IDW:n Sonic-tiimi aloitti pääsarjiksen rinnalle neliosaisen spin-off sarjakuvan, joka käsitteli kahta uutta hahmotulokasta Tanglea ja Whisperiä. Ennen kuin siirrytään varsinaisen sarjiksen pariin haluan nopeasti esitellä tämän kaksikon:
Tangle on varsinainen hurjapää jolla riittää energiaa vaikka muille jakaa. Tekemisen ja jännittävän actionin puute tylsistyttää hänet nopeasti, ja hän onkin aina valmis seikkailuihin ja suorastaan innostuu kun tapahtuu jotain hurjaa. Taistelutilanteissa Tangle käyttää apunaan huimiin mittoihin venyvää häntäänsä, joka on hänelle kuin kolmas käsi. Hyperenerginen Tangle saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä rasittavalta, mutta silti hänestä ei voi vaan olla pitämättä.
Whisper on puolestaan salaperäinen yksinäinen susi, josta kukaan ei oikeastaan tiedä mitään. Hän ei puhu paljoa, ja lausuu nimeään mukaillen kaiken yleensä kuiskaten. Nimi viittaa myös hänen kykyynsä hyödyntää Wisp-alienenergiaa aseessaan. Whisper ei ole sosisiaalista tyyppiä, ja tilanteen käydessä tukalaksi hän kätkee kasvonsa maskinsa taakse.
Tangle ja Whisper tuovat mukavaa vaihtelua perinteisiin Sonic-sarjiksien tyttöhahmoihin verratessa. Heidän ulkoasustaan ei löydy ollenkaan hempeitä tyttömäisiä värejä kuten pinkkiä, eikä heidän naisellisuuttaan korosteta kurveilla tai korkokengillä, vaan kummallakin on juuri heitä kuvastava tyyli: Vauhdikas Tangle pukeutuu sporttisesti ja Whisper on aina valmiudessa taisteluun ja kuljettaa mukanaan asettaan ja varusteitaan viittansa taskuissa.
Vaikka tämä spin-off onkin päätarinasta irrallinen kertomus suosittelen kuitenkin ennen sen lukemista vilkaisemaan nämä lehdet tässä järjestyksessä, ainakin kummankin ensiesiintymiset sekä Annualin eka tarina kannattaa tsekata:
- Issue #4 (Tanglen ensiesiintyminen)
- Issue #8 (Whisperin ensiesiintyminen)
- Issue #9 - #12 (He ovat mukana taistelussa)
- Annual 2019 (Esiintyvät parissa minitarinassa)
- Issue #16 (Tangle käväisee paikalla)
Mikäli tämä kaksikko vaikuttaa kiinnostavalta tai haluat muuten vain lukea tarinan uskollisesta ystävyydestä suosittelen vilkaisemaan!
Seuraavaksi aion listata omat top 10 suosikkihetkeni näistä spin-off-lehdistä (sisältää luonnollisesti spoilereita):
10. Prove it.
Whisper ja Tangle joutuvat erilleen etsiessään Mimiciä varastohuoneesta. Whisper väijyy laatikkojen takana, ja kuullessaan askelia hän hypähtää ase ojossa Tanglen eteen ja pyytää tätä samantien todistamaan henkilöllisyytensä.
Mimic on varsin mielenkiintoinen pahis kykynsä puolesta: Hän pystyy muuttamaan ulkomuotoaan keneksi tahansa tapaamakseen henkilöksi, ja tätä oli hyödynnetty hyvin ja aluksi jopa lukijalle saattoi olla epäselvää onko henkilö aito itsensä vai Mimicin esittämä kopioversio. Tangle ei tietenkään osaa olla varuillaan, mutta Whisper ei epäile osoittaa ystävältään näyttävää henkilöä aseellaan.
9. Friendship is a weakness.
Tangle kohtaa Mimicin kanssa kahdestaan, ja Mimic alkaa selittää motiiveja teoilleen. Tanglen syöksyessä Mimiciä kohti nyrkit ojossa tämä toteaa ystävyyden olevan heikkous ja muuntautuu Tanglen ystäväksi Jeweliksi, jolloin Tangle pysähtyy tahtomattaan - tuntuu väärältä satuttaa ystävän näköistä henkilöä vaikka tietää tämän olevan pelkkä kopio.
Tää on hyvä pointti, mutta kirjoittaja on käyttänyt samantyylistä kohtausta jo aiemminkin, ja siksi kohtaus tuntuu nyt vain laimealta kopiolta.
8. Don't do this.
Whisper osoittaa Mimicia aseellaan valmiina ampumaan kun Tangle tulee väliin. Tangle sanoo ettei tappaminen kannata ja huomauttaa Mimicin kärsivän paljon pahemmin vangittuna eläessään häpeänsä kanssa. Lopulta Whisper laskee aseensa.
Joo, varsin kliseinen kohtaus (ja lopputuloksen tiesi kyllä etukäteen kun kyse on kuitenkin lasten sarjakuvasta), mutta hyvä että Tanglella on puolueeton kannanotto tilanteeseen kun Whisper on kostonhimoissaan tekemässä jotain ajattelematonta mitä saattaisi katua jälkikäteen.
7. They were my friends just as much as yours.
Whisper onnistuu tyrmäämään Tanglena esiintyvän Mimicin. Jäätyään alakynteen tappelussa Mimic alkaa manipuloida Whisperiä käyttäen hyväkseen ulkomuodonmuuntamis-kykyään ja esiintyy Whisperin edessä tämän menneisyydestä tuttujen henkilöiden ulkomuodossa syyllistäen tätä.
Muistelen lukeneeni jostain maininnan että Whisperin pitäessä silmiään auki tämä käsittelee vaikeita tunnetiloja, ja läpi kohtauksen Whisperin silmät olivat apposen ammollaan tämän ollessa joko vihainen tai järkyttynyt, joten hän ei selvästi kykene kontrolloimaan tunteitaan, mitä Mimic käyttää säälimättä hyväkseen.
6. You need to get it out there. It's eating you up inside.
Tangle kehottaa Whisperiä avautumaan mieltäpainavasta kokemuksestaan, sillä asia selvästi edelleen vaivaa tätä ja kertominen helpottaisi, mutta Whisper vastaa ettei pysty puhumaan asiasta. Tähän Tangle ehdottaa että Whisper näyttäisi maskiinsa tallennetut videot tältä ajankohdalta, mihin Whisper lopulta suostuu.
Riehakasta Tanglea ei ehkä heti pystyisi kuvittelemaan kuuntelijan rooliin, mutta on hienoa nähdä miten hän on Whisperin vuoksi valmis tavoistaan poiketen istumaan hetkeksi alas tukeakseen ystäväänsä.
5. Friends look after each other, no matter what!
Whisper aikoo (jälleen) jatkaa Mimicin jahtaamista yksin, mutta Tangle ei suostu astumaan syrjään: Hän huomauttaa että kaveria ei jätetä. Lopulta Whisper ei edes vastustele vaan syöksyy halaamaan Tanglea kiitokseksi tämän uskollisuudesta ja periksiantamattomuudesta.
Whisperin ja Tanglen ystävyyden syvenemistä on hienoa seurata. Tanglen ansiosta Whisper uskaltautuu viimein ulos kuorestaan jonne hän on itsensä sulkenut välttääkseen pettymyksen tunteet, ja ennen kaikkea hän pystyy jälleen rakentamaan luottamusta muihin sekä avautumaan vaikeasta menneisyydestään. Whisperin spontaani hali on hieno lisä, sillä aiemmin hän on ollut tarkka yksityisyydestään ja tyrkkinyt liian lähelle pyrkiviä pois viereltään.
4. Are you going to let her use you on me?!
Whisper hyökkää Mimicin kimppuun käyttäen aseessaan Blue-wispiä, joka oli aikoinaan Mimicin henkilökohtaisessa käytössä ollut wisp, mutta Blue hylkäsi Mimicin tämän petoksen jälkeen. Kesken tappelun Mimic huomauttaa että Blue vihaa väkivaltaa - aikooko tämä nyt käyttäytyä perinteidensä vastaisesti? Whisper valmistautuu lyömään Mimiciä uudestaan, mutta Blue irrottautuu aseesta viime hetkellä.
Voi pikku-Blue, vaikka hän vihaakin Mimiciä tämän petoksen jälkeen on tällä silti sen verran sydäntä ettei hän halua satuttaa entistä "omistajaansa" jonka kanssa hänellä on ollut yhteinen historia. Mimic ei todellakaan ansaitse Bluen uskollisuutta, mutta mielestäni juuri se tekee tästä kohtauksesta hienon; vaikka vihaisi jotakuta henkilöä voi tätä myös jollain tavalla silti arvostaa. Mimicin varautuneesta reaktiosta päätellen hän ei osannut odottaa Bluen todella vetäytyvän.
3. I don't want to hurt you!
Mimic puijaa Tanglea Sonicin ulkomuodossa ja käskee tämän hyökätä Whisperin kimppuun. Tangle tekee työtä käskettynä vaikka ajatus ystävän kiusimisesta tuntuukin väärältä. Tangle yllättää Whisperin tyrmäämällä hänet ja onnistuu lopulta poistamaan tämän maskin. Luonnollisesti Whisper ei ole mielissään tilanteesta.
Tykkään Tanglen "instant-regret"-reaktiosta kun hän heti hyökkäyksensä ohessa ilmoittaa olevansa pahoillaan, mutta jatkaa kuitenkin koska uskoo tekevänsä oikein. Whisperiä käy sääliksi, hän näyttää niin avuttomalta yrittäessään epätoivoisesti tavoitella Tanglen nappaamaa maskiaan takaisin.
2. Then why won't you let me help you?!
Whisperin selittäessä Mimicin viimeisimmistä kolttosista Jewel ehdottaa ohimennen että Mimicin nappaaminen olisi Tanglen kaipaamaan toimintapainotteista tekemistä. Tangle innostuu ajatuksesta, mutta Whisper torjuu heti yhteistyösuunnitelman. Tangle anelee Whisperin suostumusta luettelemalla heidän aiempia menestyksekkäitä missioitaan ja painottamalla että ystävät auttavat toisiaan, mutta Whisper torjuu Tanglen kerta toisensa jälkeen. Wispien liittoutuessa Tanglen kanssa Whisperin ei kuitenkaan auta muu kuin suostua, hän ei voi sanoa ei uskollisille alienapureilleen.
Tämä kohtaus kuvastaa jotenkin ihanasti Tanglen ja Whisperin välistä vuorovaikutusta Tanglen puhuapälpättäessä ja Whisperin vastaillessa takaisin takaisin yhdellä sanalla. Kohtauksen kuvituksesta löytyy myös pientä huumoria Tanglen kaatuessa rähmälleen voittajaposestaan ja Whisperin pitäessä "tuijotuskilpailua" Blue-wispin kanssa.

Tangle ja Whisper ovat juuri pelastuneet täpärästi Mimicin järjestämästä räjähdyksestä. Whisper pyytää Tanglea perääntymään jutusta, mutta tämä inttää vastaan ja pyytää vielä yhtä mahdollisuutta todistaakseen ettei ole epäonnistuja. Whisper sanoo ettei ole kyse siitä, ja Tanglen vaatiessa kunnon selitystä Whisper lopulta huudahtaa ettei kestäisi jos hän joutuisi taas kokemaan ystävän menetyksen.
Se että Whisper puhuu tavoistaan poiketen ääneen tekee tästä kohtauksesta tosi voimakkaan, ja vaikka Whisper onkin varsin uusi hahmo voin jo nyt sanoa että tämä tulee olemaan yksi hänen legendaarisimista ja parhaiten muistetuista hetkistä vielä vuosienkin päästä. Hän ei edes korottanut ääntään kuulustellessaan Mimiciä aiemmin vaikka oli tosi vihainen siinä tilanteessa, joten tämä oli selvästi tärkeää hänelle, sillä menneisyyden käsittelemättömät asiat ajavat hänet entistä pahemmin huolen partaalle.
Loppuun vielä mielipiteeni yleisesti tästä spin-off -sarjasta:
Tangle ja Whisper muodostavat varsin mielenkiintoisen kombon, sillä he ovat luonteeltaan täysin toistensa vastakohdat, ja heti osaa odottaa ettei kaksikon yhteistyö ole täysin saumatonta. Sarjiksen kaksi ensimmäistä osaa olivat tosi kiinnostavia ja tarinanalku vaikutti lupaavalta, mutta loppua kohden meno vähän lässähti. Tykkäsin kyllä kuulla Whisperin historiasta ja oli kiva saada selitys hänen aiemmasta varautuneisuudesta Shadowin läsnäoloon, mut jotenkin "hankkiudutaan eroon vastaesitellyistä tiimiläisistä" ei liikuta ollenkaan samalla tavalla kuin jos Diamond Cuttersin jäsenet olisi tuntenut pidempään. Whisperin ex-tiimiläisten kohtaloa ei edes lopulta selitetty täysin: Kuolema-sanan käyttämistä saatettiin vältellä sensurointimielessä, mut toisaalta en pitäisi mahdottomana käänteenä sitäkään jos Diamond Cuttersin väki olisi vielä elossa vangittuna ja ilmaantuisi mukaan tarinaan myöhemmin, ymmm... Ilmoille jäi myös edelleen mysteerejä, kuten miksi Whisper puhuu nykyään kuiskaten? Takaumissa hän puhui ääneen, joten mikä on vienyt hänen äänensä siinä välissä? Vai onko tää joku itsestäänselvyys "vietin vuosia puhumatta kellekään ja nyt oman äänen kuuleminen tuntuu oudolta, joten kuiskin mieluummin"? Oli kuitenkin hienoa seurata Whisperin ja Tanglen ystävyyden syvenemistä, ja ihana miten lopussa Whisper on se joka ehdottaa yhteistyötä!!
Pakko vielä antaa erityismaininta tämän spin-offin kuvittajalle Evan Stanleylle. Hänen ilmeikäs piirtotyylinsä kuvastaa Tanglea mitä parhaiten, ja koska Whisperin ulkomuoto oli alkujaan Evanin suunnittelema näyttää tämä susi luonnollisesti itseltään. Kuvien taustalle on myös ujutettu hauskoja yksityiskohtia, kuten wispien söpöä pelleilyä yms. .-3
Okei, kuukauden ylipitkä Sonic-sarjakuvapostaus on nyt tehty. xD
Kysymys lukijoille:
Kumpi?
Vaihtoehto 1: Tangle
Vaihtoehto 2: Whisper
2 kommenttia:
Careless Whisper! Ei taida toden totta olla. .---DD Tää oli tosi söpö postaus! Mun suosikki näistä näin maallikkona oli toi yhdeksäs. .--D Hieno toi piirtojälki, kyllä tällaista kelpaa lukea. .-) Kiitos Evan! Mimic näyttää olevan aika hurja vastus! Tosi ovela ja taitava. .-D Kiitos että jaoit sun suosikkikohdat! <3
Meni hetki ennen kuin tajusin miksi mainitsit ton biisin nimen tässä tilanteessa. XDD Kiva että tykkäsit maallikkotaustastasi huolimatta tästä postauksesta. .-D Näissä IDW:n Sonic-sarjiksissa on kyllä panostettu piirtopuoleen, toki artistikohtaisia eroja löytyy mut yleisjälki on tosi hienoa ja Evan teki kyl hyvää työtä tämän spin-offin kuvittajana. .-) Mimic on kyllä kiinnostava pahishahmo ja oottelen jo milloin hänestä kuullaan seuraavan kerran! Kiitoksia kommentista! <3
Lähetä kommentti