keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Miten laiskottelu...

...voikaan olla näin tylsää. .-P Tulee niin turha olo kun ei ole mitään hyödyllistä tekemistä. Ja sitten kun on tekemistä kaipaa vapaa-aikaa. Kinkkinen tilanne. .-D Noh, nytpä saan hetkeksi tekemistä, kun kirjoitan osan Veijareille. Noppa päätti, että saatte lukumusaksi Backstreet Boysia:


Aiemmat osat.
Osa 16: Punainen Marianne (Fiku auttoi otsikon keksimisessä. .-D)


Piia oli päättänyt perustaa kukkakaupan, ja siksipä tyttö tekikin ahkerasti erilaisia kimppuja varastoon myyntiä varten.

Tämän kuvan otin muistoksi siitä, miten Aaron heräsi aina aamulla ensimmäisenä ja meni vessaan. .-D Sama toistui useita kertoja. Joo, mielenkiintoista.


Mariannelta alkaa tekeminen loppua! Nainen on saavuttanut jo uran huipun, eikä kirjoistakaan ole enää kauaa iloa, kun Marianne hallitsee melkein kaiken. Mitäköhän puuhaa mummelille seuraavaksi keksisi...


Saijalla ja Rikillä meni niin hyvin, että pari päätti alkaa vakituisesti seurustella ja olla tapailematta muita. Tiedä sitten onnistuuko, kun molemmat ovat romantiikkatavoitteisia ja yhteen simin "kahlittuna oleminen" näyttää muiston värin perusteella kammottavan kumpaakin..


Marianne oli nyt vuosia miehensä kuoleman jälkeen alkanut kaivata taas miesseuraa. Hän päätti kokeilumielessä pyytää erään nuoren työtoverinsa kylään, ja tervehtikin rohkeasti vihjaillen miestä. Mies kuitenkin rimpuili toise otteesta irti.
"Marianne, olet upea nainen ja välitän sinusta ystävänä, mutta en haluaisi muuttaa suhdettamme", mies selitti. Marianne painoi päänsä häpeissään alas. Mitä hän oikein oli ajatellut? Ei kai kukaan hänen kaltaistaan rupsahtanutta vanhusta kaipaisi?

Aaron löysi sopivasalamaisen Anneli Mukavaisen, ja lähetimme heidät Fikun kanssa yliopistolle. Aaronista ei siis voi tulla perijää, eikä häntä pahemmin tulla enää täällä näkemään. Heippa Aaron. ♥

Yritän säästää ruokaa siten, että annan teinien syödä vain koulussa ja töissä, jolloin ruokaa ei tarvitse kotona valmistaa. .-D Piia ja Saija eivät kuitenkaan kestäneet moista kohtelua ja inisivät sen verran ärsyttävästi, että päätin armahtaa heidät ja tilata pitsaa.


Pitsa saapui onneksi pian, ja nälkäiset tytöt pääsivät syömään. Saija ihastui komeaan pitsalähettiin ja alkoi heti suunnitella tulevaa.
"Sit kun mä kasvan aion pelehtiä tuon lähetin kanssa", Saija selitti Piialle. Marianne kuunteli nuorten keskustelua hiukan järkyttyneen oloisena. .-D

Hikke-poju Immanuel on ahkeran opiskelunsa ansiosta päässyt kohoamaan jo uransa teinivaiheen huipulle! Jee. .-)

Daniel yritti kiivaasti etsiä itselleen tyttöystävää, mutta koneen simien joukosta ei tuntunut löytävän ketään kiinnostavaa seuralaista. Sen sijaan Daniel tuli toimeen pelattavissa olevien tyttöjen kanssa. Aijai, ettei vaan Danielkin Aaronin tapaan karkaisi jonkun mun ja Fikun simin kanssa yliopistoon ja poistuisi tarinasta.

Valio kummittelemassa ekaa kertaa. .-)

Piia, etpä onnistunut livahtamaan ulos huomaamatta, isä näki!


Valio tuli ekalla kummittelukerrallaan kiusaamaan teinejä. Koko porukka heräsi Danielin kovaan kirkaisuun, ja Daniel väitti nähneensä kummituksen. Saija pyöritteli silmiään mutta Immanuel tuli lohduttamaan järkyttynyttä veljeään. Immu on ihana. ♥

Piia oli kehittynyt sen verran kukkiensa kanssa, että päätti avata liikkeen. Perijä-tontin rahoilla Piialle saatiin ostettua yksi hieno Siniperän valmispuoti. Marianne halusi auttaa tytärtään ja tuli työskentelmää puotiin hyllyjen täyttäjäksi ja kassanhoitajaksi. 

Nyyh, nuo kuvat on viimeiset hyvillä resoluutioilla, tuon pelikerran jälkeen simssi sekosi. .-P Ei laadun huonominen tosin varmaan näissä pelin kameran kuvissa näy. .-D 

Kysymys lukijoille:
Tulevatko Saija ja Riki pysymään onnellisina?
Vaihtoehto 1: Varmasti!
Vaihtoehto 2: Jaa-a..

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Justiinsa noinhan ne menee :D
Mariannehan on ollut ahkerana opiskelemassa. Pitäisikö seuraavaksi käydä ansiomerkkien kimppuun ;)
Haa, kaksi romantiikkatavoitteista yhdessä, tästä tulee kiinnostavaa :D Nuo simien suudelmatervehdykset ovat hauskoja, ei koskaan tiedä ketkä kaksi sen päättävät tehdä seuraavaksi ;) Hei hei Aaron, "mukavaa" loppuelämää! ;D

Hah, ovela ruuansäästötapa :D Itse aina laitan teinit kokkaamaan niin saavat ruuanlaittopisteitä yliopistoon. Saija & suorat sanat :D Saapas nähdä miten Daniel valitsee (ja nyt tuli tästä mieleen enoni "Saapas on kenkä!" vitsi XD).
Toivottavasti Piian liike saavuttaa ainakin jonkinlaista menestystä :)

Kasa kirjoitti...

En jaksa kirjautua bloggeriin tällä koneella, joten vastaus ei tule nyt tilin kautta mutta aito Kasa täällä silti vastailee. .-D Marianne on tosiaan ahkeroinut taitopisteiden kanssa kiitettävästi, onneksi tosiaan on nyt noita ansiomerkkejäkin. .-D Haha, on tosiaan kiintoisaa, kun romantiikkatavoitteisetä päästää sitoutumaan ja hetken päästä kumpikin tapailee salaa muita. .-D Hehe, metkaa tosiaan, kun välillä salamayhteensopivat simit tervehtivät ystäviäänkin suudelman merkeissä. .-D Aaronille juu jouduttiin heipat sanomaan. Haha, mä vaan jotenkin niin inhoan sitä, kun jääkaappi tyhjenee ja pitä tilata uutta ruokaa, rasittavaa. .-P Saisihan siinä itse kokkailemalla kyllä ovelasti hyötypisteitä hankittua. .-) Haha, Saija on kyllä suorapuheinen. .--D Saa tosiaan nähdä, löytyykö Danielin kumppani kone-simien vai pelattavien simien joukosta. .-D Haha, tuo saapas-juttu on hyvä. .-D Täytyy toivoa, että Piia saa liikkeensä menestymään, että päästään sitten muitakin puoteja avaamaan. .-D