sunnuntai 23. lokakuuta 2022

KS: Malleja ja taiteilijoita

Eldarya 🌓🧛

Blääh, Eldaryan uusi jakso oli tylsähköä loputtoman pitkältä tuntuvaa vaikeaselkoista dialogia ilman minkänlaista toimintaa. Tuntui myös että samoja juttuja toistettiin liikaa, esim. hahmo mainitsi useammassakin yhteydessä sen kun Nevra menetti kontrollinsa verenhimon vuoksi ykköskaudella. Tää on joko erittäin tärkeä fakta tulevien tapahtumien kannalta, tai sitten säälittävä konsti nyhtää pelaajilta maanaa. Sääli ettei vampyyrien kanssa ilmennyt isompaa konfliktia, mutta toisaalta se olisi tehnyt yhteistyöstä melkoisen mahdotonta ja juonta selvästi haluttiin johdatella tähän suuntaan, joten... Kumpa jakson päättänyt aavikkoeläinten hyökkäys olisi edes sisältynyt kokonaisena jaksoon, siinä olisi ollut hyvää toimintaa. Koko jakso vietettiin Nevran ja Karennin kotikonnuilla ja varsinkin Nevra sai paljon jalansijaa jaksossa - mistä en tietenkään valita, Nevra on parhaimmillaan hallitessaan tilannetta tyynen itsevarmana. c-, Oli myös kiva oppia hieman hänen taustoistaan ja hänen äitinsäkin tavattiin. Nevin deittailusta tekee aika spesiaalia se kun kumpikin on tavannut toisen vanhemman, loput deitit tuskin saa moista "erityiskohtelua" (taino, nähtiinhän Lancen äiti ykköskaudella). Nevra käyttäytyi äitiään kohtaan aika kylmästi eikä hän osoittanut minkäänlaista surua kuullessaan isänsä kuolemasta, kiinnostaisi tietää mitä hänen käytöksensä taustalla on (vai johtuks se vaan siitä ettei hän hyväksy vanhempiensa/vampyriklaanin harjoittamaa ihmiskauppaa?) Vampyyritauti ei ole toistaiseksi aiheuttanut hengenvaaraa ja auringonvalolta suojautuminen on riittänyt pitämään sairauden kurissa, mut edelleen ootan milloin Nevralta menee yhtäkkiä jalat alta (vaikka niin tuskin käy, Nevra näyttää viimeiseen asti olevansa kunnossa, sillä hän on yhtä koskematon kuin Lance, eikä kukaan mahda näille mitään). Muille deiteille ei juuri saanut jutella, eikä edellisen jakson isoihin tapahtumiin kuten Mathieun oikeudenkäyntiin tai Leiftanin pimeään puoleen palattu. Mielestäni hahmon olisi ollut aiheellista jutella kummankin kanssa, vai säästetäänkö kaikki kontentti näiden asioiden tiimoilta jatkossa kunkin deitin omalle reitille? Joku sanoi hyvin että vain Nevralla on oma tahto ja muita deittejä sijoitetaan tilanteisiin, jotka vievät juonta eteenpäin mutteivat kuvasta yhtään näiden persoonaa. .-D

Muita pelailuja 🎸💀

  • Aloin taas huvikseni treenata PopStar Guitarin haastavinta vaikeusastetta, vaikka se onkin ihan mahdoton projekti kun sorminäppäryys ei tahdo riittää ja ohjaimen pitely on mahdottoman epämukavaa neljällä sormella pelatessa. Käden saa hetkessä kipeäksi, ja siinä vaiheessa on viimeistään lopetettava kun särky alkaa tuntua niskassa asti, eli todella epä-ergonominen peli. xD Aloin treenata vaikeita kohtia ihan kunnolla ja yllättäen se alkaa sujua, tuijotan vaan ihan kauhuissani niitä valuvia palleroita mut ihmeekseni sormet hoitavat homman vaikken ihan tajuakaan miten kaikki ehtii tapahtua. xD Onneks välikevennykseksi voi suorittaa helpompia soittoja, yks suosikkijuttuni on valita joku kiva biisi ja yrittää pysyä mahdollisimman pitkään hengissä siinä toisessa minipelissä, enkkani on joku 16 min. .-D

  • Edellisestä Captain Morgane & the Golden Turtle läpipeluusta on sen verran aikaa että olin ehtinyt unohtaa suurimman osan pelin tapahtumista ja tarinasta - eli oivallinen hetki pelata se uudestaan kun ei enää muista juuri mitään. .-D Joskus tää muistamattomuus kyllä ärsyttää ja oon aika monta kertaa joutunut turvautumaan läpipeluu-oppaisiin kun menee hermot turhaan ihmettelyyn. Alkuun oli myös mahdottoman vaikea muistaa tallentaa peli lopettaessa, jouduin kahteenkin kertaan pikapelaamaan ne kohdat uudelleen mitkä katosi, alan oikeesti epäillä muistiani kun tällaiset oleelliset asiat unohtaa tehdä toistuvasti...

