keskiviikko 23. tammikuuta 2019

KS: Kotiin

Suosikkipostauksesta tulee tälläkin kertaa aika lyhyt, sillä en ole tammikuun aikana puuhastellut juuri mitään ihmeellistä.

📖 Lukeminen

Tykkään kirjojen lukemisesta, jotenkin toisten tekstejä lukiessa iskee aina itsellekin isompi kirjoitusinspiraatio. En juurikaan omista muita kuin nuorten kirjoja eikä kirjastossakaan tule usein käytyä, joten tarjonnan puutteen vuoksi ei juuri tule lueskeltua mitään. Sain nyt kuitenkin joululahjaksi Nora Robertsin Kotiinpalaaja-kirjan, joka tuli luettua läpi. Teen ehkä myöhemmin jonkin kirjaesittelypostauksen, mutta tässä on nyt ensihätään mietteitäni ja juoni lyhyesti:

Tarinan käynnistävässä prologiluvussa on meneillään vuosi 1991, jolloin parikymppinen Alice tarpoo kylmänä talvisena iltana Länsi-Montanan syrjäisiä teitä pitkin kotia kohti. Hän oli täysi-ikäiseksi tultutuaan jättänyt kaiken taakseen; paennut ikäviä velvollisuuksia, kuten opiskelua, avioliittoa ja kotitilan töitä, mutta nyt hän on päättänyt kaikesta huolimatta palata takaisin kotiin. Matkalla häntä vastaan tulee avolava-autoa kuljettava mies, joka ottaa kylmissään olevan Alicen kyytiin - tosin vähän erilaisempaan määränpäähän mitä Alice osasi odottaa. Ensimmäisen luvun käynnistyessä siirrytään kahdenkymmenenviiden vuoden päähän nykyhetkeen, jossa kirjan päähenkilö Bodine valmistautuu parhaillaan uuteen päivään. Bodine pyörittää sukutilansa Montanassa sijaitsevaa lomakeskusta, ja työ on hänelle kaikki kaikessa. Kun tilalle palkataan töihin Bodinen teiniaikojen ihastus päästään seuraamaan näiden kahden romanssin kehitystä. Ihan ongelmitta kaikki ei kuitenkaan käy kun lähistöltä alkaa löytyä nuorten naisten ruumiita. Tapaukset muistuttavat Bodinen perhettä hänen tätinsä Alicen mystisestä katoamisesta. Välillä tehdään aikahyppyjä Alicen luokse, ja käy ilmi että hänet tienposkesta kyytiin napannut mies pitää naista vankina kellarihuoneessa.

Bodine oli makuuni vähän tylsä päähenkilö, sillä hän oli jotenkin liian suunnitelmallinen, toimelias ja menevä vaikka vahvat naishahmot ovatkin hyvä juttu. Kiinnostavimpia olivat Alicesta kertovat luvut, sillä koko ajan sai jännittää milloin mies aikoisi tappaa hänet. Aluksi Alice panee vastaan miehen käskyille ja teoille, mutta vuosien kuluessa mies saa aivopestyä Alicen, mikä on lopulta melkein surullisempi kohtalo kuin kuolema. Jotkin käänteet olivat aika ennalta-arvattavia, jotenkin pystyin aina aistimaan ennalta kaikki sieppaukset yms. Tämän kirjan lukemisen jälkeen ei tee kyllä enää mieli hypätä tuntemattomien kyytiin.

🎮 Pelit

Vihdoin saatiin jatkoa Eldaryaan! Tykkäsin hahmon uusien voimien ja hänen alkuperänsä/"rotunsa" selvittämisestä ja ryhdyin myös mielelläni Miikon kumppaniksi "pahisjahtiin" (joka varmaan paljastuu tällä menolla vielä paljon odotettua suuremmaksi). Parasta jaksossa oli tietenkin kun Ezarel korjaili edellisjaksoisia töppäilyjään olemalla ihana, lempikohtani jaksosta:

(Nää on translatekäännöksiä muokkauksillani, joten en vastaa niiden kieliopillisesta oikeellisuudesta, mutta eiköhän viesti mene silti perille. Oisin tietty voinut kääntää replat suomeksi, mutta jotenkin tää on miellyttävämpi silmääni englanniksi.)

Lisäksi on tullut pelailtua Sims 2 & 3:sta, ja niistä tulee varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa juttua Simsseilyihin, joten en ala tässä puhumaan niistä sen tarkemmin.

📺 TV-sarjat

Ymm, sarjojen katselu on ollut aika vähäistä. Alfredit tuli katsottua loppuun, ja vaikkei siitä ole kuin vähän päälle kymmenen päivää aikaa tuntuu se nyt hirmu kaukauselta. Ollaan nyt päädytty katselemaan iltaohjelmaksi vaan itse tekemiämme videoita, mut saa nähdä mitä niiden jälkeen keksitään. Jostain syystä päässä on pyörinyt hauskoja kohtia Roni Neutronista, pitäis varmaan kanniskella tänne asunnolle jokunen vanha VHS-kasetti mille ollaan näitä jaksoja joskus nauhotettu. .-D


⑦ Random

Sudokuiden ratkominen jatkuu yhä. Joululahjaksi saamani sudokulehti on ollut ahkerassa käytössä, ja se tulee aina napattua mukaan kun käydään kotosalla syömässä, kun ruuan valmistumista odotellessa on sopivaa luppoaikaa. Perussudokuiden lisäksi lehtisestä löytyy myös kaikenlaisia erikoismuunnelmia, ja oon tässä nyt mm. useamman päivän pähkäillyt valtavaa 16x16 kokoista sudokua.



🎶 Musiikki

Jokunen uusi biisi on julkaistu mm. Backstreet Boysilta ja Happoradiolta, mutta muuten biisilista löytyy taas enimmäkseen niitä kappaleita mitä on koneelta/radiosta/ämpältä soidessa jäänyt mieleen.

Tammikuun biisilista:

Backstreet Boys - Breathe
♫ Hellogoodbye - Here
Antti Tuisku - Juuret
Pyhimys - Jättiläinen
Carolina Liar - Last Night
Backstreet Boys - No Place
Carolina Liar - Me And You
Juha Tapio - Ohikiitävää
Olavi Uusivirta - On niin helppoo olla onnellinen
Lauri Tähkä - Palavaa vettä
Happoradio - Tehdään jotain kaunista



Kysymy lukijoille:
Kuka muistaa Roni Neutronin? .-D

Vaihtoehto 1: Minää!
Vaihtoehto 2: ...

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Vautsi, sait ton kirjan kuulostamaan hyvin mielenkiintoiselta. .-D Upeaa aivopesua! (Mä suhtaudun tähän liian innokkaasti. .-D) No hyi, ei ikinä kannata hypätä tuntemattoman kyytiin, hyvä muistaa jatkossa. .-o Voi hyvänen, ollaan puhuttu noista kirjastomatkoista, mutta on toteuttamatta. Olis kiva käydä kyllä jotain uusia ajatuksia lukemassa. .-D

Ihana Ezarel! <3 Ah, Alfredia oli niin mukavaa katsella. .-> Vaikka ne omat videot naurattaa myös. .-D Mistähän kummasta ne Roni Neutronit yhtäkkiä löysi tien ajatuksiin. .-D Kiinnostais kyllä niitä nähdä! Sudokuja on ihan hauskaa ratkaista. .-D Hyvä että on luppoajalle tekemistä. .-) Tosi noloa, en tunnista tota hyvin pukeutunutta meditoijaa. .-D Ihana punainen puku! <3

Kiva postaus! Hauskaa syntymäpäivää. .--) Olet niin kivi ja ihana, mukava ihminen! Kohta katsotaan Soft Cell -listoja! Mä tallensin sulle jotakin (sun omaan) driveen. Käy katsomassa, jos kiinnostaa. .-D Oo, ja mikäköhän elokuva me katsotaan tänään? .-D Hauskaa tulee!

Kasa kirjoitti...

Sithän voit kokeilla sen lukemista jos vaikuttaa kiinnostavilta aivopesujutuilta. .-D Joo, ja sen lisäksi ettei mene kyytiin ei myöskään saa pyytä ohiajajilta apua jos auto hyytyy, senkin opin tuosta kirjasta. XD Ehkä me vielä perehdytään paremmin niihin kirjastomatkoihin. .-D Kirjastokortti ois hyvä löytää niin ei tarvis sitten tehdä niin usein matkoja kun kirjoja vois ottaa mukaan. Ihana on. <3 Niin naurattaa tosiaan, ei hyvänen aika ne nolot tinttivideot. .-DDDD Mä muistelin vissiin ekana Kerkon "laamoja niityllä" -kohtaa, ja Roni Neutroni juttuja on vaan tullut lisää mieleen. XD Meditoija on luullakseni Hellogoodbyen laulaja. .-D Ihmettelin ensin että mikä hyvin pukeutunut meditoija, hauskaa että hän teki vaikutuksen puvullaan. .--D Kiitos, kävinkin jo katsomassa driveyllätystä ja olin monessa kohtaa eri mieltä. .-D Jee, Soft Cell ja elokuva ja kaikkea kivaa. <3 Kiitos kommentista. <3 <3