torstai 1. lokakuuta 2015

Tajuan koko...

...ajan enemmän hyviä puolia siitä että autokoulu on ohi. Ensinnäkin jää enemmän vapaa-aikaa (mitä mulla tosin on ehkä liikaa muutenkin) kun ennen koulua / koulun jälkeen ei tarvitse käydä ajotunneilla. Varsinkin iltapäivisin pidettäville ajotunneille oli jotenkin rankkaa raahautua koulun jälkeen, ja ennen koulua olevat ajotunnit veivät puolestaan nukkumisaikaa, mut nytpä mulla alkaa taas rennot ajat. .-D Autokoulu ei myöskään syö enää tuhottomasti rahaa. Tajusin oikeestaan vasta äsken miten paljon autokouluun meni kokonaisuudessaan rahaa, kun huomasin verkkopankissa käydessäni miten mun nelinumeroinen käyttötilin saldo oli tippunut kolminumeroiseksi. Kyllähän isi noita autokoulun kuluja on maksanut käteisellä takaisin, mut silti tuntuu kamalalta rahanmenolta. Kyllä mulla rahaa on ettei sen puolesta olisi tullut ongelmia, mut joku mun pihyyspiirre saa isomman rahankulutuksen tuntumaan kamalalta. .-D

Viikonloppuna olin ensimmäisellä itsenäisellä ajelulla. Tai no, olihan isi siinä vieressä koko ajan, mut siis ekaa kertaa olin kokonaan itse vastuussa menosta, eikä kukaan olisi päässyt polkimiin turvautumaan puolestani. Kuulin kerran miten mun luokkalaiset puhui, miten autokoulun autolla on vaikea ajaa kun se toimii niin hyvin, että sellainen pieni epävireys tuo luontevuutta menoon. Noh, tossa meidän perheen autossa on vähän kaikenlaista vikaa: ensinnäkin se etuakseli on vissiin jotenkin poikki, ja auto natisee kamalasti tiukoissa käännöksissä. Sit takana on yhdessä renkaassa joku ongelma, mikä sit tärisyttää autoa melkein koko ajan. .-D Mä myös sammuttelin tavallista useammin autoa, kun toi meidän auto käy huonosti pelkällä kytkimellä, ja väännettiin sit isin kanssa kilpaa avaimesta kun sammutin autoa risteyksiin. x-D Kyllähän isi siinä välillä kommentoi millä kaistalla mun kuuluisi olla ja reittiä neuvoi kun mä en osaa ajaa edes omassa pusikkokesossa ilman ohjeita, mut matka sujui melko helposti koska sillä reitillä ei juurikaan ollut risteyksiä, et mutkikkaalla hiekkatiellä pääosin ajeltiin. Mä en uskaltanut ajaa kaarteisiin ihan nopeusrajoitusten sallimaa seitsemääkymppiä, joten hölläilin usein kaasua, ja sit jossain kohtaa isi totesi että pysähdypäs tohon bussipysäkille niin pääsee tuo takana oleva jono ohi. .--D Eihän mun tarvitsisi takana tulevista silleen välittää, mut en mä halunnut olla tientukkeenakaan tahallaan. Sit isin ohjeet oli jotenkin ihania: "Yritä edes mutkissa pysyä omalla kaistalla jos vastaan tulee vaikka yllättäen auto, mut suoralla voi mennä vähän miten sattuu." .-D Autolla ajo oli kyllä paljon mukavampaa ilman opettajaa, mua ei ahdistanut ollenkaan ja oli varmaan ensimmäistä kertaa jopa ihan mukavaa ajella.

Kotona oli vähän erilaista, kun Fiku oli siirtänyt koneen mummolan yläkertaan. Joo, tosi erilaista. x-D Isi oli ostanut meidän ajokorttien (ja syntymäpäiviensä) kunniaksi kakun, ja meillä oli pienet "korttibileet" lauantaina. Fikun "elokuvakaveri" (nää mun salaiset kutsumanimet..) oli käymässä silloin, ja kun kerran oltiin aiemmin sovittu että katottais se toka Dalmatialaisleffa yhdessä, niin sittenpä katsottiin se siinä samalla. Fikun kaveri oli kyllä ihan ihmeissään meidän koneen Mediaplayerin vajaatoiminnasta ja koneenviilennysmetodeista. .--D Kivaa oli taas katella, mut vähän mietityttää miten tota jaksoi vauvana katsoa tyyliin kaksi kertaa päivässä kyllästymättä, ja jos ei jonain päivänä päässyt katsomaan tuli kamala ikävä. .---D Sit vaikka mä oon kattonut ton elokuvan vaan pari kertaa suomeksi nyt viimeisten neljä kuukauden aikana, muistan jostain syystä varmaan puolet repliikeistä ulkoa. .-D Niitä tuli "päntättyä" vauvana niin hyvin, että nyt jää pienemmästäkin mieleen. .--D


Tällä viikolla mun on pitänyt tehdä kaikkia tylsiä paperihommia. Koululta piti hakea kuittaus VR:n opiskelijakortin tarraa varten, joka piti uusia nyt ennen lokakuuta. Aiempina vuosina konduktöörit on lipuntarkastuksen yhteydessä pitkin syyskuuta aina muistutelleet uuden tarran hankkimisesta, mut tänä vuonna kukaan ei oo sanonut mitään. Varmaan oikein toivoivat että huonomuistinen opiskelija unohtaa asian ja saavat sitten laskuttaa lisää ihmisiltä jotka ovat vanhalla tarralla liikenteessä. Myös Kela mokoma vaatii asumistuen jatkumista varten päivitetyt tiedot mun asumisasioita. Ois kyllä tehnyt mieli klikata vaan "asumistani koskevat tiedot eivät ole muuttuneet", mut koska toi vuokra on vähän noussut niin laitoin siitä sitten ilmoituksen. Tässä on sit saanut juoksennella Kelan toimistoon viemässä liitteitä ja muuta rasittavaa. Toivottavasti nyt oon tehnyt kaiken oikein ettei ne lakkauta mun asumistukea. Jotenkin rasittava tällainen parin vuoden välein tehtävä tarkistus, koulua on kuitenkin jäljellä enää kahdeksan kuukautta ja sen takia pitää noita hakemuksia päivitellä.

Keskiviikkona ihastelin miten kivasti sekä Månsin että Hurtsin uusimmat levyt cdon.comissa olivat suht edulliseen hintaan myynnissä, ja aattelin että onpa osuvasti kun on sekä Månsin että Hurtsin keikat edessä ja noita uusimpien levyjen biisejä siellä enimmäkseen soitetaan ni noi levyt olisi hyvä hankinta. En kesken koulupäivän viittiny ruveta ostosten kanssa säätämään, mutta kun illemmalla lisäsin levyjä ostoskoriin huomasinkin että Månsin levyn hintaa oli ehditty nostaa, ni en sitte ostanutkaan mitään. Siitä jäi mulle jostain syystä jotenkin tosi paha mieli ja oon ollut äksynä. Aika turhaa pahastua, sillä voihan niitä biisejä kuunnella netistäkin, mutta mun materianhaalimistarve ja omistamisen halu vaivaavat, mutta oon sit kuitenkin niin pihi etten raaski ostaa normaalihintaisia tuotteita, varsinkaan sen jälkeen kun missasin halvemman tilaisuuden.. Noh, ootellaan jos tulisi vastaan uusi tilaisuus. Hurtsin levyä täytyykin ahkerasti opetella ulkoa, sillä Theo kertoi NRJ:n haastattelussa juuri, miten suomalaiset ovat aina kovia laulaman mukana keikoilla, ja kun albumi kerran julkaistaan monta kuukautta ennen keikkaa olettaa Theo että biisit osataan sitten maaliskuussa, joten tulee kova opettelu ettei tuota pettymystä. .-D Kamalaa painostusta! Kyllä mä teidät vielä hankin. >.-3


Aloin miettiä, et nyt kun autokoulu on ohi niin en oikein näe syytä matkata opiskelupaikkakunnalle. Vaihdoin autokoulua koulujen alkamisen takia, mut se kääntyikin niin päin että aloin käydä opiskelupaikkakunnalla autokoulun takia. .-D Oonhan mä tunneilla käynyt ja näin, mut tää viikko on ollut aikalailla pelkkää lagimista koulussa ja pieni kouluahdistus on taas vähän ollut kasvussa, vissiin nää jaksojen viimeiset viikot ja tehtävien palautukset stressaa.. Huomenna meidän täytyy uudestaan pitää esitelmä työstämme muulle luokalle, mikä on mun mielestä jotenkin turhaa kun en ole paljoakaan sitten edellisestä checkpointista edennyt ja muutenkin ahdistaa mennä sinne luokan eteen, möh.. .-s Jotenkin on koko viikon vaan tehnyt mieli vetäytyä jonnekin yksinäisyyteen ihmisiä piiloon. Ensi viikolla starttaava toka jakso onkin sit vähän kevyempi, mulla on to-pe kokonaan vapaata koska hyväksiluvut, joten eipä tarvii poiketa kuin pariksi päiväksi viikossa opiskelupaikkakunnalle ja lopun ajan voi olla kotona. .-D Tuntuu sinänsä jopa turhalta matkata niin pienen asian takia tänne, ettei vaan kannustaisi lintsaamiseen.. Mut kattokaa nyt miten löysältä mun lukujärjestys näyttää ens jaksossa (joo näkyy huonosti mut hahmottaa varmaan vähäisen tuntimäärän):


Mun oikea jalka on tällä viikolla vammaillut samaan tapaan kuin vasen jalka elokuun alussa. Vähän googlailin ja Terveyskirjaston kuvaus hermopinnen oireista vastaa aika hyvin munkin tuntemuksia: "Päkiässä on vihlovaa, tykyttävää ja polttavaa kipua. Kipu esiintyy kolmannessa varvasvälissä. Rasitus pahentaa kipua, mutta myös rasituksen jälkeen voi esiintyä leposärkyä." Alkuun epäilin että tää särky ois johtunut auton polkimien painelusta, mut ehkä vika onkin mun kengissä. En tiiä pitäiskö suunnata kenkäostoksille vai vaan ootella jos tää menis ohi. Terveydenhoitajan luonakin vois tietty käväistä.. Toi on siitä jännä et jalka voi olla ihan oireeton monta päivää mut sit ihan yhtäkkiä kesken kävelyn alkaa särky, ja sen jälkeen kävely tuntuu ikävältä. Välillä pelottaa aamulla lähteä kouluun, jos jalka alkaa vammata kesken kaiken. Ois vaan turvallisempaa istua koneella kaikki päivät. .-D Noh, vasen jalka ei oo enää aikoihin oireillut, ehkä tää toinenkin jalka lopettaa itsellään.

Mä olen viime päivinä katellut jostain syystä paljon pelivideoita Yandere Simulatorista, jossa pelaaja on Yandere-chan -niminen japanilainen koulutyttö, jonka tehtävänä on pitää koulun muut tytöt poissa hänen ihastuksensa Senpain lähettyviltä. Ja tämän Yandere hoitaa tappamalla kilpailijansa ja hävittämällä todisteet ennen kuin jää kiinni. En sitten tiedä mikä tässäkin kiinnostaa, Yandere on vaan jotenkin jännä persoona mielenvikaisuuksineen. .--D


Aika paljon kertyikin asiaa tältä viikolta. .-D Mä aattelin nyt jatkaa iltaani katsomalla Rantavahteja, sit pitäis varmaan vielä koittaa laittaa Kelalle liitteitä tästä koneen kautta, ja junalippukin kannattaa ostaa jo etukäteen. Jaa varmaan muutenkin valvelen vielä muutaman tunnin kun huomenna on myöhäinen aamu. ,-) Tosin tällä hetkellä on jotenkin niin sellainen olo ettei huomenna kannattais mennä kouluun, mut kattoo nyt, ihmeen hyvin oon saanut itseni menemään kouluun ikävinäkin päivinä. Mulla ei oo mitään tiettyä biisiä mielessä tälle päivälle joten saatte kuunnella sitä mikä tulee nyt radiosta:


Kysymys lukijoille:
Yandere Simulator?
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

Ei kommentteja: