tiistai 22. toukokuuta 2012

Blogger hidastelee...

...jostain syystä ihan täysillä, ihme, kun pääsin sisään kirjautumaan. .-o Toivottavasti tää ei taas tee sitä samaa kuin viime vuonna, et hävittää tän postauksen sit myöhemmin. .-P Voisi varmuudeksi tallentaa tän koodin sitte, niin jäisi talteen mulle, vaikka täältä katoaiski. .-D Tai sitten koulun nettiyhteyksissä on vikaa, vai onko jollain muulla ongelmia bloggerin kanssa?

Mut niin, aattelin nyt yhdistää tähän samaan postaukseen maanantain ja tiistain + viikonlopun asiat, kun muuten mulle tulis maanantaina liian kiire saada kaikki asiat tähän samaan, ja tiistaina taas en sit keksisi tarpeeksi sanottavaa vapaatunnilla. .-D Mut alotellaan sitten. .-) Nauttikaa nyt, tää alkaa olla viimeisiä postauksia ennen kesälomaa. .-o

Tuli vietettyä aika laiska neljän päivän viikonloppu, vaikka tarkoitus oli saada aikaan myös jotain hyödyllistä. .-D Oikeestaan ainut hyödyllinen juttu oli se, että sain sen ussan työn valmiiksi ajoissa. .-D Sen tekeminen sujui ihan hyvin, ja äsken sain jopa tulostettua sen. .-D Ja olin niinkin järkevä, että tulostin sen kahdelle eri paperille, vaikka olin suunnitellut tulostavani yhden paperin molemmille puolille.. Noo, onneksi siinä meni koulun paperit hukkaan eikä omat. .-D Sit koitin myös pikkasen lukea keskiviikkona olevaan matikan kokeeseen, muttei siitä oikein tullut mitään, kun tuntui, etten osaa mitään. .-P Epäilen suuresti läpipääsumahdollisuuksiani tuosta matikan kokeesta, mut kai sitä silti täytyisi yrittää edes jotain harjotella, jos vaikka kävisi taas tuuri niin kuin viimeksi. .-D

Ja seuraavaksi herää kysymys, että jos en kerran tehnyt mitään hyödyllistä, niin mitä sitten tein. .-D No minä pelasin. .---D Wii-peleistä suuressa käytössä oli n. vuoden pelitauon jälkeen Marion & Sonicin olympiapeli. Haha, pienen kirjoitusvirheen takia sain aika koomisen sanan aikaan. .-D "olympipeli"... No mut siis, aiheessa pysytään. .-D Tuo peli oli kivempi kuin muistin, ja jäin siihen koukkuun. .-D Ja erityisesti ihastuin noihin Sonic-hahmoihin, wää. .-3 Ehkä juuri niiden takia pelaaminen olikin kivaa. .---D Minä ja minun syyni innostua asioista...
Sonic-hahmot top 3 .-D

Sitten toinen peli, mitä mä ja Fiku ahkerasti pelaitiin oli nuo Papa-pelit. .-D Aw, nekin on niin ihania. .-3 Niiden pelaaminen oli aika kätevää tekemistä, sillä jostain syystä meidän nettiyhteys oli pe-su 2G-nopeudella 3G:n sijaan, joten sillä ei paljoa musaa kuunneltu tubesta tai kateltu yöllä ohjelmia netistä, mut pelit pyöri hyvin. .-D Sit eilen yönä saatiin sellainen outo idea, että ruvetaan pelaamaan niitä kaikkia alusta yhtä aikaa. .--D Juu, ja se pikkasen jumitti konetta. .-D Mut mukavaa meillä oli, ja vähän vaihtelua pelaamiseen tulee ainakin, kun aina tason pelattuuaan vaihtaa peliä. .-D Arg, tulee nälkä, kun miettii noita papa-pelejä. .--D Ihihii, ja tuo Cooperin kissa on ihana. .-3


Eli kuten sanoin, netistä ei oikeen päästy ohjelmia katsomaan, kun netti oli niin hidas, mut mepä kateltiin iltaisin sit noita DVD elokuvia. .-D Katottiin se Tinttileffa, mikä oli alunperinkin suunnitelmissa, mut sit kaivettiin esiin vanhat Barbi-dvd:t. .---D Että netti ei pystynyt hidastelullaan pilaamaan yöohjelmienkatselua, jee. .-D Yritettiin kovasti suostutella isiäkin kattomaan tota Tinttileffaa, mutta ei se sit taaskaan ehtinyt. .-P Sovittiin kyllä, et heinäkuussa viimeistään katotaan se isin kanssa, kun silloin on kuulemma vähemmän hommia. .-) Vaikka olin ton Tinttileffan kattonu jo pari kertaa aiemmin, olin ihan pihalla sen juonesta. .--D Kun siinä Tinttipelin elokuvassa on erilainen juoni, ja sit sekotin itteäni vielä lisää lukemalla yhden Tinttisarjiksen, ni jotenkin nää kaikki kolme oli sekoittunu mun päässä. .-D


Sitten viikonloppuun ajoittui myöskin mun nimipäivät, että niitä tuli juhlittua. .-D Syötiin mummon äitienpäiväkakku loppuun, ja mä, Fiku ja isi mentiin Kollin (=mummolan viimeinen kissa) haudalle pitämään sipsibileet, mikä meillä on ollut jo kauan suunnitelmissa. .-D Toi sipsibile-idea tuli siitä, kun joskus Kollin ollessa vielä elossa syötiin ulkona sipsejä Kollin kanssa, niin toi oli vähän niin kuin uusinta siitä, paitsi ettei Kolli enää elä. .-/ Se oli kyllä ihana kisu, vaikka vähän äreä välillä, mut me onnistuttiin onneksi saamaan sen luottamus. .-3 Ihmettelen kyllä suuresti, sen verran kovakouraisia me oltiin vauvoina, et luulisi sen saaneen ikuiset traumat meistä, mut ei onneksi. .-) Wää, minä rupean kohta itkemään, Kolliin liittyy paljon ihania muistoja. <3

Sit yllätyin tosi paljon, kun äitikin oli tuonu huoneeseeni lahjan. Vaikken mä ikinä muista sitä mitenkään, äitienpäivänäkään en mitään lahjaa antanut. Aloin siinä sit miettiä, oisko mun elämä paljonkin erilaisempaa, jos olis paremmat välit äitiin. Mut jotenkin sen käytöksestä on jäänyt vaan negatiiviset asiat mieleen, tai sit en huomaa hyviä.. En tiiä, ois silleen tehny mieli mennä kiittämään lahjasta, mut en sit sitäkään tehny..

No mut sit mä lupailin viime viikolla tekeväni Amazin Racen kilpailijoista top 3 -listan, joten jos nyt olis sen vuoro. .-D Laskin sen varaan, että kilpailijoita jäisi vaan kolme, mut kun viimeksi ei tippunutkaan ketään, niin nyt sit yksi pari jää pois, mut ei kai sillä niin väliä. .-D Joo, alotetaan!

1.

Jet & Cord
Joo, tämä ei varmaan ollut yllätys, kun olen aiemminkin maininnut näistä cowboystä pitäväni. .-D Fanitus alkoi jo aika alusta, varmaan jo tokassa jaksossa päätin kännustaa näitä. .-D Aw, Jet on komia poika. ,-P Pakko myöntää, että ärsyynnyin viime jaksossa, kun ne puhui tyttöystävistään. .-D Mutmut... Mun suosikeilla on ollut tapana voittaa viime aikoina Amazing Racessa, joten siltä kannalta katsottuna näillä olisi hyvät mahikset voittoon. .-D

2.

Daniel & Jordan
Näihin ihastuin viime jaksossa, kun se toinen tuli halimaan toista (joo, en tiedä, kumpi on kumpi, pakko myöntää .---D) rohkaisuksi. .'-) Ihanaa, kun on tuommoinen veli. <3 Muuten nää ei ole suosikkeihini kuulunut, viime jaksossa vaan tykästyin niihin tuon takia. .-D

3.
Brent & Caite
Ja nää pääsevät listalle yksinkertaisesti siitä syystä, etten pidä siitä poliisiparista. .-D Tai no, siitä kyllä tykkäsin, kun ne hääti  käännytyksellään sen lesboparin pois, ne jostain syystä ärsytti mua. .-D

No huh, sain viimein kerrottua kaiken viikonloppuun liittyvän, kylläpä kesti, vapaatunti alkaa olla ihan lopussa. .-D Mut eipä mulla tässä mitään sen ihmeempää kerrottavaa kai sitten ole. .-) Loma lähestyy ja ulkona tuoksuu kesältä. <3 Oikeesti eilen illalla vaan roikuin ikkunasta pää ulkona, kun halusin haistella kesää. .-3 Kesässä on sellainen tuoksu, kai muutkin on huomanneet? .-D Ennen tota lomaa on sit toi koeviikko kiusana, huomenna olisi matikan koe, ja tuntuu, ettei se kovin hyvin tule menemään, mutta jonkun kouluväsymyksen ja loman odotuksen lumoissa tuntuu siltä, ettei noilla kokeilla ole väliä, menkööt miten menee. .--D No joo, kyllä mä tänään meinasin pakottaa itseni kirjan ääreen, ois se nyt kumminkin hyvä päästä matikan kokeesta läpi. .-P Eilen muuten mentiin ulos Fikun kanssa tekemään läksyjä, kun oli niin ihanan lämmintä. .-3 Haettiin leikkimökistä vanhat jumppapallot ja istuttiin niiden päällä, ja sit oli hupaisaa, kun tasapaino petti ja lennettiin nurin. .-D

Mut mä alan varmaankin lopetella, suunnitelmissa olisi vielä yksi postaus saada aikaan ennen lomaa, mutta aloitan nyt jo hyvän kesän toivottelun. .-D Tähän loppuun vielä yksi biisi, johon eilen ihastuin. .-3 <3


Kysymys lukijoille:
Sipsit?
Vaihtoehto 1: <3
Vaihtoehto 2: .-P

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Pakko sanoa, että mun pikkuveli on fanittanut sonicia joku viisi vuotta ihan täysillä. :'-D

Kasa kirjoitti...

Haha, pikkuveljelläsi on hyvä fanituksen kohde. .-D