tiistai 13. syyskuuta 2011

Höh, odotin...

...koko automatkan päästäkseni katsomaan edellisen kirjoituksen kysymyksen tuloksia (ja Joea <3), mutta kukaan ei ollut kanssani samaa mieltä. .-( Tosin eipä sinne ollut tullut kuin yksi vastaus, toivo elää.. <3 .-D Ja minusta Joe on silti naminami, vaikka muut oisi eri mieltä. <3
Voi ei, taas löyty liian nätti kuva, sekoan kohta uudestaan. .---D Aaawws.. <3
Taas tommonen vanha kuva, mut mikäs siinä. .-3 Oon edelleen sitä mieltä, että Joe oli "parhaimmillaan" noihin aikoihin. ,-3 Ulkonäöllisesti siis, sama hassun hupsu heppu se edelleenkin on. ,-> Mä oikeesti kylään tota kuvaa koko aika, voi ei. x-D

Joo, voisin puhua vähän muustakin, ketään ei kiinnosta Joe-juttuni (.-/) Ja muutenki mä voisin koittaa tän ainoan vapaatuntini aikana saada tehtyä vähän läksyjä, huomiselle ois niinkin kiva läjä tekemistä kuin enkun kappaleen suomentaminen ja kolme kielioppitehtävää... Toi saattaaa kuulostaa vähältä, mut mulle ne on ihan liikaa, ja mulla menee noiden tekemisessä monia tunteja (koska voice on siinä sopivasti auki häiritsemässä keskittymistäni x-D) Eilen uurastin puolet läksyjentekoajasta yhden kielioppitehtävän parissa, ja sit, kun sain sen valmiiksi ja tarkistin, niin varmaan 90% meni väärin.. Sit ärsytti, kun olin sen kanssa tapellu, ja ihan turhaan, kun meni ihan väärin enkä tajunnu mitään. Siinä kohtaa päätin, etten tee enää läksyjä, kun ärsytti. .-D Mut pakkohan ne on tehdä, jotta oppisi.. Pöh, alkais joku loma. .-D Koeviikkokin lähestyy, enkä oo yhtään valmistautunu siihen. Matikkaa varsinkin pitäisi harjoitella, oon ihan pihalla sen kanssa. .-D Onneksi matikka on (muistaakseni) mun vika koe tässä jaksossa, ni ehdin sit lukee siihen pidempään. .-) Ja sit noihin kieliin ei oikein voi muuten valmistautua kuin lukemalla sanastoa (jonka osaan ihan kohtalaisen hyvin sanakokeiden ansiosta) ja sit tietty toi kielioppi......

Hah, mä häivyn koko aika tästä kirjotuksesta, kun meen muokkaamaan mun yhtä toista kirjotusta aina välillä. .-D Ajastin sen ilmestymään perjantaiksi, koska silloin en ehdi tulla kirjoittelemaan, niin ajattelin kuitenkin laittaa teidän iloksi/haitaksi tänne pientä luettavaa. ,-) Tuli just mieleen, että mun pitäisi päivittää mun biisilistaa, latasin sunnuntaina nimittäin uutta musaa. .-D Sit oon aatellu, et tekisin sinne semmoisen jutun, et laitan aina 5 viimesimpänä lataamani biisiä videon kanssa siihen näkyville, ni niitä on sit helppo kuunnella. .-) Voi hitsit, mä en muista muuten sen yhden biisin nimiä, noloa. .-D En voi ees luntata tubesta, koska en muista, miten se menee. .--D Toivotonta... Mut mä meen lisää niit biisejä sinne listaan, voitte tekin mennä kattomaan, jos kiinostaa. Laitoin sen biisilistan tonne blogiarkiston alapuolelle erikseen näkymään, jos joku ei ole huomannut. .-> Sinne tärkeiden linkkien listaan tulee pari muutakin juttua ilmestymään, voisin mennäm valmisteleen yhtä juttua sitä varten.. Mut ne biisit eka, kattoo sitte, jääkö muulle aikaa. .-D

Voi kamala, onpa kello muuten paljon, kohtahan alkaa enkun tunti, hyyyi. .-o Mä kattelin taas kauhuissani eteenpäin, mitä tehtäviä on luvassa, ja siinä oli sellainen hätäpuhelun soitto -tehtävä... Se varmaan tehdään sit suullisesti parin kanssa tai jotain. .-P Ja ihanaa, kun ei osaa. x-D Vitsi, joskus perjantaina me kai mennään enkussa sellaseen suulliseen kappaleeseen, hyi hitsit, en tykkäääääää. .-( Liittyy johonkin väittelyyn se kappale, eli pitäisi väitellä englanniksi, hyihyienala.. En osaa väitellä ees suomeksi, ni jos englanniksi pitää niin... No, se on "vasta"perjantaina, ei vielä kannata murehtia siitä (mut murehdin silti..) Miksi pitää tehdä jotain suullisia tehtäviä, ei se mua auta yhtään oppimisessa. .-D Ääh, mutta nyt riittää tämä itku, vvaikeatkin asiat on kohdattava.. Enköhän mä mee sitä biisi listaa muokkaamaan. ,-3

Kysymys lukijoille:
Miksiköhän mä kirjotan tosi usein "vauhtoehto" vaihtoehtoa tarkoittaessani?
vaihtoehto 1: Koska oot nolo
vaihtoehto 2: Koska virheitä sattuu kaikille

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Heheheh me nähtiin Honeyn kanssa sut kun kirjotit tätä postausta, tai ainakin olit bloggerissa :DD Siis lukiolla :--) Kiva postaus :--D

Kasa kirjoitti...

Haha, tätä mä taisin silloin juu kirjottaa. ,-D Kiva. .-3