torstai 3. joulukuuta 2020

Levybattle: Disco

Nyt ollaan vihdoin päästy joulukuun puolelle ja blogmasia on hoidettu jo 16/24, eli vielä pitäisi saada kahdeksan postausta aikaiseksi, tai oikeastaan seitsemän kun tämä lasketaan mukaan. ,-) Jälleen olisi levybattletusta luvassa, ja tällä kertaa vertailussa ovat Discon biisit.

Levybattle toimii siis niin, että artistin/bändin kaikki levyt käydään läpi kappale kerrallaan siten, että joka levyltä otetaan järjestyksessä vertailuun yhtä aikaa yksi kappale, joista sitten valitsen kolme omasta mielestäni parasta biisiä. Top 3 -kappaleet saavat pisteitä (1. sija = 3p / 2. sija = 2p / 3. sija = 1p) ja lopuksi nähdään, mikä levy saa parhaat pisteet!


Jos video ei näy, klikkaa tästä!

Harmikseni Googlen kuvahakuun ei sisältynyt juurikaan yhteiskuvia Discon Akista ja Ollista ("Disco yhtye" oli hankala hakusana ku mukaan tunki kaikkia muita disco-juttuja), joten jotta ette kyllästyisi tuijottamaan koko ajan niitä samoja kuvia koitin askarrella videoon pientä diskopalloglitter-efektiä! Ylipäätään nuo videon diskopallot ovat vähän liioiteltuja, sillä Discon melankoliset kappaleet ei ehkä sisälly tanssibiisien joukkoon, mutten voinut vastustaa. .-D

Disco on tavallaan suomalainen vastine Hurtsille (joskin Hurts on paljon tummanpuhuvampi ja vakavampi eikä näitä kyllä oikeastaan voi edes verrata lol), sillä molemmat yhtyeet tekevät surumielistä kone/syntikkapoppia, mikä on yllättävän toimiva yhdistelmä: Biisien tarttuva melodia jää soimaan päähän, ja kaiken kruunaa kauniit sanoitukset, joita tarkemmin kuuntelemalla voi löytää syvempiäkin merkityksiä.

Ensimmäinen kuulemani Discon biisi oli muistaakseni Aurinko laski, mutta ensimmäisenä ämpälle päätyi kuitenkin Mitä rakkaus saa aikaan? -kappale. Discotietämykseni kasvoi hitaasti yksi biisi kerrallaan, kunnes yhtyeen Musta sydän -levy tuli vastaan edulliseen hintaan (60 senttiä) ja päädyin ostamaan sen. Tiesin levyltä entuudestaan muutaman kivan biisin, ja löysin kourallisen lisää sen läpikuuntelun jälkeen, tosi hyvä levy! Tämän vuoden aikana on sitten tullut kuunneltua myös Discon muut levyt kokonaisuudessaan, ja vaikka ne kaikki ovat 2000-luvun alkupään tuotantoa ei niiden yleissoundi tunnu mitenkään tunkkaiselta (okei, ehkä ihan vähän lol) ja mielellään niitä kuuntelee nytkin. 

Jostain syystä levybattlen tulos yllätti vaikkei sen oikeastaan olisi pitänyt, sillä suurin osa lempikappaleistani on juurikin Vihaa, rakkautta vai jotain muuta -levyltä, ja ylipäätään tällä levyllä on tosi kauniita sanoituksia. Pidän myös Ilkeitä asioita -levyn sanoituksista, tosi samaistuttavia ajatuksia! Top 3 -sijat oli melkoisen helppo määrittää, yleensä nimesin heti yhden kappaleen jota en halua mukaan ja sit loput piti vaan laittaa parhausjärjestykseen.

Ei kommentteja: