maanantai 5. marraskuuta 2012

Mikahän siinä...

...on, kun mä olen aamulla heräämisen jälkeen niin hidas aamutoimissani. .-D Tänään nousin vähän yli puol kahdeksan, ja lampsin vessaan, ja kun tulin sieltä, oli kello jo kymmentä vaikke kahdeksan. .---D Miten mulla voi kestää niin kauan, vai nukahdinko mä jossain välissä vai mitä kökköä. .-D Noo, koska lähtö oli kahdeksalta, täytyi pukeutuminen hoitaa nopeasti. Reppu sentään oli valmiiksi pakattu, että ei kirjoja tarvinnut lähteä etsimään. .-D Sit saatiin aamun naurut, kun isi laittoi autossa radion päälle, ja sieltä kuului ihan täysillä naurua. .---D Isi vähän kovalla kuunnellut radiota... Sit isi sai taas rikkoa liikennesääntöjä ajamalla ylinopeutta ja ohittamaan hidastelevia autoja sellaisissa paikoissa, joissa ei oikeesti sais ohittaa.. Mut ehdittiin jopa ajallaan tänne koululle, Fikukaan ei tällä kertaa myöhästynyt kuin 30 sekuntia. .-D

No juu, siinä pikakertominen aamusta, sit palaan taas noihin meidän sims-suunnitelmiin. .-D Jostain syystä kakkoseen tuntuu olevan mahdotonta löytää lisärinostopaikkoa (tai sit me ei vaan osata etsiä), joten me ei sit muuta lisäriä voida hankkia kuin Kauppa auki, mut sitä innokkaammin ootetaan sen saapumista. ,-) Toivottavasti sen saa asentaa suomeksi, kun kansi ainakin oli ruotsiksi. .--D Tänään hyödynnetään cdon.comin postimaksutonta tilausta, ja nyt ihan hermona kyylin koko ajan tuolla, ettei ne lisärit vaan loppuisi. .-D Aarh, ootetaan kyllä niin tota Kauppa aukia, yritysideoita pursuaa päästä niin paljon, että niiden kaikkien toteuttamisessa tulee kestämään varmaan vuosia. .-D Eilisyön kummallisin idea oli tehdä pönttökauppa, jossa voisi myydä pisuaareja. .--D Niitä saa nimittäin yhteisötontilla myydä, todettiin joskus aikoinaan Sepolla. .-D Eri asia sitten, saako niitä asettaa kotitontille, noh, kokeilemalle se selviää. ,->


Sit kolmosenkin hankintaa on kovasti pohdittu, ja vuoron perään oltu innoissamme asiasta ja hetken päästä taas epäröity, mut sit eilen lopulta tehtiin lopullinen päätöksemme, joka on, että hankitaan. ,-> Varmuudeksi, jos kakkonen ei jostain syystä asentuisikaan uudelle koneelle. ,-D Peruspeli toki aiotaan hankkia, mut sit pohdittiin myös lisäreitä. Monet lisärit ei jotenkin kovasti innostuttanut juurikin samankaltaisuuden vuoksi kakkosen kanssa tai muuten vaan lisärin aihepiiri ei kiinnistanut. Täyttäelämää ja Lemmikit -lisärit oli kahden kärjessä, ja lopulta lemmikkien traileri katottuamme rakastuttiin siihen lisäriin. .-3 Ihanan monipuolisesti siellä on eläimiä kakkoseen verrattuan, vaikka tosin mun puolesta hevoset oltais voitu jättää pois, mut tulkoot nyt, sopivat ainakin meidän tarinasuunnitelmiin kolmoselle. ,-> Ja toi lemmikkilisäri on euron halvemmalla myynnissä cdon.comissa. .---D Mut tuossa toi traileri, kannattaa katsoa. .-) Ihan vedet tulee silmiin, kun noi lemmikit on niin hellyyttäviä! .--3



Sit eilen mentiin vähän asioiden edelle ja mentiin jo valmiiksi katsomaan ladattuja kolmoseen. x-D Siinähän saa tosi vapaasti ite määrittää huonekalujen ja vaatteiden värejä, mut ainakin hiuksia olisi hyvä saada ja jokunen asukin ois toki kiva. .-D Muutenki mietittiin, et valmiiksi kerätään jonnekin talteen kaikkia hyviä lataussivuja, et sit kun peli tulee, ei eka päivä mene pelkkään lataamiseen, kun oltais vähän varauduttu etukäteen. .-D Täytyis tosin vähän perehtyä ensin siihen, miten kolmoseen ylipäätään ladataan, noo, kait radosimssistä löytyy jotain apuja, ja mesessä olevat kolmosen omistajat ainakin varmaan auttaisivat. .-) Sit kakkoseen puolestaan pyritään lataamaan vaan hienoja juttuja, kun tolla vanhalla koneella on tosi paljon tylsiä juttuja tullut ladattua, kun ei silloin aluksi erottanut, mikä kannattaa hankkia ja mikä ei... Toivottavasti noi pelit asentuisi sitten nätisti koneelle, ja vältyttäisiin ongelmilta..

Tänään olisi sit tarkoitus käydä k-citymarketissa koulun jälkeen kattelemassa, löytyiskö kolmosta sieltä ja millä hinnalla. Kun mulla on joku hämärä muistikuva, että oisin nähnyt siellä myytävän lemmikkilisäriä ja peruspeliä samassa paketissa kolmoselle. .-D Kun cd.onista ne sais erikseen ostettuna, et kattoo vähän, kumpi ois edullisempi. .-> Veikkaan kyllä, että cdonilta sais halvemmalla, mut vähän ärsyttää, kun se peli on sielläkin ruotsin kielisillä kansilla, ja vaikka pelin saakin asentaa cdonin mukaan suomeksi, niin ohjevihkosen kielestä ei sit ole varmuutta. .-x Meidän peli kakkosen kanssa oli kyllä niin säätöä aluksi, kun skipattiin ohjevihkon lukeminen kokonaan, ja en haluaisi tuntea itseäni yhtä ääliöksi kolmosen kanssa. .----D Voi että, tulispa joulu jo, eilen illalla en meinannu nukahtaa, kun mahassa oli sellanen jännityksen tunne. .-D Jotenkin hölmöä ihan täysillä jännittää jo nyt, kun marraskuu on vasta alussa... .-D Noo, kyllä se joulu sieltä vielä tulee. ,->

Viikonloppu meni siis suurimmaksi osaksi noita sims-hankintasuunnitelmia tehdessä, mutta kyllä me muutakin tehtiin. .-D Bilsan ope ilmoitti erittäin ihanasti perjantaina, että seuraavalla tunnilla (huomenna) me pidettäisi välikoe läpikäydyistä asioista.. .-P Joo, ihan hyvä idea pitää välikoe, niin sit koealue lyhenee, mutta vähän kyllä kökötti kukatti, kun joutui uhraamaan viikonlopun kokeeseen lukemiselle. Mut melko ahkerana olin, sain luettua 5/6 koealueesta, et tälle päivälle ei jää kuin yksi kappale + kertaaminen. Vaikeinta kokeisiin lukemisessa on se, että pitäisi muistaa, mitä on lukenut. .-D Mä tein kyllä lukemisen ohessa muistiinpanoja, et niitä kertaamalla saa sit pääkohdat helposti katottua. .-) Otin nytkin ton bilsan kirjan mukaan, mutta hupsis kun vapaatunti meni äkkiä täällä kirjoitellessa. .---D Että tää päivä täytyy sit viettää sen kirjan kanssa.. .-P Mulla olis äikäntyökin ihan kesken ja tulen varmaan olemaan viimeinen joka sen palauttaa, mut ei voi mitään, minä luen bilsaa, ja vasta sitten perehtyn esseeseeni..

Täytyisi varmaan alkaa lopetella, ehdin mä ehkä pikkasen katella tota bilsan kirjaakin. .-) Heippa, ja huomenna sitten kertoilen, miten tilausten kanssa meni. ,->


Kysymys lukijoille:
Sims 2 vai 3?
Vaihtoehto 1: 3
Vaihtoehto 2: 2

2 kommenttia:

anna kirjoitti...

Mulla on joku lisäri ostettu ruotsin kielisenä, mutta kyllä se suomeksikin saa. Siinä asennettaessahan tulee se pitkä lista eri kielistä =)

Yks paikka, mistä mä olen kaikki puuttuvani lisärit hommannut on Origin. Se on koneelle ladattava "nettikauppa", jolloin sieltä ostettaessa pelit tulee sähköisenä koneelle ja ne voi asentaa siitä vaan pelattavaksi. Nämä samat lisärit voi asentaa muillekin koneille, kunhan vaan kirjautuu aina sinne Originiin asennusta varten =) Silloin kun mä ostin niitä lisäreitä ja kamasettejä, niin Originissa oli joku ale ja sain niitä suurin piirtein 2e/kpl =D

En nyt selitä enempää, jos ette edes halua tota Originia hyödyntää =D

Kasa kirjoitti...

Aah, no hyvä tietää, ettei ole ruotsista pelkoa. .-D Niinhän siinä se kielilista tulee, mut jotenkin kai luultiin ihan tyhmiä.. Ohhoh, tosi kiinnostavankuuloinen paikka toi Origin! Jos kone vielä noden asennusten jälkeen kestää, voisi sitä hyödyntää hyvin. .-) Vau, tosi hyvin hyödyitkin, kun halvalla lisäreitä sait! .-) Mutta katellaan sitten, miten se uusi kone kestää. .->