tiistai 21. toukokuuta 2019

ESC 2019: Finaalipäivän kolme kovaa

Kirjoittelen vähän fiiliksiä ja kuulumisia viime lauantailta ja julkaisen vihdoin myös lopullisen top 41-listani, mutta aloitetaan postaus tuosta otsikon selventämisestä. Todettiin Fikun kanssa, että odotetaan Euroviisujen finaalilta eniten näitä kolmea asiaa:
  1. Månsin esiintyminen <3
  2. Iso kuvaruutu (mentiin katsomaan finaalia Fikun kaverin luo)
  3. Voittajan selviämisen jälkeen julkistettavat semifinaalien pistemäärät
Mentiin katsomaan finaalia Fikun kaverille, ja olin kai Euroviisujen takia vähän sekaisin kun en ollenkaan muistanut sisään mennessä Fikun kaverin uutta kissaa Möröä, joka me päästiin nyt tapaamaan ensikertaa! Mörö kurkki meitä eteisessä ja tuli nuuhkaisemaan kättä tervehdykseksi, mutta muuten hän ei vaikuttanut oikein pitävän meistä, höh. Tai tykkäsi Mörö mun jaloista, se haisteli jostain syystä ahkerasti sukkiani ja puski varpaita. .-D Mut heti jos toi käden lähemmäs tuli sille kiire muualle, no hyvä että edes jalat kelpasi.

Päästiin siis ison kuvaruudun ääreen, joka ei tosin enää tässä vaiheessa aiheuttanut sen kummenpia wau-reaktioita kun tää oli jo vissiin neljäs vuosi putkeen kun järjestettiin finaalikatsomo Fikun kaverin luona. Israelin aiempien edustajien lyhyet esitykset oli mukava lisä illan esiintyjien esittelyyn ja ylipäätään tänä vuonna oli kivasti panostettu niin semien kuin tämän finaalinkin väliaikaohjelmiin eikä missään vaiheessa ehtinyt pitkästyä. Madonnan sijasta oltaisi kyllä voitu jatkaa pidempään niitä vanhojen viisuesiintyjien "imitointeja" toistensa kappaleista. Ihanaa että Månsia nähtiin jälleen, hänen läsnäolo vaan tuo kummasti lisähohtoa Euroviisuihin. <3 Månsin rauhallisempi versio Fuegosta muistutti jotenkin kivasti hänen toista biisiään Live While We're Alive eikä se ollut tylsä niin kuin juontaja (vitsillä) moitti. .-P Aiempien vuosien viisuesiintyjien palaaminen lavalle on aina mukavaa, tästä ideasta voitaisi mun puolesta ottaa vakittuinen tapa jatkossakin finaalien väliaikanumeroina!


Pisteidenjako on aina yksi suosikkiosuuteni Euroviisuissa, kiinnostavaa jännittää voittajaa ja kiva nähdä tuttuja kasvoja aiempien vuosien esiintyjien jakaessa pisteitä. .-) Uusi tapa käydä yleisöäänet läpi tuomaristopistejärjestyksessa oli kiinnostava. Haukuttiin taas ahkerasti tuomaristoa: Puolueetonta ja ammattimaista joo äänestää naapurimaita, ja Ruotsi keräsi tuomaristolta paljon pisteitä varmaan siksi, että Ruotsilla on ns. asiantunteva viisumaine, ja siksi Ruotsin äänestäminen tunnutaan kokevan muodikkaaksi aina tuomariston keskuudessa. Eikä siinä mitään jos biisi on hyvä, mutta tämän vuoden ehdokas ei todellakaan ollut. Myös Pohjois Makedonian menestys yllätti, eikä kovin positiivisesti, ja siitä sitten nousi aina vihaa kun kärjessä roikkuivat Ruotsi ja Makedonia, ja silloin oltiin hetken aikaa tyytyväisempiä kun kärkeen nousi Alankomaat, Venäjä tai Italia. Kummastutti myös kun tuomaristo tuntui unohtaneen Sveitsin, Venäjän ja Islannin (just alkoi Hatarin biisi soida radiosta ku olin kirjoittanut maan nimen XD). Onneksi yleisöäänet pisti taas tuomariston kärkipaikat uusiksi ja voittajaksi tuli Alankomaat, mieluummin se kuin Ruotsi tai Pohjois Makedonia. Sergey-parka jäi taas kolmanneksi, vaikka hyvä sijoitushan sekin on mutta mahtaa ärsyttää. Kuulin että Norjan esiintyessä tuomareille ilmeni teknisiä ongelmia, ja he eivät silti saaneet esiintyä uudelleen (lähde), ja miettiin Fikun kanssa että mikäs SuRien sääntö* tämä oikein on. Norja sai suurimmat yleisöääneet, ja jos heidän voittonsa jäi nyt kiinni tuomariston syrjinnän takia niin... mur. Tsekin vähäiset yleisöäänet oli oikeastaan ainut kummastuttava seikka katsojien äänistä, pojat oli aiheesta pettyneitä. .-( Tänne on koottu kivan selkeästi tuomaristo- ja yleisöäänet ja pidän enemmän yleisön top kympin järjestyksestä, sinne sisältyi jopa Serhat. .-D <3

*Viime vuoden UK:n SuRien esiintymisvuorolla lavalle tuli häirikkö, mutta SuRie ilmoitti ettei koe tarpeelliseksi esiintyä uudelleen, ja nyt Fikun kanssa aateltiin SuRien olleen tyyliin: "Minäkään en esiintynyt uudelleen, ei muidenkaan tarvitse". 
Niin me sitten nimettiin tämä tilanne "SuRien säännöksi". XD

Lähdettiin aika pian viisujen loputtua ajelemaan kotia kohti, ja jännitettiin jo koneelle pääsyä jotta päästäisi katselemaan pistetilastoja Wikipediasta (joo, tää on tärkää .-DD). Vähän ennen pihaan ajamista nähtiin pellolla kiiluyösilmäpari, ja todettiin että Kisu seikkaili siellä kolmelta yöllä! Tämä oli odottamaton yllätys, koska ei oltu Kisua nähty yli vuorokauteen ja arveltiin hänen joutuneen kotiarestiin jäätyään kiinni meille karkailusta, ja nyt hän oli meidän paluuta odotellut, ihana. <3 Lopulta kävikin sitten niin että Wikipedian pistetaulukot jäi kakkoseksi Kisulle joka uskalsi tulla meitä nopeasti tervehtimään kun saatiin pelottava auto parkkiin. Päästiin me niitä pisteitäkin lopulta katselemaan, varsinkin semifinaaleissa biisien parhausjärjestys oli outo ja huvitti kun Suomi oli jäänyt ekassa semissä ihan vikaksi, voih. .-D

Sitten vielä tämä finaalin katsomisen jälkeen päivitetty lista! Kun ensimmäinen lista tuli pelkkien biisien mukaan tein sitten sen vastapainoksi kirjallisen esitysten parhausjärjestyksen, ja nämä kaksi listaa yhdistämällä muodostui tämä lopullinen lista. Kappaleiden sijoituksiin vaikuttaa siis 50% biisin hyvyys (+mahdollista plussaa kivoista sanoituksista) ja 50% esityksen vaikuttavuus. Olen merkannut biisien perään nousut ja laskut aiempaan listaan verratessa. Mukana on myös lyhyet sanalliset kommentit, ei tosin varmaan juurikaan mitään uutta, lähinnä toistin samoja juttuja mitä semifinaalipostauksissa... Top kolmen laulut saivat kaikki yhtä paljon pisteitä, ja niiden järjestystä voisi pyöritellä suuntaan jos toiseenkin, mutta tuohon järjestykseen lopulta päädyin.


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Puuh, vihdoin nämä viisupostaukset on saatu valmiiksi, tuntuu etten pariin päivään ole muuta tehnytkään kuin miettinyt tätä listaa, sillä halusin saada videon valmiiksi ja postauksen julki ennen KS-postauksen tuloa, varmaan menee sit seuraavat kaksi päivää sitä kirjoitellessa, sit kyllä saa tulla bloggaustauko. .-D

Kysymys lukijoille:
Menikö viisuvoitto oikeaan osoitteeseen?

Vaihtoehto 1: Joo!
Vaihtoehto 2: Ei...

2 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Jos voisin olla siellä, olisin siellä. No mikset sitten ole? Lol Ruotsi tuomariston lellikki hyi! .--DD Kiva Euroviisu-postaus. Hieno toi kuva, jonka oot koonnut. .--) Huvittaa kun John tuolla välissä kateellisena kattoo, mihin pokaali meni. .-D Måånss! <3<3<3<3 Ärsytti kyllä se juontajan Månsin vitsihaukunta. Jos on niin hauskaa vitsailla sillä tavalla, saisi dissata kaikkia esiintyjiä eikä vaan yhtä! >.-( Uudet kissatuttavat ovat iloinen asia. .-) Kiva kun olit linkittänyt ton sivuston, jossa kerrottiin pisteistä. Tuomaristo on välillä ihan sekaisin. .-D Serhat on ihana! <3 Yösilmät! Nam. .-> Katoin taas sun listan. Sun täytyy kyllä laittaa enemmän lukuaikaa ja enemmän sekunteja kullekin kappaleelle. .--DD Kiva toi sun listantekotapa. .-) "Täällä pätee Surien sääntö, eli pieleen menneitä esityksiä ei saa uusia." "Niin Fianna!" Sekalainen kommentti. .--) Hauskaa päivää! <3

Kasa kirjoitti...

Ihanat aloitussanat kommentillasi. XD Ihme touhua kyllä tuo Ruotsin lelliminen tuomariston keskuudessa. Taas tuntuu että vähän hutaisin kuvan mutta kiva jos pidät, mahtava toi Johnin pokaalikateuskatsehuomio. XD <3 Meidän Måns. <3 Nii, Månsia ei saa haukkua! >.-/ Todellakin tuomaristo on sekaisin. Ihanat yösilmät, jotka juoksivat pimeydessä. <3 Olen esikatselussa toteavinani että kaiken ehti lukea, pitäis kai kommentoida tiiviimmin. .-D Täytyy kyl hyödyntää tota Surien sääntöä joskus Bratz-videossa. .--D Oikein hyvä kommentti, kiitos! <3