maanantai 15. huhtikuuta 2013

Perjantaina postissa...

...tuli ensimmäisiä kirjeitä yhteyshaun jäljiltä:


Hämäyksenä ensimmäinen kuva esittää taas muistiinpanojani, joita on tällä hetkellä kertynyt jo 29 sivun verran. .-D Aikataulussa olen edelleen pysynyt, vaikka se on jo useampana iltana vaatinut yövalvomista, mutta tänään sain kaiken jo hoidettua nyt päivällä. .-D En sit tiiä, aloitanko illlalla jo huomisen osuuden lukemista...

Mutta niin, sain parista ammattikoulusta kutsun pääsykokeisiin, ja toisen kuoren mukana tuli myös ennakkotehtäviä lisävaivaksi. .-P Ei ne silleen kovin pahoja ole, kunhan vaan olisi viitsimystä ryhtyä hommiin niidenkin kanssa. .-D Olen jo vähän aloitellut, ja kyllä ne aika pian ois hyvä saada pois alta, kun ei aikaa kuitenkaan ole loputtomasti. Huih, vähän kyllä jännittää, tulenko pärjäämään noissakaan pääsykokeissa. .-P Muutenkin toisen kokeen kanssa menee taas päällekkäin se käsikirjoituksen pääsykoe. .-P Uh, kauhulla jo jännitän noita pääsykokeita..

Viikonloppuna törmättiin suloisiin videoihin, jotka kertoo Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen rakkaudesta. .-3 Mukana myös Niiskuneiti aiheuttamassa kolmiodraamaa sekä muu Muumilaakson suvaitsematon väki. .-D Toi videoissa oleva biisi on muuten erittäin päähän tarttuva..



Puuh, mun pitäisi laittaa opolle viestiä.. Huomasin n. viikon myöhässä, että opo oli laittanut wilmaan viestiä abeille ja pyytänyt käymään yhtenä tiettynä päivänä, jos jotain opo-suorituksia vielä puuttuu, ja multahan puuttuu niitäkin.. .-P Ärh, ärsyttää, etten aiemmin hoitanut noita opo-juttuja kuntoon, nyt niistä on sitten vaivaa tässä vaiheessa kun on kaikkea muutakin kiirettä. .-P Ens viikolle olis yksi tetti, vielä kolmaskin tet-vieralu pitäis hoitaa. Noh, ei oo vielä tän viikon murhe. .-D

Euroviisutkin lähestyy taas, ja mulla on jo kauan ollut mielessä tämän vuoden kappaleisiin tutustuminen, mutta aina se on jäänyt. Nyt kuitenkin tubeen mennessäni tuli eteen tällainen koostevideo tämän vuoden biiseistä, ja tuli se jo pariin kertaan tässä kuunnteltua ja keräiltyä muutamia ensireaktioita. .-D

♫ Allu <3 0:34
♫ Andrius Pojavisi (8:51) ja Roberto Bellarosa (12:37) ensimmäiset erottujat naispainotteisten esiintyjien joukosta.
♫ Suomen ehdokas (17:19) ei ees kuulosta kauhean pahalta, vaikka Fiku sitä ehti jo haukkua joskus kuultuaan radiosta. .-D
♫ Gianlucalla (18:04) on ihana ääni!
♫ Aattelin Cezarin (26:20) kohdalla että ensimmäinen hyvä nainen, mut sit videoon vilkaistuani huomasinkin laulajan olevan mies. .-D
♫ Jee, italiasta mieslaulaja! (28:47) Italialaiset mieslaulajat on vaan jotain mitkä muhun iskee. .-D
♫ Oi, Ruotsista tulee tänä vuonna ihanaääninen eikä edes kovin pahannäköinen poju. (30:17) ,-> Tää on kyllä ehkä mun lemppari!
♫ Jotenkin hirveen paljon naislaulajia tänä vuonna, mistä en ole erityisen innoissani..

Nyt oon sitte koko koneellaoloaikani kuunnellut tubesta toisten top-listoja noista Euroviisukappaleista. .-D On vähitellen tullut vuosittaiseksi tavaksi katsoa Euroviisut, ja saahan niistä aina soittolistoille muutamia uusia biisejä. .-)

Hah, tästä tuli jotenkin kumma postaus, aihe vaihtuu joka kappaleessa. .-D Olkoot. Ehtisinköhän mä vielä vähän opiskella ennen kuin Fiku tulee koulusta? Ehkä, jos raaskisin sulkea läppärin kannen. .-D Kun koneelle tulee, sieltä on vaikea palata takaisin kirjojen ääreen..


Kysymys lukijoille:
Muumipeikko ♥ Nuuskamuikkunen?
Vaihtoehto 1: Ei paha yhdistelmä
Vaihtoehto 2: Ei, ei ei missään nimessä!

2 kommenttia:

anna kirjoitti...

Mullakin on Turkuun yhdet ennakkotehtävät tekemättä, mutta taidan jättää ne suosiolla väliin, kun en sinne kuitenkaan ole menossa opiskelemaan =) Onnea ja työniloa omien tehtävies pariin!

Kasa kirjoitti...

Mäkin päätin yhdestä yhteishaussa valitsemastani hakukohteesta tulleesta kirjeestä, etten jaksa lähteä sinne pääsykokeisiin. Kiitos! .-)