maanantai 12. tammikuuta 2015

Mua harmittaa...

...edelleen kun mulla jäi viime vuonna tekemättä yhteenvetopostaus edellisestä vuodesta, joten nyt pidetään huoli ettei se jää tällä kertaa välistä! Olen siis tähän postaukseen koonnut hienoja ja vähemmän hienoja muistoja vuodesta 2014 ja ylipäätään asioista, jotka erottivat tämän vuoden muista. Let's start start start the party...


FlirttiStoorissa tuli pelattua paljon Mortal Pillowia, ja kuten kuvasta näkyy jaksoin välillä taistella itseni listan kärkeen. Ihan parhautta oli, kun joskus neljän aikaan yöllä läheteltiin Fikun kanssa toisillemme haasteita, koska oltiin ainoat paikallaolijat siihen aikaan, ja saatiin siinä kasattua hyvin pisteitä ja korotettua listasijoituksia. .-D Kerran tuntia ennen Mortal Pillow -pelin nollausta multa puuttui vielä jotain 100 pistettä listalle pääsystä, ja meinasin jo luovuttaa, mut sit me kirjauduttiin Fikun kanssa vuorotellen sisään ja saatiin aina menemään toisillemme haasteita ja mä ehdin kuin ehdinkin takaisin listalle. .-D Pakkopelasin itseni listalle melkein joka viikko, mutta kesäloman alettua pelaaminen onneksi jäi ja nykyään tulee pelattua itsensä listalle vaan jos se ei vaadi kamalasti pisteitä.

Muutenkin FlirttiStoori oli "suuri" osa elämääni pitkin vuotta, ja mä vietin paljon aikaa pelin foorumilla, kirin kaikki jaksot kiinni, aloin kirjoittaa peliin pohjautuvaa fanficiä ja ehdin olla varmaan kaikkiin pelin poikiin jollain tasolla ihastunut jossain vaiheessa. .-D


Viime vuoden (siis 2013) jouluna sain lahjaksi kaikki Tintin Seikkailu -jaksot DVD:nä, ja päädyttiin tekemään jaksoista napsimistamme kuvankaappauksista tuollaisia videoita. Aluksi niitä valmistui 1-2 viikon välein, mutta nyt on innostus vähän laskenut eikä enää jaksa hoppuilla noiden kanssa. Tuo Salaperäinen tähti on viimeisin tekeleemme, joka valmistui nyt joululomalla.


Aloin katsoa As Told By Ginger -sarjaa yhden FS-faniklubin innoittamana, ja tää oli kyllä hauska löydös. Sarjassa seurataan yläasteikäisten tyttöjen arkista elämää, mihin sisältyy pääosin koulua, kavereiden kanssa hengailua, ongelmia, bileitä, ulkonäköpaineita ja poikia. Tapahtumia kerrotaan enimmäkseen päähenkilö Gingerin näkökulmasta, mutta myös monet muut henkilöt ovat tärkeässä asemassa. Oma lempparini on Gingerin pikkuveli Carl, ja täytyikin aloittaa sarjan katselu uudelleen alusta kun mulle tuli niin ikävä Carlia. x-D

Muita katseluinnon herättäneitä animaatioita tältä vuodelta oli ainakin Arttu, Pokémon, Sherlock-koira, Alfred J. Kwak, David Copperfield ja Tintti.

Olin ensimmäistä kertaa työssäoppimisessa. Aiemmat kokemukset työelämästä olivat olleet vain päivän tai viikon mittaisia TET-juttuja, joten tällainen kahden kuukauden mittainen työssäoppiminen oli uusi juttu. Eipä tämä tosin kovin realistista kuvaa mulla työelämästä antanut, sillä pomo ignooras mua melkein koko ajan ja laiskottelin varmaan 80% työajasta.. Eikä meno juurikaan poikkea nyt joulukuussa alkaneesta työssäoppimisesta, miks mä saan aina huonot paikat? .-D


Pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen live-keikan lempibändini Backstreet Boysin vieraillessa Suomessa 7.3. In A World Like This -kiertueellaan. Oli kyllä ihan huikeeta nähdä BSB livenä. ♥ Keikan jälkeen kuunneltiin Fikun kanssa viikon ajan pelkkää Bakcstreet Boysia, mut se ei kyllästyttänyt ollenkaan, päinvastoin. .-D Keikan aikana ihastuin uudella tavalla Nickiin, ja hän onkin mun tämänhetkinen lempi-BSB. .-3 Myös Keravan (Kervo <3) juna-asemalta jäi hyvät muistot, kun hilluttiin siellä puolenyön aikaan odotellessamme isiä, sillä myöhästyttiin viimeisestä junasta joka olisi kyydinnyt meidät kotipaikkakunnalle, mut päästiin sentään jonkun matkaa toisella junalla ettei isin tarvinnut Helsingistä asti tulla hakemaan. Show 'Em -biisistä tulee mulle nykyään parhaiten keikka mieleen ja vähän haikea olo. Ei tosin mikään ihme, sillä taisin tän biisin aikana itkeä eniten keikan aikana. .-D


Musiikillisia uutuuslöytöjä ei tähän vuoteen juurikaan sisältynyt, vaan kuuntelin lähinnä vanhoja soittolistoja yms. Euroviisubiisit tietysti olivat ajankohtaisia uutuuksia, mutta en perehtynyt oikein mihinkään esiintyjään tällä kertaa enempää kuin sen euroviisubiisin verran. Euroviisubiiseistä ehdin kyhätä nopeat arvostelutkin, jotka voi lukea täältä. BSB:n keikalla lämppärinä ollut Redrama herätti kuitenkin keikan jälkeen jonkin verran innostusta, ja menin jopa osallistumaan Redin järjestämään remix-kisaan, jossa piti tehdä remix-versio yhdestä Redraman biisistä. Jostain syystä viime vuoden aikana jäin myös paheksumani iskelmä-musiikin kuuntelusta kiinni useampaan kertaan. .-D Pikainen biisilista tästä vuodesta muistuttavista biiseistä:


Aloin seurailla aktiivisemmin YouTubessa olevia vlogi-videoita, ja on nyt jäänyt ihan tavaksi vahdata tiettyjen kanavien sisältöä ja katsoa kaikki niihin tulevat videot. En nyt halua tässä ketään erityisemmin mainostaa, mutta täältä näkee ketä seurailen.


Liityin Tumblriin blogin nimen mukaisesti hetken mielijohteesta, ja sinne on tullut jotain tämän blogin lisäksi kirjoiteltua. Tumpin ansiosta oon myös ollut paremmin perillä julkkisidolieni tekemisistä, sillä ei tarvitse muuta kuin seurata muutamaa Backstreet Boys -blogia, ja dashboardille ilmestyy liuta päivityksiä samasta aiheesta. Kätevää laiskalle fanille. .-D Niin, blogiin pääsee tästä, ja mulla on myös toinen tumppiblogi (jota en muistaakseni ole täällä mainostanut?) jonne pääsee puolestaan tästä.

Aloin kuunnella radiota. Aluksi sitä tapahtui pelkästään työpaikalla, mut sit unohdin kerran puhelimen kotiin, ja piti ostaa herätyskello, ni hankin sellaisen kelloradion, ja NRJ:tä on nyt tullut kuunneltua vaikkei kanavan musiikkitarjonta juurikaan miellytä, mut iltaisin on kivaa, kun sieltä soitetaan vanhempaa musiikkia. Oon myös ihastunut "uutis-Lassen" käheään ääneen, ja puoli kahdeksan uutiset tulee aina aamuisin kuunneltua laittautumisen yhteydessä. .-D

Koulu on ollut paljon ahdistavampaa. Välillä iltaisin meinaa tulla itku kun pelkää seuraavaa päivää, ja kesälomallakin mielessä kummitteli jatkuvasti tekemättömät koulutyöt. Oon tajunnut ettei tää ole mun ala, mut aattelin siitä huolimatta käydä tuon koulutuksen loppuun, ollaanhan nyt jo puolessa välissä. Saan kelaltakin niin massiiviset asumis- ja opintotuet, että tilille jää joka kuukausi säästöön yli 100 euroa. .-D Onhan se vähän epäreilua että vien alasta kiinnostuneilta opiskelupaikan kun en edes tee hommiani kunnolla, mut ei mulla oli tällä hetkellä mielessä mitään muutakaan. Pelit sopii mulle paremmin harrastuksena kuin ammattina.


Havaiji 5-0:aa tuli katsottua erityispaljon, sillä tilattiin 1 ja 2 tuottikset DVD:nä ja kolmas tuotantokausi alkoi vähän ennen joulua Herolta, joten sitäkin on katsottu. Sit kestosuosikki Bones viihdytti uusimpien kausien jaksoilla, mut Havaiji 5-0 jäi tästä vuodesta vahvemmin mieleen.

Menin vihdoin sinne autokouluun. Tarkoitus oli hoitaa se läpi kesäloman aikana, mut en päässyt edes ajotunneille kun ajolupapaperit jumitti poliisilla, eikä sieltä autokoulusta kukaan viitsinyt ilmoittaa niiden tulosta mitään, että meni loma odotellessa. .-P Soittivat sentään tossa jossain alkusyksystä ja sit kerroin että opiskelen nyt eri paikkakunnalla, joten jää sitten ensi kesään  autokoulun loppuun suorittaminen.

Simssi koki uudistuksen, kun Originista sai ladata Sims 2:n lisäosineen ilmaiseksi! Muistan sen päivän kun laitettiin se megatiedosto asentumaan, ja pelättiin milloin kone sammahtaa ylikuumenemisen takia, mut urheasti kone jaksoi olla päällä koko kuusi tuntia kestäneen latauksen ajan. Lataus valmistui kesken Selviytyjien, ja sit ois koko ajan tehnyt mieli mennä pelaamaan mut piti kattoa se jakso ensin loppuun. .-D


Koulussa oon löytänyt sentään yhden vähän kiinnostavamman asian: piirtämisen. Alkusyksystä pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa piirtopöydän käyttöä, ja vaikka kynän liikuttelu olikin aluksi vähän haparoivaa sujuu nyt jo paremmin. Opekin totesi että piirtäminen on selkeästi mun vahvuus ja kannusti jatkamaan sitä. .-)


 Meille jäi isänpäivän jälkeen tavaksi katsoa aina syödessämme isin kanssa Batmania, ja tuli niiden kanssa edettyä useamman jakson verran. Noi kivikautiset Batman-jaksot on vaan niin parhaita. .-D


Yksi vuoden parhaimmista tapahtumista oli, kun Allu järjesti faneilleen tilaisuuden lähettää kysymyksiä ja niistä tehtiin sitten vastausvideo. Ja se paras juttu tässä oli, että yksi mun kysymys tuli videolle!! Hihi, Allu äänsi ihanasti mun nimen. ,-3


Innostuttiin pitkästä aikaa katselemaan ikivanhoja VHS-kasetteja, joiden joukossa on esimerkiksi Disneyn prinsessaleffoja ja ylipäätään kaikkea Disney-teemaan liittyviä lastenohjelmia. Muutamia poikkeuksiakin toki löytyy. Näihin liittyen olen tehnyt tumppiin postauksia, joista viimeisin löytyy täältä, jos kiinnostaa lukea.

Tämän postauksen perusteella pitäisi nyt jonkinlainen kuva saada mun vuodesta. .-D Yleisesti vuosi 2014 oli aika ikävä, tai sit osaan arvostaa tätä vasta muutaman vuoden päästä enemmän.. Tää oli vaan tämmönen pikainen muistelupostaus, uusimpia kuulumisia koitan kertoilla mahdollisimman pian. .-)

Kysymys lukijoille:
Redrama - Clouds ft. A.J. McLean
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

2 kommenttia:

Larjus kirjoitti...

"ja ehdin olla varmaan kaikkiin pelin poikiin jollain tasolla ihastunut jossain vaiheessa."

Allekirjoitan XD Tosin toi pätee edelleenkin (koska jumankauta Nathaniel on ihana).

As Told by Ginger on ihana sarja, muistan ku sitä tuli joskus hyyyyyvin kauan sitten suomeks telkusta :D Ärsyttää vain kun en muista Blaken nimeä suomeksi... :DDD

Kasa kirjoitti...

Haha. .-D Nathaniel on munkin ns. vakioihastus, ja muut sit riippuu lähinnä siitä missä pelaan. Suomessa oon esim. pahasti miinuksilla Lysin kanssa, mut Amerikassa Lysander on paljon mukavampaa seuraa paremmalla kiintymyksellä. .-D

Mulla on joku tositosi hämärä mielikuva siitä et oisin nähnyt joskus pienenä jonkun jakson tota sarjaa suomeksi, se vois ehkä olla jopa jollain VHS-kasetilla mutten oo varma. .-D Enpä satu mäkään tietämään Blaken nimeä suomiversiossa, tiiän vaan että Ginger oli Inkku ja Carl tais olla Kalle. .-D