perjantai 8. helmikuuta 2019

Sortumia ja lumituhoja

Jouduin tänään heti aamusta lumitöihin kun lumikerrostumat olivat alkaneet aiheuttaa ongelmia: Pihakeinun katos repsotti yhdestä kulmasta ja takapihalla oleva pyykki/mattotelineen alatason laudoitus oli antanut periksi ja romahtanut maahan. Joo, myöhässä ollaan, parempi olisi ollut mennä siistimään lumet siinä vaiheessa kun mitään ei ollut vielä hajonnut, mutta eihän moinen tietenkään käynyt ajoissa mielessä... Noh, virheistä opitaan ja tiedostan asian sitten jatkossa. Noutaessani lapiota näin autotallin edustalla kissanjälkiä, kiva huomata että Kisu pyörii maisemissa vaikkei olekaan yli kuukauteen käynyt meitä tervehtimässä. Toivottavasti kohdattaisi taas pian! .-3



Sain lapioitua liiat lumet pois ja suuntasin siitä sitten saman tien puunhakuun. Tarttisin jonkinlaisen "hallitun sorruttamisen oppaan", sillä tuolla puukatoksessa on vähän vaaralliset olosuhteet kun mä otan puita mistä niitä nyt helpoiten saan käsiini ja pinon ylimmät puut sitten "roikkuu" aika uhkaavasti. Sainkin tänään melko ison sortuman aikaiseksi, seisoin vaan siinä puuvyöryn vieressä ja mietin pitäiskö juosta ulos etten jää alle, mut olin sentään sen verran sivussa etten saanut klapeja päähäni. Nyt siinä onkin sitten helposti poimittavissa kiva määrä puita muutamaksi päiväksi. Kivoin ämpältä soinut biisi puunhakureissulta (tän aikana se sortumakin tapahtui xD):


Sisälle tultua söin ja kerkesin istua hetken aikaa koneella, kunnes sitten katolta rysähti hirveät määrät lunta alas. Ja eikös ne lentänyt just sen pyykkitelineen päälle minkä kävin hetki sitten lapioimassa pois lumen alta... Ei siinä auttanut muu kuin kiskoa ulkovaatteet takaisin päälle ja hakea lapio uudestaan autotallista. Mietin onko telineestä enää mitään jäljellä kun lumet putosi sen päälle sellaisella voimalla, mut ihmeekseni se näytti vielä olevan samankaltaisessa kunnossa kuin aiemmin. Tiedä sitten olivatko aiemmat lapioinnit turhia kun homman joutui heti toistamaan vai oliko juuri sen ansiota ettei koko teline romahtanut näiden kattolumien painon alle. Suojalumi tarttui ikävästi lapioon tehden siitä entistä painavamman ja kyynärpää alkoi jossain kohtaa vihoitella, mutta jos tästä on haettava jotain hyvää niin kostea ilma teki hiuksiini nätit latvakiehkurat. .-D



Just uutisissakin joku päivä varoiteltiin miten suojalumet voi nyt viikonloppuna aiheuttaa kattovaurioita, joten ihan hyvä että nuo lumet tulivat nyt alas itsekseen. Siinä oli tosin vasta puolet, joten en tiedä pitäisikö niiden loppujen lumien takia olla vielä huolissaan... Todennäköisesti, justhan väitin oppineeni noista pienistä lumivaurioista. En kyllä varmaan ilman isin lupaa lähde kiipeilemään katolle, ja tuonne ylös voi muutenkin olla nyt vähän vaikea päästä kun pudonneet kattolumet vei mukanaan tikapuutkin.



Vihdoin kotoa noudettu VHS-kasetti tarjosi kauan odotettua Roni Neutronia, ja syödessä tuli yksi jakso katsottua. Ai että nää on hyviä, huumoria löytyy ja sarjan hahmot ovat jotenkin ihanan persoonallisia ja suomidubit on toimivia. Heti kun oltiin syöty soittelikin isi jo meitä kuudenmakaronille, joten siinä oli sitten putkeen paljon syömistä. .-D Ylensyömisen vastapainoksi tuli sitten tehtyä pari tuskaista joogavideota..:

  • Tää Cardio Yoga Workout on hullu, oikeestaan kaikki bohon videot joiden otsikossa on cardio + workout yhdistelmä on ylirankkoja, huhhuh.
  • Blissful Yoga Flow ei nimestään huolimatta ole mikään mukavin video tehdä, jalkaparat menehtyy noissa pitkissä lungeissa...



Jaha, katolta tuli just ryminällä lisää lunta alas, onneksi nyt on niin pimeää etten näe jäikö mattoteline taas alle (todennäköisesti) niin se on sitten vasta huomisen murhe. .-D

Kysymys lukijoille:
Lumi?

Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

Ei kommentteja: