keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Ollaankin jo...

...päästy puoliväliin blogmasia eikä tämä ole tuntunut niin mahdottomalta suorittaa (muuten vaan en oo viime päivinä koneella käydessä ehtinyt tehdä juuri muuta kuin valmistella postauksia XD). Päätettiin jättää Fikun kanssa eilen pannun lämmitys väliin kun sisälämpötila oli +23, ja arveltiin ettei se ihan kauheasti ehtisi yön aikana laskea vaikka vähän pakkasta olisikin. Aamulla herätessä lämpötila olikin tippunut aika reilusti, se oli enää +19 ja ehti laskea vielä vähän lisää ennen kuin Fiku heräsi valkean tekoon (koska mä en osaa). Nooh, on tää sisälämpötila heitellyt aiemminkin ja kyllä siinä ihan hyvin tarkenee kun pukee päälle villavaatetta ja nousee välillä koneelta tekemään jumppatuokioita. .-D

Oon viime päivinä innostunut pelaamaan Sims 3:n Wii-vesiota. Loin Jennifer-nimisen naisen, jonka elämäntavoitteena on päästä kymmenen eri simin tyttöystäväksi. Elämäntavoitteen toteutusta on tosin vähän hidastanut Jenniferin halu ryhtyä rikollisuusuralle ja Martin-pojan syntymä. Tossa Wii-versiossa on hölmöä kun vauva syntyy, ja ensin pitää antaa nimi ja vasta sen jälkeen kerrotaan oliko tulokas tyttö vai poika, ni kiva siinä sitten arvailla että kumpikohan sieltä nyt tuli... Martin oli onneksi poika, vaikka mitäs vikaa siinäkään olisi jos haluaisi nimetä tyttölapsenkin sillä nimellä. .-D Martin on kova poika urheilemaan ja hän on erittäin tarkka ihmissuhteistaan: Hankin hänelle ystävän ja hetkeä myöhemmin poika toivoo että heidän ystävyytensä loppuu, miksii?

Sain FS:ssa kokoon 500 TP:tä, mikä tarkoittaa että tänään on pelipäivä! Yllättävän nopeasti nuo TP:t kertyi, sain summan kokoon 11 päivässä. .-o Joulukalenteri ja kukkapeli ovat olleet mukavan anteliaita, sillä olin laskeskellut että 500 TP:n kerääminen varmojen päivittäisten tulojen ja ötökkäpelin avulla olisi kestänyt 16. päivään asti. Sain nyt sitten pelattua kuudennen jakson loppuun ja TP-kassaan jäi vielä jopa vähän varastoon, laskujeni mukaan 25. päivä pitäisi päästä taas pelaamaan, mutta toivotaan että se aikaistuisi taas. ,-)

"Secrets and Confessions" ei ollut mielestäni kovinkaan kuvaava nimi jaksolle, sillä ei siinä paljastunut mitään kovin kummoista. Tai olihan Rosalialla uutisia, mutta tiesin niistä jo etukäteen niin asia ei yllättänyt, ja koitan aina vältellä turhan pitkiä keskusteluita Rayanin kanssa niin en taas ole yhtään perillä hänenkään asioistaan. .-D Harmikseni onnistuin laskemaan Hyunin kiintymystä hirmusti jakson aikana, mutta Nathanielin kanssa lom-lukema puolestaan nousi (lunttien ansiosta) vaikka kuinka, jes. Kuva Nathanielin kanssa oli tilanteeseen nähden vähän outo, ihan muutamaa klikkausta aiemmin olisi ollut pari parempaa kuvituskohdetta (esim. ↓ tämä ↓ ) jos multa kysytään.


Kun Fiku oli sytyttänyt tulen pannuun lähdettiin käymään perinteisellä "kuuden makaronilla" kotona. Isi oli jättänyt pöydälle pari mandariinia syötäväksi ruuan valmistumista odotellessa. Puhuttiin Fikun kanssa miten ärsyttävää on, kun manskun käsittelyn jäljiltä käsiin jää paha maku jos niitä sattuu lipaisemaan. Fiku sit haistoi manskuista kättään ja sanoi tunteneensa sen pahan maun kielellä, ja munkin täytyi tätä kokeilla ja se oli ihan totta! Oonhan mä bilsan tunneilta tietoinen siitä että haju- ja makuaisti on yhteyksissä mut ihan tällaista en odottanut. Tai sitten aiheutettiin itse se maku suuhun miettimällä asiaa.

Päivän joogavideot:
Yoga Workout Challenge 2017
Pilates Workout Challenge

Ruokailujen jälkeen olikin sitten päivän tanssi- ja joogatuokioiden vuoro. Tänään tuli tehtyä pari jooga/pilates workout-videota, läähpuuh. Loppuvenytyksiä tehdessä saapui Kisu taas kyläilemään! Meillä ehti olla häntä jo vähän ikävä, sillä Kisu ei käynyt eilisyönä meitä ollenkaan moikkaamassa ja siksi ilahduttiinkin Kisun näkemisestä kovasti. .-3 Muuta jännää tähän päivään ei olekaan sisältynyt, joten lopetellaan postaus tähän tällä kertaa.

Kysymys lukijoille:
Lukio Nathaniel vs Yliopisto Nathaniel ?

Vaihtoehto 1: Lukio
Vaihtoehto 2: Yliopisto

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Niinpä tosiaan, mehän ollaan jo puolivälissä! Hienosti oot saanut joka päivä postauksen tehtyä. .-) Jos joskus tekee mieli "laiskotella" koneella, voi katsoa, jos silloin löytyisikin jotain helppoa postattavaa. Sitten saa laiskoteltua ja postauksen tehtyä, niin mieli pysyy iloisena. .-D

Kyllä säkin varmasti tulen saisit syttymään. Voit tulla kokeilemaan joskus, jos kiinnostaa. .-) Onneks ei kuitenkaan ton kylmemmäks mennyt. Vielä ihan siedettävä luku. .-D Jumppatuokiot kuulostaa hyvältä!

Oo, oikea pahisperhe kolmosessa! 10 poikaystävää, rikollisuusura ja Martin-lapsi, joka tahtoo katkoa välit ystäväänsä. <3 Jos se kaveri on tosi tyhmä, siitä on hyvä haluta eroon. .--DD Toi vauvansyntymisjuttu on kyllä ihan vajaa. Kiva siinä arvailla, minkä nimen antais. .-D

Jes hienosti pääsit taas pelaamaan. .-) Mun peli-into on ihan kadonnut. Kohta tyyliin britissä menee tp:t täyteen, ja on pakko pelaa... Onneks sulle jäi säästöön vielä paljon tp:tä, niin pääset pelaan joulunakin. .-) Voi Nathaniel, vaikuttaapa hän surulliselta. <3

Oi manskut on hyviä. .-D Hieno tuo manskumakuoivallus! Noi tupla-workoutit oli vähän liikaa. .--D Kisua oli niin mukava nähdä. .-> <3<3<3 Ihana!

Hienon täyteläinen ja hauska postaus! Tsemppiä loppu-blogmasiin! Me onnistutaan. .-D

Kasa kirjoitti...

Onhan tää sujunut, muuten vaan meinaa aina mennä tonne iltaan että postaus valmistuu mut joo, kyllä tästä selvitään! .-D Oon yleensä yrittänyt edistää muita postauksia vaikka senpäiväinen olisi jo valmiina ni siinä ei paljoa tule laiskoteltua. .-D En uskalla tulla sotkemaan sun hyviä tulienergioita, haen mieluummin niitä puita. .-D Eipähän nyt tarvitse ainakaan pariin päivään arvuutella onko tarpeellista lämmittää. ,-D Haha, no niinpäs onkin, en ole ajatellut simsperhettäni pahiksina. .--D Vai tyhmä kaveri, ja mä kun aattelin että Martin tykkäisi jos hankin sille samanikäisen lapsikaverin. Martin tuntuu kyllä olevan itseään vanhempien tyyppien perään: Martin toivoi uuden simin tapaamista ja tervehdin ensimmäistä vastaan tullutta vanhusta. Seuraava toive oli saada bestis siitä vanhuksesta. .--D Joo, FS:n pelaamistahan ei blogmaskiireet estä. >.-) Ehkäpä innostut pelaamisesta, vai meetkö nyt silläkin tilillä niissä yliopiston alkujaksoissa? Jee, joulupeli. <3 Oli kyl hauska manskuoivallut. .-D Koitin haistella käsiä banskun jäljiltä mut siitä ei tullut makuelämyksiä, en tosin oo tainnut paljon banaanin kuoria maistella niin kieli ei tiedä mitä odottaa. .-D Ihana Kisu! <3 Kiitos tsempeistä ja kommentista! <3 Voimia sinullekin!