
  • Happy - Ihan(a) jees(sy).
  • Birthday - Ihanan herkullinen ja värikäs ulkoasu, tanssikin on ok.
  • Holding Out for a Hero - Hauska tanssi täynnä yllätyksiä (kuten spagaatti kesken kaiken!)
  • Summer (Fitness Dance) - TÄÄ ON TAPPOTANSSI, puhhuh.
  • Don't Worry Be Happy - Koreografia on simppeli. Ihanat papat. <3
  • Dark Horse - Ulkoasuun on panostettu mut muuten tämä ei olekaan kovin erikoinen.
  • Let It Go - Tärkeintä on suoriutua käsiposeissa täydellisesti. .-D
  • It’s My Birthday (Bollywood Dance) - En oo aikoihin tykännyt.
  • Get Low - Jotkut kohdat toimii, toiset taas ei. lol lol lol...
  • Papaoutai (African Dance) - Afrikka-moovit sopii biisiin hyvin!
  • Walk This Way (Old School) - Hirveen stressaavia jalkaliikkeitä.
  • It's My Birthday - Ää, haluisin tykätä tästä mut ku oon aina niin huono ni se harmittaa tanssiessa D-.
  • Bad Romance - Tää jättää kylmäksi official choreon jälkeen.
  • Best Song Ever - Supersankariteema ei oikein iske. Kiva että liikkeissä on vaihtelua.
  • Fatima - Oon viime aikoina alkanut jostain syystä pitää tästä enemmän..
  • Burn - Hämääviä jalkaliikkeitä.
  • Happy (Sing Along) - Jostain syystä koen tämän tosi vaikeaksi.
  • Epic Sirtaki - Keskipelaaja-raukka joutuu tekemään kyykkyjä!
  • 4x4 - Ulkoasu on hämmentävä ja biisi ärsyttävä, mut tanssi on joiltakin osin ok.
  • The Fox (Campfire) - Hauska muttei kovin "tanssittava".
  • Mahna Mahna - Aika random. .-D
  • Ain't No Mountain High Enough - Parasta tanssissa on pitkä pyörimiskohtaus!
  • You're On My Mind - En oo niinkään tuon mashup-tyylin fani.
  • I Love It - Tulee tanssittua niin harvoin että vaikea muodostaa mielipidettä.
  • Diamonds (Seated Dance) - Ulkoasu on aika tylsä ja niin oikeestaan "tanssi"kin.
  • Walk This Way - Kauheen stressaavia sooloja. .-D
  • Addicted To You - Nykyään uskallan (melkein) heittäytyä loppuasentoon polvi edellä!
  • Diamonds - Tää on jotenkin tosi... rajoittunut.
  • Love Is All - Nykyään joudun aina olemaan sammakko ja vetämään kyykkyringin. .-(
  • Black Widow - Mun keho varmaan vastustaa tätä, vaikka liikkeet ei edes ole monimutkaisia ni jostain syystä en vaan pysty tähän.
  • Only You - Tästä pelistä ois voinut karsia edes yhden romanttisen paritanssin.
  • I Love It (Guards) - Möhh, tylsää.
  • Tetris - Tykkään pelata tetristä mutta en tanssia sitä.
Kysymys lukijoille:
Tykkäätkö pelata tetristä?

Vaihtoehto 1: Joo. .-D
Vaihtoehto 2: En.

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Top 30: SC & JD

(Koska Moonlight Loversia ei vieläkään julkaistu) on tänään luvassa on pari vanhempaa mun ja Fikun top 30 -projektin esittelyä. Näissä on siis ideana että päätämme etukäteen jonkin tietyn bändin/artistin, ja sitten teemme omilla tahoillamme top 30 -listat parhaista kappaleista, ja lopuksi yhdistämme tulokset omaksi listakseen.

Top 30 Soft Cell -biisit


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Voit myös halutessasi katsoa soolo-listani täältä.

Soft Cell oli siinä mielessä jännä lista-aihe etten edes ollut juurikaan tietoinen yhtyeen tuotannosta, paria levyä joskus kuunnellut, joten koko homma piti aloittaa ensinnäkin perehtymällä paremmin Soft Cellin kappaleisiin. Soft Cellin biisit ovat siitä erikoisia että mielipiteeni muuttuu oikeastaan jatkuvasti jokaisella kuuntelukerralla tyyliin: hyi-->hmmm-->...--->jee--->hyvä biisi, joten kappaleiden valikoiminen ja listasijat vaihtelivat työstön aikana paljonkin. .-D Tein soolo-listani valmiiksi useamman kuukauden ennen Fikua, ja ennen yhteislistaa täytyi vähän päivitellä omaa listaani, joten yhteislista-videolla sijat vaihtelevat jonkin verran siitä mitä soolo-listani video näyttää (mut samat 30 kappaletta on kuitenkin edelleen).

Oman listani top 10 muodostui pääosin entuudesta tutuista biiseistä, mutta jokunen uusikin lempparibiisi tuli tämän listan teon myötä löydettyä, mainittakoot Northern Lights, jonka Soft Cell julkaisi juuri vuosi sitten ennen jäähyväiskiertuettaan (melkein kävi kateeksi keikkailijoita, sillä listan teko nostatti tuolloin kovasti Soft Cell -innostustani).

Vaikka yhteislistan loppupäässä onkin paljon soolo-valintoja näkyvät yhtenevät mielipiteet hyvin top kympissä, kun moni näistä kappaleista sijoittui molempien soolo-listojenkin kymmenen parhaan joukkoon (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja kerrankin oltiin jopa samaa mieltä ykkössijasta! ,-D

Top 30 Just Dance -biisit



Voit myös halutessasi katsoa soolo-listani täältä.

Kappaleet valittiin omistamiemme pelien biisitarjonnasta, eli vain 2015-2019* -vuosien pelit olivat mukana. Tarkoitus oli nimenomaan vertailla pelkkiä biisejä, mikä oli siinä mielessä hämäävää ettei kappaleita ole kuunnellut huvikseen vaan pelkästään tanssimisen ohessa, ja huomasin jo listani tekovaiheessa ajatelleeni välillä tanssia vaikka biisejä tässä piti vertailla, mutta ehkä siitä ei aiheutunut kamalaa vahinkoa kun kumminkin kaikista listan biiseistä pidän. Kokosin omaa listaani enimmäkseen fiilispohjalta, mikä sitten haittasi jo vuosia tuntemieni kappaleiden menestymistä, sillä itellä iskee helposti "uutuuden huuma" ja kyllästyn vanhoihin biiseihin. Annoin kuitenkin vähän plussaa sellaisille biiseille, joista tykkäsin pelin ollessa uusi (esim. When The Rain Begins To Fall, Papaoutai, Automaton, Burn, Cake By The Ocean) vaikka nyttemmin kappale ei kiinnosta enää ihan samalla tavalla.

Yhteislistassa on pientä epäloogisuutta siinä suhteessa että en sisällyttänyt omalle listalleni *JD19-biisejä koska tein listan ennen pelin hankintaa, ja Fiku puolestaan vasta sen jälkeen. Noh, eipä 19:ssa ole onneksi kovin hyviä biisejä niin tuskin monikaan olisi edes listalleni päätynyt, tykkään oikeestaan vaan Finesse (en tosin niinkään tästä Cardi B:n feattaamasta versiosta) ja I'm Still Standing -biiseistä.

Tällä listalla ollaan Fikun kanssa varmaan kaikista radikaaleimmin erimielisiä biisien sijoista muihin top 30 -listoihimme verratessa johtuen laajasta kappalevalikoimasta. Tosi monen yhteislistan biiseissä on toisen kohdalla viivaa, jopa kärkikymmenikössä. Toisaalta meillä on jokunen yhteinen suosikki kärkisijoilla, eikä ykköseksi päätynyt biisi tullut varmaan kummallekaan yllätyksenä. .-D Tilastoista voi huomata että 2017-vuoden pelin kappaleet menestyivät parhaiten sekä yleisesti että top kympissä, ja myös soolo-listallani oli eniten tämän pelin biisejä. 2018-2019 menestyi selvästi heikommin, mitä uudempi peli sitä vähemmän niistä tuntuu löytyvän miellyttäviä biisejä, TOSIN omalla soolo-listallani oli enemmän biisejä vuodelta 2018 kuin vaikka 2015, mikä selittynee uutuushuumallani.

Listan teon jälkeen mielipide monen kappaleen sijasta on vähän muuttunut. Tässä lueteltuna jokunen biisi joista olen enemmän kuuntelun perusteella joko selvästi innostunut lisää tai sitten kiinnostus on laskenut:

↑ Nousussa: Leila, Titanium, Gibberish, Wherever I Go, Rockabye

↓ Laskussa: Papaoutai, Junto A Ti, Stadium Flow, Kissing Strangers, All You Gotta Do, Teacher, What Is Love, Cheap Thrills, Me And My Broken Heart, Groove, Burn, Shape Of You

Kysymys lukijoille:
Kumpi lista oli kivempi?

Vaihtoehto 1: Soft Cell!
Vaihtoehto 2: Just Dance!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Spagaatti

Yksi tälle vuodelle asettamistani tavoitteista oli spagaattiin venyminen, katellaan vähän miten siinä kävi.

Middle split on ollut mulle alusta asti helpomman tuntuinen, joten päätin aluksi keskittyä siihen. Lähdin varsin kevyesti liikkeelle lisäämällä tiettyjen venytysliikkeiden (sammakko, perhonen) kestoa venyttelirutiinissani. En venytellyt kovinkaan usein, vain joka toinen päivä. Spagaatti on siitä jännä ettei kehitys mene niin että joka päivä pääsee vähän pidemmälle, vaan mulla jalat vaan välillä stoppaa venymisen kesken ja sit jonain muuna päivänä kuuluu vaan "naks" ja jalat aukee enemmän, eli tärkeää on tunnustella jalkojen senhetkistä fiilistä eikä väkisin pakottautua spagaattiin.


Joskus helmi-maaliskuussa tuli tehtyä ties kuinka monennen kerran tuo Boho Beautiful -kanavan spagaattivideo, ja koin sen aikana valaistumisen: Olin aiemmin normi-splittiä tehdessä ollut ihan selkä kumarassa (koska en ylettyisi muuten ottamaan käsillä tukea lattiasta), mutta kun siitä varovasti kohottautui suoraksi sujahti edessä oleva jalka reippaasti eteenpäin. Olin siis ollut luulemaani pidemmällä spagaatissa! Tuosta innostuneena aloin lisätä venyttelyrutiineihini entistä enemmän eteentaivutus yms. venytyksiä, ja aloin hyödyntää viiden minuutin odottelutaukoja tekemällä venytyksiä. Alkoi tuntua siltä että voisin sittenkin onnistua normi-splitissä ennen middleä.

Laiskistuin kuitenkin melko nopeasti ja kivuliaat polvitaive-venytykset vain ärsyttivät, mutta jatkoin niiden tekemistä osana venyttelyrutiiniani. Vaikka notkeutta tulikin lisää eivät venytykset tuntuneet tulevan koskaan helpommiksi. Jossain kohtaa keksin tehdä venytykset ensin vasemmalle jalalle, joka on mun heikompi jalka tasapainossa, venymisessä yms. Tällöin siirryttäessä vasemmasta jalasta oikeaan saattoi ilahtua miten kevyemmältä venytys tuntui tai kun siinä pääsi pidemmälle kuin että hyvän oikean jalan venyttelyn jälkeen olisi joutunut tuskailemaan vasemman kanssa.


Seuraava vähän merkittävämpi splitti-etappini on varmaankin tämä Boho Beautiful -kanavan kaksi viikkoa kestänyt splittihaaste. En ottanut mitään ennen & jälkeen kuvia, mutta jotenkin tuntui ettei tuossa kahdessa viikossa tapahtunut juurikaan kehitystä. En tiiä onko edes mahdollista "venytellä paikat kipeiksi", mutta niin mulle tuntui käyneen: kaikki eteentaivutusvenytykset oli normaalia kivuliaampia ja vasemmanpuoleinen lonkankoukistaja(?) jummaili (mitä se tosin tekee normaalisti muutenkin..) haasteen aikana, mutta heti sen loppumisen jälkeen venytykset alkoi taas sujua paremmin (sain esim. lähes kylmiltään pään kiinni polviin kun haasteen aikana en kerennyt videon pitkän eteentaivutuskohdan aikana venyä tarpeeksi moiseen). Välillä spagaattia tehdessä tuntui ettei takajalka meinaa olla oikein hallinnassa vaan jää kummasti vinoon, en tiiä korjaantuuko asia mitä pidemmälle spagaatissa pääsee vai teenkö nyt jotain väärin ja saan pian jalkani irtoamaan vahingossa... Haaste ei odotetusti vienyt vielä spagaattiin asti, mutta jotta kaikki työ ei menisi hukkaan nappasin videolta pari uutta liikettä mukaan venyttelyrutiiniini ylläpitääkseni splittikehitystä vielä haasteen päättymisen jälkeenkin.

Vasemmanpuoleinen lonkka jatkoi vammailuaan (en oikein edes tiedä mikä sillä on, ei se kipuile mutta tuntuu muuten vaan väärältä joissakin ääri-venytysasennoissa), ja siinä vaiheessa kun oikeallekin puolelle alkoi tulla samanlaisia oireita päätin suosiolla pistää stopin spagaattiharjoituksille sillä jalat selvästi vastusti spagaattihaaveitani. Jo pelkkä viikon tauko teki hyvää ja lonkat voivat taas paremmin, tosin vasen puoli muistuttelee kyllä toisinaan itsestään. Eihän spagaattiharjoitusten kuulu mukavalta tuntua, mutta mieluummin otan rauhallisemmin kuin vahingoitan jalkaani pakottautumalla spagaattiin. Nykyään sisällytän spagaattiharjoituksia venytyshetkiini ainoastaan silloin jos sinä päivänä on tullut tehtyä joogan yhteydessä edesauttavia venytyksiä tai menen middle splittiin vain kun sisäreidet kaipaavat venytystä jumpan jäljiltä. Ei mun tarvitse kiirehtiä spagaattiin, ja venyttelykin on taas paljon mukavampaa kun ei tule turhaa stressiä siitä kun pitäisi kokeilla spagaattia. Voin ihan hyvin kehittää rauhassa notkeutta esim. eteentaivutuksen yms. spagaattia edistävien venytysliikkeiden kanssa ennen kuin lähden tavoittelemaan kunnolla spagaattia. Boho-videoissa muutenkin aina muistutetaan että liikkeet pitää tehdä kehoa kuunnellen ja hyväksyen oma tilanne (mut siitä huolimatta tulee vähän luovuttajafiilis höh).

Loppuun vielä vertailukuvia spagaattiharjoituksista viimeisen vuoden ajalta.

Joulukuu 2018 suoritukseen verratessa kehitystä on selvästi havaittavissa, eli tässä auttoi juurikin kun lähti suoristamaan selkää jolloin jalat lähti aukeamaan vähän lisää. Muistelen että tuo heinäkuun kuva tuli otettua vähän splittihaasteen jälkeen. Vaikken nykyään treenaakaan spagaattiin menemistä säännöllisesti ei tulos näytä ainakaan pahasti hiipuneen, eli ihan perus venytyksilläkin saa ylläpidettyä notkeutta hyvin.

Nyt kun näitä kuvia katsoo niin etummainen jalka menee suoraksi ja hipoo melkein kokonaan lattiaa, mutta takajalkaa pitäisi kannustaa vähän enemmän lonkkavenytyksillä. Oon aina ajatellut että takareisien venyttäminen on oleellisinta spagaatin kannalta, mutta myös lonkankoukistajaa pitäisi huomioida. Täytyypä muistaa tämä jatkossa.

Ja kyllä, mulla on villasukka jalassa, se pehmentää kantapäätä ja jalkaa on helpompi liu'uttaa eteenpäin. ,-D


Sit vielä pari kuvaa middle-versiosta, vaikka ei näistä juuri voi vertailla kehitystä kun röhnötän tuossa tiellä. .-D

Middleä tehdessä jalat rupeaa kyllä heti kiukuttelemaan jos treenaamisesta on lintsannut, ja vaikka teen perhos- ja sammakkoasentoja paljon tuntuu sisäreidet olevan ihan jumissa kun varsinaiseen middle splittiin yrittää mennä. Lisäksi vasen lonkka vastustelee tätä asentoa edelleen, joten en tätä kovin usein ole nyt harjoitellut.



Eli vielä ei päästy tavoiteltuun spagaattiin, mutta vuodessa on taas tullut venyvyyttä huimasti lisää, joten ehkä vielä jonakin päivänä.

Kysymy lukijoille:
Osaatko tehdä spagaatin?

Vaihtoehto 1: Joo.
Vaihtoehto 2: En, mutta spaghettia osaan!

lauantai 9. marraskuuta 2019

Kisukuvia

Fiku on viime aikoina laittanut blogiinsa näytille piirtämiäni kisukuvia, joten nyt kun mulla on tällainen "taiteilijan maine" niin olisi varmaan soveliasta esitellä täälläkin jotain piirtelyitäni! Mulle on tullut tavaksi piirrellä sudokuvihkoni tyhjiin väleihin Kisu-ystävän kuulumisia aina silloin kun häntä sattuu näkemään, ja tänään olisi tarkoitus paneutua niihin. Niin ja ettei nyt jää epäselväksi niin tuo aiemmin käyttämäni taiteilija-termi on liioiteltu, nää on ihan perus pikapiirroksia, eikä webkamera ainakaan paranna laatua, joten... .-D


← Ekana kattuu olemaan tällainen kuva Kisun pesuhetkestä.

Mukana myös "kiero Tintti", sillä tuohon aikaan telkkarista tuli aina Sprite-mainos, jossa oli vissiinkin Tintin puhuja äänenä (ainakin kuulosti ihan samalta) ja sen puhe kuulosti kierolta. .-D

 → Sit on kuvitettu yksi niistä lukuisista hetkistä kun Kisu ilmestyy oven taakse saalis suussa ja maukuu oikeen tavallista kovemmin jotta tultaisi ihailemaan hänen saalistaan. Kisu tykkäisi kovasti tuoda saaliinsa sisälle, mutta ovi pysyy visusti kiinni niin kauan että saalis on syöty.


← Joskus Kisu kuitenkin onnistuu livahtamaan sisälle hiirineen ja kiiruhtaa piilottamaan saaliinsa jonnekin nurkkaan. Sit Kisu kiertelee loppupäivän saaliinjättöpaikalla senkin jälkeen kun ollaan jo kiikutettu raato ulos ihmetellen mihin saalis on kadonnut.
→ Se surunhetki kun "rumat ihmiset" (oletetaan Fikun kanssa Kisun ajattelevan meistä niin .-D) eivät näe Kisua koko päivänä!

"Sinä et oo enää mun, en herää enää viereltä sun. Mut meethän aina suojaan ennen kuin alkaa ukkostaa."


↑ Kerran Kisu oli tosi väsynyt ja jätti perinteisen pesurutiininsa väliin kun piti päästä heti köllimään. Herättyään Kisu sitten jaksoi taas jo peseytyä, ja me Fikun kanssa tietenkin kyylittiin vieressä, mihin Kisu miettii ärsyyntyneenä: "Miks ne katsoo?"

↓ Yleensä yökyläillessä Kisu nukkuu sängyn toisessa päässä viltillä, tai jos hän kaipaa seuraa niin sängyn jalkopää on silloin mieluisa paikka, mutta tällä kertaa Kisu tulikin viereen unille. <3


↑ Sitten pari tilannetta joissa Kisu ei ollut kiinnostunut tulemaan sisälle. Ensin Kisu oli kadonnut paikalta kokonaan ja ovelle oli jätetty pelkkä saalis, ja toisessa tilanteessa Kisu vaan istui kaiteella ja esitti ettei huomaa ovenavaajaa. .-D + Kuva Kisun jalkaunista!

↓ Joskus Kisu seuraa meitä kun kävellään naapuriin isiä katsomaan. Isi vilkutti Kisulle, mutta Kisu ei heilauttanut tassua takaisin ja isiä tietenkin kovasti suretti. Sit Kisu hyppii ikkunalaudalle ja yrittää työntää raollaanolevaa ikkunaa auki. .-D Kolmantena Kisun "Mennään jo!" -ilme. <3


↑ Kisu unilla / Kisu / Kisun hauskat jalat / ja sit oli surullinen tapaus kun Kisu ja Milli olivat yhtä aikaa pihalla ja vähän meinasvat tapella. .-( Kirjoitin kummallekin puheeksi "mur", mutta pöydän toisella puolella istuvasta Fikusta Kisun näytti sanovan "Sergey", ja siitä sitten pääteltiin Kisun fanittavan Euroviisu-Sergeyta. .--D Piirsinkin vielä Sergeyn laulamaan euroviisubiisiään taistelutantereen vierelle.

↓ Kisu leikkii / Kisu häiriintyi meidän katsoessa Hannibalia kun Willin koirat haukkui / Yritettiin kerran kantaa Kisua ulos nostamalla viltin molemmista päistä / Kisu ei ilahtunut nostelusta ja yritti purra, mutta viltin läpi ei tuntunut mitään / Kisun kynsi jäi vilttiin kiinni!


↑ Kisu peseytyy silmät kiinni ettei näkisi rumia ihmisiä.

→ Iloinen Fiku kun Kisu tulee Fikun kanssa päiväunille!

↓ Kisu ei ilahdu rumien ihmisten tullessa häntä vastaan ulkona, ja siksi hän näyttääkin meille selkää. Rumat ihmiset ovat kuitenkin innoissaan, koska Kisun selkä on tosi kaunis. .-D



← Isi joskus totesi että Kisu odottaa hiiren juoksevan suuhun, ja piirsin ajatuksesta kuvan. Aikas valtava tuo suu. .-D

Lisäksi näytillä on taas kaunis selkä. <3



→ Täällä tapahtuukin paljon: Kisu kiipesi kerran syliin istumaan ku olin koneella. <3

Sit näytetään miten Kisu piteli ensin saalista suussa ulkona, ja heti ekana sisälle tullessa sännättiin nuolemaan hiirikielellä Fikun jalkaa.

Ja vielä tilanne kun Fiku katseli Kisun pahanhajuista haukotusta tosi läheltä. .-D

← Kisu: "Vaik istun pimeimmässä nurkassa mut huomataan."

Kasa & Fiku: "Tytöt tanssilattialla panee parastaan."

Sanat: Elastinen - Häivytään


→ Kisu unilla. Kerran Kisu tarkoituksella asettui niin että näytti minulle suoraan selkänäkymän, joten tätä kutsutaan "Kasalle kuuluvaksi kuvakulmaksi".



↑ Ensin Kisu näytti meille selkää mutta talsi sitten kuitenkin meidän perässä ja jäi istumaan kaiteelle. Isi saapui sit autolla kotiin ja Kisu arveli auton ajavan kaiteelle, joten Kisun piti sännätä turvaan. Ja lopuksi vilkuteltiin isille!

↓ Täällä onkin Millistä kuvia. Meidän tullessa jo sisälle isi meni vielä ulos katsomaan Milliä, ja sisälle palatessa isi lesoili "silittäneensä Milliä runsaasti". .-D <3



← Kisu kölli niin pitkäksi venyneenä että hän oli samanmittainen kuin Fikun jalka. .-D





← Kisun ajatus aina kun joku nostaa hänet.






← Yritin tässä kuvassa havainnollistaa miltä Kisun pimeässä hohtavat yökiilusilmät näyttävät. .-D






↑ Kisu unilla / Kisu unilla selkäviiva kiemuralla / Kisu unilla / Kisu tuli meidän poissaollessa sisään maailman kapeimmasta aukosta ikkunan ollessa raollaan, MITEN?



→ Isi ja Milli. <3




↓ Tässä onkin suorastaan sarjakuva yhden Milli-illan tapahtumista: Oltiin Millin kanssa iltakävelyllä, kun ihan yhtäkkiä tielle juoksi hölmö hiiri, jonka Milli nappasi niin nopeasti ettei sitä meinannut edes ehtiä kunnolla tajuta. Lopuksi saalis syötiin.



← Kisu tykkää nuolla jalkoja. .-P


↓ Uninen Kisu piti saada hereille, ja hyväksi konstiksi osoittautui unipaikan vieressä olevien kaihtimien vetely, sitä Kisu nousi aina ihmettelemään. 




→ Kisu eteisvierailulla (eli bongataan Kisu pihalta muttei voida laskea sisälle kun ollaan just lähdössä yms, niin sit Kisu saa tulla eteiseen siksi aikaa kunnes kyllästyy rajoitettuun oleskelutilaan).


↑ Surunpäivä kun Seppo tuli hakemaan kissaansa, koska pienellä karkurilla oli lääkärikäynti. Edellisenä iltana Kisu oli tullut syliin unille. <3

← Isi totesi että kissoilla on salainen raapimiskirjoitustaito! Mitähän viestejä Kisu yrittää aina niin innokkaasti jättää patjaani..?




→ Milli tuli yllätysvierailulle! (Isi kertoi että Milli on käynyt täällä talossa jo entisen asukkaan aikoihin, eli ei olla Fikun kanssa ainoita jotka lainailee naapureiden kissoja. ,-)) Milli tykkäsi Kisun mieliviltilstä, tulee vielä joskus kiista kenelle viltti kuuluu!




↑ Ihailtiin Fikun kanssa oravaa ja tuli nyt siitäkin näemmä piirrettyä kuva. .-D Oikeassa reunassa ihaillaan puolestaan Månsin ja Kisun kauniita selkiä (Millikin katselee Månsin perään ,-))!

↓ Vietettiin Millin kanssa iltaa ulkona, mutta sitten Milli kyllästyi ja meni meitä piiloon traktorin alle. Sisälle mennessä Fiku tiedotti iloisella äänellä: "Milli jäi traktorin alle." .-DD + Fikun mielestä mun piirtämä traktorin takarengas näytti pullalta mitä syötiin tuona iltana.


← Kisu puski Fikua niin kovaa että silmät meinasi tippua. .-D

↓ Milli istuu pihakeinussa / Kisu huokailee ärsyyntyneenä kun ihailemme hänen selkää / Kissa vs ihminen nukkuu


→ Kisu nappasi saaliin isin katsellessa ikkunasta. Isi oli ylpeä ja taputti Kisun hienolle suoritukselle!

↓ Kisu-parka tuli kerran kylään kesken laulujen! Laulamisen ajan Kisu puski meidän jalkoja kuin kysyäkseen "Oletteko te kunnossa?"

Kasa & Fiku: "Oh, here it goes again!"
Kisu: Okei, mä meen...

Kasa & Fiku: "Don't you forget about me"
Kisu: Kyllä!

Parin kappaleen jälkeen Kisu koki parhaaksi paeta paikalta. .-D




← Kisun takajalat näyttää tosi hauskalta hänen istuessa ne näkyvillä esim. peseytyessä, ja kerran revettiin vaan yhtä aikaa nauramaan hauskoille jaloille. Kisu ei arvostanut ja lähti heti ulos. .-D


→ Kisu on myös erehtynyt tulemaan kylään silloin kun me tanssitaan. Kisu meni pöydän alle piiloon, ja sit me näytettiin tosi uhkaavilta kun Get Low:ssa on sellainen kyykkykohta, voi ei. XD 

+ Milli istuu selässä koska miksi ei, hän tykkää selistä!
(ei siis istunut tanssin aikana oikeasti .-D)

Näitä kuvia tuli sen verran paljon että olisin voinut jakaa kahteenkin postaukseen, mut meni jo kaikki samaan. Siis vanhan sudokuvihkon kuvat, uuteenkin on tullut jo jotain piirreltyä. ,-) Toivottavasti tää postaus muuten näyttäytyy edes jollain tavalla järkevänä, asettelin kuvat vaan sen mukaan miten ne meni hyvin oman selaimeni asetuksilla... .-D

Kysymys lukijoille:
Kun Kisu kääntää selän...

Vaihtoehto 1: ...hän esittelee kaunista selkäkuviointiaan!
Vaihtoehto 2: ...hän ei halua nähdä meitä.

torstai 7. marraskuuta 2019

Näin harjaan hampaat

Höhlis, olin niin varma että Moonlight Lovers julkaistaisi eilen ja aattelin pääseväni tänään jakamaan ensifiiliksiäni uudesta pelistä, mutta ei sitä vielä käynnistettykään. Tää on jo toinen kerta kun oon turhaan intoillut ML:n julkaisusta, odotin sitä myös jo halloweeniksi... Kun se sitten lopulta julkaistaan oon varmaan vaan ilmeettömästi "jaa" kun tämä ainainen odottaminen syö vähitellen kiinnostusta. Noh, kun Moonlight Loversista ei vielä tänään pääse postausta tekemään niin saatte tyytyä tänään otsikonmukaiseen sisältöön, kukin päättäkööt itse onko se hyvä vai huono asia. .-D Mietin tämän postauksen tekemistä jo viime vlogmasin aikaan, mutta pidin sitä liian hölmönä aiheena. Suihkuvinkkien jakamisen jälkeen tämä alkoi kuitenkin kummasti vaikuttaa sopivalta jatkolta, ja saapahan Fiku ainakin taas nauraa vessatunnisteelle jos ei muuta. .-D

Hammasharjanani toimii tuollainen lasten sähköhammasharja. .-D

Ihan aluksi levitän harjalla olevaa tahnaa ympäri suuta ennen kuin käynnistän harjan. Hammaslääkäri vinkkasi viime käynnilläni että sähköhammasharjaa kannattaa aluksi pyöritellä jokaisen viisaudenhampaiden kohdalla, paitsi että sinne mahdollisesti jumiutuneet ruoanpalat irtoavat myös siksi että ienten verenkierto tehostuisi ja viisaudenhampaat tulisivat esille nopeammin (tai jotain sellaista). Käyn samaan syssyyn läpi myös ihan takimmaisten hampaiden sisäpinnat, sillä välillä harjaa syvälle kurkotellessa saan yökkäyskohtauksia, ja ne on paljon helpommin hallittavissa silloin kun suu ei ole vielä täynnä tahnavaahtoa.

Kun nämä alkuvalmistelut on tehty, aloitan harjaamisen aina vuorollaan eri nurkasta. Tämä tapa jäi päälle käyttäessäni entistä harjaani, jonka huono akku saattoi täyteenladattunakin hiipua yhdellä harjauskerralla, ja pelkäsin että suu joutuisi epätasapainoon jos aloittasin aina samasta kohtaa ja tietyt hampaat jäisi tällöin vähemmälle. Olen siis jakanut suun neljään eri lohkoon:

Aloitan aina harjaamisen vuorollaan eri paikoista. Nyt moni varmaan miettii miten pystyn muistamaan järjestyksen, niin muistan sen suihkupäivien mukaan: "suihkupäivinä" harjaaminen aloitetaan alhaalta (aamulla oikealta ja illalla vasemmalta) ja "puhtaina päivinä" on sitten ylähampaiden vuoro (aamulla vasemmalta ja illalla oikealta). Joskus täytyy ihan pysähtyä harja suussa miettimään mistä pitääkään aloittaa, mutta yleensä muistan, eikä se loppujen lopuksi ole vakavaa jos joskus aloittaa eri paikasta mistä piti.

Sitten kun aloituskohta on tiedossa niin voimme jatkaa: Aloitan rivin takimmaisista poskihampaista, ja käyn erikseen jokaisen hampaan ulkopinnat läpi, kunnes saavun etuhampaisiin, ja minkä jälkeen siirryn seuraavan lohkon kimppuun. Kun kaikki ulkopinnat on harjattu käyn joka lohkon uudelleen läpi harjaamalla sisä- ja purupinnat. Tämä tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä, eli harjattuani viimeisen lohkon ulkoreunan loppuun harjaan suoraan samaan syssyyn siitä myös sisä- ja purupinnat. En muuten tiennyt että hampaiden sisäpinnatkin voi harjata ennen kuin näin Hermannin tekevän niin jossakin vlogissaan. .-DDD

Suoritan suussa siis kolme eri kierrosta yhden harjaussession aikana:



  1. Viisaudenhampaat + takimmaisten poskihampaiden sisäpinta
  2. Hampaiden ulkopinta
  3. Hampaiden puru- ja sisäpinnat
(fyi: Kuvissa olevat nuolet kuvastavat hampaiden sisäpintoja.)

Muuta "tärkeää":
  • Harjoitan harjaamisen ohessa samaan aikaan tasapainoa seisomalla aina yhdellä jalalla yhden "neljäsosan" verran ja sitten vaihdan jalkaa. .-D
  • Käytän Xtran halppistahnaa.
  • Minun on seurattava harjan etenemistä jatkuvasti peilistä, muuten keskittymiseni herpaantuu ja unohdan liikuttaa harjaa ja sekoan järjestelmissäni.
  • Yksi harjaussessio kestää n. 6-9 minuuttia (mikäli harjan kolmen minuutin ajastimeen on uskominen).
En tiedä miksi päätin jakaa oikein kuvien kera harjausrutiinini täällä. .-DD Nyt varmaan kaikki ihmettelee miksi teen hampaiden harjaamisestani näin moniosaista ja sekavaa, mutta vaikka tähän analyysiaín tulikin useampi rivillinen tekstiä niin pääni sisällä tämä on yksinkertaista ja yleensä käy ihan luonnostaan. Mietittekö te missä järkässä käytte läpi hampaitanne vai annatteko vaan harjan viedä? .-D

Kysymys lukijoille:
Vaikuttiko sekavalta?

Vaihtoehto 1: Joo .-o
Vaihtoehto 2: Eh, ei...