keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kun on...

...ollut muutaman päivän postaamatta mutta kerrottavaa olisi silti useammalta päivältä joudun aina pulaan kun en osaa päättää, missä järjestyksessä asiat kertoisi. .-D Aikajärjestys olisi looginen, mutta toisaalta asiat saisi myös järjestettyä eri kokonaisuuksiin. No, mennään aihe kerrallaan ja aloitetaan koulusta:


Mulla kesti iäsyys muokata nuo keltaiset havaintoviivat. .-D Oisin myös halunnu siirtää noita numeroita lähemmäksi, ettei olisi noin hirveän isoa turhaa tyhjää tilaa jäänyt tohon väliin (ja olisin saanut tallennettua kuvan sellaisessa koossa että siitä jotain näkisi), mutta ei, en osaa gimpillä, ikävä paintia, sillä kaikki onnistuu. Joo, eli esittelen epäaitoa fysiikan numeroani, muka kiitettävä. .--D En ole koskaan saanut kyseisestä aineesta kasia parempaa, ja yhtäkkiä muka saan parhaan numeron. No, ihan sama, eipä sentään tullut turhaan mentyä tolle fysiikan kurssille, kun sain korotettua numeron! Muista viime jakson kursseista ei vielä oo numeroa tullu enkä tiiä tuleeko edes, kun edes kaikista ekan jakson kursseista ei oo arvosanoja saanu...

Meillä alkoi uusi jakso tällä viikolla. Vapaatunteja on vähemmän, mikä vähän masentaa ja aikaisia aamuherätyksiä löytyy tällä kertaa 4/5 aamuna (viime jaksossa oli vaan 1/5), joten arh, täytyisi jotenkin muuttaa unirytmiä. Lisäksi täysinäiseen lukkariin on lisätty vielä tukiopetustunteja, että koululla saa melkein päivittäin olla sinne 15.30 asti. Aika tuntuu matelevan pitkien koulupäivien takia, mut toisaalta tuntuu myös jollain tapaa hienolta, että kerrankin aherran koulussa tunnollisesti. .-D Tai no, siitä voi olla montaa mieltä.. Oon myös ylpeä siitä, että olen jaksanut raahautua vapaaehtoisille tukiopetustunneille! Tai no, vasta yhdellä tunnilla oon ollu, saa nähdä, milloin lintsausinto iskee... Mut hienoa, et koulu tarjoaa lisäopetusta, yritän mahdollisimman usein jaksaa sitä hyödyntää. .-D

Uuden jakson kursseista en ole erityisemmin innoissani.. Nyt alettiin yksilötyöskentelyn sijaan tehdä vaihteeksi hommia ryhmässä, ja ääh, en vaan ole ryhmällinen.. Päädyin yhteen ryhmään kolmen muun tyypin kanssa, jossa sit työskennellessä kaksi kaverusta vaan keskenään puhui, valitti ja nauroi, eivätkä ne ottaneet mua ja sitä toista ollenkaan mukaan. .-P Noh, sit ruokailun jälkeen nämä kaksi vielä kehtasivat lähteä kotiin, jolloin aloin sen toisen kanssa + yhden lisätyypin (jonka ope meidän ryhmään laittoi) muuttaa kokonaan sitä niiden suunnitelmaa, että saa nähdä, mitä tykkäävät. .--D Mut itepä lähtivät kesken kaiken pois... Tänään vielä kuulin, miten toinen niistä häipänneistä ryhmäläisistä valitti tyhmästä ryhmätyöstä ja alkoi pikkasen ärsyttää.. En mäkään siitä yhtään tykkää, mut pakko on tehdä vaikka ois kuinka tyhmää.

Tässä jaksossa mulla on sit kieliä, eli nekin lisää oppituntien määrää, kun koitan ruotsin ja enkun arvosanoja korottaa. Tänään olikin ekaa kertaa ruotsia, ja täytyy kyllä sanoa etten pidä siitä opettajasta. .-s Jotenkin tosi aggressiivisen määräilevä (käski heti takapenkin väkeä siirtymään eteen istumaan, vaikka olisi voinut edes kokeilla, käyttäytyisikö ne nätisti ja vasta sitten määrätä istumaan eteen). Se ei myöskään ole yhtään innostava, ja valittikin siinä tunnilla, miten ärsyttävää on olla opettaja ja ettei yhtään kiinnosta opettaa meitä. Noilla puheilla se vie opiskeluinnon kyllä ennen pitkää.. Ruotsi tuntuu "nykynuorille" olevan vaikea aine, ja tosi moni sieltä ryhmästä oli ihan ymmällään niistä tehtävistä. Ite osasin melko hyvin, kun lukiossa sen aineen kirjotinkin. .-D Sit se ope yhdelle onnettomalle valitti, kun tämä ei osannut suomentaa lausetta oikein ja se sanoi jotain "Sinun takiasi teidän kaikkien lähtö viivästyy" tai jotain tollasta, ja mun mielestä se oli aika ilkeesti sanottu. .-( Siitä kyllä olen iloinen, että ope piti kuria ja tarkkaili, ettei kukaan mennyt tietokoneluokassa väärille sivuille, ja se myös vahtasi välitunnin aikana karanneita opiskelijoita. Se vaan tuli multa kysymään, ketä ne toiset tytöt oli jotka oli lähteny. x-D

Huomenna saankin sitten herätä aikaisin enkun tunnin takia. Tänään muuten kävi jotenkin hämmentävä juttu sen enkun open kanssa. .-D Mä istuin välitunnilla käytävässä olevalla sohvalla, ja sit yhtäkkiä se ope tulee istumaan ihan kiinni muhun (vaikka sohvalla olisi ollut tilaa vähän leveillä) ja meidän keskustelu meni jotkinkin näin:
OPE "Muistako kun meillä oli ekassa jaksossa englantia?"
MINÄ: "Joo."
OPE: "Muistatko todella?"
MINÄ: "Joo." (miksi olisin unohtanut ? .-D)
OPE: "Hyvä. Meillä on sitä taas huomenna. Muistatko tehtiinkö me aiemmin tällaista tehtävää?" *näyttää monisteen*
MINÄ: "Ei tehty."
Ja sit se ope taas häippäsi. .-D En tiedä, miksi tämä keskustelu täytyi täällä jakaa. .---D

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi juttua koulusta, siirrytään kivempiin aiheisiin. Käväisin taas viikonloppuna kotosalla, eikä siellä oikeestaan mitään erikoista tapahtunut. Lähinnä istuin koneella. .-D Tuo meidän vuosi sitten ostama kone on nyt sit myös alkanut kärsiä ylikuumenemisongelmasta, ja parina iltana se sit simahti kesken kaiken. .-/ Tai sit kaikki johtu taas musta. .-D Tolla koneella oli alusta asti myös ongelmia DVD:iden pyörittämisen kanssa, mut nyt se on kuulemma toiminut kun mä olen lähtenyt. .---D Jos pimahtelukin johtui musta? No joo, mistä tääkin teoria nyt kehitettiin? .-D Mut sentään toi kone kesti melkeen vuoden ennen kuin pimahtelu alkoi, vanha kone kesti vaan puoli vuotta... Erityismainintana viikonlopusta hämmentävän hauskat kissavideot, joita päädyttiin jotenkin kattelemaan. .-D


Sit vielä ennen kuin lopettelen tältä päivältä on pakko mainita, että Backstreet Boysit on tulossa maaliskuussa Suomeen keikalle!! Ollaan Fikun kanssa harkittu lippujen hommaamista / pyydettäisiin isiltä joululahjaksi. .-D En ole koskaan ollut millään keikalla, joten sellanen olisi kiva kokea! Bäkkäreiden viime Suomivierailulla homma tyssäsi lähinnä siihen, ettei meillä ollut kyytiä Helsinkiin, mut nytpä osataan käyttää junaa, ehe ehe. ,-D Ois noi kyllä hienoa livenä nähdä!


Mun täytyy nyt alkaa lopetella tätä postausta ja yrittää käynnistellä tota läppäriä, mikäli mielin Myytinmurtajat tänään katsomosta katsoa. En ole yrityksistä huolimatta saanut Silverlightiä asennettua tälle koneelle, ei kukaan osaisi neuvoa, miten sen Linuxille saa..? Läppäri on tänään pari kertaa pimahtanut, joten jäi Salkkaritkin näkemättä. No voi iik. x-D No jes, läppäri pimahti taas, täytyy sit tällä koneella iltaohjelmaksi kattoa Holmes NYCiä tai Havaiji 5-0aa, ruudun ohjelmat sentään näkyy!

 
Postaan viimeistään viikonloppuna! Heeippa!

Kysymys lukijoille:
Kissavideo oli...
Vaihtoehto 1:.. just hyvä!
Vaihtoehto 2:...

4 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Mainoskatkoilla on hyvää aikaa lukea ja kommentoida sun blogiin. .-) Havahduin äsken, että oon tätäkin unohtanut lukea. .-<

Teidän koulu on sekaisin. .-D Varmaan jos haluis kaikki pakolliset käydä uudestaan, ni saisi kaikista 3, ja sais jonkin täydellisen todistuksen. .--D Miksi potussa noi opettajat ei laita teille numeroita? HUOH. Kyllä kaikkeen tottuu. Varmasti opit vielä Gimpin käytön. .-)

Höh, surullista, että jakso on täynnä kaikkea pakollista ja ylimääräistä. .-( Täytyy vaan mennä aikasemmin nukkumaan tai jotain. Höh, ärsyttävää, jos joutuu työskentelemään lintsaavien lissujen kanssa. .--((( Just kova, kun uudistitte koko homman. .-DD Aika tyhmää, etteivät ottaneet mukaan. Kaksistaanko meinasivat tehdä?

Hyi, tollanen ruotsin ope tuhoaa kyllä motivaation. Kamalalta kuullostaa. Tulee ihan Pirjo mieleen! Just tollanen, "On pakko osaa, vaikken oo ees opettanu. Oottepa tyhmiä. Onpa kaikki vammasta". LOL. Onneksi osaa sentään pitää kuria. Ei kukaan nyt ihan läpimätä ole. .-)

Ei voi hyvänen. .--D Jotenkin huvitti toi lähelle istuminen. .-DD Ahdistavaa. Kuin huonomuistisena se sua pitää? Pikkusen pelottavaa kyllä. .--D

Oi toi kissavideo on kova! En nyt kyllä jaksa kattoa, mut ehkä huomenna sitten. .-) Näyttää kivoilta nuo pitkänenäiset hymiösi, kun nenä tuolleen aaltoilee. .--D

Ah, Backstreet Boys tulee Suomeen! .-) Ois tosiaan siistiä mennä keikalle. Uskomaton ajatuskin, että vois olla samassa tilassa samaan aikaan Backstreet Boysien kanssa! .--D Elämä on ihmeellistä!

Onneksi sulla oli varasuunnitelma, ja sait jotain katsottua. .-) Jee noi kuvat!

Kasa kirjoitti...

Haha, hienoa että keksit puuhaa mainoskatkoille. .-D Noo, en mä paljoa ole postaillut, jotenkin alkaa kyllästyttää, apua. .-o Haha, vois hyvinkin olla mahdollista. .-D Mut annan noiden kakkosten olla, kuhan ykköset koitan korottaa. .-) En kyllä tiiä, mikä niitä opeja viivyttää. .-s Se yks ope ei varmaan oo siksi antanu numeroita kun se ei tunne meitä tai ole teettänyt mitään tehtäviä, niin vähän paha siinä siinä arvioida. .-D Puhuttiin koulussa, että gimp on huonompi kuin photoshop koska se ei ole photoshop vaikka yrittää olla. .-D Mun gimpissä on kyllä samantapanen taikasauva mikä photarissakin, mut en osaa käyttää sitä gimpillä. .-P Täytyisi opetella, meille on kai koulussa tulossa gimpin käytön opettelua. .-D Harjotellaan käyttämään ilmaisia netistä ladattavia ohjelmia yhellä kurssilla. .-D Niin, täytyisi aikasemmin mennä nukkumaan, mutta nytkin kello on jo näin paljon.. .-D Ei vaan ehdi. Jep, ne on ärsyttäviä. Haha, kova uudistus tehtiin juu, en tosin tiedä, olenko siitäkään iloinen, kun piirtäjä kopioi suoraan sen kuvan googlesta, ei muka mitään muutoksia pysty siihen keksimään. x-P En tiiä, ne kai oletti että me puhutaan jos ideoita tulee, mut oltiin vaan hiljaa. .-D Varmaan aattelivat meistä, että ollaan kauheita loisijoita. .-D Jep, toi ruotsin ope on vähän tollanen.. Hymyillen tolle sun Pirjon matkinnalle. .-D "On pakko osaa, vaikken oo ees opettanu." .----D Jep, kerrankin lintsaajat saa wilmamerkintöjä, hah. .-D Haha, seko enkun ope. .-D Olin kyl hämmentyny ku yhtäkkiä kesken Papa Landin kirjottamisen se ope vaan istuu siihen. .-DD Hah, mä katoin nopsaan muutaman kohan tosta videosta, mut kattele sä sit ku ehdit. .-) Jep, mäki tykkään noista aaltonenistä. .------D Niinpä, ääh, ois mahtia päästä sinne keikalle! Toivottavasti lippuja ei myydä heti loppuun. Tai siis ennenku me ollaan saatu. .-D Jep, onneksi ruudun ohjelmat näkyy. .-) Toivottavasti kannettava kuitenkin huomenna toimisi, loppuu muuten ruudusta varaohjelmat. .-o Jee sun ihkut kuvat. <23

Riina kirjoitti...

Toi Ruotsin ope kuuloostaa vähän samalta, ku mun kaverin ryhmänohjaaja niiden koulussa... Ihan samanlainen asenne. Jos ois pokkaa, nii voishan siltä opelta kysyä suoraan, miks se sit toimii opettajana, jos ei siitä välitä...

Se enkunope varmaan oli ite unohtanu, mitä olitte tehneet tunnilla ekassa jaksossa ja tuli sulta varmistaa.

Ehkä saatte tehtyä hyvän ryhmätyön, vaikka ne kaks muuta lintsailevatkin.

Kasa kirjoitti...

Uh, kaikki opettajat ei vaan ole mukavia.. Joo no, mulla tuskin on uskallusta mennä tollaisia sanomaan opeille. .-D Niin ilmeisesti oli, eikä se kyllä tuntunu mun sanaan luottavan, kun useeseen kertaan kyseli vielä luokassakin muilta. .-D Täytyy toivoa, että saadaan sitä työtä huomenna jatkettua.