  • Oon pelaillut uudelleen FS:n vanhojen kausien satunnaisia jaksoja, varsinkin yliopiston ekat jaksot on tosi kivoja! Mulla on myös vielä lukiojaksoja pelaamatta parilla deitillä, eli niissä riittää uutta koettavaa ja oonkin aina innoissani kun löydän jonkun uuden dialogin (ku jotkut on lom-riippuvaisia). Just ihmettelin ekassa Debra-jaksossa kun sain Kentinin korkean lommin myötä mukaani tekemään tutkimuksia, en tiennyt että se olisi mahdollista vaikkei pyrkisi hänen kuvaansa siinä jaksossa. Välillä translate-käännökset ovat myös huvittavia. .-D

Selviytyjien vanhojen kausien katselua 👙🍎

Nyt näyttää että olisin skipannut yhden kauden kun hyppäsin suoraan viidestätoista seitsemänteentoista kauteen, mut ei huolta, katellaan kuudettatoista kautta Fikun kanssa yhdessä aina silloin kun nähään, ja se on hieman kesken. .-D Selviytyjien 17. kaudella palataan toista kertaa Afrikkaan, ja tämän kauden yhtenä teemana on Eedenin puutarha, kun karkoitussaarella vieraillessa kilpailijoiden on valittava houkutuksen tai peli-edun väliltä: "Omenan" valitsemalla pääsee luksusmajaan jossa on ruokaa, ja etuus tarjoaa puolestaan vihjeen kätketyn koskemattomuusamuletin sijainnista. Muistan kun tämä Selviytyjien kausi näytettiin sinä syksynä/talvena kun oltiin aloitettu Iloliemien simstarinan kirjoittelu! En ekalla katselukerralla ollut niin innoissani mut nyt tykkäsin tästä kaudesta, oli kiinnostavaa kun pieni altavastaajien liitto pääsi pelissä niskan päälle ja hoiteli valtaliittouman jäsenet ja kerrankin voitto meni sen ansaitsevalle pelaajalle! Suosikkini kauden kilpailijoista:

1. Sugar

Sugar lähetettiin kerta toisensa jälkeen karkoitussaarelle, mikä vaikeutti hänen sosiaalista peliään mutta tarjosi valtaa koskemattomuussymbolin myötä. Sugar nimesikin laiskotteluhökkelin "Sugar Shack"iksi koska oli viettänyt siellä suurimman osan ajastaan. Ailahteleva Sugar oli melkoinen "swing-vote", sillä hän saattoi ihan yhtäkkiä kääntyä luotettavia liittolaisiaankin vastaan. Tämä teki hänestä kuitenkin kiinnostavan pelaajan, eikä Sugar puukottanut toisia selkään ilkeyttään, vaan koska koki tekevänsä oikein, varsinkin loppua kohden hän halusi viedä hyvät pelaajat finaaliin. Kauden aikana hän käsitteli myös suruprosessia vastikään kuolleen isänsä vuoksi, ja oli kaunis käänne kun hänen siskonsa toi läheisten vierailupäivänä mukanaan isän tuhkaa, jotka he huuhtoivat yhdessä veteen.


2. Ace

Heimojakoa laatiessa Ace totesi, että muotikuvaaja tarvitsisi kaverikseen mallin valitessaa vuorollaan Sugarin, ja nämä kaksi olivatkin siitä lähtien tiiviissä liitossa. Sugar jopa antoi löytämänsä symbolin muutamaksi päiväksi Acen haltuun. Määrätietoinen Ace kävi heimotovereidensa hermoille, mutta häntä pidettiin fyysisen panoksen vuoksi mukana. Silti hän putosi harmillisen varhaisessa vaiheessa höhh, jo ennen yhdistymistä.


3. Bob

Bob oli yksi kauden vanhimmista kilpailijoista mutta veteli siitä huolimatta kisavoittoja toisensa jälkeen fyysisistä haasteista, ja tämä fysiikan opettaja pärjäsi hyvin myös päättelytehtävissä. Parhaiten hänet muistetaan kuitenkin kädentaidoistaan uskomattoman aitojen valesymbolien väkertämisestä, sääli ettei kummallakaan saatu aikaiseksi kunnollista vedätystä. Bob pääsi finaaliin Sugarin ansiosta, sillä tämä aiheutti viimeisessä äänestyksessä tasapelin ja Bob voitti tulenteossa. Bob vaikutti finaalissa ylivoimaiselta vastukselta, mutta yllättäen hänen voittonsa olikin yhdestä äänestä kiinni.



4. Ken

Ken saapui Selviytyjiin hivenen epävarmana poikana, mutta kilpailun edetessä hän miehistyi kaikkien silmissä ja altavastaajan asemasta huolimatta hän onnistui keplottelemaan pelissä pitkälle. Ken tuli kuitenkin loppua kohden vallasta sokeaksi ja ylimieliseksi, enkä liiemmin välittänyt hänen manipulatiivisesta puolestaan kun hän yritti vaatia Bobilta koskemattomuusriipusta itselleen.


5. Matty

Matty ei oikeastaan ollut missään vaiheessa suurin suosikkini, mutta hän oli liitossa muiden lempparieni kanssa jäi sitä kautta mieleen hyvänä tyyppinä. .-D Matty vietti koko aikansa huonomaineisessa heimossa, joka ei jostain syystä pärjännyt kisoissa ollenkaan. Sugar vaikutti paljon Mattyn kohtaloon, sillä ensin Sugar pelasti hänet amuletillaan, mutta viimeisessä heimoneuvostossa Sugar pakotti Mattyn tulentekokisaan, mikä koitui hänen kohtalokseen.



Lämmittelykonsteja 🔥🔥

Mikäli aiot tulevana talvena vähentää lämmitystä sähkönsäästösyistä, ota ihmeessä tästä hyötykäyttöön pari hyväksi havaitsemaani lämmittelykonstia:
  1. Tyyny - Tyynyä halaillessa tulee lämmin, itellä on koneella istuessa tyyny mahan ja pöydän välissä ja lämmöt pysyy hyvin yllä! Sit kun on tarve nousta hetkeksi aikaa tuolilta vaikka vessareissun ajaksi, kannattaa tyynyn lämmin puoli laskea tuolille alaspäin, jolloin lämpö jää sinne väliin ja palatessa istuin on mukavan lämpöinen! <3
  2. Lankutus - Katoin videon, jossa suositeltiin plankissa oleskelua n. 5min päivässä, koska sen väitetään kehittävän tyyliin koko kehon lihaksistoa samanaikaisesti. Plankissa ei tarvii olla kuin parikymmentä sekuntia ja tulee välittömästi lämmin, eli tosi nopea ja vähävaivainen liike lämmittelyyn jos alkaa paleltaa!

Jos soittolista ei näy, klikkaa tästä!

Musiikki 🎼🎶

AAA Star Walkin' on hyvä biisi, ja koska tää oli jo toinen Lil Nas X:n hyvä biisi päätin sen kunniaksi kuunnella lisää hänen tuotantoaan - ja tunsinkin yllätyksekseni useammankin kappaleen entuudestaan, en vain tiennyt et ne oli hänen biisejään. xD Jopa yhdessä tanssipelissäni on yks hänen biisi enkä ollut asiaa aiemmin tajunnut, tää on jo melkein noloa. Aika turhaa se kuuntelu lopulta oli, sillä en löytänyt uusia suosikkeja höhh. Viime aikoina olen tehnyt poikkeuksellisen paljon hyviä biisilöytöjä Spotifyn viikon suosituksista, täs oli pidempikin aika että se tarjosi pelkkää moskaa mut nyt olen viihtynyt. Tämä onkin hyvä hetki mainita, että kuukauden biisilistan kappaleet koostuvat paitsi usein kuuntelemistani kappaleista myös uusista biisilöydöksistä, jotka päästän listalle mukaan vain yhden kuuntelun perusteella etten hukkaisi niitä. .-D Nyt mukaan tuli vielä muutama viime kuun listalta unohtunut kappale, ja tää onkin niille ihan hyvä paikka kun biisilista jäi hieman normaalia lyhyemmäksi.

Taidetta elämään 🎨🌈

Yhtenä päivänä pajassa oli tehtävänä luoda esitelmä jostakin taiteilijasta ja täytyy myöntää että taidemaalarit on itselle erittäin vieras aihealue. Otin sitten aika summamutikassa aiheeksi Frida Kahlon, lähinnä koska hänen nimensä oli tuttu BEHM:n kappaleesta. Yllätyin heti alussa kun hän olikin meksikolainen, nimen perusteella kuulosti tosi pohjoismaalaiselta ja näin mielessäni Tove Jansson -tyyppisen vanhan naisen, mut hän olikin tummatukkainen kaunotar. Frida ammensi teoksiensa aiheita omasta elämästään, mikä ei ollut helpoimmasta päästä, sillä hänellä oli paljon terveysongelmia ja ensimmäinen taideteos valmistuikin sairasvuoteelta käsin. Valkokankaalle päätyi mm. hänen keskenmenonsa, jossa nainen makaa verisellä vuoteella, ja hänen kipujaan kuvastaa puolestaan teos, jossa naisen selkäranka on korvattu murtumispisteessä olevalla pylväällä. Fridan mukaan kipuja suurempi tuska oli kuitenkin hänen uskoton aviomiehensä, mutta silti hän ei voinut olla erossa miehestä. Suuri osa hänen teoksistaan oli omakuvia, joissa nainen toi ylpeästi esille omia piirteitään, kuten yhdistyneet kulmakarvat ja tummat viiksikarvat. Kiinnostuin Frida Kahlosta sen verran että piti ihan omalla ajalla katsoa hänestä kertova dokumentti! En ole aiemmin fanittanut kuvataiteilijoita, mutta kerta se on ensimmäinenkin. .-D

Ei kommentteja: