tiistai 23. maaliskuuta 2021

KS: TIX ♥

Suosikkiasioista olisi taas hieman kerrottavaa. .-D

Musiikki 🎵

Yleensä latailen euroviisubiisejä vasta finaalin jälkeen, mutta nyt oon sen verran etuajassa että olen kelpuuttanut tämän vuoden ehdokkaista jo kaksi kappaletta ämpälle. Dark Side piti tietty ladata, ja lisäksi oon tykästynyt myös Norjan kappaleeseen, joskin valkkasin siitä norjankielisen version vaikka Fallen Angel kuulostaa myös hyvältä. Kuulun siihen vähemmistöön joka iloitsee Tixin päätymisestä Norjan edustajaksi, kakkossijalle jääneen Keiinon Monument-biisi oli toki mahtipontinen muttei kuitenkaan tarjonnut mitään uutta ja oli sitä paitsi huonompi heidän aiempaan edustuskappaleeseensa verratessa. 

Kuuntelin uteliaisuuttani muutaman biisin Tixiltä enkä voinut olla kiinnittämättä huomiota jokaisessa musavideossa Tixin päällä oleviin näyttäviin turkistakkeihin sun muihin bling-bling asusteisiin, joiden perusteella koko tyypistä välittyi aika ylimielinen vaikutelma. Oli pakko perehtyä asiaan hieman tarkemmin ja selvisi, että näyttävän ulkokuoren ja peililasien takana on oikeasti herkkä poika, tää on oikeastaan tosi surullinen esimerkki siitä miten helppoa on kätkeä omaa pahaa oloa itsevarman ulkokuoren alle. Kaikkihan tietää mistä Cheekin taitelijanimi tulee? No, myös Andreaksen käyttämän TIX:n alkuperä juurtuu hänen nuoruudessa kokemiin kiusaamistapauksiin. Kolme vuotta sitten Andreas kävi aivan pohjalla ja valmisteli itsemurhaa, mutta hänen kissansa Findus kirjaimellisesti pelasti hänet tullessaan syliin istumaan. Siis oon aina kokenut että se on jotenkin pyhä hetki kun kissa päättää valita istumapaikakseen sylini, mutta tää kertomus menee jo next levelille. Päätyessään Norjan viisukarsinnoissa finaalitaisteluun Keiinoa vastaan Tix oli kuulemma lyönyt vetoa kilpakumppaniensa voiton puolesta eikä uskonut että hänellä itsellään olisi mahdollisuuksia, hän suorastaan pelkäsi voittavansa koska koki ettei ole sen arvoinen, ää mua jotenkin harmittaa miten lahjakas artisti on niin epävarma itsestään ja kyvyistään. Haluun jo näin kaksi kuukautta etuajassa toivottaa Andreakselle paljon tsemppiä ja menestystä Euroviisuihin♥ 

Tixin musiikista täytyy sanoa että Fallen Angel poikkeaa oikeastaan täysin hänen muusta tuotannostaan, ainakin jos mennään aivan hänen musahistoriansa alkuun, joka koostuu bilebiiseistä hieman kyseenalaisilla sanoituksilla. Pelkästään kun kappaleiden nimiä tai yksittäisiä lauseita ajoi translaten läpi alkoi hirvittää, joten oman mielenrauhan säilyttääkseni lopetin käännöstyöt ja olen vain iloinen siitä etten ymmärrä norjaa. xD Viimeisimmät singlejulkaisut ovat kuitenkin sävyltään vakavampia; Jeg Vil Ikke Leven musavideolta näkee että vaikka Tixillä on mainetta ja mammonaa hän kärsii sisältä päin, ja vuodenvaihteessa ilmestyneen Tusen Tårerin yhden live-esityksen aikana Tix riisuu turkistakkinsa ja muut asusteesa, minkä voisi tulkita tarkoittavan sitä että Tix on pian valmis luopumaan suojakuorestaan ja antaa Andreaksen astua esiin sellaisenaan. Mielenkiinnolla odotan myös josko Euroviisuihin osallistuminen poikisi lisää musajulkaisuja Tixiltä ja ennen kaikkea pönkittäisi eteenpäin hänen tekeillä olevaa levyprojektiaan, sillä vaikka hänellä onkin pitkä liuta yksittäisiä singlejä on levyjä tähän mennessä julkaistu vain yksi. Joo oon selostanut Tixistä tässä jo niin pitkään ettei ketään kiinnosta, mutta vielä yksi vinkki: Jos kaipaat aamuun piristysruiskeen päivä lähtee reippaasti käyntiin Jævlig -kappaleen kuuntelemalla, oon todennut tämän konstin toimivaksi. .-D

Oon ollut kunnon Euroviisufiiliksissä koko kuukauden ja mua oikeesti jännittää jo nyt niin paljon etten meinaa pystyä syömään tai nukkumaan kunnolla, jos tätä jatkuu vielä kaksi kuukautta niin oon keväällä ihan loppu. xD Noh, ehkä kun mulla nyt on hype etukäteen päällä on kaikki mielenkiinto sit kadonnut kun varsinainen viisuviikko käynnistyy... Mulla on sellainen tuntu että tämän vuoden Euroviisuista tulee pitkästä aikaa tosi hyvät, biisitarjonta on kohdillaan ja nyt viime vuoden peruuntuneiden viisujen jälkeen jotenkin odottaa oikein kahta kovemmin tätä vuoden suurinta musatapahtumaa.

Yleensä viisubiisien julkaisussa olen vain tyytynyt tarkistamaan päivitetyt kappaleet Wikipedian kautta, mut tänä vuonna seurasin eri maiden biisikarsintalähetyksiä reaaliajassa. Monessa maassa nää esitykset oli jaettu useammalle päivälle, mut katoin sitten ne ihan finaaliehdokkaat viimeisimmissä lähetyksissä Virossa, Tanskassa, Portugalissa, Italiassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Odotin Venäjältä jotain laadukasta, mut kaikki kolme ehdokasta oli aika onnettomia, samoin Viro ja Tanska olivat tarjonnaltaan vähän vaisuja. Portugalin ja Italian lähetykset tuli samaan aikaan joten vilkuilin vähän sieltä täältä kummankin shown menoa, Italiassa oli ehkä hieman pätevämmän oloista menoa. Ruotsissa en puolestaan juurikaan välittänyt finaaliin päätyneistä biiseistä (parhaat oli karsiutunut jo aiemmin höh), mutta esityksiin oli panostettu mukavasti, joten siltä kannalta oli mukavaa katsoa ja åh, parasta oli tietenkin se että Måns Zelmerlöw oli juontamassa. ,-) ♥♥♥

Kuukauden biisilista:

♫ Francesca Michielin & Fedez - Chiamami Per Nome
♫ NEEV - Dancing In The Stars
♫ Ellinoora - Dinosauruksii
♫ No Angels - Disappear
♫ TIX & The Pøssy Project - Dory
♫ Stina Talling - Elevate
♫ Nuša Derenda - Energy
♫ Eric Saade - Every Minute
♫ Hurts - Happiness 
♫ Leonor Andrade - Hà um mar que nos separa
♫ Raylee - Hero
♫ TIX & The Pøssy Project - Hydra
♫ Michael von der Heide - Il pleut de l’or
♫ TIX - Jævlig
♫ Simple Plan - Jet Lag
♫ TIX - Kaller På Deg
♫ Vesterinen Yhtyeineen - Kolme Hyvää Vinkkiä
♫ Irama - La Genesi Del Tuo Colore
♫ The Crash - Lauren Caught My Eye
♫ Mika - Lollipop
♫ AJ McLean - London
♫ Unklejam - Love Ya
♫ Pave Maijanen - Lähtisitkö
♫ Benny Cristo - Omaga
♫ Soft Cell - Potential
♫ Eric Saade - Radioactive
♫ Tamta - Replay
♫ The Cosmic Twins - Silver Bullet
♫ Lovex - Sleeptight
♫ Serebro - Song#1
♫ KEiiNO - Spirit In The Sky
♫ MFÖ - Sufi
♫ Jason Derulo - Take You Dancing
♫ Hooverphonic - The Wrong Place
♫ TIX - Tusen Tårer
♫ Victoria - Ugly Cry
♫ TIX - Ut Av Mørket
♫ Tusse - Voices
♫ Hurts - Wait Up
♫ Gebrasy - Where'd You Wanna Go

Luodaan sitten vielä nopea katsaus kuukauden biisilistaan, joka on edelleen varsin euroviisupainoitteinen. .-D Silver Bullet toimii mulla tosi usein puunhakumusiikkina, ämppä päättää jostain syystä aina arpoa sen juuri silloin. Sit luulin taktikoineeni lataamalla Tixin viisubiisistä norjankielisen version ämpälle, koska ajattelin Fallen Angelin soivan joka paikassa muutenkin, mut tähän asti escradiosta on tullut aina norjaversio silloin kun oon sattunut kuulemaan. .-D Kotona käydessä mulla on tapana kytkeä ämppä isin kelloradioon ja kuunnella musiikkia sitä kautta, ja sit isi on saanut mut kiinni monien suomibiisien salafanittamisesta kun ämppä on odottamatta alkanut sellaisia soittaa. xD 

TV-sarjat 📺

Holmes NYC

Kauden päätös oli vähän outo, oli hukkaan heitettyä potentiaalia tapattaa Michael. Teosta syytettiin Watsonia, ja lopulta Holmes pelastaa kumppaninsa maineen toimittamalla poliisille murha-aseen ja ilmiantamalla itsensä rikoksesta jota ei tehnyt. Voiko kahden henkilön välistä syvää ystävyyssuhdetta kuvastaa yhtään monimutkaisemmin? xD Sit mun moraalikäsityksen kanssa ei vaan käy millään yksiin kun sarjoissa syystä tai toisesta painetaan rikoksia villaisella, tässä tapauksessa Michaelin murhannut Hannah pääsi pälkähästä koska Gregson halusi suojella tytärtään. Muistan ku joskus enkuntunnilla pelattiin peliä jossa piti vastata kiperiin kysymyksiin, ja multa kysyttiin ilmiantaisinko ystäväni hänen tekemästään rikoksesta johon vastasin myöntävästi, jolloin kaikki järkyttyi "eihän noin voi tehdä" ja yhä mietin että miksei muka? Eli mulle ei kannata uskoutua tekemistään laittomuuksista, näin varoituksena. xD 

Holmes NYC:n kutoskausi ei ollut yleisellä tasolla kovin kiinnostava, päähenkilöiden henkilökohtaisen elämän käänteisiin oli kyllä panostettu, mutta moni niistäkin jäi keskeneräiseksi ja rikostapaukset eivät olleet kovin kiinnostavia. Yleensä jakso alkoi vahvasti välillä jopa hieman erikoisemmankin käänteen kautta (suosikkini oli kun Holmes tuli kotiin irtopään kanssa muttei muistanut mistä se oli peräisin) mutta loppua kohden vaan mietti milloin 40 minuuttia mahtaa tulla täyteen. No ainakin tämä oli sopivaa katseltavaa ennen nukkumaanmenoa kun alkoi sopivasti väsyttää. .-D


Havaiji 5-0

Havaiji 5-0:n yhdeksäs kausi alkoi pyöriä Herolta maaliskuun alussa, ja oon tykännyt tosi paljon. Jerry on ollut tällä kaudella loistava, huippua että hänelle kehitellään muutakin tekemistä tietokonenörtteilyn salaliittoteorioinnin vastapainoksi ja hän tuntuu vihdoin saavan muilta tiimiläisiltä enemmän hyväksyntää. Havaijissa onnistutaan myös aina tosi hyvin vakuuttavien lapsinäyttelijöiden valinnassa takaumakohtauksiin yms, mini-Jerry muistutti esikuvaansa täydellisesti! Sarjan käsikirjoittajilla on välillä vähän hupsujakin ideoita helleraivosta veljesten väliseen kalkkunanpaistokilpailuun tai kun Steve ratkaisee 80 vuotta vanhan rikoksen unessaan. .-D Steve ja Danny ovat yhdessä lutuisia niin kuin aina kiistellessään keskenään ja jo seuraavassa hetkessä ollaan huolissaan toisen puolesta. Sääli että kaksikon ravintolaprojekti tyssäsi mut Kamekonaa ei tunnu haittaavan. Sit Joelle oli järjestetty ehkä kaunein kuolemakohtaus mitä voi olla, aaa julmaa kun pitkäaikaisia mukana olleita henkilöitä tapatetaan. 


The Fall

Etsiessäni uutta katsottavaa päädyin The Falliin kolmesta syystä: 1) Sarjaa tähdittää Hannibalin kautta tutuksi tullut Gillian Anderson (hän ei tosin koskaan edes kuulunut lemppareihini). 2) Rikosdraamasarjat ovat ylipäätään suosikkigenreni. 3) Sarjan kaikki kolme kautta ovat tällä hetkellä nähtävillä Yle Areenassa. Havaijin alettua en ole ehtinyt katsoa kuin ykköskauden, mutta tässä miniesittely sarjan alkutilanteesta: Rikosylikomisario Stella Gibson alkaa jahdata sadistista sarjamurhaajaa, joka tappaa uhrinsa kuristamalla. Samanaikaisesti synkkää salaisuuttaan piilotteleva Paul Spector vaikuttaa päällepäin tavalliselta perheenisältä, mutta vähitellen niin lapset kuin vaimo alkavat aistia tämän käytöksessä jotain kummallista. Katsojalle tehdään alusta alkaen selväksi murhaajan henkilöllisyys, ja usein Stella ja Paul kuvataan rinnakkain tekemässä samankaltaisia asioita.


YouTube⏵

Kaikkea euroviisuaiheista on tullut katseltua myös YouTubesta, muutamaksi suosikki-ESC-kanavaksi mainittakoon: Tsekkasin aina ensimmäisenä MeryRG ESC:n päivitetyn top-videon uuden viisubiisin julkaisun jälkeen lähinnä siksi että Meryn videot ovat lyhyitä ja pääsi nopeammin kuulemaan pätkän kappaleesta + meillä on aika sama biisimaku. XAZ tekee visuaalisesti tosi laadukkaita videoita eikä ole ihmekään että hän on yksi tämänhetken suosituimmista esctubaajista, en vaan voi sietää tuota äänitehostetta jokaisen biisin vaihtumisen yhteydessä ja jätän välillä hänen videonsa väliin vain sen takia. D-. Mr Eurovision julkaisee perus top-listojen lisäksi mm. "Get to know" -videoita tämän vuoden viisukilpailijoista. Sit oon viimeiset pari päivää ollut koukussa Ranin videoihin, joissa on samaan aikaan tosi ammattimainen ote, mutta videot on kuitenkin tehty sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Eikä esctubaajista ole tietenkään sopivaa puhua mainitsematta legendaarista Esc Mikeä, hänen reaktionsa Suomen viisubiisiin on ainakin näkemisen arvoinen. .-D

Mainitsin viime kuussa katsoneeni Nikon ja Santun videoita ja no, nyt tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen että seuraan tyyliin koko Meemitalon väen tuotoksia. xD

Top 5 lempparini Meemitalon asukkaista:

  1. Mona - Monan videot eivät oikeastaan ole niinkään mieleeni, mut hän on hauska Nikon ja Santun (vanhoilla) videoilla. .-D
  2. Katja - Entiiämiks mutta tykkään Katjasen äänestä, sitä on mukava kuunnella.
  3. Niko - Kyllää, oon outomus ja valitsen mieluummin Nikon kuin Santun, musta Niko on väärinymmärretty nero ja hän piti tosi hyvin poikien kanavaa yllä Santun loman ajan.
  4. Ella - Ella on vähän hupsu ja ihanan pirteä!
  5. Mr. Zeus - Kuka nyt ei vois olla pitämättä Mr. Zeuksesta? .--D

Ei kommentteja: