perjantai 13. marraskuuta 2020

Metallivirus tarinatiivistelmä, osa 4: "All or Nothing"

En kyllä oikein tiedä voiko tässä puhua mistään tiivistelmästä, varsinkin tää vika osa on niin täynnä sisältöä että huhhuh. .-D

Knuckles hoitaa tavanomaisia velvollisuuksiaan Master Emeraldin vartijana Angel Islandilla, kun hänen silmiinsä osuu korkeuksissa siintävä ilma-alus. Sonic loikkaa aluksen kyydistä ensimmäisenä maahan, ja metalliviruskriisistä mitään tietämätön Knuckles kummastelee Sonicin metallista ulkomuotoa. Sonic ei ehdi jäädä rupattelemaan, sillä virus on levinnyt laajalle pitkän lentomatkan aikana, joten hän säntää juoksuun ja lupaa Amyn ja Tailsin selittävän tilanteen.
Sillä välin Deadly Six astelee Eggmanin Faceship-alukseen Starlinen kutsumana. Eggman syyttää Starlinea petturiksi ja lähettää Metal Sonicin hyökkäykseen, mikä osoittautuu turhaksi, sillä robottien kontrollointikykynsä ansiosta Zavok vaientaa Metal Sonicin yhdellä käden heilautuksella. Starline kaivaa kotilotorven esiin ja kertoo Eggmanille kutsuneensa Deadly Sixin pitämään viruksen hallinnassa siihen saakka että he ovat keksineet paremman tavan sen kontrolloinnille. Starlinen puhaltaessa kotiloon Deadly Sixin jäsenet kavahtavat ääntä korviaan pidellen, mutta Starlinen vetäessä henkeä Zazz ja Zeena onnistuvat nappaamaan torven. Starline kummastelee mikä hänen varmassa suunnitelmassaan meni vikaan, johon Eggman tokaisee torvesta olevan hyötyä vain siihen asti kun siihen jaksaa puhaltaa yhtäjaksoisesti. Zavok usuttaa Metal Sonicin tohtoreiden kimppuun, mutta Starline onnistuu luomaan portaalin pakenemista varten, ja hän, Eggman ja Metal Sonic sujahtavat siitä läpi.

Deadly Six harmittelee Eggmanin onnistuttua livistämään, mutta pian heidän huomionsa kiinnittyy aluksessa oleviin Chaos Emeraldeihin. Jokainen kuusikon jäsen kytkee itseensä yhden jalokiven, mikä tekee heistä entistäkin voimakkaampia. Tilannetta taustalta seuranneet Eggmannin apurobotit Orbot ja Cubot tulevat onnittelemaan "uutta pomoaan". Heidän täytyy esittää olevansa Deadly Sixin puolella, jotta kuusikko ei tajuaisi ottaa heitä komennokseensa. Suunnitelma toimii, ja Orbot näyttää peukkua katonrajassa piileskelevälle Rougelle. Deadly Sixin jäsenet suuntaavat kukin eri paikkoihin järjestämään entistä pahempaa tuhoa zombotteja käskyttämällä.

Angel Islandilla Sonic palaa juoksulenkiltään ja Knuckles on saatu ajantasalle meneillään olevasta tilanteesta. Samassa Eggman, Starline ja Metal Sonic ilmestyvät heidän eteensä portaalin kautta. Starline huokaisee helpotuksesta heidän selvittyään Deadly Sixin kynsistä, mutta Eggman näkee Sonicin ystävineen ja toteaa heidän joutuneen pahempaan pulaan. Amy on jo valmiina nuijimaan pahiksia vasarallaan, mutta Sonic pysäyttää hänet. Sonicista on outoa, että Eggman saapui ilman aseitaan tai armeijaansa, ja hän uhkaa tartuttaa Eggmanin jos tämä ei puhuisi suoraan. Eggman puhuukin suunsa puhtaaksi ja kertoo Deadly Sixin kaapaneen hänen aluksensa. Knuckles ei usko sanaakaan, mutta samassa Espio pyrähtää paikalle, sillä hän on vastaanottanut viestin Rougelta.

Amy iloitsee kuullessaan viimein pitkään hiljaiseloa pitäneestä Rougesta ja kertoo Eggmanin, Starlinen ja Metal Sonicin yllättävästä ilmaantumisesta. Rouge vahvistaa Eggmanin kertomuksen ja selittää Deadly Sixin saaneen käsiinsä Eggmanin aluksessa olleet Chaos Emeraldit. Eggman kummastelee kuinka kauan Rouge on oikein ollut hänen aluksessaan, ja Rouge myöntää olleensa salamatkustajana jo muutaman päivän ja laatineensa jopa jalokivien varastussuunnitelman valmiiksi, jolle ei nyt valitettavasti tule käyttöä kun Deadly Six sai helyt käsiinsä. Rouge lupaa pitää muut Orbotin kanssa ajantasalla Deadly Sixin suunnitelmista avustaen näin heitä laatimaan tehokasta vastaiskua.

Tails vaatii Eggmania paljastamaan parannuskeinon virukselle, mutta Eggman tokaisee että häneltä on turha kysellä moisen perään, koska ensinnäkään hänellä ei ole parannuskeinoa eikä tarvetta sellaisen luomiseen. Eggman kertoo viruksen biologisista vaikutuksesta ja miten tartunnan saaneen eliön solut ajautuvat lopulta solukuolemaan, eli uhrit menehtyvät. Epäonnistuneelta evakuointimissiolta palaava Silver vahvistaa Eggmanin teorian aidoksi, sillä siinä tulevaisuudenajankohdassa, josta hän on saapunut, ei ole enää elämää jäljellä, ainoastaan raunioita ja metallisia kasveja.

Whisper päivystää aluksen ulkopuolella ja ottaa Eggmanin aseensa tähtäimeen. Cream astuu kuitenkin väliin ja kieltää ampumasta. Puputytön sylissä oleva Omega ilmaisee olevansa samaa mieltä (sillä hän haluaa olla se, joka tuhoaa Eggmanin). Whisper käskee Creamia siirtymään, mutta tyttö kävelee lähemmäksi ja painaa aseen piipun alas. Cream sanoo ymmärtävänsä miksi Whisper vihaa Eggmania, mutta he tarvitsevat nyt hänen apuaan metalliviruskriisin korjaamiseksi ja zombotinoituneiden ystäviensä pelastamiseksi. Whisper laskee aseensa hammasta purren ja murtuu kyyneliin. Cream syöksyy halaamaan tätä kiitollisena.

Porukka on kokoontunut laatimaan toimintasuunnitelmaa, ja erilaisia ideoita heitellään ilmoille, kunnes Eggman paljastaa suunnitelmansa: He voisivat käyttää Starlinen Warp Topaz -jalokiveä, jonka läpi johdatetut Super Sonic -voimat saisivat viruksen taatusti katoamaan. Starline kuitenkin ilmoittaa ettei aio suostua moiseen, sillä Warp Topazin holtittomasta käytöstä voi pahimmillaan seurata koko planeetan tuhoutuminen.

Starline avaa portaalin poistuakseen paikalta, mutta Metal Sonic tarttuu tätä kädestä, ja Eggman onnistuu nappaamaan Starlinen hanskan ennen kuin Metal Sonic viskoo Starlinen portaalin tuntemattomaan päähän. Kun vastusteleva Starline on saatu pois paikalta porukka ryhtyy laatimaan suunnitelmaa Chaos Emeraldien hankkimista varten, ja he tulevat siihen johtopäätökseen että kaikki jalokivet täytyisi onnistua nappaamaan samanaikaisesti. Eggman uskoo kykenevänsä rakentamaan Starlinen hansikasta hyödyntäen multi-portal generaattorin, johon he voivat syöttää Rougen kautta saatavat Deadly Sixin jäsenten nykyiset sijainnit yllättääkseen kaikki samalla kertaa.


Lisäapujoukot eivät olisi pahitteeksi, joten Amy päättää kutsua paikalle Babylon Rogues -lintukolmikon, joka tunnetaan jalokivivarkauksistaan, joten he sopivat tehtävään mainiosti. Jet ilmoittaa suostuvansa missioon mikäli siitä saatava palkkio on tarpeeksi hyvä, jolloin hänen ystävänsä huomauttavat että heidän on käytännössä pakko suostua. Sonic saapuu Jetin puheille ja vetoaa omaan taistelukyvyttömyyteensä ja että he todella tarvitsevat tämän legendaarisen tuulimestarin apua. Mielistelystä ilahtunut Jet on lopulta valmis hyväksymään tarjouksen.

Eggman ja Tails saavat multiportaaligeneraattorin valmiiksi, ja juoksulenkiltään palaava Sonic alkaa laatia toimintasuunnitelmaa Deadly Sixin kukistamiseksi. Porukka jaetaan pareihin ja kullekin tiimille valitaan kohde, jota vastaan heillä on parhaimmat mahdollisuudet pärjätä. Tails ja Amy saavat vastuulleen Zomomin, mutta Sonicin tarjotessa Zazzia Espion ja Knucklesin hoideltavaksi Knuckles kieltäytyy tehtävästä, sillä hän ei aio jättää Master Emeraldia vartioimatta - varsinkaan kun Eggman on Angel Islandilla. Eggman tiedustelee hivenen loukkaantuneena luulevatko muut hänen huiputtavan heitä tällaisella kriittisellä hetkellä, jolloin Sonic yhtyy Knucklesin mielipiteeseen. Espio ilmoittaa suoriutuvansa  yksinkin, ja tehtävänjakoa päästään jatkamaan. Sonic asettaa Zorin Silverin ja Whisperin kohteeksi, Gemerl lähetetään puolestaan Zeenan perään ja Babylon Rogues saa vastuulleen Zikin. Rougen tehtäväksi jää huolehtia kahdesta viimeisestä jalokivestä, joista toinen on Zavokilla ja toinen Eggmanin entisessä aluksessa, jonka Deadly Six miehitti käyttöönsä. Eggman kertaa vielä että kun kaikki ovat palanneet Chaos Emeraldien kanssa muuntautuu Sonic Super Soniciksi ja poistaa viruksen Warp Topazin avulla.

Amy on yhteydessä Rougeen, joka selittää Zavokin etsivän Eggmania aktiivisesti ja kehottaa heitä kiirehtimään suunnitelman täytäntöönpanoa, sillä aika on vähissä. Knuckles ja Espio kulkevat evakuoitujen leirintäalueen läpi, ja Knuckles kummastelee miten vähän väkeä on enää jäljellä. Espio kertoo osan selviytyneistä jääneen vielä maankamaralle, ja todennäköisesti Deadly Six on heidän perässään paraikaa. Espio murehtii tulevan mission menevän mönkään, mihin Knukcles korjaa heti ettei niin tule käymään, mutta jos jotain tapahtuu hän lupaa pitää huolta kaikista Angel Islandille evakuoiduista.

Eggman tekee viimeisiä säädöksiä multiportaalikoneeseen Sonicin pitäessä sinnikkäästi etenevää taudin etenemistä aisoissa juoksumatolla hölkätessä. Sonic alkaa puhua vieressään hengaavalle metalliversiolleen ja kritisoi tätä siitä että Metal Sonic päätti palata Eggmanin helmoihin eikä ottanut uutta suuntaa elämälleen kuten Omega ja Gemerl ovat tehneet. Keskustelua seurannut Eggman saapuu paikalle ja selittää ettei Metal Sonicin neutralisoiminen poistanut lopullisesti tämän taistelutahtoa, joka on kirjattu syvälle tämän ohjelmistoon. Sonic toteaa etteivät he laskeneet sen varaan että kukaan kykenisi restoroimaan Metal Sonicia Eggmanin muistinmenetyksen jälkeen ja vitsailee tohtorin hyväntahtoisuudesta tämän toimiessa Mr. Tinkerinä.

Saadakseen virneen kaikkoamaan Sonicin suupielestä Eggman toteaa Sonicin oikeastaan auttaneen viruksen levityksessä, sillä tämän hitaasti etenevään tartuntaprosessiin on syntynyt kaiken aikaa uusia mutaatioita joita Sonic on levittänyt eteenpäin tapellessaan zombotteja vastaan. Sonic hymähtää ettei aio antaa Eggmanin sanojen vaikuttaa häneen, ja kumpikin on yhtä mieltä siitä että heidän välistään vihanpitoa jatketaan heti kun metalliviruskriisi saadaan hoideltua.

Samaan aikaan Zavok yrittää jäljittää Eggmania Orbotin ja Cubotin "avustuksella". Zavok pyytää Orbotia laatimaan luettelon kaikista Eggmanin tukikohdista kun hänen silmiinsä osuu kartalla oleva Angel Island. Viedäkseen Zavokin huomion muualle Cubot ilmoittaa metallivirushälyytyksestä, mikä saa Zavokin jalkoihin liikettä. Tämän poistuttua Rouge laskeutuu piilopaikastaan ja pyytää robotteja lähettämään D6:n viimeisimmät koordinaatit Amylle. Orbot tiedustelee millä konstilla Rouge aikoo napata Zavokin hallussa olevan jalokiven, mihin Rouge toteaa punnitsevansa parhaillaan vaihtoehtojaan.

Tails ja Eggman syöttävät saamansa koordinaattitiedot multiportaalikyhäelmäänsä, ja Sonic toivottaa matkaan lähtijöille onnea näiden suunnatessa portaalien läpi.

Kerron seuraavaksi jokaisen tiimin työskentelystä erikseen:

Gemerl & Cream VS Zeena
Gemerlin hyvästellessä Creamia pupu toteaa etteivät nämä ole hyvästit, sillä hän aikoo tulla mukaan ja syöksyy portaalin läpi ennen kuin Gemerl ehtii estää tätä. Turhia kainostelematta Cream lentää suoraan zombottien palvottavana olevan Zeenan eteen ja vaatii tätä luopumaan omistuksessaan olevasta Chaos Emeraldista. Zeena huomaa Gemerlin ja ottaa robotin välittömästi kontrolloitavakseen. Cream ottaa pelokkaana askelia taaksepäin Gemerlin lähestyessä häntä. Zeena seuraa näytöstä naureskellen miten typerää toimintaa oli lähettää robottiolento häntä vastaan.
Cream yrittää saada ystävänsä puolelleen puhumalla hänelle: Cream sanoo uskovansa Gemerliin tietessään tämän olevan sisimmässään hyväntahtoinen ja tarpeeksi vahva vastustaakseen Zeenan manipulointia. Samassa Gemerl vaurioittaa koneistoaan lyömällä itseään päähän, mikä katkaisee yhteyden Zeenaan. Gemerl kaappaa Creamin halaukseen, mikä ei tietenkään miellytä Zeenaa. Tällä kertaa Zeena ottaa hallinnan Gemerlin raajoista ja usuttaa tappeluun Creamia vastaan. Puheesta ei ole nyt apua, joten Cream syöksyy Zeenaa päin häiritäkseen tätä. Cream huutaa vihoissaan inhoavansta tappelua ja sitä kun hänen ystävänsä kärsivät. Tämän kuullessaan Zeena toteuttaa Creamin pahimman pelon nuijien Gemerliä kovakouraisesti ja viskoo tämän lopuksi zombottien sekaan. Kun Gemerl on poissa pelistä Zeena tarttuu Creamia korvista ja kuljettaa tämän lähemmäs zombotteja.
Creamin vastustellessa Zeenaa Gemerl raivaa yllättäen tiensä vapaaksi zombottirykelmästä ja syöksyy Zeenan kimppuu. Äkäinen Zeena ottaa jälleen Gemerlin hallintaansa, mutta tällä kertaa Gemerl ei ole taivuteltavissa ja köyttää Zeenan, jolloin Cream saa tilaisuuden napata tämän Chaos Emeraldin. Ilman taikajalokiveä Zeenan peli on menetetty, ja Creamin kaltoinkohtelusta pahastanut Gemerl antaa Zeenalle kunnon tukkapöllyn. Kun Zeena on hoideltu Cream paljastaa saaneensa tartunnan taistelun tuoksinnassa. Cream tiedostaa ettei voi palata sairaana muiden luokse, joten hän ojentaa jalokiven kyyneleitä pidätellen Gemerlille ja pyytää tätä lähtemään ilman häntä. Samassa Gemerl viskoo pelkän Chaos Emeraldin portaaliin ja nostaa Creamin syliinsä luvaten pysyä puputytön kanssa kunnes tämä paranee.

Amy & Tails VS Zomom
Zomom on syömässä kun Tails ja Amy saapuvat tämän puheille. He yrittävät höynäyttää Zomomia ja selittävät olevansa Zavokin asialla: Zavok tarvitsee kaikki Chaos Emeraldit takaisin, ja kaksikko lupaa toimittaa Zomomin jalokiven - tämän ei siten tarvitse edes keskeyttää ruokahetkeään! Zomomin ruokarauha on kuitenkin jo pilalla, ja hän julistaa olevansa "hangry" (=hungry+angry) ja usuttaa zombotit Tailsin ja Amyn perään. Kaksikko yrittää paeta kiipeämällä talon katolle, mutta Zomom aiheuttaa maanjäristyksen mikä saa rakennuksen sortumaan. Tails tarttuu Amyyn ja lennättää tämän turvaan korkeamman rakennuksen huipulle ennen kuin putoaa maahan. Amy rientää ystävänsä vierelle ja kysyy onko tämä kunnossa, ja Tails myöntää olevansa uupunut. Amy auttaa tämän jaloilleen ja huomauttaa että heidän on jatkettava, mutta Tailsilla on uusi idea. He tarkkailevat lähestyvää Zomomia, ja kun jättiläinen saapuu kohdalle kaksikko pudottaa painavan portin tämän päälle. Zomom on tyrmätty, ja Tailsin napatessa tämän hallussa olleen jalokiven ei Zomom mahda enää mitään häntä lähestyville zomboteille.
Silver & Whisper VS Zor
Kaksikko tarkkailee Zoria piilopaikastaan. Whisper ei saa Zoria tähtäimeensä eikä Silverkään pysty käyttämään voimiaan niin kaukaa, joten hän päättää lähestyä Zoria suoraan ja lennähtää tämän luokse Whisperin jäädessä turvaamaan selustaa. Silver syyttää Zoria tulevaisuudessa aiheutuneista tuhoista ja pyytää tätä luopumaan Chaos Emeraldistaan tai muuten hän joutuisi vastuuseen teoistaan. Zor naurahtaa ja toteaa ettei kurjuudesta kärsivä tulevaisuus haittaa häntä - päinvastoin hän nauttii tuhon aiheuttamisesta ja on suorastaan otettu kuullessaan tekojensa tuhoisista seurauksista. Silver toteaa Zorin olevan seköpää, ja tämä heittää puolestaan takaisin inhoksuvansa Silverin sankarillisuutta ja epäitsekkyyttä samalla kun onnistuu nappaamaan Silverin otteeseensa. Silver ei lannistu ja sanoo uskovansa ystäviinsä ja asioiden muuttumiseen paremmaksi unohtamatta tietenkään mainita, että hänellä on suojelusenkeli. Juuri samalla hetkellä tämä niin kutsuttu suojelusenkeli onnistuu Wispien avustuksella ampumaan Zoria, ja Silver nappaa tämän hallussa olleen Chaos Emeraldin. Sankareiden suunnatessa portaalille maahan makaamaan jäänyt Zor voihkii olevansa voimaton ja vangittu zombottien keskelle - mikä on hänestä oikeastaan aika täydellistä.


Espio VS Zazz
Zazz lentelee zombottien yläpuolella tylsistyneenä, sillä aina kun hän viskoo jonkun zombotlauman keskelle tämä saa tartunnan nopeasti ja taistelun seuraamisen ilo loppuu lyhyeen. Espio lähestyy kohdettaan näkymättömäksi muuntuneena ja kurottaa Chaos Emeraldia kohti, mutta samassa Zazz vainuaa tämän läsnäolon ja nappaa Espion ranteesta kiinni ja pudottaa tämän zombottien sekaan. Espio onnistuu kuitenkin pakenemaan zombotlaumaa kiipeämällä lähettyvillä olevan rakennuksen katolle. Zazzin mielestä moinen on huijausta, joten hän sorruttaa rakennuksen, mutta hämmentyy kun ei näekään Espiota raunioissa. Kameleontti lähestyy vihollista näkymättömänä takaa päin, ja Zazz päätyy hetkeksi aikaa nyrkkeilysäkiksi. Zazz toteaa olleensa aiemmin paljon pahemmassa käsittelyssä ja haastaa Espion uusinta-otteluun, mutta Espio toteaa ettei moinen ole tarpeen, sillä hän on jo voittanut. Hän pyyhältää tuulispäänä Zazzin ohi ja säntää tiehensä. Zazz hapuilee rinnassaan olevaa jalokiveä uhkaillen näyttävänsä kameleontille sen todellisen mahdin, mutta Emeraldin tilalla on jäljellä enää Espion jättämä viestilappu "justice is served", ja Zazz huutaa raivoissaan tajutessaan tulleensa päihitetyksi.


Babylon Rogues VS Zik
Zik käskyttää zombot-armeijaa tuhontekoon kun Jet kumppaneineen lennähtää paikalle. Jet toteaa että vanhuksen olisi paras jäädä eläkkeelle, jolloin Zik ottaa kolmikon ilmalaudat komennukseensa ja tyrmää niiden avulla Waven ja Stormin. Jet tekee kuitenkin onnistuneen vastaiskun ja saa ilmalautansa takaisin. Tyrmättyään Zikin Jet kehottaa tätä luovuttamaan suosiolla, jolloin Zik laittaa tämän vaikean valinnan eteen: Jet voi joko hoidella hänet tai pelastaa zombottien piirittämät ystävänsä. Jet katsoo pulassa olevia ystäviään ja punnitsee vaihtoehtojaan. Zik toteaa Jetin olevan huono johtaja, sillä tämä ei uhrannut tiimitovereitaan, ja Zikin tarvitsisi tehdä vain yksi komento ja Jet olisi menettänyt kaken. Jet kuitenkin puhuu tiimihengen puolesta ja sanoo etteivät he luovuta tai häviä, ja hän lähettää Zikiä kohti tuulenpyörteen, mikä vie vanhuksen tasapainon. Storm on onnessaan päästessään lyömään vanhusta, ja Wave onnistuu nappaamaan Chaos Emeraldin. Kun Zik on hoideltu Wave ojentaa jalokiven Jetille, sillä hänen ja Stormin ilmalaudat hajosivat taistelussa, joten Jet olisi ainoa joka kykenee pakenemaan. Jet sitoo Emeraldin kiinni lautaansa ja lähettää sen yksinään kotimatkalle: Hän aikoisi jäädä ystäviensä luokse jatkamaan taistelua sillä välin kun Sonic korjaa tilanteen Chaos Emeraldeilla.
Porukka palaa portaalien kautta Emeraldien kera takaisin Angel Islandille, eikä puuttuvien Jetin poppoon ja Creamin ja Gemerlin kohtalo jää kellekään epäselväksi. Silver laskeskelee että he ovat kahden jalokiven päässä loppuratkaisusta, mutta Sonic toteaa että heidän on tehtävä vielä muutakin. Hän huomauttaa että Silverin näkemässä tulevaisuudessa kaikki on tuhoutunut, mikä merkitsee heidän epäonnistuvan, tekivätpä he mitä tahansa. Juuri siksi heidän onkin hyödynnettävä uutta muuttujaa, ja Sonic pyytää Silveriltä apua. Jalokivimissionilta palattiin juuri parahiksi, sillä ilmassa leijuva Faceship-alus kertoo Zavokin lähestyvän heitä.

Zavok silmäilee uteliaana edessään häämöttävää Angel Islandia, kunnes aluksesta alkaa kuulua epämääräisiä ääniä: Rouge on onnistunut irrottamaan aluksen toimintakykyä ylläpitävän Emeraldin ja lentää ulos ennen kuin Faceship alkaa menettää korkeutta ja paiskautuu lopulta maahan. Eggman harmittelee huippurakennelmansa tuhoutumista, mutta Sonic on ennemmin huolissaan aluksen alle jääneistä zomboteista ja onkin huojentunut tietäessään että nämä ovat immuuneja fyysisille vammoille. Rouge toimittaa hallussaan olevan jalokiven Sonicille ja toteaa, että nyt heidän täytyy vain odottaa maahan pudonneen aluksen liekkien sammumista, minkä jälkeen he voisivat hakea Zavokin hallussa olevan viimeisen Emeraldin. Kaikkien yllätykseksi Zavok selvisi pudotuksesta ja saa haltuunsa mahtavat voimat. Zavok syöksee tulta saarta kohti ja poimii maasta kourallisen zombotteja, jotka hän viskoo saarelle virusta levittämään, ja sattumalta mukana olivat tietenkin juuri kaikki Sonicin tiimin zombotisoituneet ystävät.
Knuckles kiroaa miksi Sonic tuo aina mukanaan ongelmia hänen saarelleen, ja Sonickin myöntää että tilanne näyttää huolestuttavalta. Hän kuitenkin uskoo heidän suunnitelmaansa ja kehottaakin huoleton virne kasvoillaan Knucklesia luottamaan häneen. Knux syöksyy yhtäkkiä Sonikin varoituksista välittämättä zombot-Shadowin kimppuun, sillä zombotit täytyy pitää kaukana Master Emeraldista. Aikaa ei ole paljon, joten Sonic, Silver ja Metal Sonic säntäävät kohti Zavokia, joka naureskelee heidän pienille vastustusjoukoilleen ja uhoaa käskyttävänsä zombotit tuhoamaan maailman jokaisen kolkan. Metal Sonic kuljettaa Sonicia, joka käskee tämän suunnata Zavokin rintaan upotettua Emeraldia kohti. 
Zavok syöksee heitä kohti tulipallon, mutta liekkien hälvetessä selviää Metal Sonicin luoneen heidän ympärilleen Black Shield -suojuksen, ja ensimmäistä kertaa Sonic on kiitollinen siitä etteivät he deaktivoineet Metal Sonicia aiemmin. Zavok kurkottaa Soniceja kohti, mutta sivummalla ollut Silver luo lisäkilven pitääkseen Zavokin näpit erossa kaksikosta. He yrittävät lähestyä jalokiveä uudelleen, mutta pelkkä Zavokin henkäys riittää paiskomaan heidät maahan. Sonic kohtaa aiemmin aluksesta pudonneet Orbotin ja Cubotin, jotka kehottavat Sonicia juoksemaan. Tämä totetaa ettei juokseminen estä enää hänen tautinsa etenemistä, jolloin Orbot tarkentaa että Sonicin kannattaisi juosta, sillä zombotit lähestyvät häntä.

Samaan aikaan Sonicin ystävykset taistelevat henkensä edestä zombotteja vastaan. Knuckles mätkii surutta Shadowia, mutta Tails ja Whisper eivät pysty satuttamaan ystäviään. Big-zombot lähestyy Eggmania, mutta Amy syöksyy väliin viime hetkellä ja lyö Bigiä vasarallaan. Eggman tajuaa tilaisuutensa koittaneen, ja hän tyrkkää häijysti Amyn Bigiä päin saadakseen itselleen lisäaikaa pakenemiseen. Eggman ei kuitenkaan huomaa maassa nököttävää Bigin ystävää Froggya ja saa tartunnan astuessaan sammakon päälle. Lopulta Knuckles muuttuu kokonaan zombotiksi ja suuntaa yhdessä Shadowin kanssa Tailsia kohti, joka on peloissaan kyyristynyt maahan Chaojen tartutettua viruksen hänelle.
Zombotit käyvät Sonicin kimppuun, mutta Metal Sonic saapuu paikalle vapauttamaan hänet zombot-lauman keskeltä ja kuljettaa Sonicin takaisin Zavokin luo. Zavok käskee Sonicin hyväksyä kohtalonsa ja ottaa Metal Sonicin kontrolloitavakseen. Sonic on kuitenkin jo tarpeeksi lähellä ja kykenee juoksemaan loppumatkan Emeraldin luokse. Sonic riuhtaisee jalokiven irti ja viskoo sen Silverille juuri ennen kuin virus ottaa hänestä vallan ja Sonic zombotisoituu. Seitsemän Chaos Emeraldia tekee kuitenkin tehtävänsä ja muuttaa Sonicin ja Silverin supermuotoihin, mikä poistaa Sonicin sairauden. Kaksikko hoitelee aluksi Zavokin, minkä jälkeen he siirtyvät pääprioriteettiinsa: metalliviruksen hävittämiseen. Portaali alkaa imeä virusta mukanaan, ja kaikki sairastuneet paranevat ja edessä on monta iloista jälleennäkemistä.
Silver huomauttaa ettei Warp Topaz kestä enää kauaa, ja Sonic on juuri tekemässä siirtelyn viimeistelyjä kun portaalijalokivi antaa periksi ja saa aikaan suuren räjähdyksen. Silver paiskautuu maahan, ja hänen luokseen sännänneet Tails, Amy ja Knuckles auttavat tämän jaloilleen tivatessaan selitystä tapahtuneelle. Silver vahvistaa metalliviruksen hävittämisen onnistuneen kuten pitkin, mutta Warp Topazin toimintakapasiteetti petti aivan kuten Starline oli enteillytkin. Räjähdyksen myötä myös Sonic on mystisesti kadonnut, ja kaikki kohottavat katseensa taivaalla olevaa valoilmiötä kohti.
Metallivirus-kokonaisuus ois sit niinku siinä, vaikka jotenkin hämy lopettaa tälleen kun Sonicin kohtalo jäi vielä epäselväksi mut ihs. .-D En suunnitellut jatkavani tiivistelmien tekoa tämän pidemmälle (ellei joku tuleva juonikokonaisuus imaise yhtä hyvin mukaansa), tietty jos jotakuta kiinnostaa miten tarina tästä etenee nii minult voi kyllä tulla mankumaan jatkoa ja saatan "uhrautua". Nopsemmin kärryille pääsee kuitenkin suoraan sarjiksia lukemalla, tää tiivistelmän vika osakin valmistui vasta nyt neljä kuukautta varsinaisen lehden julkaisusta. .-D En oo itekään vielä lukenut eteenpäin ku halusin hoitaa tiivistelmän ensin alta pois, joten nyt tässä hidasteluni aikana onkin kertynyt jo useampikin lehti varastoon odottamaan lukemista, ihan mielenkiinnolla odotan paluuta näiden sarjisten pariin muutaman hiljaisemman Sonic-kuukauden jälkeen. .-3

Ei kommentteja: