lauantai 9. huhtikuuta 2022

ESC 2000-2019: Albania

"ESC 2000-2019" -sarjassa järjestelen jokaisen maan euroviisubiisit mieleiseeni parhausjärjestykseen tämän kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolta! Arvostelen joka vuoden ehdokkaan sekä biisin että esityksen hyvyyden perusteella pistein 1-3. Tällä kertaa vuorossa on Albania.

Ei hyvänen aika, en ole ollut minkään listan kohdalla yhtä tylsistynyt, Albanian viisuhistoria ei ole ainakaan omaan makuuni, joten pahoittelen jo heti tähän alkuun ettei mulla ole monestakaan kappaleesta juuri mitään hyvää sanottavaa.

Top 10 Albanian kappaleet:

10. Olta Boka - Zemrën E lamë peng (2008) 
Kappale ♫ Esitys ♫

Katsoin esityksen kahteen kertaan enkä silti keksi siitä mitään sanottavaa. "Visuaalinen" oli ainoa sana jonka kirjasin muistiinpanoihini, ja viittasin tällä taustan grafiikoihin. Biisi herättää tietynlaista kiinnostusta, mutta kappalearvio jää silti vain yhteen nuottiin.

9. Eugent Bushpepa - Mall (2018) 
Kappale ♫ Esitys ♫

Biisi ei ole kummoinen, mut Eugent on nätti partaveikko jota jaksaa kyllä katsella kolmisen minuuttia. Hänellä on myös tosi monipuolinen ääni, ja komeat pitkät huudahdukset elävöittävät esitystä hieman.

8. Lindita - World (2017) 
Kappale ♫ Esitys ♫

Lindita näyttää vähän hämmentyneeltä suurine silmineen, ja hänkin osaa käyttää mitä mainioiten ääntään (ja keuhkojaan) pitkissä huudoissa. Esityksen alkupuoli on ihan lupaava, mutta loppua kohden ei sitten tapahdukaan enää mitään. 

7.Kejsi Tola - Carry Me in Your Dreams (2009)
Kappale ♫ Esitys ♫

Esityksessä on yritystä, mutten valitettavasti voi antaa tälle oudolle roolileikille yhtä nuottia enempää. Biisi alkaa raivostuttaa mitä enemmän sitä kuuntelee.


6. Luiz Ejlli - Zjarr e ftohtë (2006) 
Kappale ♫♫ Esitys ♫

Sekä biisi että esitys ovat kiinnostava yhdistelmä perinteitä ja modernia menoa (tai no, voiko yli kymmenen vuoden takaisesta kappaleesta käyttää sanaa "moderni". xD) Kappaleessa on mukaansa tempaava reipas rytmi!


5. Elhaida Dani - I’m Alive (2015) 
Kappale ♫♫ Esitys ♫

Taas esitys josta ei vain keksi mitään sanottavaa vaikka sen katsoisi kuinka moneen kertaan, lavalla ei tapahdu mitään vaikuttavaa. Mut vaikka esitys on hieman onneton on kappale jäänyt hyvin mieleen.


4. Rona Nishliu - Suus (2012) 
Kappale ♫ Esitys ♫♫

Biisi on ehkä kymmenen vuotta vanha, mutta niin legendaarinen ettei se jää unholaan. Rona on ilmeikäs esiintyjä ja hänen halveksuvat katseensa sekä dramaattiset pitkät huudahdukset ovat esityksen suola. Tunne välittyy myös katsojalle vaikkei ymmärtäisi kieltä.

3. Jonida Maliqi - Ktheju tokës (2019)
Kappale ♫ Esitys ♫♫

Esityksessä vallitsee mystinen ja ihanan tummanpuhuva tunnelma, joita tehostetaan hyvin lavaefektien voimin. Biisi ei ole kovin kiinnostava.



2. Juliana Pasha - It's All About You (2010) 
Kappale ♫♫ Esitys ♫♫

Ehdottomasti paras biisi minkä Albania on Euroviisuihin lähettänyt! Esitys toimii jopa ihan hyvin; lavalla on kivat värit ja hyvät kuvakulmat eloittavat menoa.

1. Ledina Çelo - Tomorrow I Go (2005) 
Kappale ♫♫ Esitys ♫♫

Eloisa biisi ja hurmaava laulaja herättävät kiinnostuksen heti ensisävelistä lähtien. Esitys on rakennettu hyvin ja ohjelmaa löytyy jokaista musiikkikohtausta myöten. Taustatanssijat voisi feikata soittamisen vähän paremmin, nyt he heiluttelevat jousia silloinkin kun viulut eivät sisälly instrumentaaliin.

Bonus - Listalta poisjääneet:

Katso aiemmat top kympit:

Alankomaat · Albania · Andorra · Armenia · Australia · Azerbaidžan · Belgia · Bosnia ja Hertsegovina · Bulgaria · Espanja · Georgia · Irlanti · Islanti · Iso-Britannia · Israel · Italia · Itävalta · Kreikka · Kroatia · Kypros · Latvia · Liettua · Malta · Moldova · Montenegro · Norja · Pohjois-Makedonia · Portugali · Puola · Ranska · Romania · Ruotsi · Saksa · San Marino · Serbia · Slovakia · Slovenia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Turkki · Ukraina · Unkari · Valko-Venäjä · Venäjä · Viro

Mitäs te muut tykkäätte Albanian viisubiisitarjonnasta? .-)

Ei kommentteja: