perjantai 1. marraskuuta 2019

Halloween: Lehtirallia ja punainen lukko

Ajattelin tänä vuonna ottaa pienen varaslähdön blogmasiin ja tehdä silleen, että postailen jo nyt marraskuussa puolet (=12 postausta) ja loput sitten joulukuussa. Eli tarkoituksena olisi nyt postailla joka toinen päivä KS-postaukseen saakka, sitten pidän viikon tauon ja hommaa jatketaan joulukuussa. Miltäs tämä järjestelmä kuulostaa? Ai huijaukselta, no niin kai periaatteessa... Luvassa ei taaskaan ole mitään kovin jännää, arkisien kuulumisien lisäksi suunnitteilla (nimenomaan suunnitteilla, en oo taaskaan juuri mitään valmiiksi tehnyt etukäteen .-D) on kyllä jokunen erilaisempikin postaus.

Laitetaan siis vuoden 2019 blogmas käyntiin kertoilemalla eilisiä halloweenkuulumisia. Järkättiin Fikun kanssa pienet halloweenkestit, ja sitä varten piti vähän herätellä leipomisulottuvuutta. Päätettiin tehdä mokkapaloja, jotka tosin kulki meidän puheessa nimellä "mokapalat", jotta vieraat sitten tietäisi ettei meidän leipomuksilta kannata odottaa liikoja. .-DD Tutkailtiin vähän meidän asunnon keittiön kuiva-ainekaappia, ja koska meistä kumpikaan ei ole kovinkaan aktiivinen ruuanlaittaja/leipoja ei kaapin sisältökään ollut ihan ajantasaista, oikeastaan pelkästään edesmenneen asukkaan aikaisia hankintoja: Jauhot oli mennyt vanhaksi jo pari vuotta sitten, ja leivinjauhetta ja vaniliinisokeria säilytettiin purnukoissa joissa ei edes mainittu mitään parasta ennen -päiväyksiä, mutta päädyttiin siitä huolimatta niitä käyttämään vaikka stressasinkin että meidän mokapalat onnistuu nimikkeessään liiankin hyvin sitten kun kaikki saa tyyliin ruokamyrkytyksen.

Keskiviikkona käytiin kaupoilla sitten tekemässä hankintoja juhlia varten. Isi kyyditsi meidät kesoon, ja mentiin sitten samalla isin kanssa käymään kunnantalolla kun isillä oli sinne joku paperi toimitettavana. Isin hoitaessa paperijuttujaan ihailtiin Fikun kanssa miten yhden kaapin oveen oli kiinnitetty sellainen suklaamunasta peräisinoleva muovinen pieni punainen lelulukko. Meiltä löytyy kyseinen lukko ennestään sinisenä ja keltaisena, ja nyt ihailtiin miten hyvin tuo punainen lukko sopisi jatkoksi meidän Bratz Selviytyjien kakkoskauden heimoväreihin, ois melkein tehnyt mieli kysyä saataisko lainaksi se lukko jos olisi kehdannut. XD Kun oltiin haikein mielin jätetty lukko paikoilleen suunnattiin vihdoin sinne kauppaan, ja voi että miten tietämätön ihminen voi taas olla pihalla. Etittiin mm. kaakaojauhetta ensin leipomisaineiden ja jauhojen joukosta ennen kuin tajuttiin että sitä säilytetään juoma-osastolla. .-D Fiku halusi tehdä vegaanisia mokapaloja, joten se piti sit huomioida maitoa ja margariinia valitessa. Toivoisin että tällaisille "kerran kahdessa vuodessa leipoville" olisi joitakin valmiita leipomispaketteja, jotka sisältäivät kaiken yhteen reseptiin tarpeelliset ainekset. Tai sitten mahdollisesti olisi niin, että vähän irtokarkkihyllyn tapaan kaupassa saisi kerätä pieniin pussukoihin reseptin vaadittavat määrät jauhoja yms, niin tulisi ostettua vaan se mitä tarvitsee eikä tarvitse ostaa kaappiin pilaantumaan massiivista määrää aineksia joille tuskin tulee käyttöä ennen parasta ennen -päivämäärää.

Ja sitten leipomaan! Kun oltiin saatu kahvi tippumaan Fiku alkoi koota astiaan kaikkia "märkiä" aineksia mun sulattaessa margariinia. Sain siinä touhussa sotkettua rasvaan kyllä ihan kaiken... Annoin rasvan löllöytyä mikrossa hetken, ja sit kun kumottiin se kahvin ruskistamaan litkuun huudeltiin vaan kovaäänisesti "HYI!" kun se näytti niin ällöltä. .---D Aika pian valkeni että rasvaa olisi sittenkin kannattanut sulattaa vähän enemmän, sillä nyt se vaan kellui epämääräisinä möllyköinä nestemäisessä taikinassa eikä tahtonut sekoittua ollenkaan. Onneksi jauhojen lisääminen sai taikinan näyttämään jo vähän järkevämmältä. Siinä vaiheessa kun mokapalat oli paistumassa uunissa Fiku rupesi epäilemään kävikö meille se leipojan kliseinen moka: leivinjauheen lisääminen taisi unohtua. Lopulta meille jäi epäselväksi tuliko leivinjauhe sittenkin mukaan, sillä kyllä se taikina uunissa kumminkin vähän kohosi. .-D Fiku hoiti kuorrutteen lisäämisen sillä aikaa kun minä tiskasin kyllästymiseen asti rasva-astioita, piti varoiksi oikein useampi tiskivesi laskea kaikkein rasvaisimmille astioille jotta ne varmasti puhdistuisivat. Fiku kuulemma innostui leipomisesta, ja minä puolestani totesin että muistin taas tämänpäiväisen jälkeen miksen leivo. .-D

Tässä vaiheessa taikina oli saatu jo vähän miellyttävämmän näköiseen muotoon.
En pukeutunut halloweenia varten mitenkään erikoisesti, kunhan vetäisin päälleni lepakkopaidan mitä oon käyttänyt joka halloween siitä asti kun sen ostin (eli joku 3 vuotta?). Sit rupesin editoimaan (onko vähän outo termi kun puhutaan vaatteista? .-D) vanhaa toppiani saksien kanssa. Topin helmaan on ajan mittaan tullut reikiä, joten nyt päätin leikellä halkeamia vähän lisää jolloin koko helmasta tuli röpelöinen ja reiät näyttävät tarkoituksenmukaisilta. Lakkasin myös pitkästä aikaa kynnet, ajatella miten ennen jaksoin vaihtaa lakat viikoittain, nykyään panostan kynsiin vain silloin kun tiedossa on jotain menoa yms. Lakkaus ei ollut mitenkään halloweeniin liittyvä, kunhan laitoin oranssia/punaista lakkaa ja päälle glitteriä. Kynsien lakkaamisen jälkeen vedettiin sitten Fikun kanssa "Mä en pelkää" -läppää, eli aina kun teki kuivumista odottavien kynsien kanssa jotakin uskalista (esim. puki/riisui pitkähihaisen paidan tai laittoi lapaset käteen) piti huutaa Mä en pelkää kuin Lauri Tähkä konsanaan. .--D

Kännykkäkameran laatu. x-)
Järkevin musta otettu kuva illalta
(eikä sekään ole kovin järkevä xD)
Vieraiksi meille sitten saapuivat isi ja Fikun kaveri, ja siinä sitten kahviteltiin eikä kukaan kuollut meidän mokapaloihin, itselle tosin meinasi vähän huono olo niistä tulla ihan vaan siitä syystä kun ne olivat niin makeita ettei putkeen pystynyt syömään useampaa. Isi ei ilmeisesti koskaan voi tulla meille käymään vaan huvikseen, sillä sen piti sitten alkaa kahvin jälkeen säätämään olohuoneen patteiden termostaatteja, kun ne patterit olivat viime talvesta lähtien olleet ihan kylminä ja kas kummaa, nehän lähti saman tien lämpenemään. Koneelta löytyi vielä meidän vuosi sitten kokoama kauhumusakansio halloweenia varten, joten se sai sitten soida siinä taustalla. Tehdään tähän väliin minitop-lista:

Top 3 parhaat kauhubiisit halloweenia varten:
  1. Soft Cell - Martin
  2. 30 Seconds To Mars - Hunter
  3. Soft Cell - Baby Doll
Isin lähdettyä pakkokatselutettiin näytettiin Fikun kaverille taas meidän tekemiä videoita, joiden joukossa oli kivasti halloweenteemaan sopiva Fianna-video, jossa muuten soi taustalla tuon top-listan jälkimmäinen biisi (+ jossa myös me esiinnytään, lol). Sit saatiin Fikun kaveri kokeilemaan MP8:n pelaamista, ja pelattiin halloweenin kunniaksi kummitustalolautsikkaa silleen, että Fiku ja Fikun kaveri olivat joukkue ja mä sain parikseni easyn koneen jotta joukkueet olisi jotenkin tasapainossa. .-D Otettiin aina minipeleistä ensin harjoituspeli jotta Fikun kaveri hokaisi kontrollit yms, mut sit kerran klikkasin vahingossa vaan suoraan varsinaiseen peliin, mut hauskasti Fikun kaveri voitti juuri sen erän (ja nimesi sen minipelin "lehtiralliksi" xD). Fikun kaveri vaikutti innostuneen pelistä, täytynee kutsua Fikun kaveri uudemmankin kerran pelaamaan, kivaa vaihtelua että saan MP-pelejä pelatessa seuraa eikä tarvi aina yksin pelata. .-D

Meidän joukkueet: Lissut vs. Luukasa & Yoshi
Loppuillaksi kokoonnuttiin takaisin keittiön pöydän ääreen syömään juhlaruokien rippeitä, syötiin mm. sipsisilppua lusikalla, mihin Fikun kaveri sitten totesi: "Ihan kuin fitness-muroja. Koostumus vaan on vähän eri", no todellakin, ei taida sipsimurot tehdä kovin hyvää linjoille. .--D Mä mummoilin ja lähdin ekana nukkumaan, tässä on jo ollut vissiin parikin päivää putkeen kun oon iltaisin väsynyt jotenkin normaalia aikaisemmin.

Tykkään ku postauksen aiheena piti olla halloweenbileet ja 2/3 postauksesta kertoo valmisteluista yms. .-D Mitäs te teitte halloweenina?

Kysymys lukijoille:
Lakkaatko kynsiä?

Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

4 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Oo, toi sun huijattu blogmas-idea kuulostaa hyvältä. .--D Kiva sitten että on ekstrapäivä postauksen tekoon. .-)

Punainen lukko! ♥

Nauroin niin noille meidän leipomissäädöille. .--D HYI!! Vielä useempaan kertaan tuli huudahdettua. .---DDDD Toi "mokapala"-nimitys on täydellinen. .-D Mulla ainakin oli kivaa leipoa. Sulle tais just osua kaikki ällöttävät vaiheet kuten rasva. .-( Oi miten keskittynyt "repeän-kohta"-kokkausilme. .-D Valmistelussa on sellanen homma, että ei ihme, että siitä tulee paljon kertomista. .-D

Tykkäsin tosta paitatuunauksesta. .-) Nauroin tolle "järkevin kuva mutta ei sekään kovin järkevä"-jutulle. .-DD Ai nam, kauhumusiikki on hyvää! Kovan kolmikon olet listannut! Innostuin aina, kun joku vasta ladattu soi. .--D Uskomatonta, että meidän joukkueet on laitettu tuohon kuvaan. .--o Kuinka helppoa, kun ei kuvaakaan tarvitse muokata, kun tyypit oli valmiina. .--DD Lehtiralli on niin upea nimi! .--DDDD "Ihan kuin fitness-muroja... koostumus on vaan eri" .-D Ihana kun sä olet nää hyvät jutut kirjoittanut muistiin. <3

Kellonsiirrot vaikuttaa siihen, että väsyttää aiemmin, kun ollaan tunti edellä. .-) Jes kiitos tästä, viihdyin. .-)

Kasa kirjoitti...

Tiedä sitten onko ne ekstrapäiviä vai laiskottelupäiviä postausten kirjoittamisen suhteen. .-D Joo siinä tuli kyllä hyijiteltyä kunnolla sille taikinalle. .---D Olihan se rasva vähän ällöä mut varmaan vaan laiskuuttani tykkään pitäytyä valmiissa leivoksissa, pienempi vaiva kun ei tarvi leipoa tai tiskalta niiden valmistuksessa aiheutuneita sotkuja. .-D Huvitti toi ilmetulkintasi, just toi mun perusilme kun tiedän että kohta otetaan kuva. XD Ois kai pitänyt laittaa vertaukseksi joku niistä ei-järkevistä kuvista niin toi vois näyttää hohdokkaammalta. .--D Kiva kyllä kun jaksoi etsiä uuden lataussivuston ja sai lisää biisejä koneelle, yllättävän usein noita jopa on soinut, oon kuullut ainakin Persuasionin ja Mirrorsin. .-D Oikeesti muokkasin ite meidän hahmot tuohon kuvaan, että se siitä helposta valmiista kuvasta. .-D Tai siis olihan toi loppujen lopuksi helppo muokkaus ku etti vaan hahmokuvista transparent-versiot ja lätki paikoilleen. .-D Täytyyhän joo kaikki tuollaiset tärkeät sipsifitnessmuro-jutut kirjoittaa muistiin. XD AIJAA, en ees tajunnut epäillä kellojen siirtämisen aiheuttaneen väsymystä. .--D .-o Mukavaa että viihdyit, kiitoksia kommentin jättämisestä! <3

Tom kirjoitti...

Päivää pitkästä aikaa! :--D Käyn kyllä aina lukemassa sun blogia, mutta oon surkea kommentoija (ja sitten kun oon yrittänyt kommentoida, mun puhelin ei oo suostunut lähettämään niitä!) >:'D (No nyt mun tietokonekkaan ei näköjään halua mun lähettävän sulle mitään, mutta kokeilen vielä uudestaan, joten älä ihmettele jos tää tulee kahdesti :-D)
Blogmas-suunnitelmat kuulostaa hyviltä, kiva päästä taas kuulemaan sun ajatuksiasi tiiviimmin :-D
Mahtavaa, että mokapalat onnistui kaikesta ennakkostressistä huolimatta eikä kukaan saanut edes ruokamyrkytystä tai kuollut! :'D Joitain leipomispakettaja on muuten olemassa! Niissä on ne kuivat aineet valmiiksi sekoitettu ja sitten joudut itse lisäämään vaan nesteet (esim. mokkapaloilla on tämmöinen https://www.myllarin.fi/myllarin-mokkapalat-suosikkileivonnainen-syntyy-nyt-helpommin-kuin-koskaan/).
Fianna-video oli hauska, kaikkea te aina keksittekin! :--D
Ah, luin aluksi että söitte sipulisilppua lusikalla ja mietin hämmentyneenä, että siinä on kovia mimmejä :---D

Kasa kirjoitti...

Heii, kiva kuulla sinusta, jotenkin salaa ounastelinkin että Tom saattaisi ilmoitella itsestään taas blogmasin aikaan. .-o .-D Puhelimellasi ja tietokoneellasi on ilmeisesti jotain blogiani vastaan, höhölä. Tiiviimmin tosiaan, onkin taas viime kuukaudet tullut postailtua vähemmänpuoleisesti, oon säästellyt postausideoita blogmasin varalle + on sillä laiskuudellakin jotain tekemistä ainaisen saamattomuuteni kanssa. .-D Juh, nimestään huolimatta mokapaloista tuli onnistuneita eikä tietääkseni kukaan niitä syönyt ole ainakaan vielä kuollut. .--D AIJAA, ois pitänyt paremmin perehtyä ennen kuin rupeaa kritisoimaan, no hyvä tietää että näitä mun toivomia valmissettejä sit on jo olemassa. .-D Haha, hyvä kuulla että Fianna-video viihdytti. .-DD Ai että huvitti toi sipulisilppu. XDDD Ois kyl kova, vielä kun ite inhoan sipulia. .-D Kiitos kommentistasi! .-)