lauantai 1. joulukuuta 2018

Blogmas alkakoon

Aattelin kokeilla tänä vuonna blogmas-tyyppistä joulukuuta, eli ideana on joulukalenterimaisesti julkaista joka päivä blogiin postauksia aina jouluaattoon asti. Tuleepa kerrankin postailtua vähän useammin ja saan koeteltua jumiutuneita blogirutiinejani. Suunnitelmissa olisi jakaa ihan tavallisia päivän fiiliksiä, mutta jotta tästä ei tule liian yksitoikkoista oon suunnitellut myös erilaisia teemapostauksia yms. Myös siskoni Fiku tekee blogiinsa joulukalenterimaisesti päivittäin postauksia, joten käykäähän silläkin ahkerasti kurkkimassa. ,-) Fiku sanoi että hänellä on valmiina jo postauksia kahdelle viikolle ja ite en oo valmistellut vielä mitään etukäteen, kuinkahan tämän blogmasin kanssa käy..? .-D

Jotta tähän postaukseen saadaan jotain muutakin sisältöä näiden alkuinfojen lisäksi kertoilen vaikka vähän päivästäni:

Kahden kylmän ja tuulisen päivän jälkeen oli ihanaa huomata heti herätessä että ulkona paistoi tänään aurinko. Kaunis sää on tietysti kiva juttu, mut mä intoilin auringonpaisteesta myös siksi että pääsin vihdoin kuvaamaan  seuraavaa Bratz-videota kun valaistus oli hyvä. XD Kuvauksien jälkeen suuntasin seuraavaksi keittiöön aamupalalle. Nakersin kaikessa rauhassa leipää ja lueskelin samalla vanhasta Demi-lehdestä huvikseni Robert Pattinsonin haastattelua. Nostin leivän suun eteen ja olin juuri haukkaamassa kun huomasin sivusilmällä että Kisu oli kiivennyt ikkunalaudalle ja katseli kateellisena leipääni. .-D Riensin heti avaamaan pienelle vieraalle oven, ja Kisu kiipesi tietenkin ruokapöydälle katsomaan olisiko sille mitään tarjolla... Kisulla oli tänään tutkimusmieli päällä ja kierreltyään paikat läpi Kisu istahti hetkeksi aikaa sängylleni jolloin ehdin napata siitä kuvan. Kisu tykkää paljon tuosta purppuran värisestä viltistäni ja käy yleensä pitkäkseen johonkin sen läheisyyteen. .-3 Talon toisessa päädyssä radiosta soi parhaillaan Backstreet Boysia, ja mun piti sitten tehdä valinta silittelenkö mieluummin Kisua vai kuuntelenko Chances-biisin, ja yritin vähän juoksennella tekemässä kumpaakin mikä ilmeisesti häiritsi Kisua sen verran että hän ei jäänyt köllöttelemään kovin pitäksi aikaa vaan päätti lähteä jatkamaan seikkailujaan takaisin ulkosalle.

Mulla on tapana edistää jaksoa FS:ssä aina kun saan kokoon 500 TP:tä, ja tänään oli pelipäivä. Oon vasta kuudennessa jaksossa, ja jälkeenjäämiseni näyttää taas ensi viikolla julkaistavan uuden jakson myötä entistä pahemmalta, mutta onneksi tää jakso vie vain n. 1000 TP:tä, joten ensi kerralla pitäisi saada se loppuun. Harmittaa kun enää ei pysty pelaamaan jaksoja julkaisutahdissa ja sit saan etukäteen tietooni jaksojen paljastukset eikä niistä pelatessa enää ylläty. Nytkin lähinnä ärsytti Rosalian kiertely kun tiedän jo mitä hänen asiansa koskee. TP meni loppumaan just kun olisin päässyt samalle tunnille Nathanielin kanssa, pahus. Pelaamiseen ryhtyessä oli pakko hakea keittiössä oleva konvehtirasia viereen, sillä mulla on jo vuosia ollut tapana syödä suklaata samalla kun pelaan FS:sää. .-3

Nyt oottelen Fikun heräämistä ja sit onkin edessä puiden kantamista ja pannun valkean sytyttäminen ja sen jälkeen kello on jo varmaan sen verran paljon että käydään kotona syömässä. Illemmalla saatetaan taas kuvailla Bratzien laulua, riippuu tosin tuleeko Kisu taas vieraisille, sillä sitä ei saa järkyttäää moisella mökällä. .-D Että eipä tämän ihmeellisempi ollut tämän päivän postaus, katellaan mitä keksin huomiseksi!

Kysymys lukijoille:
Kisu

Vaihtoehto 1: <3 <3
Vaihtoehto 2: <3

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Olipa kiva aloituspostaus! Hitsi, mä unohdin mainita sun blogin alkutekstissä! Täytyy mennä lisäämään se kohta julkaistuvaan postaukseen. .--D Oijoi miten ihana kuva kisusta. <3 Hauskaa että hän pitää viltistä, ja ne tassunjäljet oli niin ihanat, mitkä häneltä oli vilttiin painuneet. .-> Kisun katselu tai Backstreet Boysin kuuntelu on kyllä paha dilemma. .-D Hienosti kuvattu Bratz-kohdat, hyvää työtä! Hauskaa kun huomaa miten sun päivän "ennusteet" meni ihan nappiin. .-D Ahaa, sen takia ne suklaat oli pöydässä tänään, kun olit pelannut. Avaa ihmeessä vaan niitä odottelevia suklaalevyjä sitten aina, kun tarviit pelaussuklaata. .-D Tsemppiä blogin kirjoitteluun! Sulla on hyvin aikaa tehdä postaukset, ota vaan rennosti niin hyvä tulloo! .-D (Kävin kopioimassa mun blogin osoitteen, ja tossa kentässä näkyi vaan "trolol", kun se alku ei mahtunut. .-D)

Kasa kirjoitti...

Olipa kiva kommentti! Haha, ei se mitään, aattelin jotenkin että haluut pitää mut erillään suosikkipostauksesi kanssa tai jotain. .-D Ihana Kisu ja viltti ja tassunjäljet. <3 Kisu vs Backstreet Boys, ois pitänyt laittaa toi tohon loppukysymykseen. .-D Omaa elämää on niin helppo ennustaa kun tää sama kaava toistuu päivästä toiseen. XD Nytpä osaat sitten tulkita mun suklaajätöksiä paremmin. .-D Aijuu ku meillä on sitä suklaata siellä kaapissa, unohtuu kun ne on siellä piilossa eikä tässä koneen vieressä kädenulottuvilla (pitäis tehdä joku salainen herkkukätkö johonkin työpöydän lokeroon!). Musta tuntuu että otan niin rennosti etten saa mitään aikaan. .---D Lol en ensin tajunnut mikä toi trolol oli mut sehän on osa sitä osoitetta, aika hauska. XD Kiitos kommentista! <3