lauantai 23. huhtikuuta 2022

KS: Perhosbongailua

Musiikki 🎶🎧

Eipä tässä ole sen kummenpaa kommentoitavaa mielessä tämän kuun biisilistaan liittyen, kunhan ajattelin että KS-postaus kannattaa taas aloittaa musiikista, niin halukkaat voivat kuunnella biisejä lukemisen ohessa: 

Jos soittolista ei näy, klikkaa tästä!

Perhoset 🦋🌷

Päädyin yhden kävelyn aikana valokuvaamaan ohi liitäneitä perhosia, ja nää on siitä haastavahko kuvauskohde kun lähtevät lähestyttäessä niin herkästi karkuun. Innostuin kuitenkin sen verran että päätin ottaa kesälle tavoitteeksi napata kuvan mahdollisimman monesta eri perhoslajista! Tähän mennessä olen törmännyt neljään erilaiseen siipiveikkoon, saa nähdä kertyykö kokoelmaan kuinka paljon kuvia kesän aikana vai kyllästynkö jo ensi viikolla perhosprojektiini. .-D

Selviytyjien vanhat kaudet 🌴🌅

Kutoskausi kisattiin Amazonin sademetsässä, ja heimojako muodostettiin ensimmäistä kertaa naiset vs miehet -teemalla. Heimosekoituksen koittaessa kummankin heimon nuorimmat jäsenet saivat laatia mieleisensä heimojaon keskenään. Tästä kaudesta välittyi jotenkin tosi erilaiset vibat, ja välillä tuntui että kyseessä oli Selviytyjien sijaan jokin ulkonäköpainotteinen deittailuohjelma tai terapiasessio tunteiden kuohutessa. Luonnonolot vaikuttivat vahvasti pelin selviytymispuoleen, ja sateet koettelivat erityisesti naisia, jotka eivät saaneet kattoa päänsä päälle moneen päivään majan rakennuksen takkuillessa. Loppuvaiheilla tuleen syttynyt nuotiokatos poltti suurimman osan majasta ja kilpailijoiden tavaroista. Tässä suosikkini kauden kilpailijoista:

1. Christy

Kun heimot olivat rantautuneet leiripaikalleen Christyllä oli yllättäviä uutisia: Hän paljasti olevansa kuuro. Tästä koitui jonkin verran kommunikointivaikeuksia, sillä pimeän tultua hän ei kyennyt lukemaan muiden puheita huulilta ja osallistumaan keskusteluihin, minkä vuoksi Christy koki olonsa ulkopuoliseksi. Heimosekoituksen myötä hänen tilansa otettiin kuitenkin paremmin huomioon ja Christy sai rutkasti lisää itsevarmuutta onnistuneiden kisasuorituksen myötä. Selviytyjissä on aina ilo nähdä tämänkaltaisia kasvutarinoita. .-)

2. Rob

Rob oli tämän kauden kovin strategisti, joskin hänen taktiikkansa meni siinä mielessä pieleen että hän vehkeili useammassa eri liittoumassa ja suututti porukkaa tekemiensä valintojen myötä. Rob ei tyytynyt menemään valtaliittouman matkassa vaan juonitteli taustalla erilaisten salaliittolaistensa kanssa. Robin mukaan ottama hupitavara oli kyllä/ei -kysymyksiin vastauksia antava kasipallo, ja miehet tiedustelivat milloin mitäkin vastustajaheimon kaunottariin liittyviä asioita pallolta. .--D 

3. Butch

Butchin eräaidot olivat huippuluokkaa ja hän ahkeroi leirissä, varsinkin polttopuut olivat hänen pakkomielteensä. Hänen sosiaalinen pelinsä oli sen sijaan kömpelömpää, ja usein Butch oli ihan pihalla äänestyksissä. Päätyessään samaan heimoon Christyn kanssa Butch otti tämän siipensä alle, ja paljon nuorten parissa työskennelleenä Butch kertoi nähneensä monia onnistumistarinoita, ja hänen mukaansa Christyn kehitys tulisi olemaan hänelle yksi ikimuistoisimmista onnistumiskokemuksista.


4. Deena

Deena nimettiin alkuvaiheessa naisten heimon johtajaksi, ja hän loi nuorison kanssa vahvan liiton, joka hallitsi hyvin äänestyksiä. Heimosekoituksen myötä hän solmi myös salaisen liiton Robin kanssa, ja heidän oli tarkoituksena kontrolloida peliä muiden tietämättä. Deenan peli oli välillä varsin uhkarohkeaa, ja kun hän suunnitteli oman liittolaisensa vedätystä muut kääntyivät häntä vastaan.

5. Matthew

Matthew jäi heti alussa mieleen kaveeraamisestaan muun heimon hyljeksimän Danielin kanssa, ja kaksikko pystyi kommunikoimaan salaisesti keskenään puhumalla mandariinikiinaa. Matthew oli yksi Robin "sätkynukeista", mutta sotkiessaan omat pelikuvionsa Rob tukeutui enemmän Matthewiin. Leirissä vitsailtiin yleisesti siitä että Matthew olisi terapian tarpeessa, hän esim. teroitti jatkuvasti viidakkoveistään, minkä muut kokivat hieman huolestuttavaksi toiminnaksi (koska pelkäsivät Matthewin murhaavan heidät joskus yön pimeinä tunteina.. xD)


Seiskakauden teemana oli merirosvot, mikä näkyi hauskasti kilpailuissa, ja kummankin heimon rannalle oli haudattu aarrearkku, jonka sijainnista saatiin pikkuhiljaa vihjeitä. Lisäksi palkintokilpailujen voittajat saivat rosvomaisesti varastaa hävinneiden leiristä yhden käyttötavaran. Kilpailun alku poikkesi tavallisesta tyylistä, kun kilpailijat heitettiin kirjaimellisesti tyhjän päälle mukanaan pelkästään päällään olevat vaatteet. He saivat käyttöönsä hieman rahaa, jolla pystyi ostamaan tarvikkeita paikallisesta kylästä, missä oli kielimuurin myötä omat haasteensa. Vähän ennen heimojen yhdistymistä pudotetut pelaajat ilmestyivät kisapaikalle ns. kolmantena heimona, ja heillä oli mahdollisuus äänestää porukkaa takaisin peliin, mikäli he päihittäisivät muut heimot kisassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pudonneet pelaajat saivat mahdollisuuden palata peliin. Tämän kauden pariin oli nostalgista palata, sillä tää oli aikoinaan ensimmäinen aktiivisesti seuraamani Selviytyjien kausi ja mieleen oli jäänyt yllättävän paljonkin yksityiskohtia, muistin esim. finaalikolmikon. En tiedä johtuiko juurikin tuosta nostalgiapuolesta, mut tätä kautta oli tosi hauska katsoa, suosittelen ehdottomasti! Dylanin ainakin olisi hyvä nähdä tämä, sillä kaudella käsiteltiin kaikki hänen "housuongelmansa" valuvista pöksyistä miesten hameisiin. .--D Top 5 -lista kauden kilpailijoista:

1. Rupert

Rupert oli tosi hyvä kilpailija juuri tälle kaudelle, sillä samassa pakkauksessa on hurja merten kauhu ja herttainen nallekarhu. <3  Vesi on Rupertin elementti, ja hän dominoi kaikkia siihen liittyviä kilpailuja sekä toimi kalastajana leirissä. Rupert ajattelee aina toisten parasta ja luopui pari kertaa voittamastaan palkinnosta ilahduttaakseen muita. Vaikka Rupert olikin super nöyrä persoona, hän kohosi taitojensa myötä merkittävään asemaan leirissä, ja välillä muita ärsytti miten suuri valta Rupertilla oli äänestyksiin liittyen. Ehdottomasti koko Selviytyjien legendaarisin pelaaja!

2. Lillian

Lapsena tapanani oli jostain syystä kannustaa aina vanhuksia (miks käytän mennyttä aikamuotoa, ainahan näistä top 5 -listoistani löytyy kauden vanhimmat pelaajat, eli ihan ajankohtainen käytäntöhän se yhä on, vanhukset on usein niin ihanan symppiksiä<3) ja Lillian oli aikoinaan eka suosikkini. Lil jäi alussa valtaliittouman ulkopuolelle ja putosi pelistä, mutta hän onnistui myöhemmin palaamaan ja pysyi tällä kertaa jatkossa finaaliin saakka, sääli ettei voittanut koska olisi todellakin sen ansainnut!

3. Jon

Päätin jo kesken kauden katselun ettei Jonny Fairplaylla olisi mitään asiaa listalleni, sillä tämän keplottelevan kaverin peli oli kaikkea muuta kuin reilua. Lopulta oli pakko myöntää itselleni lupa päästää hänet mukaan - mutta ei viimeistä sijaa korkeammalle. No, kuten näette, jouduin antamaan periksi siinäkin suhteessa, ja tässä sitä nyt ollaan... Jon oli varsinainen kiusankappale ja oli osallisena varmaan kauden kaikissa huutoriitelykohtauksissa. Hänen kaikista kieroin liikkeensä oli, kun läheisten vierailupäivänä hän valehteli isoäitinsä kuolleen ja muu porukka antoi säälistä hänen voittaa palkinnon.

4. Sandra

Sandra ei ole jostain syystä jäänyt mieleeni kovin erikoisena pelaajana voitoistaan huolimatta, mutta kiinnostuin hänen strategioinnistaan aika äskettäin näkemälläni Game Changers -kaudella ja odotin sen jälkeen että pääsisin näkemään hänen voittokausiaan uusiksi. Tällä kaudella Sandra kulki aika taustalla eikä menestynyt kisoissa kovin hyvin, mutta hänen sosiaalinen pelinsä oli kirjavaa: Hän kykeni olemaan samaan aikaan luotettava liittolainen ja aiheuttamaan kaaosta leirissä. Hänen yksi merkittävimmistä menestymiskonsteista oli mennä vaihtelevasti mukaan eri äänestysporukoihin ja olla avoin uusille suunnitelmille.


5. Ryan

Vitossijalle olisi ollut useampikin kiva ehdokas, mutta päädyin lopulta valkkaamaan Ryanin. Hänen pelissään ei ole juuri kehumista (=oli osana "häviäjäheimoa" ja päätyi lopulta ensimmäiseksi tuomariston jäseneksi). Yksi hauska hetki oli kun Ryan alkoi kaveerata rannalla olevan pelikaanin kanssa; hän sai silittää ja kanniskella lintua, ja Peteksi nimetty pelikaani tuli jopa kerran vierailemaan heidän majassaan. .-D


Kasikaudella 18 tuttua pelaajaa tekee paluun! Kiintoisana huomiona mainittakoon, että aiemmilta kausilta oli poimittu kokonaisia liittoumia (esim. Richard-Sue-Rudy , Jerri-Amber , Tina-Colby , Ethan-Lex-Tom), mutta heidät oli sijoitettu alussa eri heimoihin. Vanhat kaverukset eivät kylläkään tehneet pelin edetessä yhteistyötä, vaan uudet heimorajat määrittivät peliä enemmän. Kilpailijat jaettiin ensimmäistä kertaa kolmeen eri heimoon, ja he eivät saaneet aloituksessa käyttöönsä muuta kuin yhden viidakkoveitsen ja pannun veden keittämisträ varten - ainut vaan että yksikään heimo ei saanut tulta syttymään moneen päivään. Yhdessä palkintokisassa hävinneen heimon jäsenet jaettiin voittaneiden kesken, mutta muuten varsinaista heimosekoitusta ei oikeastaan tapahtunut (heille kyllä arvottiin yhdessä vaiheessa uudet huivit, mutta samat porukat päätyivät uudestaan yhteen lähes ennallaan, joten ei sitä oikein voi sekoitukseksi kutsua xD). Kauden kiinnostavimmat kilpailijat:

1. Robin & Amberin romanssi

Amber ja Rob olisivat yksilöinä vasta jossain sijoilla 4-5, mutta heidän Selviytyjä-rakkaustarinansa on se asia, mikä tästä kaudesta jää päälimmäisenä mieleen, joten omistin ykköspaikan heidän romanssilleen. xD Taktikointimielessä alkanut flirttailu muuttui nopeasti oikeiksi tunteiksi, ja draaman kaari oli valmis kun rakastavaiset päätyivät yhden jakson ajaksi eri heimoihin. Rob oli huolissaan tyttönsä kohtalosta ja pyysi kilpailun jälkeen Lexiä pitämään huolta Amberista. Kumpikin selvisi yhdistymiseen asti, ja kaksikko ehti käydä jo kilpailun aikana ensitreffeillä päästessään palkintomatkalle keskenään. Kohtalon täytyi puuttua peliin, sillä heistä tuli lopulta finaalikaksikko, ja ennen tulosten julkistamista Rob kosi Amberia suorassa tv-lähetyksessä. 


2. Shii Ann

Mikähän siinä on kun kummallakin pelikerrallaan Shii Ann joutui kanssakilpailijoiden vähättelemäksi; hänen pelitapaansa moitittiin päin naamaa, ja yhdistymisen jälkeen vähemmistöön jääneenä hän ei voinut tehdä käytännössä mitään pelinsä jatkamiseksi. Hän ei kuitenkaan lannistunut, ja oli aivan mahtavaa kun Shii Ann voitti koskemattomuuden ja sai vähän kukkoilla häntä latistaneille pelaajille.


3. Lex

Odotin erityisesti Lexin näkemistä tällä kaudella, mut vähän petyin hänen pelitapaansa. Monet haluavat toisella pelikerrallaan tehdä näyttävämpiä liikkeitä, mihin sit kuuluu selkäänpuukotukset ja juonittelu. Oli ikävää seurata, miten Lex oli valmis uhraamaan ystävänsä aiemmalta kaudelta sekä oman liittolaisensa heimoneuvostossa. Hän pääsi kuitenkin maistamaan omaa lääkettään, kun Rob ei tehnytkään lupaamaansa vastapalvelusta Amberin suojelusta.


4. Jerri

Jotenkin outoa että otin kaikista vaihtoehdoista juuri Jerrin mukaan listalle, mut mielestäni hän oli kehittynyt tosi paljon ihmisenä ensimmäiseen pelikertaan verratessa (vaikka muut väittivät ettei hän ole muuttunut ollenkaan.) Jerri pääsi kostamaan aiemmin samalla kaudella pelanneille "vihollisilleen" Colbylle ja Tinalle äänestämällä nämä ulos pelistä.


5. Ethan

Entiset voittajat otettiin heti alussa kohteeksi, mutta Ethan onnistui sinnittelemään mukana pisimpään. Hänen pelinsä ei kuitenkaan ollut kovin menestyksekästä, ja vaikka hän oli fyysinen kilpailija, eivät hänen vastuullaan olleet tehtävät menneet kovin usein putkeen. Hänellä oli myös ongelmia liittojen muodostamisessa kun hänen kontaktinsa tiputettiin pelistä. Ollessaan itse putoamisvaarassa Ethan lähestyi Afrikka-kauden kaveriaan vedoten heidän ystävyyteensä, mutta Lex ilmoitti pitävänsä ystävät ja pelin erillään.


Näihin aiemmin näkemiini kausiin on jännä palata, sillä on mielenkiintoista seurata, mitkä tapahtumat ovat aikoinaan painuneet mieleen. Samalla saa myös vähän pelätä, millaisia muistoja yllättäen puhkeaa n. 15 vuoden takaa, koska kellä muka on hyviä muistoja omasta teini-iästä? XD 

Eldaryan ja FS:n pääsiäistapahtumat 🐣🐰

Ilahduin kun FS:n pääsiäistapahtuma oli toteutettu samalla kaavalla kuin viime vuoden kesätapahtuma, sillä se on suosikkini näistä vakiintuneista tapahtumatyypeistä. Tykkään kun tekemistä on monipuolisesti ja mielenkiinto pysyy mainiosti yllä läpi tapahtuman (yleensä kyllästyttää loppua kohden.) Minipeleissä menestymällä voi edistyä tapahtumassa nopeammin, mutta kalastuspeli ei kuitenkaan ole vahvuuteni, ja taas jouduin ostamaan muutaman nopan kun en saanut lautapeliruutuja tyhjäksi lisäpäivistä huolimatta. Tiesin jopa entuudestaan yllättävän monen dialogin vastauksen (ja osan arvasin onnistuneesti cx) niin väärät vastaukset eivät hidastaneet peliä kamalasti. Tapahtuman päätyttyä on ollut suorastaan tyhjä olo, TP:itä hakiessa liikutan tottumuksesta hiiren automaattisesti tapahtumapainikkeen kohdalle vaikkei sitä enää ole...

Eldaryan tapahtuma olikin sitten oikeastaan pelkkää pettymystä toisensa perään: Aiempien vuosien asut oli poistettu tapahtumakartalta ja uudet oli järkyttäviä, matopeli on niin lällyhelppo että sen pelaaminen on mahdottoman tylsää eikä kuvan ympärille oltu kehitetty mitään kerrontaa. Pupukumppani on sentään soma ja sain napattua hänet ensiyrittämällä. <3

Tarkistin aiemmasta postauksesta että nämä kaksi tapahtumatyyppiä on olleet aiemminkin päällekäin, oisin vaan voinut suoraan kopioida vanhan postauksen jutut lol.

Ei kommentteja: