sunnuntai 23. joulukuuta 2018

KS: Joulujuttuja

Aattelin tehdä tällä kertaa vähän simppelimmän suosikkipostauksen, ihan vaan siksi että kun olen kuluneen kuukauden aikana jakanut jo näihin samoihin asioihin liittyviä juttuja kuulumispostauksissa ja siitä tulisi turhaa toistoa.

🎶 Musiikki

Juu, eli tässä taas listattuna joulukuun ajalta mieleenjääneitä kappaleita, pääasiassa radiosta kuultuja.

Joulukuun biisilista:

♫ Anssi Kela - 1972
♫ Hurts - All I Want For Christmas Is New Year's Day
♫ George Michael - Careless Whisper
♫ Sunrise Avenue - Dreamer
♫ Apulanta - Elämänpelko
♫ Anssi Kela - Ilves
♫ Jackson 5 - I Saw Mommy Kissing The Santa Claus
♫ N Sync - It's Gonna Be Me
♫ Wham! - Last Christmas
♫ Pyhimys - Jättiläinen
♫ Antti Ketonen - Olisitpa Sylissäni
♫ Neljä Ruusua - Sun Täytyy Mennä
♫ Juha Tapio - Kaksi Puuta
♫ a-ha - Take On Me

 

🎄 Random

Blogmas - Tämä joulukuun aikana käynnissä ollut blogmas on ollut hauska projekti, ja olen sen kautta päässyt kivasti rikkomaan niitä blogirutiinejani joihin olen ollut jumiutuneena. Blogmas on opettanut että postaus voi olla lyhyempikin, ja että joskus ihan tavallisesta arkipäivästäkin voi tehdä kuulumispostauksen eikä aina tarvitse olla jotain jännää kerrottavaa. Ylipäätään kuulumisista on paljon helpompi kirjoittaa saman päivän aikana eikä vitkastessa postauksen kanssa viikkoja. Toivottavasti saan pidettyä postaustyyliä (pienemmät aihepostaukset, kuulumisia yhdeltä päivältä yms) yllä ensi vuonnakin. .-)

Ristikot - Kun tietokone ei ole saatavilla viihdytän itseäni ratkomalla ristisanoja tai sudokuita. Kumman koukuttavaa puuhaa.

Lumi - Mulle ei ole aiemmin ollut väliä tuleeko jouluksi lunta vai ei, mutta on tuo lumipeite paljon nätimpi mitä tumma kuramaa, joten olen tällä kertaa lumien puolella. Mahtaakohan mieli muuttua sitten kun joutuu pihalla lumitöihin? .-D

 

📺 TV-sarjat

Tässä nyt lueteltuna katselussa olleet ohjelmat. (Eikö niitä muka oo enempää kuin kaksi? .-o)
  • Alfred J. Kwak
  • Jonas
 
🎮 Pelit

Ja tässä puolestaan pelit:
  • Mario Party 8
  • The Sims 2
  • The Sims 3 (Wii)
  • + ne perinteiset tanssi- ja laulupelit
 

⏵YouTube

From The Bushes - FTB:n pojat tekee taas tuttuun tapaan haastekalenteria! Tykkään ehkä jopa enemmän tästä tyylistä ettei tänä vuonna kilpailla vaan Petri ja Harri suorittavat haasteita yhdessä. Harmi ettei Matti ole mukana. Lemppari luukkujani tältä vuodelta:
 

3 kommenttia:

Tom kirjoitti...

Mahtavaa kun oot jaksanut toteuttaa blogmasin loppuun asti! Nostan sulle ylistykseksi virtuaalista hattuani! :-D Sun postauksiasi on ollut ilo lukea, yksi mun suosikeistani oli: Jooga: Odotukset VS Todellisuus (mainioita liikkeitä, tsemppiä harjoituksiin! :--D). Ristikot ja sudokut on parhaita, vaikka ne toisinaan aiheuttaakin harmaita hiuksia. Mäkin olen seuraillut FTB'tä useamman vuoden ja joulukalenterin loppuminen on aina surullista D-;
Makoisaa Joulua! :--D

P.S. Aijoo, sä varmaan kummastelet kuka ihme mä oikein olen, mulle sä oot niin "tuttu" blogisi ja Iikun kautta :-D En oo mikään sen kummempi hörhö, oon lukenut sun blogiasi nyt ahkerasti lähes vuoden verran ja sitä ennen luin Taikapölyn läpi, kun sattuma (googlen kuvahaku) heitti sen mun eteeni! :--D

Fiku kirjoitti...

Olisitpa sylissäni!!! .--D <3 Repesin sille! Did you forget? Lauluja kisulle. .--D

Nimenomaan, lyhyet postaukset on tosi virkistäviä ja on hauskaa laittaa välillä jotain ihan randomia. .-D Mäkin opin, että postausideoita ei tarvitse antaa odotuttaa kuukausitolkulla, vaan mä voin oikeesti tehdä ne ideat todeksi. .-D Siihen ei ees mene kauan. Yritän tehdä jatkossakin paljon nopeemmin postauksia. .-D

Mä oon niin ylpeä susta, kun sä selvitit sen viiden tähden sudokun! Mitkä aivot!

Alfredia on ollut tosi kivaa kattoa. .-) Joulu ASMR twistillä oli aivan mahtava. .--DD <3 Se lahjojen ostelu oli kanssa kiva, mikä tänään katottiin. .-D Editointivelho! Onneksi meillä on haastekalenteri! Musta se niiden aloituslaulu "haastekalenterii" on niin ihana. .-D <3

Hauskaa joulua! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<<3<3<3<3 Olet kivi ihana. .--) <3

Kasa kirjoitti...

Tom: Kiitokset virtuaalihattuylistyksistä. .-D Onpa kiva kuulla että olet viihtynyt blogmaspostauksieni parissa! Hahaha, voi vielä mennä tovi ennen kuin taivun kaikkiin haluamiini jooga-asentoihin. XD Joo, ai että kun on jumittanut jonkun ristisanan kanssa tovin ja yhtäkkiä vaan keksii yhden sanan lisää, ihana tyytyväisyydentunne! Tuppaa kyllä jäämään nuo ristisnat usein puolitiehen kun ei niitä kaikkia sanoja millään keksi. .-P Mulla on vielä rästissä muutama luukku FTB:n joulukalenterista, joten sen loppuminen ei masenna minua ihan vielä. .-D Oi kiitos, oikein hyvää ja makoisaa joulua myös sinnepäin! .--) Vai että oot oikein lueskellut blogiani jo pidemmänkin aikaa, siistiä! Nyt jäin vaan miettimään mitä oikein ootte Iikun kanssa musta puhuneet. XD Kiva kun jätit kommenttia. .-)

Fiku: Meidän kaipaavat kisulaulut. .--D <3 Joo, toi on paha jos jättää ne postaukset lojumaan, helpommalla pääsee kun vaan oikeesti päättää tehdä sen postauksen vitkastelematta. ,-) Mäkin yritän (niin, yritän). Ihmettelen sitä kyllä itsekin, varsinkin kun just keksin oikeasta kohtaa alkaa miettiä sitä puuttuvaa numeroa. .--D Joo, se lahjabudjetti oli mahtava velhoineen. .---D Kiitos kommentista ja hyvää ja parasta joulua sinulle. <3 <3