Näytetään tekstit, joissa on tunniste Winx Club. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Winx Club. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

14 vuotta!

Nyt on kuulkaas ihan kellonajalleen tasan 14 vuotta siitä hetkestä kun julkaisin ihka ensimmäisen blogitekstin. Juhlistakaamme tätä blogin syntymäpäivää perinteisellä tilastokatsauksella, jossa päästään silmäilemään lukuja sekä tältä viimeisimmältä vuodelta että ihan koko neljäntoista vuoden ajalta.

Viimeisimmän vuoden aikana blogiin on tullut...

  • ...58 blogimerkintää (yht. 972)
  • ...7 kommenttia (yht. 1448)
  • ...13 376 sivukatsontaa (yht. 102 047)

Oho, tavallisesti postauslukema on viimeisimpinä vuosina ollut juuri ja juuri siinä viidenkympin hujakoilla, mutta nyt oltiin jopa lähempänä kuuttakymmentä! Koulukuulumisten päivittelystä tulee hieman ekstrapostauksia, eli vaikka koulu vie aikaa vapaa-ajan projekteilta se kuitenkin samanaikaisesti nostaa postausaktiivisuutta tuottaessaan raportoinnin arvoisia aiheita, mielenkiintoista. Viime vuonnakin näyttökerrat heitteli vastaavanlaisissa lukemissa ja epäilin silloin niiden aitoutta (koska määrä oli puolet isompi mitä aiempina vuosina), mut jälleen Blogger on jotenkin tilastoinut yli 10 000 sivukatsontaa. Kertyykö niitä sit muka jotenkin vaivihkaa ikivanhojen postauksien kautta, ku näit uusimpia julkaisuja ei ainakaan juuri kukaan ole lukenut. xD Epäilen kyl et tilastot on rikki. Tai oikeastaan toivon sitä, sillä ois jotenkin ahdistava ajatus et noin moni lukisi blogiani. xo

Top 14 suosituimmat julkaistut blogitekstit viimeisen vuoden ajalta:

  1. Teiniangstia ja sirkushuveja (24 lukukertaa)
  2. VUOSI 2024 (22 lukukertaa)
  3. Olen sokea onnistumisille (22 lukukertaa)
  4. ESC Yhteislista x2 (22 lukukertaa)
  5. Erika, älä tule (21 lukukertaa)
  6. KS: En ole pelannut mutta... (21 lukukertaa)
  7. Loistoideoita (20 lukukertaa)
  8. KS: Jess! (20 lukukertaa)
  9. KS: Kesäisiä ilonaiheita (20 lukukertaa)
  10. KS: Autismii ja pyllymäkee (20 lukukertaa)
  11. 13 vuotta! (20 lukukertaa)
  12. Vuosi eläimenä (18 lukukertaa)
  13. KS: Lisää lumileikkejä ja luutteja (18 lukukertaa)
  14. KS: Metsäsekoilua (17 lukukertaa)

Ihan alkuvuodesta julkaistut edellisen vuoden muistelo-postaukset ovat saaneet parhaat näyttökerrat vain muutamassa kuukaudessa. KS-postaukset on taas vaihteeksi "muodissa", ne ei muistini mukaan viimeisimpinä vuosina ole näissä synttäritilastoissa menestyneet vaikka sarjan postauksia tulee vuosittain julkaistua yli kymmenen kappaletta. Kuulumispostauksiakin on jokunen eksynyt mukaan mut esim. blokakuulta listoille pääsi vain pari postausta, et ne ei ole olleet niin kiinnostavia. Sit jotenki symppistä et joka vuosi eläinvideo pääsee tälle listalle mukaan♥ Lukukertojen määrä ei ole kovin huima eikä yksikään postaus edes erotu selkeästi suuremmilla lukumäärillä.

Top 14 suosituimmat blogitekstit viimeisen vuoden ajalta:

(Ero ylempään listaan on siis että tässä on mukana aiempienkin vuosien postaukset, kun äsken listasin vain uusien postauksien näyttökertoja. Ja jotta pakka menisi sekaisin tilastosivu on eri mieltä postausten lukukerroista ja järjestys on siksi erilainen.)

Kolmen kärki on vanhempien vuosien julkaisuja. Giffipostaus säilyttää vuodesta toiseen vahvaa asemaansa, mut tuon Selviytyjäpostauksen suosio on vähän mysteeri. Kolmosen saamat lukukerrat selittyy osin sillä, et joku oli tullut randomisti tiedustelemaan postauksessa käyttämäni Oskarin Orkesteri -ohjelman kuvan alkuperää ja en heti huomannut hänen kommenttiaan ja ressu sit ilmeisesti monta kertaa kävi turhaan katsomassa joko oon vastannut (ja kun lopulta vastasin siitä ei ollut edes hyötyä ku mistä minä enää kymmenen vuotta myöhemmin voisin muistaa jonkun googlesta nappaamani kuvan alkuperää? xD) Loput postaukset onkin sitten uusinta tuosta edellisestä listasta - järjestys on tosin eri koska Bloggerin logiikka. xp

Top 14 suosituimmat blogitekstit koko ajalta:

  1. Simsala gif! (878 lukukertaa +351)
  2. Veijareiden osat (805 lukukertaa +21)
  3. FlirttiStoori-fanficin osat (549 lukukertaa +18)
  4. Kauan tässä... (450 lukukertaa +16) =
  5. Oon jumittanut... (446 lukukertaa +22) =
  6. Koulu alkaa... (372 lukukertaa +27) =
  7. Kävin taas... (366 lukukertaa +75)
  8. Ylioppilaslakki saatiin... (353 lukukertaa +16)
  9. Ämppäni KAIKKI... (340 lukukertaa +12)
  10. En tosiaankaan... (316 lukukertaa +8)
  11. Olipas kiva... (262 lukukertaa) ü
  12. "Säälittävää, noloa... (246 lukukertaa +6
  13. Vastasin huijauspuheluun (214 lukukertaa +9
  14. fall out... (189 lukukertaa) ü

Luovuin jossain kohtaa uusien lukukertojen mainitsemisesta koska määrät oli niin olemattomia, mut tänä vuonna tää lista on kerrankin ollut elossa ja osa postauksista on vaihtanut paikkaa, joten piti vertailla miten lukemat on muuttuneet viime vuodesta! Ollaan saatu uusi ykkönen, ja jos sama meno jatkuu tähän postaukseen tulee pian 1000 lukukertaa täyteen oho! Sopii sit hyvin ku tänä vuonna saadaan blogiin myös tuhat postausta, ni ens vuoden tilastosynttäripostauksesta tulee kunnon tonnin spessu. x) Sit jotkut ilmeisesti yhä lukee noita vanhoja tarinoitani enkä tiiä pitäisikö siitä olla iloinen vai nolostunut, ei nimittäin mitään laatukamaa todellakaan ole kyseessä... Tai noita ficin osia päädyn kyl toisinaan itekin lueskelemaan hehe. Aina välillä naureskelen tuosta FlirttiStoorista "jonnet ei muista" -tyyppisesti, mut täähän tavallaan pitää tuota edesmenneen suomiservun nimeä elossa. .-D Tuosta "Kävin taas..." -postauksesta olikin jo puhetta aiemmin, mut muuten sitten on nuo perus vuodesta toiseen samat jutut mukana. Kummasti nekin saavat silti joka vuosi muutamia lisänäyttökertoja. Silleen jotkut blogin uudet tulokkaat luulee että nää suosituimmat postaukset on jotain laatukamaa ja klikkailee ne kaikki auki, ja sit saavatkin pettyä kun vastassa on jotain aivottomia ajatuksiani. XD Hakiessani postauksien linkkejä mietin että olisi hauska merkata myös miltä vuodelta mikäkin postaus on, mut tajusin sen vasta siinä vaiheessa kun suurin osa linkeistä oli jo noudettu enkä jaksanut koluta uudestaan samoja postauksia läpi. Noh, ehkä näen tämän huomion ensi vuoden synttäripostausta työstäessäni ja osaan ottaa tästä mallia. .-D

Suosituimmat videot tältä vuodelta: 

  1. My Day Tammikuu 2025 (8 katselua) 
  2. Vuosi 2024 kuvina (7 katselua) 
  3. Eläinvideo 2024 (6 katselua) 
  4. Halloweenkarttia 🎃 (5 katselua) 
  5. Mäenlasku (4 katselua) 

Kappas, kiinnitin huomiota ettei My Day -postauksen näyttökertojen määrä riittänyt listalle pääsemiseen, mut tällä videolistalla se pärjäsi. Läppä toi mäenlaskuvideon "menestys" kun pääsi listalle mukaan. xD Eipä ole kovin huimia lukemia ja taas moni "vaivalla tehty" video sai vain 0-1 näyttökertaa. .-D Otin mukaan vain sellaisia videoita joita oon täällä blogissa julkaissut, esim. jokunen isiä varten editoitu "lahjavideo" ois omannut suuremmat lukemat, mutten niitä viittiny laittaa näytille.

Hakusanat, joilla blogiin on päädytty viimeiden vuoden aikana:

  1. winx+club+shampoo+site%3ablogspot.com 104
  2. братья близнецы джедвард фото 1
Ihana Winx-shampoo jatkaa vahvalla linjalla, ja translaten mukaan tuo toinen hakija on ollut taas Jedward-kuvien perässä (ei tosin yhtä häröjen kuvien mitä viime vuonna lol). Möh, tylsää ettei blogger ole taaskaan tilastoinut hakusanoja tämän enempää.

14 suosituinta hakusanaa koko ajalta:

  1. kasan blogi 479
  2. winx+club+shampoo+site%3ablogspot.com 115
  3. kasaliini.blogspot.com 101
  4. tintti 77
  5. rantavahdit 69
  6. kasan seikkailut 63
  7. site%3ablogspot.com+winx+club+shampoo 61
  8. fall out boy 44
  9. oskarin orkesteri 29
  10. jukka poika 21
  11. muumi kuvia 21
  12. aavelaiva 20 19
  13. muumipeikko 17
  14. bondi rescue 14
Oon viimeiset kaksi vuotta ihmetellyt tuota Winx Club shampoota, koska en mitään semmoiseen liittyvää ole täällä ikinä kirjoitellut, mutta Tom on nyt ratkaissut tämän mysteerin: 


Eli olin samassa postauksessa puhunut Winx Clubista JA Shampoo-nimisestä yhtyeestä, ja google on sen pohjalta luullut että blogistani löytyy asiaa Winx Club shampoosta. XD Tää on kyllä blogin uusi muotihakusana ja ylittää tällä menolla ykkösenä olevan Kasan blogin - mikä on muuten myös hieman vanhahtava harhaanjohtava hakusana, se oli nimittäin aikoinaan blogin alkuperäinen nimi, eikä tuo seikkaluversio tule ikinä saavuttamaan tämän suosiota Jos/kun tuo WC-shampoo nousee hakusanojen ykköseksi voisi läpällä vaihtaa blogin nimeksi Winx Club Shampoo, sit se olisi ainakin aiheellinen hakusana. XD Hei, ja samalla selvisi myös tuolla aiemmin ihmettelemäni Selviytyjä-postauksen suosio: tää shampoo-haku johtaa näemmä juuri kyseiseen postaukseen. .-D Ai että, näin saatiin ympyrä sulkeutumaan ja postaus on hyvä päättää tähän.  

Kiitokset ihan joka ikiselle blogissa joskus pyörähtäneelle, teitin vierailuista jääviä virtuaalisia jalanjälkiä on aina hauska ihmetellä näissä vuosittaisissa synttäripostauksissa. Onnittelut blogille!

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

KS: Lastenohjelmia (taas vaiheeksi)

Suosikkijuttujani kuluneen kuukauden ajalta!

TV-sarjat ja elokuvat 📺

Palataan hetkeksi vielä viime vuoden puolelle, sillä innostuin vuodenvaihteessa etsimään katsottavaa telkkarista. Jouluna on ollut tapana katsoa joku jouluelokuva, mut oma DVD-valikoima ei inspannut tällä kertaa, joten vilkaisin mitä telkkarin puolelta tuli. Valkkasin sitten katsottavaksi Frozenin vaikkei se varsinaisesti jouluun liitykään. Frozen on sellainen elokuva jonka kaikki tietää vaikkei olisi sitä nähnyt, ja mä kuuluin juuri tähän ryhmään. Yllätyinkin kun elokuva kertoi enemmän Elsan siskon seikkailuista, ja olin luullut että se kuuluisa "Let It Go" on joku loppuhuipennusbiisi, mutta se kuultiinkin jo elokuvan alkupuoliskolla. Elsan näkökulmasta ois ollut siistiä saada enemmän kerrontaa, sillä hänen kasvutarinastaan ja tunteiden tukahduttamisesta olisi voinut saada tosi syvällisenkin näkökulman elokuvalle, mutta toki Annankin seikkailut tarjosivat ihan viihdyttävää seurattavaa. Frozen on hyvä näpäytys tavallisille Disneyn prinsessaleffoille, joissa prinsessat menevät oikopäätä naimisiin ensimmäisen tapaamansa miehen kanssa, kun Annan tapaama unelmakumppani paljastuikin petolliseksi vallan tavoittelijaksi. Kiva myös että tosirakkauden sijasta Annan jäätyneen sydämen sulatti sisarusrakkaus (vaikka olin toki iloinen kun Anna ja Kristoff päätyivät lopulta yhteen). Ja siis lempiasiani elokuvassa oli se Olaf-lumiukko, en yleensä tykkää tuollaisista väkisin hauskoiksi väännetyistä pelleilyhahmoista, mut tuo toimi!

Toinen juttu mitä oon katellut on tietenkin lastenohjelmat lol. Muumeja on kiva laittaa kuunteluohjelmaksi aamutoimia tehdessä! Niitä vois toki pitkästä aikaa koittaa katsoakin, mut pitäis olla paikalla joskus kun kierros alkaa alusta, vaikka onko sillä sit väliä kun se jaksojen näyttöjärjestys mentiin sekoittamaan niiden uusien dubbien myötä muutenkin huoh... Ainoa hyvä asia uusissa dubeissa on se että aiemmin sensuroidut jaksot on saaneet suomenkielisen dubbauksen. 

Kerkesin myös nähdä Winx-clubin kasikauden vikat jaksot ja nää oli pitkästä aikaa toteutettu kiinnostavammin, vaikka uusi piirtotyyli näyttää siltä kuin nää heput olisi ala-asteikäisiä. Kummasti kehitys menee taaksepäin kun muistelen Winxien olleen jollakin aiemmilla kausilla siellä koulussa opettajina, mut nyt he ovat taas palanneet opiskelijoiksi. Mutta siis, se kiinnostavin seikka oli paljastukset Icyn menneisyydestä: Lapsena Icy ja hänen siskonsa olivat leikkimässä, kunnes ilkeä shamaani-noita tuhosi paikan ja loitsi Icyn siskon valkoiseksi ketuksi. Silloin Icy uhosi ryhtyvänsä noidaksi, ja kun hän olisi tarpeeksi vahva hän palaisi kumoamaan shamaanin loitsun. Yllättävän vakuuttava taustatarina, joka oikeesti avaa enemmän sitä miksi Icy tavoittelee valta-asemaa ja suurempia voimia. Icyn tarinaa hyödynnettiin myös siinä kun Trixien olisi pitänyt toimittaa hallussaan oleva tähti pomolleen Valtorille, mutta Icy kieltäytyi sillä perusteella ettei hän halua enää nähdä maailmankaikkeuden tuhoutuvan (mikä ei kylläkään käy järkeen koska hän on yrittänyt samaa itsekin ollessaan vallankahvassa). Kun Valtor oli hoideltu petyin vähän siitä ettei Icy haastanut Winxejä, sillä hän olisi voinut pelastaa siskonsa toivomustähden avulla, mutta toisaalta ihan kiva ettei homma ratkennut ihan heti ja siitä riittää käsiteltävää vielä jatkossakin. 

Harmittelin joskus aiemmin miten koneeni ei jostain syystä pysty pyörittämään Yle Areenan videoita vaan heittää ruudulle bluescreenin, mut sainpahan ongelma ratkaistua! Virhekoodi ehdotti yhdeksi korjaustoimenpiteeksi virustorjunta-ohjelman poistamista ja tein sen sit lopulta vaikka olinkin skeptinen sen toimimisen suhteen, mut se oikeesti auttoi, woo! Nyt kone on sit vaan ilman suojausta, mut mieluummin toimivat videot kuin virusturva. XD Tai onhan tässä se perus Windows Defender, mut oon ymmärtänyt että se on aika lailla yhtä tyhjän kanssa. Mutta siis niin, saatuani vihdoin Yle Areenan toimimaan oon katsonut Hullu - hullumpi - yläaste -jaksoja, jotka on ihan sairaan viihdyttäviä. Ykköskausi jäi jo jännään kohtaan kun Antin ihastus olikin ihastunut johonkin toiseen poikaan, ja kolmoskauden lopussa oli suorastaan sydäntäsärkevää kun Antin ja Kallen suloisten ala-asteaikaisten kaverimuistojen jälkeen selvisi et Kalle viestitteli Jaanan kanssa!! Ei näin. .-s

Katottiin myös yhtenä pajapäivänä Tavarataivas-dokumentti, jossa tavarapaljouden keskellä elänyt Petri päättää tyhjentää asuntonsa läpikotaisin ja etsiä elämäänsä onnea jostakin muusta kuin ainaisesta kuluttamisesta. Haasteen ideana on, että hän saa tuoda kotiinsa takaisin yhden tavaran päivässä, ja varsinkin alussa on mietittävä erityisen tarkkaan mitä todella tarvitsee. Eli tää on periaatteessa sama asia kuin mun ja Fikun keksimä HL-haaste simssiin, kumminki ollut inspiraationa noille tekijöille. XD

Pelit 🎮

Aina kun Eldaryassa on odotukset korkealla seuraavaa jaksoa kohtaan on pelikokemus pettymys. Tuli vähän sellainen fiilis että tyyliin graafikkotiimi tarvii lisäaikaa uusien taustojen yms. piirtämistä varten, joten tässä jaksossa suurin osa ajasta vietettiin vielä Eldaryan puolella uuteen missioon valmistautuen. Ei mulla sinänsä ole mitään hidasta etenemistä vastaan, mutta jakson alkupuoliskoa oli niin mahdottoman tylsää pelata että mua alkoi nukuttaa ja jouduin keskeyttämään pelin päikkäreiden ajaksi. xD Hahmo sai vieläpä mahdottoman tylsän tehtävän kun hänen piti suunnitella vaatteet reissua varten, kun taas Mathieu sai valmentaa deittejä maan tavoille, epistä. >.-c Asut eivät edes olleet kovin hienoja... Sentään jakson loppupuolella päästiin vihdoin asiaan, en vaan tajua hahmon logiikkaa kun hänen mielestä paras tapa päästä nettiin on murtautua hänen vanhempiensa kotiin ja varastaa sieltä rahaa, öö eikö he voisi hyödyntää esim. kirjaston tietokonetta, tai jos hahmo piti ihan välttämättä saada kotiinsa muistelemaan perheensä "menettämistä" he olisivat voineet käyttää hahmon kotona olevaa tietokonetta sen sijaan että varastaisivat rahaa uuden laitteen ostamiseen. Nevra on ihanan paljon läsnä ja hahmon tukena♥, en tosin lämmennyt tämän jakson "romanttisille" kohtauksille. Ensi jaksossa pitäisi sitten saada vähän parempi kuva siitä miten ykköskaudella juotu unohdusjuoma on oikeasti vaikuttanut, sillä jakso päättyi kun joku säntäsi paikalle ja tunnisti hahmon.

FS:n lukion puolella oli tällä viikolla 1TP/dialogi-alennus, joten päätin sen kunniaksi ostaa 40 jakso-uusintaa ja aloittaa pelaamisen alusta Nathanielin kanssa. .-D Samaan aikaan tuntuu uudelta ja vanhalta, muttei valitettavasti kovin nostalgiselta ku alkuperäiset grafiikat on päivitetty uudempiin. Oon tallettanut tyyliin kaikki vastaan tulleet Nathaniel-kohtaukset screenshoteilla ja tarkoitus olisi postailla niitä peliblogini puolelle, mut oon nyt käyttänyt kaiken ajan jaksojen pelaamiseen että saisin hyödynnettyä tätä alennusta mahdollisimman paljon. >.-3 Ehkä vastaava alennus tulee myös sitten kun Armin/Kentin saa jatkoa, vaikka mulla on tuota TP:tä sen verran säästössä et saisin varmaan pelattua loppuun asti muutenkin, mut ainahan se on kivaa kun hyötyy! Oon myös innostunut suunnittelemaan hahmolle jaksoihin sopivia asukokonaisuuksia.

Musiikki 🎵

Ämppä on viihdyttänyt mua arpomalla iltakävelyjen ajaksi pelottavia biisejä, kuten "Hunter" tai "Martin", mut se on enemmän huvittanut kuin pelottanut. .-D Kymmenen minuutin mittainen Martin on itse asiassa just sopivan mittainen biisi siihen kun kävelen kotoa asunnolle (ainakin silloin kun tiet on niin jäiset että pitää töpötellä hitaasti). Lisäksi ämppä on soittanut Bluen "U Make Me Wanna"a niin usein että oon oppinut biisin kertosäkeen ulkoa "Emergency"sta puhumattakaan.

Meidän yhdessä laulupelissä on yks Gorillazin biisi, ja nyt yhtäkkiä alkoi kiinnostaa millaista musiikkia yhtyeellä on. Vaikka Gorillaz on "vain" animaatiobändi on heillä varsin erikoinen taustatarina, jos on tylsää suosittelen perehtymään, koska kaikkien outojen käänteiden ja bändiläisten välisten suhteiden tajuamiseen menee tovi. xD Musiikkivideoita voi joutua tuijottamaan muutaman ennen kuin piirtotyyli iskee, mut varsinkin Song Machinen eka kausi yhdistelee hauskasti oikeaa ja animaatiomaailmaa. Ylipäätään tykkään miten Gorillazin musiikkivideoista koostuu juonellinen kertomus. Musiikki itsessään on vähän meh, pidän eniten "Demon Days" ja "Plastic Beach" -albumeiden soundista.

Koetteko te koskaan että musiikki olisi sidoksissa johonkin tiettyyn vuodenaikaan? Koska Hurts on talvi, Måns (loppu)syksy, Mika kevät ja tähän nää mun päätelmät oikeastaan jo päättyikin. xD Yritin tilata Mikan levyn itselleni nimpparilahjaksi toukokuussa (eli juuri sopivaan vuodenaikaan), mutta kauppa laitteli aika pian viestiä perään että tilauksen saapuminen viivästyy. Aattelin et siinä kestäisi tyyliin viikko, mut kuukaudet kului kunnes nyt viimein joulukuun lopussa levy oli ilmestynyt postilaatikkoon, en edes ollut tajunnut enää kaivata sitä ja sit se saapui. .-D Vaikka ollaankin ristiriidassa vuodenaikakäsitykseni kanssa on toki ollut kiva viimein päästä kuuntelemaan "My Name Is Michael Holbrook"ia.

Euroviisukausi etenee hurjaa vauhtia, ja vaikka virallisia viisubiisejä on julkaistu vasta muutama riittää eri maiden karsintakappaleissa kuunneltavaa: Tammikuun alussa niitä oli 100, ja nyt määrä on jo tuplaantunut tuosta! Suomenkin ehdokkaat on jo julkaistu, ja tuota sanoisin että "Hurricane" olisi osuva jatko "Dark Side"lle, mutta koska ei kannata tuudittautua siihen että samantyylisellä kappaleella pärjää kaksi vuotta putkeen toivoisin että valituksi tulee joku muu. Tällä hetkellä oon jostain syystä "Ram pam pam"in kannalla, se erottuu kun on menevä ja ärsyttävä. .-D

Päätellään postaus tähän kokoamaani kuukauden biisilistaan:

Jos biisilista ei näy, klikkaa tästä!

tiistai 23. tammikuuta 2018

KS: Selviytyjämaraton

Luvassa on taas tuttuun tapaan suosikkiasiaa kuluneen kuukauden ajalta:

📺 TV-ohjelmat

Selviytyjät - Selvityjiin tuli jotenkin ihan uudenlainen katsomiselämys kun jaksoja tuli joka arkipäivä perinteisen kerran viikossa -rytmin sijaan. 31. kausi oli kyllä mielenkiintoinen, eikä pelkästään siksi että kilpailijat olivat tuttuja aiemmilta kausilta vaan uusien ja ennalta arvaamattomien käänteidensä takia: Heimojakoja muutettiin useampaan otteeseen ennen yhdistämistä, koskemattomuustalismaaneja metsästettiin kesken kilpailujen ja heimojen sisäiset suhteet tuntuivat muuttuvan jatkuvasti. Selviytyjissä peliliikkeet ovat nykyään kehittyneet rohkeammiksi ja isompiin vedätyksiin tunnutaan suhtautuvan jopa ihailevasti. Mulle ilmaantui useampiakin suosikkeja / sellaisia pelaajia joista on jotain sanottava, joten tarinoidaanpas heistä hetki. Abi oli paljon esillä ollessaan lähes jokaisessa heimoneuvostossa pelin alkutaipaleella, ja oli jotenkin hauska seurata miten hän aiheutti arvaamattomuudellaan heimotovereilleen harmaita hiuksia, mutta yhdistymisen jälkeen Abi jäi vähän tylsästi taka-alalle. Ciera nousi yhdistymisvaiheessa muiden silmätikuksi mutta sinnitteli siitä huolimatta yllättävän pitkään mukana. Kass on kaaos-tilassaan parhaimmillaan, harmi että hänestä hankkiuduttiin eroon melkeinpä heti kun hän alkoi päästä vauhtiin. Keith oli uskomattoman kestävä kilpailuissa iästään huolimatta, ja ihmettelinkin ettei häntä tunnuttu pitävän uhkatekijänä, vai laskiko kaikki sitten Keihtin sosiaalisten pelitaitojen puutteeseen? Joesta annettiin harmillisen tylsähkö vaikutelma, ihan kuin hänestä ei olisi ollut muuta näytettävää kuin kisamenestys. Joen pudotus oli kyllä epäreilu muiden käyttäessä hänen heikkoa hetkeä hyväkseen. Joe on sen verran fyysinen pelaaja että pudotus olisi ollut ihan ymmärrettävä jos Joe olisi mokannut koskemattomuuskilpailussa, mutta kun kisa päättyy lääkintäryhmän paikalle kutsumiseen ja Joea ei saatu vedätettyä tämän ollessa täysissä voimissaan en nähnyt Joen poisäänestystä kovinkaan hienoksi pelillisesti merkittäväksi teoksi, ja jos olisin tuomaristossa en antaisi siitä strategiointipisteitä. Kisan edetessä Spencer taisi valikoitua lempparikseni. Hänen kehittymistään tunnetasolla oli hienoa seurata, ja ennen yhdistymistä Spencerin mukana pysymistä sai jännittää hänen taistellessa heimonsa pohjalla. Jännä miten talismaanit tuntuivat tällä kaudella hakeutuvan tiettyjen pelaajien hyppysiin Jeremyn ja Kelleyn kummankin löytäessä turvaa itselleen kaksinkappalein, ja heimoneuvostoon saatiin useampikin onnistunut talismaanipelastautuminen, joista seurasi myös ensimmäisen kerran täysin äänetön heimoneuvosto. Olen yhä pienessä Selviytyjä-huumassa, joten onneksi seuraava kausi starttaa pian tähän perään jo helmikuussa!


Havaiji 5-0 - Seitsemäs kausi tuli katsottua loppuun. Shakki-viittauksien mukaan nimetyt jaksot uuden sarjamurhaajan jahtaamisesta olivat yksi suosikkini juonikokonaisuuksista tällä kaudella, ihmettelen tosin ettei Aliciasta kuultu enää mitään vaikka hän yhden jakson lopussa osoitti aseella Madison Grayta. Myös Chinin matka Saran viralliseksi huoltajaksi oli useamman jakson mittainen prosessi. Juoni vähän lässähti Saran palattua Havaijille ja olisin toivonut enemmän juttua tästä pienestä perheestä, sillä kauden lopussa tuli jotenkin ihan puun takaa että Chinin naisystäväkin oli ollut tekemisissä Saran kanssa ja että he kaikki kolme olivat niin läheisiä. Steven terveydentilasta tehdyt paljastukset saivat huolestumaan ja kauden lopetusjakson tapahtumista jäi muutenkin vähän epävarma fiilis. Ihmettelin viimeisien jaksojen näyttöjärjestystä, koska tokavikassa jaksossa Kono lähti omaan missioonsa ja yhtäkkiä hän olikin mukana taas seuraavassa jaksossa. No minähän ajattelin että kun kerta tuli koko kausi katsottua voin huoletta lukea Wikipediasta jaksokuvauksia saadakseni selville oikean järjestyksen, ja menin siinä sitten spoilaantumaan tiedosta ketkä tiimiläiset (kyllä, monikko) esiintyivät tällä kaudella viimeistä kertaa, ärn. Kyllähän tähän annettiin viittauksia viimeisimmissä jaksoissa, mutten odottanut että päätimiläisiä aletaan potkia kokonaan pois sarjasta ja oon tällä hetkellä enemmän kauhuissani kuin innoissani sarjan jatkosta...


Winx Club - Ollaan saavutettu seitsemäs kausi, joten kohta on kaikki jaksot katsottu (ainakin siihen asti että kahdeksas kausi tulee). Muutama ensimmäinen seiskakauden jakso ei ole tehnyt kovin suurta vaikutusta. Uusi pahis Kalshara ei vaikuta kovin kiinnostavalta, haluaisin mieluummin Trixit takaisin. Butterflix-transformaatio on tylsin sitten charmixin ja keijupöly-animaatioiden, ja mukaan tulleet keijueläimet ja sönkkö pahiksen apulainen luovat jotenkin lapsellisen vaikutelman. Katotaan nyt millaista menosta tulee kauden edetessä.


Babar - Ai että, Cornelius on noussut Ratakseen rinnalle yhdeksi parhaaksi sarjan huvittajaksi! Melkein kaikissa äskettäin katsomissani jaksossa Cornelius on sanonut jotain hauskaa, ja ihan erityishuvittavaa tilanteista tekee se, että osa Corneliuksen puheista on liittynyt mun ja Fikun sisäpiirivitseihin, miten se voi edes olla mahdollista? XD
"Kaikkea kannattaa kokeilla!",
"Huvipuistoihin tarvitaan uhkapelejä",
"Sas". <3

🛀 Random

Palju - Koska kaikkien kuulemma pitäisi joskus kokea kylpytynnyrissä lilluminen, sain kutsun yhden Fikun kaverin paljuiluiltamiin. Olin kuullut tuosta paljusta ylistyksiä ja mietin voiko se niin ihmeellinen olla, mutta ei hyvänen aika kun sinne lämpöiseen veteen istahti niin aaah..! Helposti siellä paljussa jaksoi istua useamman tunnin nauttien lämmöstä. En nyt sanoisi että paljua tarvitaan jokaiseen kotiin, mutta jos vaikka joltakin perhetuttavaltasi löytyy kylpytynnyri ota siitä siitä hyödyt irti, ja jos ei niin aikalailla saman kokemuksen saa vaikkapa jostain uimahallin porealtaasta.

🎮Pelit

Laulupelit - Joulukuussa cdon.comissa oli kivasti alennettu kahden sellaisen laulupelin hintaa jotka meiltä vielä puuttui, joten päätettiin tilata toinen joululahjaksi. Siinä sitten alkoi pähkäily kumman valittavissa olevista peleistä ottaisi: We Sing vaiko We Sing Rock. Aluksi rokkipeli vähän huoletti jos se olisi täynnä jotain rajuja karjuntabiisejä niin semmoinen ei ole ihan mun juttu, enkä edes tuntenut nimen perusteella kovinkaan montaa laulua (7/40). We Sing -pelissä oli puolestaan enemmän entuudestaan tuttuja biisejä (12/30), mutta siellä oli tosi monta sellaista biisiä mitä meidän muista laulupeleistä jo löytyy ja siinä oli vähemmän kappaleita kuin rockissa. Päädyttiin lopulta kuitenkin rokkipeliin, sillä ne harvat biisit jotka nimen perusteella tunsi eivät ainakaan olleet niin rajuja, joten ehkä pelin muukin sisältö olisi ihan siedettävää. Kävipä siinä mielessä hyvin, että jouluostosreissulla kaupoissa kierrellessäni onnistuin löytämään sitten tuon toisenkin pelin, vieläpä paljon halvempaan hintaan, joten saatiinkin yhden sijasta kaksi peliä jouluksi. .-D Rock-peli paljastui odotettua kivemmaksi, sillä raju kansi on aikalailla liioiteltu ja pelissä on popahtavampiakin biisejä. Yllätyksekseni tunsin reilusti luulemaani enemmän pelin biisejä (17/40) entuudestaan, sillä nuoruusvuosina tuli kuunneltua paljon radio Novaa ja sitä kautta moni biisi oli tuttu vaikken nimi aluksi sanonutkaan mitään. Rock-pelin mukana tuli myös kaksi mikkiä, joten nyt meillä on jopa kolme toimivaa mikkiä, ja ollaankin hyödynnetty tätä mm. houkuttelemalla Fikun laulupelejä kammoava kaveri mukaan pelaamaan. .-D


FlirttiStoori - Joulutapahtumien päätyttyä tammikuun alussa on Beemoov-peleissä ollut harmillisen hiljaista, mutta onneksi ystävänpäiväksi voi odottaa jotain tekemistä, ja eiköhän sekä FS:n että Eldaryaan tule pian uudet jaksotkin, joten niitä odotellessa. .-3 Olen tässä nyt sitten pelaillut jaksoja eteenpäin muilla tileilläni. Nathanielin lisäksi olen päässyt seurustelujaksoihin myös Lysanderin kanssa, ja pari Lysander-jaksoa pelattuani olen alkanut tykästyä Lysanderiinkin enemmän poikaystävänä vaikka pidin häntä aluksi vähän tylsänä. Lysander-kuvatkin on kivoja, Chino voisi joskus panostaa myös Nathanielin kuviin samalla tavalla.


♫ Musiikki

Tämän kuun biisilista koostuu suurimmaksi uusien laulupelien kappaleista. Moni biiseistä on vanhoja tuttuja joista nyt pelien takia innostui enemmän, mutta mukana on myös uusia löytöjä tai sellaisia kappaleita joita peli tykkää tyrkyttää laulettavaksi kerta toisensa jälkeen. Osa biiseistä pääsi listalle myös siksi, että niitä laulaessa meille on Fikun kanssa muodostunut omia vitsejämme joko meidän laulutyylin takia tai ihan muuten vaan... XD Loput mainitut biisit on sitten  jääneet mieleen soidessaan usein koneella ollessa yms.

Motörhead - Ace Of Spades
Meredith Brooks - Bitch
Tom Jones - Delilah
Faith No More - Epic
The Police - Every Breath You Take
Duran Duran - Hungry Like A Wolf
The Darkness - I Believe In A Thing Called Love
Garbage - I Think I'm Paranoid
Happoradio - Ihan hyvät ihmiset
Simple Plan ft. Natasha Bedingfield - Jet Lag
Carolina Liar - Me And You
Blondie - One Way Or Another
Happoradio - Pidä pinnalla pää
Lady GaGa - Poker Face
KT Tunstall - Suddenly I See
Elvis Presley - Suspicious Minds
Wheatus - Teenage Dirtbag
Tina Turner - The Best
Lily Allen - The Fear
Shampoo - Trouble
Happoradio - Valopallo
Kasabian - Underdog
Spice Girls - Wannabe
My Chemical Romance - Welcome To The Black Parade
4 Non Blondes - What's Up
Charles & Eddie - Would I Lie To You?


Kysymys lukijoille:
Ootko ollut paljussa?

Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

lauantai 23. joulukuuta 2017

KS: Ihanat virtuaalimiehet ♥

Tuttuun tapaan luvassa on suosikkiasiaa viimeisen kuukauden ajalta.

🎮 Pelit

FlirttiStoori - Uuden jakson julkaisun myötä on aina muutaman päivän ajan kunnon fangirlaushypet päällä kun pääsee näkemään virtuaalipoikaystävää, mutta tällä hetkellä oon eniten innoissani Chinon virallisesta ilmoituksesta pelin jatkoa koskien. Uusimmissa jaksoissa on puhuttu siitä miten lukion päättyminen häämöttää, mistä ehti herätä huoli että peli lähestyy loppuaan, mutta tarina ei kuulemma tulekaan vielä päättymään. Tää tieto kevensi huomattavasti mieltä, sillä mä oon viime kuukaudet ollut huolissani miten pärjään ilman Nathanielia (lol), joten hyvä kun ei tarvitse elää pelossa. .-D Tietysti mulla on taas omia vainoharhailujani, esim. Chinon julkaisema kuva oletetusta korkeakoulurakennuksesta poikkeaa paljon pelin nykyisistä grafiikoista ja mietin että mitä jos "jatko-osan" pelaaminen muuttuukin maksulliseksi tai jotain muuta julmaa, toivottavasti ei... Nyt kun asiaa rupeaa miettimään niin pelin jatkumon olisi pitänyt olla odotettavissa, sillä tuskin suomenkielistä versiota olisi poistettu näin lähellä loppua.


Bloons Tower Defence 4 - En oo vielä ennättänyt kyllästyä tähän apinapeliin ja melkeinpä päivittäin tulee sen parissa pulailtua. Mulla on tavoitteena kerätä kultamitalit jokaiseen kenttään, ja tällä hetkellä tilanne on 6/9. Toi vihreä ympyrärata otti aikansa, hirveitä noi missä palloja tulee useammasta reitistä yhtä aikaa.


Eldarya - Eldaryaankin tuli tämän kuukauden (kirjotin eka vuoden .--D) aikana uusi jakso! Toivoin edellisen jakson paljastusten jälkeen että Leiftan tekisi seuraavan siirtonsa, mutta hänen todellinen identiteettinsä ei vielä käynyt ilmi muulle porukalle. Ei jakso silti ollut pettymys, sillä kuten kuvastakin näkee päästiin ihastuksen kanssa aina vaan läheisempään kontaktiin, jeij. ,-) Joulutapahtumakin saatiin pari päivää sitten käyntiin, mutta tässä joulun alla on ollut vähän lahjaostos- ja siivouskiireitä niin en oo ehtinyt intoilla tapahtumakartasta vielä kunnolla.


♫ Musiikki

Vähän aikaa sitten ostamiltani Discon, Happoradion ja Backstreet Boysin levyiltä on jokunen biisi jäänyt päähän soimaan levyjen kuuntelun ansiosta. Muut listan biisit ovat sitten muuten vain jääneet mieleen esim. automatkoilla ämppää kuunnellessa yms.

Happoradio - 01:30 (Elossa)
Train - 50 Ways To Say Goodbye
Mika - Blue Eyes
Redrama ft. AJ McLean - Clouds
We The Kings - From Here To Mars
Automatic Eye - Die, Honey, Die!
Happoradio - Häävalssi mollissa
Happoradio - Ihmisenpyörä
Bebe Rexha - I'm Gonna Show You Crazy
Backstreet Boys - I Still
Disco - Jää
Disco - Levottomat tuulet
Happoradio - Ottaisitko silti minut
We The Kings - Phoenix Hearts
Disco - Pidä hyvää huolta minusta
Backstreet Boys - Poster Girl
Disco - Sanon sinulle
Backstreet Boys - Song For The Unloved


📺 TV-sarjat

Selviytyjät - Selviytyjien 31. kausi tarjoaa toisen mahdollisuuden sarjan aiemmilta kausilta tutuille kilpailijoille. Monet kilpailijat on nimiltään ja kasvoiltaa mullekin tuttuja mutten kunnolla enää muista mitä kukakin on aiemmin tehnyt, höh. .-D Parhaiten mieleen ovat jääneet Joe, Kass, Shirin ja Spencer, ja nääkin varmaan vain siksi että he ovat kolmen viimeisimmäksi näytetyn kauden kilpailijoita. Tuttujen kilpailijoiden kautta saa kivan tarttumapinnan ja oonkin ihan innoissani Selviytyjistä vaikken oo vielä kerennyt katsoa muuta kuin ensimmäisen jakson, miten ne syökseekin nyt näin monta jaksoa viikossa? .-o


Winx Club - Tykkään siitä miten kuudennella kaudella muillekin kuin pelkälle Bloomille on järjestetty 1-2 jakson mittaisia koettelemuksia. Muuten tämä kausi ei ole ollut kovin kummoinen ja 3D Mythix-maailma tuntuu turhan kopioidulta edellisen kauden äärettömästä merestä. Trixien leivissä työskentelevä Selina ei ole vieläkään tehnyt vaikuttavaa siirtoa, toivoisin hänen tekevän välillä jotain muutakin kuin toimivan pelkkänä satutuntien pitäjänä.


Amazing Race - Katselu on ollut mukavaa sillä kaksi lempparipariani (Jeff & Jackie ja Matt & Ashley) ovat yhä kilvassa mukana. Sokkotreffiläisten menestys on vahvemman alun jälkeen alkanut horjua ja useammankin parin välillä on alkukohteliaisuuden jälkeen tullut mukaan riitelyä. Tällä kaudella jotenkin näkee jo jakson puolivälissä ketkä tippuu kun aina yksi pari jää muista enemmän jälkeen eikä enää kykene nostamaan sijaa ajoissa.


Havaiji 5-0 - Havaijin seitsemäs kausi on tähän asti ollut ihan jees. Kauden aloitusjaksossa ollut pyörätuolikisa on ehkä uusi lempparini Steve + Danny -kohtauksista, eikä sovi unohtaa selkäkoskettelua. XD Chin on loistoisä ja mä ehdin jo toivoa Konon vihjailut vauvakuumeesta pitävän paikkansa, mutta Chin taitaa tyytyä tällä erää saamaansa Saran huoltajuuteen. Maxin jäähyväispuheet olivat ihanat, ja ää Grace kasvaa huimaa vauhtia, sääli että siitä iloisesta lapsesta on tullut niin nirppanokkainen teini. Aiemmista kausista poiketen nyt samoja tapauksia ratkotaan useamman jakson verran mikä vaatii melkeinpä jokaisen jakson katsomista ettei missaa mitään. Jaksot punoutuvatkin kivasti yhteen, mutten sitten tiedä kuinka otollista tämä on uusien katsojien koukuttamiseksi. Onhan jokaisella jaksolla edelleen ns. oma tapauksensa, mutta jaksoja on alettu päättää enemmän cliffhangereihin.


Babar - Ai että, Babar on mahtava ohjelma! Ratakses-kohtauksista pitäisi koota joku "Ratakseen parhaat" -kollaasi, karsimisesta tosin tulisi vaikeaa sillä aina kun Ratakses on mukana tapahtuu jotain huvittavaa. .-D Sarjan huumorikin puree muhun nyt paremmin kuin ennen. Osa jaksoista on vähän tylsempiä ihan vaan siitä syystä että niitä on tullut katsottua vauvana niin monet kerrat, mutta onneksi mukana on harvemminkin nähtyjä jaksoja.


🎅 Joulu

Mä oon ootellut viimeiset pari päivää jouluaattoa poikkeuksellisen lapsekkaaninnokkaasti koska odotan jännityksellä mitä Fiku sanoo ostamastani lahjasta. Kuitenkaan Fiku ei sit oo yhtään innoissaan. XD Tietysti odotan myös omia lahjojani, sillä tuttuun tapaan olen tehnyt hankintoja itselleni. ,-) Leivottiin tänäkin jouluna pipareita Fikun kanssa, ja jopa joulusiivous oli ihan hauskaa. .-D Erilaiset joulukalenterit on myös pitkin joulukuuta tuoneet pientä iloa päiviin: From The Bushes on tehnyt tällekin vuodelle haastekalenterin, ja Beemoov-pelien joulutapahtumien parissa saa kyllä aikaa kulumaan (tuun varmaan viettämään koko seuraavan yön kun mietin mihin käytän viimeiset lumihiutaleet LAF:ssa...)

Nyt kun tuli tuo joulu puheeksi niin täytyy tähän postauksen loppuun toivottaa:
Mukavaa joulua kaikille! .-)

Kysymys lukijoille:
Kumpi?

Vaihtoehto 1: Nathaniel
Vaihtoehto 2: Ezarel

torstai 23. marraskuuta 2017

KS: SATTUU!

Tälle kuukaudelle mulla ei ole kovin laajasti suosikkiasiaa kerrottavana mutta jotain pientä kuitenkin.

♫ Musiikki

Hurtsin keikka oli ehdottomasti kuluneen kuukauden kohokohta! Ennen keikkaa ja sen jälkeen on tietenkin asiaankuuluvaa kuunnella yhtyeen musiikkia, mikä näkyneekin kuukauden biisilistan Hurts-painotteisuudesta. .-D Jaakko Aukusti toimi Hurtsin keikan lämppärinä ja heiltäon tuo yksi biisi jäänyt päähän soimaan. Ja ennen kuin kukaan ihmettelee tuota Batmanin tunnaria niin laitettiin se taustamusiikiksi isänpäivävideolle ja sitä tuli siinä editoidessa kuunneltua monet kerrat + jostain syystä tuo biisi on viime aikoina tunkenut kuultavaksi niin toisten videoissa kuin mainoksissakin. .-D Muut yksittäiset biisit on sitten muuten vaan jääneet mieleen arpoutumalla musiikkia kuunnellessa koko ajan kuunneltavaksi + pelastin muutamia biisejä jotka olivat jääneet koneen musakansiosta vahingossa pois ja nyt niiden soimiseen on kiinnittänyt enemmän huomiota.

1960's Batman Theme
Hurts - Beautiful Ones
Hurts - Chaperone
Jonas Brothers - Critical
Hurts - Help
Hurts - Hold On To Me
Соколовский Влад - Ночной звонок
Jaakko Aukusti - Oasis
Hurts - Ready To Go
Hurts - Rolling Stone
Hurts - Sandman
Hurts - Silver Lining
Hurts - Some Kind Of Heaven
Hurts - Something I Need To Know
Hurts - Spotlights
Hurts - Stay
Hurts - Sunday
Aaron Carter - That's How I Beat Shaq
Hurts - The Rope
Backstreet Boys - Treat Me Right
Hurts - Wait Up
Hurts - Wherever You Go
Hurts - Wings
Hurts - Wonderful Life


📺 TV-sarjat & elokuvat

Winx Club - Sarjan kuudennen tuotantokauden alussa saadaan pitkästä aikaa kunnon muistutus siitä että Bloom on muita ryhmäläisiään voimakkaampi toisten menettäessä voimansa taistelussa. Daphnen palaaminen elävien kirjoihin oli erikoinen käänne jonka myötä sisarusten osat ovat kääntyneet aikalailla päinvastoin Bloomin kannustaessa enemmän siskoaan kun aiemmin se oli aina nymfi-Daphne jonka piti valaa uskoa Bloomiin vaikeina hetkinä. Trixeistäkin on kerrankin enemmän vastusta heidän uusien liittolaistensa myötä, ootan tosin jo milloin taikakirjan kantaja Selina kyllästyy käskytysten alaisena toimimiseen. Kuudes kausi on muutaman ensimmäisen jakson perusteella ihan jees, oon vaan hirveen häiriintynyt siitä että kauden uusi voima kantaa nimeä Bloomix, ihan oikeesti...


Greek - Viimeinen tuotantokausi on nyt katsottu loppuun, nyyh. En olisi halunnut vielä sanoa hyvästejä Greekin porukalle vaikka sarja oli kyllä alkanut jo vähän toistaa itseään. Kymmenen jakson välein vaihtuvien chaptereiden lopetusjaksot oli aina vähän kiinnostavampia ja ihan normijaksoihinkin olisi välillä toivonut suurempia tapahtumia. Osan opiskelijoista valmistuttua odotin sarjan vikalle kaudelle vähän erilaisempaa menoa, mutta kummasti kaikki vaan saivat hoidettua jatko-opinnot yms. samalle paikkakunnalle niin että porukka ei pääse hajoamaan. Välillä rupee Greekiä katsoessa ihan ahdistamaan oma tulevaisuus kun sarjan henkilöt suunnittelee jatko-opintoja ja miettii työnhakua, pitäis kai itekin koittaa ryhdistäytyä näiden asioiden suhteen... Sarjan päätösjakso oli ihana kun kaikki saivat onnellisen lopun. <3 Varmaan mun lemppari asia tällä viimeisellä kaudella oli Ashleyn ja Rustyn suhteen kehitys, oon parittanut näitä kahta siitä asti kun he menivät yhdessä tanssiaisiin joskus ikuisuus sitten aiemmalla kaudella, joten mun odotus lopulta palkittiin. ,-3


Doctor Strange - Fikun kaveri esitteli meille taas ulottuvuuselokuviaan, ja tällä kertaa katsottiin Doctor Strange. Elokuvan päähenkilö Stephen Strange työskentelee neurokirurgina, mutta jouduttuaan onnettomuuteen hänen käsiensä toimintakyky ei ole entisellään ja Stephen joutuu sanomaan hyvästit uralleen. Etsiessään epätoivoisesti parannuskeinoa Stephen päätyy Kathmanduun ja pääsee opiskelemaan yliluonnollisia rituaaleja erilaisissa ulottuvuuksissa. Opit pääsevätkin hyötykäyttöön kun ilkeä Kaecilius alkaa tuhota maanpäällä olevia pyhäkköjä. Me oltiin Fikun kanssa pahisjoukkojen kannattajia, koska pääpahista näytteli meille Hannibalin kautta tutuksi tullut Mads Mikkelsen! Olihan tuo ihan hyvä elokuva, parhaita kohtia oli kun Stephen kuskasi taistelussa haavoittunutta väkeä entisen tyttöystävänsä ja kollegansa luokse hoidettavaksi ja hämmensi tätä oppimillaan kyvyillä. .-D Mun kyllä melkein tekisi mieli nostaa näyttelijöiden sijaan hattua editoijille jotka olivat tehneet upeaa jälkeä.


Amazing Race - Sarjan 26 kaudella meno onkin vähän erilaisempaa, sillä tällä kertaa kisaamaan on laitettu seurustelevia pareja sekä muutama sokkotreffi-pari, jotka tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa lähtiessään kisaamaan. En nyt tiedä onko keksintö kovin ihmeellinen mutta ainakin pientä vaihtelua, mä tosin salaa haaveilen että joskus valmiit parit arvottaisikin uusiksi lähtöviivalla, se voisi olla kiinnostavaa. .-D Ensimmäisen jakson perusteella suosikkejani ovat ainakin Harley & Jonathan, Matt & Ashley sekä Jeff & Jackie. Myös Hayley & Blair ovat kiinnostavanoloinen pari ihan vaan sen takia että kummallakin on vähän erilaiset odotukset kumppanilta ja tämä voi koitua kisan edetessä ongelmaksi.


Babar - Pottuohjelmien puutteessa alettiin katsomaan Fikun kanssa uudestaan läpi tubesta löytyviä Babarin jaksoja. Nää ekat jaksot pikku-Babarin elämän alkutaipaleesta ja kaupungissa asumisesta on vähän nääh, odotan jo lempparini Ratakseen mukaantuloa. .-D


🎮 Pelit

Bloons Tower Defence 4 - Fikun kaveri on saanut ihmetellä meillä käydessään mun ja Fikun peliriippuvuuksia, ensin pelattiin kellontarkasti FS:n Halloween-pelejä ja nyt Bloons TD4 on uusi hitti. .-D En edes muista minkä käänteen kautta päädyin taas pitkästä aikaa kokeilemaan tätä apinapeliä, mut sen kokeilukerran jälkeen oon taas innostunut tosissani taktikoimaan päästäkseni pelin tasoja läpi, kauheen koukuttava peli. .-D


Kysymys lukijoille:
Doctor Strange?

Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

maanantai 23. lokakuuta 2017

KS: 3D VS 2D

Jälleen olisi aika ottaa pikakatkaus tämän kuukauden suosikkiasioihini!

📺 TV-sarjat & elokuvat

Winx Club - Oon tällä hetkellä poikkeuksellisen innoissani Winx Clubista, tämmöistä ei ole ollut sitten sarjan parin ensimmäisen kauden. .-D Juoni toimii tavallista paremmin ja kaudella hyödynnetään myös aiemmilla kausilla miniosissa näkyneitä henkilöitä kuten osaa keijujen vanhemmista. En jostain syystä edes traumatisoitunut pahasti siitä että osa viidennen kauden jaksojen kohtauksista on toteutettu 3D:nä vaikka vanha kunnon piirrosjälki onkin omaan silmääni miellyttävämpi vaihtoehto. Sirenix-transformaatiomusiikki on myös hyvä. .-D


Bratz - Olin aluksi innoissani päästessäni katsomaan ennennäkemättömiä kakkoskauden jaksoja, mutta ne ovat osoittautuneet pääosin pettymyksiksi tylsähköjen juonikuvioiden vuoksi. Animointia on hiukan paranneltu siltä osin että taustalla liikuskelee monipuolisemmin tyyppejä, joskin se on häiritsevää että esim. aiempien jaksojen pahiksia liikuskelee kaduilla lungisti muiden seassa ja välillä jopa jotkut ovat henganneet isommissa rooleissa "uuden henkilöllisyyden" saaneina vanhassa ulkonäössä, pitääkö ne katsojaa niin tyhmänä ettei se muka muistaisi kyseisten henkilöiden esiintyneen sarjassa aiemmin? Burdinenkin roolia on jotenkin pienennetty hirveästi tai hän toimii enemmän välikäsien kautta, sääli.


Greek - Ah, Greekin kakkoskauden loppupään jaksoista (chapter four) tuli kivat nostalgiafiilikset kun nää oli aikoinaan ensimmäisiä jaksoja joita sarjasta tuli katsottua. <3 Mäpä kerron tähän väliin minikertomuksen siitä miten aikoinaan päädyttiin Fikun kanssa katsomaan Greekiä: Oltiin ostettu eka Sing It -laulupelimme, ja oltiin tuttuun tapaamme kyseistä peliä alkamassa pelaamaan kun telkkariin aukesi meneillään oleva Kampus Greekin jakso. Bongasimpa sitten laulupelistä tutun Jesse McCartneyn ruudulta, ja sen jälkeen jäätiin innoissamme seuraamaan Andyn eloa Cyprus Rhodes -yliopistolla. .-D Ihan yllätyin miten hyvin mieleeni oli painunut eka katsomani Greek-jakso, muistin sen jopa paremmin kuin ne jaksot mitä on tullut katsottua DVD:ltä (chapter two) useampaan kertaan. Oon kuitenkin nyt kolmannelle kaudelle siirryttäessä tykännyt kun on saanut katsella ennennäkemättömiä jaksoja (miten saatettiinkin missata loput Greekin kaudet kun niitä ois näytetty TV:ssä??)


Poika ja peto - Fikun kaveri esitteli meille ihannoimansa anime-elokuvan joka sitten katsottiin yhdessä pari päivää sitten. Orvoksi jäänyt pikkupoika Ren joutuu eläinten maailmaan ja päätyy siellä Kumatetsu-nimisen karhun oppipojaksi, ja vuosien vieriessä kumpikin oppii paljon toisiltaan. (Miksihän mulle iskee aina elokuvista kirjoittaessani tarve laatia esittely ko. elokuvasta?) Olihan tuo ihan mielenkiintoinen leffa vaikken juurikaan ole perehtynyt animejuttuihin enkä ylipäätään katsele kovin usein elokuvia. Poseapina oli paras. .-D


🕮 Lukeminen 

W.I.T.C.H. - Oon edennyt nyt sarjakuvissa vaiheeseen jossa tytöt saavat uudet voimat ja harjoittelevat niiden hallitsemista erilaisten koettelemusten kautta. Muistan miten luin juuri näitä kyseisiä sarjakuvia siihen aikaan kun lehteä julkaistiin enkä ollut mielissäni tapahtuneista asumuutoksista, miten voikin häiritä niinkin pieni asia että henkilöt vaihtaa vaatteita. XD Toinen mieleenjäänyt asia tuolta vuosientakaiselta lukukerralta oli se kun Cornelian äiti tapasi jonkun miehen menneisyydestään, mitään muuta en sitten muistakaan, mistä lie johtuu että juuri tämä yksityiskohta on painunut mieleen. .-D Tykästyn Willin uusioperheeseen aina vaan enemmän ja musta on hienoa miten hyvin Will on suhtautunut äitinsä uuteen mieheen ja näiden yhteiseen lapseen. Lukijalle on heti saagan alusta asti ollut selvillä maan alla kahlittuna oleva Dark Mother pahis, mutta tytöt kohtaavat hänet vasta myöhemmässä vaiheessa tämän houkutellessa Willin luokseen vapautuakseen vankilastaan.


♫ Musiikki

Hurtsia on tullut kuunneltua paljon heidän uuden levyn julkaisun jälkeen. Desire ei yllä Surrenderin tasolle mutta levyltä löytyy kyllä hyviä biisejä, suosikeikseni voisin mainita: Beautiful Ones, Something I Need To Know ja Hold On To Me. Hurtsin keikkaankin on enää vähän päälle kaksi viikkoa, ääg. <3 The Rasmuksen biisiin liittyen on pakko tarkentaa etten ole nähnyt Rendel-elokuvaa mutta oon muutaman kerran kuunnellut sen tunnuskappaletta ja oon tykästynyt. Carolina Liarin bongasin puolestaan Greekistä ja oon noita paria biisiä tykännyt kuunnella.

Hurts - Beautiful Ones
Hurts - Boyfriend
Hurts - Chaperone
Hurts - Hold On To Me
♫ Carolina Liar - I'm Not Over
Hurts - Magnificent
♫ Carolina Liar - Me And You
Hurts - People Like Us
Hurts - Ready To Go
Hurts - Something I Need To Know
Hurts - Spotlights
Hurts - Thinking Of You
Hurts - Wait Up
Hurts - Walk Away
Hurts - Wherever You Go
The Rasmus - Wonderman


🎮 Pelit

Eldarya - Eldaryaan julkaistiin vielä ennen halloween tapahtumien käynnistämistä uusi jakso jossa oli sekä juonellisesti merkittäviä käänteitä että kahdenkeskistä aikaa suosikkikundin kanssa. <3 Mua jotenkin huvittaa kun noista päämajaan tehdyistä hyökkäyksistä tulee mieleen mun ja Fikun vauva-aikojen nukkeleikit. .-D


Laulupelit - Laulupeleihin on saanut kivaa vaihtelua kokeilemalla erilaisia pelimuotoja, joissa mm. laulujen sanat katoavat välillä ja sitten täytyy koittaa muistaa ulkoa. Näitä erilaisia modeja on vain uudemmissa laulupeleissä, mutta vanhempiinkin on myös saanut pientä vaihtelua esim. instrumentaaliversioista. IIIIIIIIIII got you babe. XD


Kysymys lukijoille:
Witch?

Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

lauantai 23. syyskuuta 2017

KS: Pimeässä hohtavat nopat!

Jälleen on aika luoda katsaus kuukauden suosikkeihin:

🎲 Random

Hohtonopat - Kierreltiin Fikun kanssa Tigerissä ja kun meidän silmiin osui paketti pimeässä hohtavia noppia oli se ihan pakko ostaa. .-D Me ratkaistaan monia meidän arjen pikkupäätöksiä heittämällä noppaa, ja varsinkin simssiä pelatessa noppa on välttämätön apuväline, miten sitä muka muuten osaisi päättää mitä laittaa simit tekemään? .-D Meidän harmiksi noppien valolataus hiipuu aika pian valojen sammuttamisen jälkeen, mut onpa nyt ainakin muutama noppa varastossa kun meillä on taipumus aina hukata meidän kaikki nopat ja edellinen noppa oli niin loppuunkulutettu että sen tulkitsemisessa ilmeni aina ongelmia. XD

Pistely - Jokainen tietänee sen tunteen kun jalka puutuu ja alkaa pistellä. Mä oon siitä outo tapaus että mä tykkään siitä pistelyn tunteesta, ja oonkin nyt ihan tahallani istunut paikoillani kunnes jalka puutuu, mut mäpä en vaihdakaan vielä siinä vaiheessa asentoa jolloin puutuminen alkaa levitä ja jalasta katoaa tunto enkä pysty liikuttelemaan varpaita, välillä saan jopa molemmat jalat tähän tilaan yhtä aikaa. Pieni pistely ei ole pahasta mut toivottavasti tällä mun "pakkopuudutuksella" ei ole mitään haittavaikutuksia jalkojen toimintaan pidemmällä aikavälillä... .-D

♫ Musiikki:

Hurtsin Desire-albumin lähestyvän julkaisupäivän kunniaksi olen tässä kuussa kuunnellut ahkerasti tubeen tulleita maistiaisbiisejä kyseiseltä levyltä. Uudet biisit eivät yllä aiemmin julkaistun Beautiful Onesin tasolle mutta tykkään kyllä. Näiden biisien perusteella levy vaikuttaa hyvältä, ja oottelen jo marraskuussa olevaa keikkaa..! Tilauksieni joukkoon eksyi kanssa yksi We The Kingsin biisi jota olen myös useampaan kertaan kuunnellut. Löysin myös Sputnik-ajoilta yhden venäjänkielisen biisin jonka nimen olin ottanut ylös myöhempää kuuntelua varten ja musavideota katsellessa tajusin että sehän oli Sergey Lazarevin biisi, ja tämän huomion jälkeen biisi päätyi automaattisesti kuunneltavien kappaleiden joukkoon + innostuin kuuntelemaan muitakin Sergeyn venäjänkielisiä biisejä. Sit vielä muutama mieleen jäänyt "pottubiisi" joita ämppä arpoili usein perunamaalla työskentelymusaksi. .-D

Syyskuun biisilista:

Sergey Lazarev - 7 цифр
Happoradio - Ahmat tulevat
Sergey Lazarev - В САМОЕ СЕРДЦЕ
Hurts - Beautiful Ones
Måns Zelmerlöw - Children Of The Sun
Kent - FF
Hellogoodbye - Here (In Your Arms)
♫ Hurts - Hold On To Me
Simple Plan - My Alien
Sergey Lazarev - ИДЕАЛЬНЫЙ МИР
♫ We The Kings - Planes, Trains & Cars 
Hurts - Ready To Go
Slavko Kalezić - Space
Disco - Tiedän että me palataan
Simple Plan - This Song Saved My Life
30 Seconds To Mars - The Kill
Robin Stjernberg - You


📺 TV-sarjat

Winx Club - Viidettä kautta olen nyt muutaman jakson verran katsellut ja hmm, toisaalta juoni vaikuttaa ihan kiinnostavalta vaikka mukana on jonkin verran epäloogisuuksia (mm. miten Tritannuksella oli mahdollisuus palauttaa Trixien voimat, Layla/Aisha nimisekoilu). Toivoisin että välillä muitakin tyttöjä koeteltaisi kuin pelkkää Bloomia, ymmärrän kyllä että hän on päähenkilö mutta alkaa taas vaihteeksi tämä "eriarvoisuus" ärsyttää. Tällä hetkellä seurailen kiinnostuneesti Floran ja Helian parisuhdetilannetta. .-D

Greek - Kampus Greekin katselussa on nyt edetty niihin jaksoihin jotka meiltä löytyy DVD:ltä, mutta jostain syystä VLC ei saanut levyä auki, no netistä onneksi löytyy jaksoja. Nää jaksot näkee nyt ihan eri tavalla kun on katsonut sarjaa ihan alusta asti, toki osan voi laittaa muistamattomuuden piikkiin mut tää on taas hyvä esimerkki siitä miten pihalla voin olla jos jää jokunen jakso välista ja yritän sen jälkeen päästä mukaan. .-D

Bratz - Jaksojen taso laskee ekan kauden loppua lähestyessä, mut oottelen mielenkiinnolla kakkoskauden jaksoja joita en ookaan aiemmin nähnyt kun niitä ei suomeksi ole esitetty. Pakko kertoa miten hauskasti aina ennen mun autokoulujuttuja edeltävänä iltana katsotussa Bratz-jaksossa oli Paksoset säätämässä autolla ajaessaan, se ei jotenkin rohkaissut tunnelmaa yhtään. XD

Havaiji 5-0 - Just tuli katsottua DVD:ltä Havaijin viides kausi loppuun, nyt sit ilmeisesti on edessä vähän taukoa tästä sarjasta kun DVD:t on katsottu loppuun eikä Ruutuunkaan tuskin ole ihan heti tulossa uusia jaksoja kun kuudes kausi juuri näytettiin. Varsinkin viidennen kauden loppuun mahtui useampi kiinnostava jakso, kuten Steven ja Dannyn varjostuskeikka Mr. Picklesin kanssa tai lukittautuminen parturirakennukseen pakoon ammuskelua. Kauden lopetusjaksossakin oli pitkästä aikaa dramaattisempaa tuntua.


▶ YouTube

STP-videot - Näitä päätyy aina kattelemaan kun pitäisi tehdä koulujuttuja. .-D Ollaan Fikun kanssa monta kertaa pakoiltu SOTELI-lukemisiamme katselemalla STP-videoita, ja jotenkin ekstrahauskaa hommasta tekee se, että bongaillaan noista videoista viittauksia juuri niihin samoihin aiheisiin (rahapelit, maahanmuuttajat, alkoholi, työttömyys...) mitä noi esivalintakoemateriaalit käsittelee. XD

Pakko listata muutama video:

▶ Liiallinen ylikäytetyn soossin nauttiminen aiheuttaa maksakirroosin Alfredille
▶ Vinku-Intialainen Verenlentoleikki
▶ Tintille ei makseta SES-tukea
▶ Krapulaan voi kuolla II
▶ Lintu on Korppi
▶ Phileas Fogg on varakas työttömäksi

Tume - Oon jostain syystä katellut viime aikoina paljon Tumen videoita, joten kaipa hänetkin on täällä mainittava.

Robin Seplut - Robin on sankari jolla on suuri sydän. Hän pelasti kissaperheen vuokraamalla näille asunnon koska muuten vastasyntyneet kissanpennut olisi tapettu. Ihanaa miten paljon Robin tekee asuinseudullaan olevien katukissojen hyväksi. <3


🎮 Pelit

Mariokart - Ollaan Fikun kanssa Mariokarttia pelailtu lähes päivittäin ja hauskaa on ollut mm. vauva Luigin uhrautuminen Fikun satasen haasteen kanssa, huonojen joukkuetovereiden erottamisessa yms. Meidän peli ei ole onnistunut jos ei saada satasen johtoa vastustajajoukkueeseen, ja saavutettiinkin kerran ennätysnopeasti jo kolmen ensimmäisen radan jälkeen satasen johto! Joo, kukaan ulkopuolinen tuskin saa selkoa näistä meidän pelikuvioista joten ehkä jätän tämän tähän. .-D

Eldarya - Tässä kuussa olen pelaillut Eldaryaa, ja vaikka etenen nyt jakoisoissa Nevra-tililläni olen silti enemmän innoissani Ezarelin kuin Nevin kohtaamisesta, sori Nevra...

Tomb Raider - Oon uskaltautunut multiplayer-puolelle pelaamaan muita vastaan mitä oikeastaan ihmettelen sillä mulla oli välillä ihan tarinaa pelatessa vaikeuksia pärjätä konevastuksille ja täällä taso on vaan kovempaa. Mä roikunkin aina jokaisen erän jälkeen joukkueeni viimeisenä pelaajana mut oon jopa välillä saanut vastustajia tapettua ja Fikulle sit ilman mitään kontekstia kerroin kerran iloisesti: "Tapoin tänään kaksi ihmistä". XD


Jes, nyt kun sain tämän postauksen valmiiksi voin mennä jatkamaan uuden FS-jakson pelaamista. ,-)

Kysymys lukijoille:
Greek?

Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -