torstai 26. tammikuuta 2012

Autossa tapahtui...

...kummia tänään. .-o Ensin vaan istuin autoon ja isi lähti ajamaan jne. Sit yhtäkkiä mä jotenkin havahdun viiden minuutin päästä, että mitä tapahtuu? Ämpälla oli menossa laulu, enkä yhtään huomannut sen alkamista, enkä ollenkaan muistanut, mitä kuuntelin ennen sitä laulua. Ihmettelin myös, miten me oltiin ajettu jo niin pitkälle. Musta tuntuu, että mä olin hetkellisesti jotenkin poissa henkisesti tai jotain. .-o Tai sit olin vaan väsynyt enkä jaksanut keskittyä matkaan tai ämppään. .-D Joo, mut niin, sit keksin sen automatkan aikana yhden toisenkin jutun. -> Haluan omistaa tämän seuraavan biisin Mantsulle. .-) Syystä ei sen enempää, mutta Mantsu varmaankin ymmärtää, mitä haen takaa. .-3 Jos kuuntelee biisin sanoitusta. .-D Ensin ehdotin Fikulle, et laulettaisi tää Mantsulle mesen kautta, mutta Fiku ei innostunut. .-/ Mut tässä tää nyt olisi. .->

Tuo mun suullinen esitelmä alkaa olla jo ihan hyvässä kunnossa. .-D Uskoisin, että ton puhumiseen menee se vaadittu aika, kaksi minuuttia, varsinkin, jos jään sönkläämään. x-D Tai sit toinen vaihtoehto on, että osaan liian hyvin ja puhun kaiken hirveellä vauhdilla puolessa minuutissa. .-DD Joo, en usko sitä itekään. x-) Oon melko varma, että siitä puheesta tulee jotain tämmöistä: I will tell... öööööö... .-D Onneksi toi puhe ei kuitenkaan laske arvosanaa. .-> Enkä muutenkaan jaksa panostaa siihen täysillä, kun huomenna olisi se matikan koekin. .-P Eilen aloin vähän kertaamaan matikkaa, ja joten kuten palautuivat mieleen ne alkupään perustehtävät. .-D Tälle päivälle jäi kyllä lukemista, mut luulis ehtivän, kun isi tulee hakemaan vasta kahdelta... Me päästään yhdeltä, mut kun äidillä on joku kuoro-juttu, ja sillä kestää siellä. >.-P

No hohhoijaa, porukka siirtelee ruokalan pöytiä, ja siitä tulee ihan hirveä meteli. >.-o Aina joku häirii mun ämpän kuuntelua... Hui kamala, onpas silmätkin taas likaset. Miksen muista koskaan aamulla puhdistaa niitä? .-D Mulla ei nyt synny mitään juttua jotenkin, kannattaisi varmaan tehdä jotain muuta... Teen vaikka tukisanalistan sitä puhetta varten... .-P No pöh, en löytäny kansiosta hyvää paperia, täytyy ottaa uusi puhdas paperi.. Ei, en tuhlaa hienoa muistiinpanopaperiani, minä tulostan. x-) Mitä tapahtuu, miksi kaikki tulee käytävään, vaikka tunti ei ole vielä loppunut? .-o ...

___
Kivakiva, meillä oli joku oppilaskunnan kokous, josta ei etukäteen oltu mitään ilmoitettu, minulle ainakaan. .-o Noh, ei siinä mitään, Fiku pääsi aikasemmin tunnilta ja mentiin innoissaan seuraamaan niiden kokousta, kun Hiltsu oli siellä. x-) Sit oli just hyvä, kun sen kokouksen jälkeen käveltiin tahallaan Hiltsun vierestä. .-D Ei sentään osumaa yritetty saada, niin kuin ennen... .-D Sit se kokous loppui etuajassa, ja saatiin pitkä välkkä, ja se oli kivaa. .-) Sit kun mä siinä rupattelin Fikun kanssa, ni yhtäkkiä mun ryhmänohjaaja vaan tulee siihen sanomaan "Muistakaa tähtihetki". Sit mä vaan lupasin muistaa. .-D Ihmettelen, ihan yllätten se mun ryhmänohjaaja on jotenkin innostunut musta ja tulee juttelemaan, tiistainakin se kyseli välkällä kuulumisia ja mitä aion kirjottaa ym. .-o No, sit oli se tähtihetki, ja mua ärsytti, kun se meni vapaatunnin päälle. .-/ Joo, maailman loppu, kun vapaatuntia menee 10 minuuttia. x--D Tähtihetkessä se ope jakoi meille paperit ja niihin piti kirjottaa joku kysymys, joka esitetään sit yhdessä tilaisuudessa yhdelle hepulle.. No, mä en keksinyt mitään aiheeseen sopivaa, enkä viittinyt mitään läppä-kysymystäkään laittaa, joten palautin sen paperin vaan tyhjänä. .-D

Sit saavuin takasin koneelle ja luin vanhoja blogi-merkintöjäni. .-DD Mä niin tykkään niistä. <3 Lol. .-D Toisaalta myös häpean, kun olen silloin valittanut vähän kaikesta turhasta. .-P Nykyään osaan vähän miettiä, tarviiko yhdestä enkun tunnista angstata täysillä, kun maailmassa on paljon kurjempiakin asioita. Ei sillä, että nyt etten nykyään angstaisi turhuuksista. .-D Sit on ihanaa, kun lukee jonkun vanhan blogimerkinnän, ni mä oikeen muistan sit sen päivän tai silleen hienosti. .-D Ja tykkäsin myös tuosta Allun fanitusajan huippukohdasta. .-D <3 Awsaws. .-3

Sumee Allu, piti laittaa pieneksi kuva. .-< <3
 Miks toi viulu näyttää noin tarkalta!!?

Ääh, mä mietin, et vois vastata Taikapölyn kommentteihin, mut jotenkin en jaksaisi... Kun meillä on suunnitelmissa julkaista osa tänään, ni helpottais iltaa, jos nyt vastaisi niihin kommentteihin. .-D Toisaalta voitaishan mä ja Fiku yhdessäkin sit koulun jälkeen vastailla, kun tänään ei ole mouru-päivä ja molemmat sais oman koneen, ni yhtä aikaa pystyis kirjottamaan... hmmmm. ,-) Tai sit Fiku ei halua kuluttaa koneaikaansa sellaiseen... .-P Ja nyt kun tuli Mouru puheeksi, niin kerrotaan nyt vielä, että se kopioi&liitä -matkija luovutti ja poisti sivunsa, hah. >.-) Toivottavasti nyt oppi, ettei noin saa toimia. .-) 10 minuuttia aikaa, jos mä yhteen kommenttiin vastaisin, auttaa sekin ehkä jotain. .-D Juu, alan tästä lähteä, nähdään ehkä maanantaina, en ole varma, onko mulla silloin vapaatunti, mut muistelisin niin. .-D

Kysymys lukijoille:
Äh, en keksi kysymystä. .-oo
Vaihtoehto 1: No aha, ihan helppoohan se on.. *antaa esimerkin*
Vaihtoehto 2: Hyvä, noi sun kysymykset on aina niin haastavia x-)

3 kommenttia:

Mantsu kirjoitti...

Ehkä olitkin henkisesti poissa .__.
Valitettavasti en pysty kuuntelemaan nyt kappaletta, mutta kotiin päästyäni kuuntelen sen.
Olisithan sinä voinut laulaa sen yksinäsi, jos Fiku ei halunnut c:
Oishan se hienoa, jos osaisi puhua täydellisesti sen esitelmän ilman sönkkäystä.
Onko teidän perheessä vain yksi auto? Jos olisi kaksi, äiti olisi voinut mennä omalla autollaan sinne ja tulla omalla, ja isänne omallaan hakea teidät.

Minun silmät eivät ole koskaan aamuisin likaiset, nämä silmälasit taas ihan törkyiset..
Ootkos sinä siinä oppilaskunnassa?
Sinulla on yhden päivä ja vapaatunteja, ja uliset koska yhdestä vapaatunnistasi menee 10 minuuttia tähtihetkeen? Ajatteles meitä peruskoululaisia, joka päivä kolmeen ja ei ikinä vapaatunteja :--D
Jos Fiku ei halua kuluttaa aikaansa kommenttien vastaamiseen, tee sinä urotyö ja vastaa itse niihin.
Lähdeppä vaan, maanantaina tavataan (<- se riimasi!) (--;

Mantsu kirjoitti...

Kuuntelin tuota kappaletta, eli oliko se tarkoitettu minulle (biisin sanat) vai minun kuunneltavaksi?

Kasa kirjoitti...

Niin, ei sitä tiedä, missä hetken aikaa olin. .-D Hauskaa että kuuntelit, sen idea oli vähän pahoitella ikävää käytöstäni ja mielesi pahoittamista siitä Mouru-jutusta silloin. En minä kehtaa yksin laulaa. .-D Jep, se olisi OLLUT tosi hienoa... .-P Meillä on kyllä usemapia autoja, mutta vissiin vaan yksi toimii tai jotain. .-P Niin sitten täytyy kaikki menot suunnitella sen mukaan. Minun silmät on aina ihan pölyssä aamuisin. .-D En ole oppilaskunnassa, vaikka varmaan kannattaisi, kun Hiltsu on siellä. ,-) Minä olen jo peuskoulun 8.30-14.30 -ajat kärsinyt, vihaan vapaatuntien menemistä johonkin muuhun. .-P Saatiin kyllä Fikun kanssa niihin kommentteihin silloin vastattua, ja itse asiassa Fiku oli se ahkerampi siinä hommassa. .-D Niinpä tavataan. .-)