torstai 14. marraskuuta 2013

Vaikkei mitään...

...ihmeellistä oo tapahtunut aattelin tulla postaamaan. Hassua, ennen pystyin vaikka päivittäin postaamaan "mulle ei oo tapahtunut mitään erikoista" -elämästäni, mutta nyt tuntuu, että pitäisi olla jotain perusarjesta poikkeavaa kerrottavaa. Alkusyksystä uusi kaupunki ja asunto oli kaikki niin jännää, että aiheesta riitti kerrottavaa, mutta nyt kaikki on normalitusoitunut ja päivät toistaa toisiaan.


^Päivän biisi.^ Oli jotenkin tosi kivaa, kun tuo kappale tuli ämpältä koulumatkalla! Harvemmin musiikki nykyään saa mua sillä tavalla innostumaan niin kuin tämä biisi. .-D Taisin jopa hyräillä sitä ääneen, toivottavasti kukaan ei ollut kuuloetäisyydellä. .-D Brinskun huuto. <23 Ärsyttääkö jotain muutakin muuten tuo, että nykyään melkein joka youtubevideon alussa on noita mainoksia? .-P Rasittavaa, kun soittolistaa kuunnellessa saa koko ajan mennä skippaamaan niitä..

Jakso lähenee taas loppuaan, mutta paineita se ei hirveämmin tuota, mulla on nimittäin vain yksi koe tiedossa. ,-D Toki sit kaikki toisten kurssien projektit ois hyvä saada päätökseen, mutta niillä nyt on niin liukuva aikataulu ettei viivästyminen haittaa.. .-D Koulun kanssa menee siis nykyään oikein mukavasti! Saa nähdä, kauanko tätä ihmettä kestää..

Maanantainen koneen raahaminen on saanut mun ylävartalon lihakset ihan kipeiksi, mut päivä päivältä kädet taipuu paremmin ilman kipua. Mä en vaan ikinä tajua, että tollaisten fyysisesti raskaiden suoritusten jälkeen olis hyvä venytellä ettei menis paikat tälleen jumiin. .-P Suurimman järkytyksen koin maanantai-iltana, kun sukkia poisottaessa näin jalassa mustan rakon, hyi. .-o  En tiiä onko väsymys jokin sivuoire tuolla raskaalle kuljetukselle, mä oon nimittäin nukkunut aamuisin ihan ylipitkään kun yksinkertaisesti väsyttää niin paljon. .-D Vai oonko viimein tottunut nukkumaan täällä paremmin?

Jaa, tää postaus taitaa alkaa olemaan tässä. Seuraava tehtävä olisi päättää, keitänkö makarooneja vai nuudeleita. Tekis mieli nuudeleita mutta makaroonit on halvempia joten niitä kannattaisi mieluummin syödä. Toisaalta nuudelit sotkee enemmän, joten voisin tehdä niitä kun kumminkin aion tiskata tänään. Vaikeita valintoja. .-D No joo, mä lähden kokkailemaan, moimoi.

Kysymys lukijoille:
Youtubemainokset?
Vaihtoehto 1: -
Vaihtoehto 2: +

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Kyllä arkielämäkin on ihmeellistä, jos vain kirjoittaa siitä oikealla tavalla. ,-) Backstreet Boys on hyvä just Brinskun huutojen takia! .-D Brinsku laulaa muutenkin tosi kauniisti, ah! <23

Bluen laulu hämmentää, kun aloin just kuunnella sitä..-o Mikä toi musa on? Ainako se on tollanen ollu? Pelottavaa. Ei oo ollu,toi on joku hassu versio.

Heh, mulla kaikki työt on tekemättä, ja kauheen kökösti oon kaikkeen panostanut, paitsi siihen videokurssiin. Ja koeviikkokin pitäis kestää. .-s Onneks niitä on enää kaks.

Oi voi, ilkeä kone. .--( Musta rakko kuulostaa kuvottavalta. .--( Hyh. Voi raasua. .--( Mua on kans väsyttäny sikana. Voi kans johtua pimeydestä, silloin hormonit on epätasapainossa ja väsyttää. .-( Toivottavasti kuitenkin kotiutumisella on osaa. .-)

Ohhoh, valintoja on monia. Liian paljon. Mainokset on kukkia youtube-videoissa. LOL

Kasa kirjoitti...

Nii, itellä ei vaan jotenkin oo enää innostusta postata jos ei oo mitään kunnon kerrottavaa. .-/ Jeij, hyvä Brinsku. <23 Sillä on kyllä ihana ääni. .-) Tykkään myös Howien äänestä, sellanen vähän lissukimeä. .-) Ja Nickin, sillä on hienon rakeinen(?) ääni! Ja AJ:n matala ääni on myös ihana. .--D Kevinin ääntä en oo oppinu vielä tunnistamaan. .-o Varmaan tykkään sit siitäkin, kun ei kenenkään ääntely aiheuta mitään ärsytystä. .--D No huh, niinpä onkin eri musiikki tossa Bluen biisissä, hui kamala. .-D Pitäis aina oikokuunnella biisit.. Voi sua, no sentään oot johonkin panostanut! ,-) Voimia koeviikkoon, eipä niitä sulla enää paljoa olekaan. .-) Ja saat yhden vapaan aamun kun sulla on se vapaatunti ollu! Sun pitäis nähdä tää rakko, toivottavasti se ei ehdi kadota ennenku tuun siellä käymään. .-D On mullakin toiveet.. Niinpä muuten voikin pimeydestä johtua, silloinhan erittyy enemmän sitä väsymyshormonia jos hengaa pimeässä tilassa pitkään. Paljon on valintoja, huomenna pitääkin valita riisit, nuudelit tai makarooni. .-D Jep, rasittavia mainoksia. .-(