torstai 2. lokakuuta 2014

Oon jumittanut...

...jo jonkin aikaa tämän postauksen aloittamisen kanssa, koska en keksi mistä aloittaisin. .-D Viime viikolla jäi postaamatta vaikka asiaakin olisi ollut, en vaan jaksanut tulla kirjoittelemaan, joten nyt tekstiä pitäisi tulla enemmän. En oikeesti tiedä mistä puhuisin ekana joten täytyy arpoa. .-D

Okei, eli aloitusaiheeksi valkkautui FlirttiStoori. .-D Miten musta tuntuu että oon puhunut siitä viime aikoina melkein joka postauksessa..? Tällä hetkellä innostus kyseiseen peliin on kasvanut, sillä aloin uusimaan jaksoja turhauduttuani siitä, että olin joutunut niin isoille miinuksille Nathanielin kanssa + olin pelannut jo kaikki Suomessa ilmestyneet jaksot ja TP:tä oli jäljellä vielä vaikka kuinka. Nyt peli on sujunut enemmän mieleiselläni tavalla ja oon saanut kerättyä puuttuvia kuvia!


Olin sopinut Fikun kanssa, että pelattais rantajakso yhdessä, koska Fiku oli nähnyt siitä vaan Nathaniel-version, eikä kuulemma aio uusia jaksoja. Siitä tulikin lopulta FlirttiStoori-maraton, sillä Fiku intoutui myös pelaamaan pitkästä aikaa omalla tilillään eteenpäin, ja kiinnostusta saattaisi kuulemma riittää jatkossakin. .-D Siinä seuras mullekin ylläri, kun selvisi että 15. jaksossa on mahdollisuus saada myös Nathaniel lohduttajaksi. Mä en halunnut spoilaantua etukäteen loppukuvasta joten pidin silmiä kiinni kriittisen hetken ajan, ja ootan nyt jännittyneenä et pääsen ite pelaamaan siihen kohtaan. .-D Täytyy vaikka pottuilla Kentinille jos kiintymys sen kanssa uhkaa taas menemään liian korkealle... Kukaan ei varmaan ymmärrä näitä mun taktikointeja joten parempi lopettaa. x-D

Viime viikon lauantaina oli isin synttärit. Aiemmin ostamamme lahjan lisäksi piti tehdä kortti, ja en oikein tiedä mistä homma sai alkunsa, mut yhtäkkiä me oltiin liimailemassa Fikun kanssa kortin kansipuolelle meidän peruskoulun aikaisia koulukuvia. .-D Isi kyllä tuntui tykänneen kortista, vaikka tuntui se vähän oudolta ja itserakkaalta antaa kortti jossa on kuvia itsestään. .-D Illalla sit juhlittiin isin kanssa katsomalla kivikautista Batmania pitkästä aikaa. .-D Katottiin jopa kaksi jaksoa putkeen. Oiskohan jotain samankaltaista ohjelmaa luvassa sit taas isänpäivänä?

Mahtava laatu. .-D

Koulussa on ollut ahdistavaa, koska meillä on alkanut nyt lisää ryhmäprojekteja, juuri kun edellisestä oltiin pääsemässä eroon... Tällä kertaa ope käski ryhmäytyä ite, ja sai siinä hetken aikaa kerätä rohkeutta ennen kuin uskalsin mennä kysymään yhdeltä porukalta huoliiko ne mukaan. Meillä on nyt ollut muutama tunti tuota ryhmätyötä, mutta ei olla edetty mihinkään taaskaan. .-P Porukka istuu vaan kuulokkeet korvilla koneensa näyttöä tuijottaen, ja mä oon sit tuntenut oloni tyhmäksi istuessani siinä vieressä koko tunnin kun mitään ei tapahdu. Muut voisi tulla vähän vastaan, vaikka en mäkään mikään parhain ryhmätyöskentelijä ole. En vaan saa suuta auki isomman porukan ollessa paikalla. Parityössä on helpompaa, kun siinä kommunikoidaan vuoron perään, ja tietää milloin on oma vuoro sanoa jotain, mut ryhmässä en oikein osaa sanoa mitään ellei joku kysy. Muutenkin riippuu paljon niistä ympärillä olevista ihmisistä, osaako mennä mukaan keskusteluun. Jos koen olevani ryhmäläisten kanssa ns. samalla tasolla, uskaltaa heille puhuakin helpommin kuin vaikka suositummille tai vähän villimmille tyypeille. Kaikista ärsyttävintä on, jos ryhmän sisällä on jokin kaveriporukka, ja sitten nämä pölisevät vain keskenään eivätkä ole edes osoita kiinnostusta muiden mielipiteistä.

Viime vuonna oli helppoa, kun suurimmaksi osaksi sai itekseen tehdä omia projekteja, mut nyt sit tehdään ryhmissä. .-P Mun mielestä ryhmätyöt on jopa epäkehittävämpiä, koska niissä tekee yleensä vaan samoja juttuja, eikä edes lähde yrittämään niitä osa-alueita joissa on vähän kehnompi. Yksin tehdessä pitäisi kokeilla kaikkea, mut ryhmässä joku tekee minulle vaikean asian enkä itse opi siitä mitään. Ryhmässä saa ehkä enemmän aikaan, mutta ne ryhmäprojektit joissa mä olen täällä koulussa ollut mukana on olleet yleensä tosi saamattomia, ja paljon aikaa on käytetty laiskotteluun ym. turhaan. Uskoisin, että jos yksinäni tekisin tunneilla koko ajan, pystyisin kurssin aikana samaan mihin koko ryhmä. Jälki tuskin olisi yhtä laadukasta, mutta perjaatteessa. Yksin työskennellessä pystyisin myös halutessani käyttämään vapaa-aikaa työstämiseen, sillä ongelmaksi ei koidu se, etteivät ryhmäläiset ole kavereitani ja heiltä pitäisi saada mielipide asioihin. Joo, ja näiden miksi-ryhmätyöt-on-typeriä-syiden keksimisen sijasta mun pitäisi vaan yrittää saada kontaktia ryhmään ja asennoitua itse eri tavalla työskentelyyn, jotta homma toimisi...

Ryhmäprojektista en viitsi laittaa kuvia koska grafiikat eivät ole omia tekeleitäni, mutta voin näyttää piirtotunnilla suunnittelemaani pelihahmoa. Ideana oli siis kehitellä pientä henkilötaustaa hahmolle, koska se vaikuttaa paljon hahmon ulkonäköön ja muuhun.


Mun ukkeli on susien keskuudessa kasvanut villilapsi, ja suunnittelemassani pelissä hän taistelee laumansa kanssa salametsästäjiä vastaan. Tein hahmoon tarkoituksella pientä eläimellisyyttä outojen korvien ja näkyvämmän karvoituksen muodossa, eli tarkoitus ei ole näyttää realistiselta. Susi näyttää enemmän koiralta (ja häpeän noita piirtämiäni tassuja .---D) ja tuosta hepustakin tuli jotenkin muhkeampi mitä luulisi metsässä eläneestä pojasta... Noh, ehkä se on treenannut tai jotain. .-D Ope vinkkasi meille Make Human -sivustosta, josta ohjelman lataamalla pystyy luomaan helposti ihmishahmon ja muokkailla sen yksityiskohtia tosi vapaasti. Melkein niin kuin simssiä, mutta kasvojen lisäksi muutakin ruumista sai vääntää haluamaansa suuntaan. Tai siinä uudessa sims 4:ssähän se on juurikin sellaista. .-D Siitä siis tuo 3D-kuva. Alkumuovauksen jälkeen heppu on helppo siirtää Blenderiin jatkoa varten. Tuskin tuon pelin toteutus kuitenkaan etenee tuota kuvaa pidemmälle. .-D

Syksy alkaa olla jo pitkällä ja ensimmäisiä pakkasiakin on ollut. Monet tuntuvat kauhistelevan kylmeneviä ilmoja, mut mä oikeastaan tykkään pikkupakkasista. Koulumatkoilla ei tule liian kuuma, ja muutenkin musta on kiva sonnustautua lapasiin ja pipoihin. .-3 Ainoa asia josta on pidä on pimenevät aamut. Surullista ettei luonnonvalo riitä enää aamuisin valaisemaan huonetta ja joutuu laittamaan valot päälle. Ulkona on sentään valoisaa vielä kun aamulla lähtee kouluun kävelemään puoli kahdeksan aikoihin, mutta ei mene kauaakaan kun siellä on ihan pimeetä. .-/ Mut mitä pimeempää sitä lähempänä ollaan joulua, ja eiköhän tuossa ensi kuun puolella ilmaannu jo ensimmäiset jouluvalot talojen pihoihin!

Tämmöistä. Ensi viikolla alkaa uusi jakso, mutta stressaan sitä vaikka vasta sitten kun se on ajankohtaista. .-D Syyslomaankaan ei ole enää kuin pari viikkoa, jess. Huominen ei oikein innosta koulun osalta, mut suunniteltiin Fikun kanssa et voisin lähteä vähän etuajassa tunnilta ehtiäkseni aikaisempaan junaan. ,-D Loppumusaksi Redraman uusi biisi, josta on muuten käynnissä remix-kilpailu, johon aion ehkä osallistua. .-D


Kysymys lukijoille:
Batman vs. Robin?
Vaihtoehto 1: Batman
Vaihtoehto 2: Robin

6 kommenttia:

Larjus kirjoitti...

Minä ymmärrän noita FlirttiStoori-höpötyksiä XD
Minulle tuli Nathaniel lohduttajaksi heti ekalla kerralla, koska Lysander about vihasi mua, Kentinillä oli vielä kaunaa ja Armin ei tuntenut mua tarpeeksi :D Mut nyt oon vetänyt sen uusiksi kerran niin sain Kentin-kuvan! Vielä pitäis jotenkin taktikoida että sais kuvan muidenkin kanssa...

Kiva että olet saanut noita kuvia keräiltyä. Itsekin tavallaan himottaisi pelailla jaksoja uusiksi (en jaksaisi odottaa seuraavaa...) mutta toisaalta mulla ei ole nyt paljoa TP:tä enkä viitsisi tuhlata siihen enää rahaa... No, täytyy kärsiä XD Ehkä mä kestän, etenkin jos piirrän vaikka fanartia ja kirjoitan ficejä (ja laiminlyön koulun, eiku...)

Kasa kirjoitti...

Haha, muut peliä pelaavat varmaan jotenkin ymmärtävätkin. .-D Mä jotenkin aattelin ettei Nathaniel voi tulla, koska jakson aikana sen kanssa tuli pientä sanaharkkaa ja ajattelin sen estävän Nathanielin lohduttajana olemisen, mutta onneksi olin väärässä. .-D Kentinkin oli kyllä hyvä lohduttaja. .-3 Vaikeeta kyllä, jos kiintymyksiä pitäis pystyä nostamaan paljon joidenkin kohdalla. .-/ Jep, oon ylpeä uusista kuvasaavutuksistani. .-D Tuo seuraavaksi julkaistava 21 jakso on tosi pitkä, et sitä varten kannattaa säästellä ihan kunnolla. Britissä mulla meni jo jotain 300 TP enkä päässyt edes puoleen väliin jaksoa vielä. .-P Hyvää vieroitushoitoa noi fanartit ja -ficit. .-D Haha, mäkin oikeestaan laiminlyön koulua, sillä suurin osa FS-fanficieni kirjoitusprosessista tapahtuu koulussa. .-D

anna kirjoitti...

Mullakin on joitain huonoja kokemuksia ryhmätöistä :-( Alan helposti aina itse ns. johtamaan muita ja sitten muilla kasvaa varmaan mahdollisuus vapaamatkustamiseen. Pitäisi joskus kai vaan antaa olla ja antaa jonku muun päättää kaikesta ja tehdä vaan oma osuus :--D Tosin silloin tuntuu, et riskinä on juurikin toi ettei mitään tulisi tehtyä... hui.

Riina kirjoitti...

Meillä on kans ollu ryhmätöitä muutama koulussa, mut yllättävän hyvin ne on menny. Pitäis vaan aina rohkeesti ryhtyä tekemään ja puhumaan, vaikka vaikeetahan se on :/
Ja musta ois kyl ihan kiva, jos ne ilmat kylmenis ja kunnolla, tää on nyt ollu niin vaihtelevaa keliä, etten kestä :D

Fiku kirjoitti...

Äh, olin varma että toi naamio-jakso ois ollu jännempi mutta ei. Pitkät jaksot laskee mun motivaatiota. .-( Kiva että oot saanu noita puuttuvia kuvia. .-)

Isin synttärit! <23 Itserakkaus on vain hyvästä. .-D Ai että noiden kamalat jumppa-asut. .--D

Ryhmätyöt on aina vaikeita. .-( Jos ite rupee johtamaan, muut jättää tekemättä omat tehtävänsä ja ite joutuu puurtamaan muiden edestä. Jos taas jää taka-alalle ja antaa "asiantuntevampien" hoitaa, tulee huono omatunto, kun ei itse tee mitään. Tai muuten vaan työskentely ei toimi. Mutta meille aina hoetaan koulussa, että ihminen kasvaa silloin kun on vaikeaa. Ei silloin, kun kaikki sujuu helposti ja kivasti. Kyllä sä tosta vielä viisastut, ja ens kerralla osaat toimia sitten paremmin. .-) Ainakin olet tunnistanut tapauksen syitä, ja se on tosi hyvä alku! Voimia! .-) <23

Toi sun ukkeli on tosi hieno! Koirasudet on hyviä. .-D Se eläin voi olla just sellainen, mikä tulee sulta luonnostaan. .-) Siisti toi 3D-kuva. Aattelin tossa ennen tekstien lukemista, että oot huimasti kehittyny niiden ihmeohjelmien käytössä, kun oli noin hyvää laatua tullut. .-D

Mä mieluummin eläisin vain kesää. .-D Kylmät aamut on kurjia, mut onneks iltapäivällä sentään tarkenee. .-)

Onnea tohon remix-kisaan! (Kirjoitin kissaan) Voita se. .-D

Kasa kirjoitti...

Apua mikä määrä kommentteja, huhhuh. .-D

anna: Kaikilla tuntuu olevan ryhmätöistä ikäviä kokemuksia. .-D Niissä ne tehtävät jakautuu aina jotenkin epäreilusti. .-/ Kaikissa toimintatavoissa on omat riskinsä.

Riina: Hienoa että sulla on sujunut ryhmätyöskentely. .-) Pitäis avata tosiaan rohkeemmin suuta mut en sit kuitenkaan haluisi omia ideoitakaan tuputtaa jos ne ei muita kiinnostakaan. .-P Toisaalta sit meillä olis ainakin jokin aihe. Ei mullakaan oo mitään ilmojen viilenemistä vastaan, edelleen tulee vähän kuuma iltapäivisin kun on takit ja kaikki päällä.

Fiku: Luulin eka että puhuit siitä Batmanissa olleesta naamiopahiksesta, mikä se nyt olikaan nimeltään. .-DD Höh, mun mielestä se oli kiva jakso. Pitkät jaksot on kyllä rasittavia, varsinkin jos niiden aihe ei edes kiinnosta. Mitähän itserakasta keksitään isänpäiväksi. .---D Jumppa-asut oli kyllä aika hölmöt. .-------D Jos noin pukeuduttais vielä nykyäänkin liikuntatunnille niin... Ryhmätöistä löytää kyllä niin paljon huonoja puolia että huhhuh. Sit kun vielä osaisi tehdä jotain havaitsemilleen epäkohdille. .-D Kivaa kuulla että pidät, ja totta, mähän saan vaikka itse kehitellä sen eläinrodun koska se on vaan peli. .-D Saisinkin noin sujuvaa jälkeä mallinnettua oikeasti. .-D Kesä ja lämpökin on ihania asioita. .-) Kiitos taas. .--D Onnea sullekin jos ehdit osallistua!