perjantai 18. joulukuuta 2020

Flash-pelit joita jään kaipaamaan

Monet nettipelit vaativat toimiakseen Flash Playerin, ja kun sen tuki lopetetaan vuodenvaihteessa katoaa bittiavaruuteen monta hauskaa peliä. .-( Nettipelien äärellä on vuosien saatossa tullut vietettyä paljon aikaa, muistan miten nuorempana aina koulun jälkeen piti päästä pelaamaan erilaisia minipelejä Arcadessa tai Miniclipissä. Tänään nostalgisoin esittelemällä ja ennen kaikkea pelaamalla lempipelejäni viimeistä kertaa.

  Flipline Studios: Papa-pelit

Näissä ruuanlaittopeleissä Papa Louie keplottelee aina jonkun ressukan työskentelemään uudessa ravintolassaan 24/7. Tarjolla on esimerkiksi pitsapaikan, jätskibaarin tai hodarikojun ylläpito. Asiakkaat kannattaa pitää tyytyväisinä, sillä uskollisuustähtien kertyessä tipit suurenevat, ja tienattua rahaa voi käyttää ruokapaikan sisätilojen sisustamiseen tai uusien vaatteiden ostamiseen.

Papa-pelien menetys kirpaisee varmaan eniten, näiden parissa on tullut vietettyä paljon aikaa aina Pizzerista lähtien. Oon kiintynyt moniin papahahmoihin ja muistan yhä miten joskus vuosia sitten ihkutin näitä pelejä yhdessä mourulasten kanssa. Tein jopa "When Sundaes Attac!" -pelistä analyysin yhteen koulutyöhön.

  Driller



Pelissä kaivaudaan aina vain syvemmälle värikkään palikkamaan uumeniin. Pidä silmällä happisäiliösi tilaa ja varo palikkavyöryjä, niin pääset pelissä pitkälle.

Oon vuosien ajan yrittänyt läpäistä pelin "random"-tasoa siinä onnistumatta, vähänkö jää kaivelemaan jälkeenpäin jos en suoriudu tästä joulukuun loppuun mennessä. D-.


  Deep Freeze


Tässä tasohyppelypelissä pääset astumaan joulupukin saappaisiin. Jäädytä pahikset vesipyssylläsi ja kerää lahjat talteen. Varaudu haastaviin boss-taisteluihin!

Siis tää on paras joulupeli ikinä, rakastan noita hilpeitä taustamusiikkeja, kaikkia pahiksia bossit mukaan luettuna, pukin kauhistusääniä♥ ja grafiikat on tosi somat. Yleensä muistan tämän pelin juurikin näin joulun aikaan, mutta on sitä tullut pelattua muinakin vuodenaikoina. .-D

 
 Fruit Smash


Pelissä on tarkoitus muodostaa vähintään kolmen samanlaisen hedelmän rivi, mikä korottaa vähitellen mehumittarin lukemaa. Matchien muodostamisen yhteydessä peliruudulle ilmestyy myös erikoismerkkejä, jotka aktivoimalla saa käyttöön erilaisia apuvälineitä.

Kaveri pelasi tätä aina koulun tietokonetunneilla ja intouduin sit itekin kokeilemaan. Siis toi kiihtyvä paniikkimusa ajan käydessä vähiin nostaa heti reilusti stressitasoa, apua...


  Bloons Tower Defense 4

Bloons-peleissä apinat puhkovat ilmapalloja tikkaa heittämällä. Näistä löytyy monenlaisia eri variaatioita, ja oon eniten tykännyt Tower Defense -versioista, joissa ilmapallot kulkevat polkuja pitkin ja pelaajan on asetettava puolustajat eri puolille kenttää varmistamaan etteivät pallot pääse karkuun.

Varsinkin tähän linkkaamani TD4 on ollut kovassa käytössä, sillä se on tosi koukuttava varsinkin strategioinnin kannalta: Erilaiset pelikentät ja monipuoliset puolustajat mahdollistavat useita erilaisia pelitaktiikoita, joskin itelle on vakinoitunut tietyt lempparit joita tykkään eniten käyttää, mm. glue, laiva, naulakoneet ja Super Monkey tietty!


  Ascension

Ascensionissa pelaaja kokee seikkailun reippaan Aidan kanssa, joka päätyy ystävineen vaarallisiin tilanteisiin ja oppii koko ajan lisää itsestään. Tarinassa etenemisen ohessa on myös mahdollisuus luoda romanssi jonkun pelin mieshahmon kanssa. Valinnoistaan riippuen pelaaja voi tehdä Aidan persoonasta hyväntahtoisen, ovelan tai aggressiivisen.

En ole Beemoov-pelin lisäksi juurikaan kokeillut muita romanssipelejä, pitäis varmaan koska Ascension on ainakin erittäin positiivinen kokemus. On ollut tarkoitus vetää peli uusiksi läpi ja nyt olikin sitten viimeiset hetket aikaa tehdä se. Oisin tietty voinut ottaa eri miekkosen kohteekseni mut ei vaan pysty, pitäydyn Zanderissa hehe. ♥


  Ratmaze 2

Ratmazessa pelaaja seikkailee pikselihiirenä sokkelossa etsien juustoa syötäväksi. Mukana on myös R, A, T, M, A, Z ja E kirjaimet, jotka on piilotettu sala-alueille tai niiden aktivoimiseksi on suoritettava jokin tehtävä. Jos kaikki 72 juustopalaa on ehtinyt kerätä ennen ajan loppumista, pääsee erikoistasolle, jossa on 60 sekuntia aikaa syödä niin paljon juustoa kuin ehtii!

Ui tää on ihana peli, tuo hiiruska on suloinen, pelin musiikit on hyviä ja ehkä parasta on miesääninen kommentaattori. xD Oon aikojen saatossa oppinut tuon sokkelon ulkoa ja aina kun pelaan pääsen kärkeen päivittäisissä ennätyksissä lesoleso. .-D


  Night Before Christmas

Toinen "match 3" -tyyppinen peli, jossa on tarkoituksena saada kaikki taustassa olevat lahjapaketit auki matcheja tekemällä. Kannattaa olla nopea, sillä jos saat tehtyä putkeen kymmenen matchia, saat palkinnoksi pelissä hyödyksi olevia elementtejä! Tasojen edetessä kentistä tulee monimutkaisempia. Muista pitää silmällä rekensä kanssa etenevää pukkia!

Tää on enemmän kauhu kuin joulupeli, noista äänitehosteista saa kylmiä väreitä... Joskus meillä oli Fikun kanssa tapana valvoa myöhään ja pelata tätä pimeässä huoneessa. .-D


  Bubble Spinner


Kaikkihan tietävät Bubble Shooterin? Noh, tämä Spinner on muuten sama asia, paitsi että kuplat ovat pyörivällä alustalla.

Bubble Spinneristä tulee aina mieleen ylioppilasjuhlat, jäätelö ja Alfred J. Kwak. .-D Jään tästä pelistä kaipaamaan varmaan eniten tuota taustamusiikkia, tollainen ihanan rauhoittava - joskaan en suosittele itse peliä rentoutumistarkoituksessa pelattavaksi, sillä pyörivä alusta on yllättävän stressaava kun pallot hipovat reunoja...


  Penguin Diner

Tehtävänäsi on auttaa Penny-pingviiniä tämän työskennellessä tarjoilijana kahvilassa. Saata asiakkaat pöytään, ota tilaukset vastaan ja tarjoile ruuat mahdollisimman nopeasti, niin saat isompaa tippiä!

Tästä pelistä on varmaan elävimmin porautunut mieleen tuo kahvilatiloissa soiva leppoisa taustamusiikki. .-D Grafiikat on tosi söpöt ja viimeisillä tasoilla saa tehdä ihan tosissaan töitä pitääkseen asiakkaat tyytyväisinä, joten haastetta todellakin riittää!


Sentään ihan kaikkea ei olla menettämässä, sillä osasta tässä mainitsemistani peleistä löytyy myös mobiilisovellus (mut arvatkaa kuka ei omista älypuhelinta yhyhy...) ja ilokseni huomasin, että ainakin KultsistaBubble Troublesta ja Bubble Shooterista on tehty päivitetyt versiot jotka toimivat selaimessa ilman flashiakin! Bloons-pelejä pystyy puolestaan ilmeisesti pelaamaan vielä Steamin kautta. Myös Ascensionista on tekeillä remake-versio, joka tosin näyttää poikkeavan aika paljonkin aiemmasta pelistä.

Tätä Flash-pelilistaa saa halutessaan täydentää kommenteissa koska olen todennäköisesti unohtanut jotain oleellista. .-D Kiellän kuitenkin suosittelemasta liian hyviä pelejä, en halua koukuttua liikaa peleihin jotka poistuvat pian keskuudestamme.