maanantai 2. toukokuuta 2016

Nyt oikeesti...

...on pakko päästä postaamaan. Oon kirjoitellut asiaa rästiin jääneiltä kuukausilta, mut uutta tapahtuu nopeammin kuin mä ehdin dokumentoida vanhoja juttuja talteen, joten megalomaanisen kilometripostauksen kirjoittamisen sijaan aattelin kirjoittaa jotain tästä nykyhetkestä, ja valmistella postauksia muista aiheista sitten kun jaksan, jos jaksan. Kyl mä jaksan, sen verran hienoja asioita mulla on kerrottavana! Tai ainakin mulle ne on hienoja.. .-D

Ekaksi tietenkin pakolliset selittelyt pitkästä taukoilustani: Kunnon kuulumisten päivittäminen on jäänyt mulla vähiin viimeisten kuukausien aikana, koska mulla on ollut ihan poikkeuksellisen paljon kouluhommaa. Ihan yhtäkkiä opet alkoi teettää kaikkia palautettavia esitelmiä ja esseitä, ja kaikkien näyttöjen tekeminen jäi nyt tälle viimeiselle keväälle, et niistä riitti kyllä stressattavaa.. Ja joo, oon ollut myös laiska enkä nyt väitäkään, että oon tehnyt kouluhommia 24/7. Vaikka tykkään kirjoittaa blogia, ei se tule ensimmäisenä vapaa-ajan aktiviteeteissani, ja muutenkin kun on useamman tunnin ajan koittanut kirjoittaa jotain dokumenttia koulutyötä varten, ei sen jälkeen tee mieli heti tulla kirjoittamaan lisää blogiin, vaikka haluaisinkin. Motivaation puutteen, saamattomuuden ja vähäisten taitojen takia mun koulutyöt vieläpä edistyi todella hitaasti, ja viimeisinä päivinä istuin kahdestaan open kanssa luokassa tekemässä näyttötehtäviä, joita jäi kyllä kotiinkin mietittäväski. Onneksi näyttöihin sisältyi paljon kirjoitustehtäviä, sillä pystyn tuottamaan kelvollista tekstiä vaikken tehtävään täysillä panostaisikaan. Mun asenne näyttötehtäviä kohtaan on ollut niin pahasti miinuksilla että suorastaan järkytyin, kun opet oli valmiita antamaan kiitettäviä arvosanoja vain sen takia kun mun dokumentaatio oli kuulemma niin ammattitasolla vaikka muuten suoriuduin heikommin. Vain parin aihe-alueen näytöistä tuli ykkönen, mut muuten kaikki oli kolmosia, mistä oon todella hämilläni, koska oisin oikeesti osaamisen puolesta ansainnut varmaan kaikista näytöistä numeroksi ykkösen. Että jees, kirjoittamalla pääsee pitkälle!

Nyt tässä on sit meneillään työssäoppiminen joka kestää kesään asti ja sit olis tää koulu vihdoin ohi. Suurin osa meidän luokalta jäi vaan koululle, ja porukka jaettiin kahteen ryhmään edistämään erilaisia projekteja. Mulla on eräänlainen oma luokitusjärjestelmä, jonka kautta ajateltuna jaan mun luokkalaiset kahteen ryhmään: 1) ihmiset joista en pidä / joiden seura stressaa & 2) ihmiset joihin suhtaudun neutraalisti eikä heidän läsnäolollaan ole vaikutusta mukavuuteeni. Joo, tykkään siis luokastani todella. XD Vaikka tähän mun ryhmään kuuluu useampikin tyypin 1 luokkalaisiani oon ihme kyllä viihtynyt ja koen jopa jollain tapaa lähentyneeni tän porukan kanssa. En mä juuri keskusteluihin osallistu ja suurin osa ignooraa mua, mut yks tyyppi kyselee multa välillä asioita yms. niin ihan kiva. .-3 Päivät on pitkiä mutta työtahti sen verran rentoa ettei oo kovinkaan tuskaista istua neljään asti koululla. Ekan viikon ajan porukka teki suhteellisen aktiivisesti hommaa, mut nyt homma on vähän silleen että  kaikki tekee jotain ihan muuta kuin koulujuttuja.. Ei sillä että laiskailu ilman valvontaa mua häiritsisi. .-D  Saa nyt nähdä millainen tästä top-jaksosta tulee, mutta tähän asti ainakin on ollut mukavampaa kuin odotin.

Kevät on jo pitkällä ja kesää kohti mennään ihan hyvissä fiiliksissä. Vähän jännittää miten muutto järjestyy, koska mun kamoja täytyis melkeinpä tulla noutamaan auton kanssa, vaikka mä aikoinaan kaiken kannoin omin käsin paikan päälle. Homman voisi luulla järjestyvän kun mulla ja Fikulla on kummallakin ajokortti ja kaavailtiin et joku viikonloppu lähettäis yhdessä tänne päin ajelemaan, mut tilanne on nyt sellainen ettei kumpikaan ole ajanut sitten viime syksyn, että pitäisi vähän treenata ennen kuin uskaltaa lähteä kauemmas ajelemaan. Viime perjantaina isi pyysi mua yllätyksekseni auton rattiin kotimatkalla, ja kaipa se ihan hyvin meni kun saatiin auto tällä kertaa kotiin asti ilman että mä ehdin törmätä johonkin. Kytkin ja vaihteiden säätely tuli luonnostaan, mut mulla oli jostain syystä vaikeeta siirtää jalka jarrulta kaasulle (ei sentään onneksi toisin päin) ja yhdessä risteyksessä pysähdyin hetkeksi keskelle tietä kun en tajunnut siirtää jalkaa toiselle polkimelle. XD Jostain syystä en myöskään osannut hahmottaa oikeaa ja vasenta, ja hirvee pohdinta aina risteyksessä kumpi suunta milloinkin on kyseessä, että osasi laittaa vilkun oikein. Pitäis nyt vaan uskaltautua rohkeesti tonne liikenteen sekaan, en kai mä ihan kauheeta kaaosta voi auton ratissa aiheuttaa kun kerran inssistäkin oon päässyt hyväksytysti läpi.

Mulle on nyt varmaan jäänyt päälle joku erityistarkkaavaisuus tekstiä kohtaan noista koulutehtävien dokumentoinneista, koska täytyy koko ajan lukea useaan kertaan nää tekstipätkät läpi virheiden ja epäselvien lauserakenteiden varalta, apua. .-D Katotaan pystyiskö tässä taas ylläpitämään aktiivisempaa postausrytmiä edes parin viikon välein, koska outoa tälleen yhtäkkiä taas raportoida elämää tänne ni voi olla että koen sen paikoin turhaksi kun viikot on ihan samanlaisia, mut katellaan miten jotain kirjoitettavaa ilmaantuu! Oon nyt viikon ajan koittanut kuunnella Scissor Sistersiä ja biisit alkaa tuntua tarttuvammilta, tässä loppumusaksi yksi kappale johon oon tykästynyt:


Kysymys lukijoille:
Kumpi?
Vaihtoehto 1: Oikea
Vaihtoehto 2: Vasen

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Kolme hurraata pelastaville kirjoitustehtäville! Antakaamme dokumentaatioiden lauserakenteiden tehdä vaikutus puolestamme. Itselle tuli mieleen eräs kerta, kun lukiossa sain hyvän arvosanan äidinkielen esseestä, joka oli omasta mielestäni ihan hyyskän seinästä reväisty - mistä noita opettajia ymmärtää. Mutta vielä yksi hurraa kirjoittamiselle!
Itsellänikin on koulussa kaksi kategoriaa - ihmiset joiden seuraa välillä jaksan ja ihmiset joita en tunne XD Itse tunnen tällä hetkellä omalta vuosikurssiltani nimeltä - öh, yhden ihmisen? :3

Ja jei Scissor Sistersille! Omia suosikkejani ovat I Can't Decide, I Don't Feel Like Dancing ja Filthy/Gorgeous.
Hämäävää, kun noissa vastauslaatikoissa "oikea" on vasemmalla ja "vasen" oikealla ;3

Kasa kirjoitti...

Haha, hyvä että tässä on tätä kirjoittamista useamman vuoden harrastanut niin melko luonnostaan muodostuu tekstiä, vielä kun tietäisi mitä kirjoittaa.. .-D Ei noista opettajista kyllä tiedä, mut kivahan se on niin päin että tulee parempi numero mitä odotti. .-D Noissa meidän tehtävissä dokumentoinnilla oli ilmeisesti suurikin vaikutus, joku ei ollut saanut täysiä pisteitä vain siksi ettei sillä ollut kansilehteä, ja yks puolestaan oli suullisesti selittänyt asian hyvin opelle mutta ei saanut kirjallista antia yhtä hyväksi, jolloin numero laski vaikka tää osasi asian kuitenkin, jännää. Kyllä nyt tulee monta hurraata kirjoittamiselle. .--D

Me kategorioidaan ihanasti kanssaopiskelijoitamme. XD Mä oon aina pyrkinyt opettelemaan luokkalaiset nimeltä ja yläasteella pänttäsin kaikki nimet viikossa, mut nyt täällä amiksessa meni ensimmäisen vuoden kevääseen enkä vielä silloinkaan osannut yhdistää kunnolla kaikkia nimiä ja kasvoja toisiinsa. XD Opettajatkin osaan jopa nimeltä, yleensä kutsun niitä vaan aineen mukaan matikanopeksi, jne. .--D

I Don't Feel Like Dancing on ihana biisi, se oikeestaan houkutteli mua paremmin bändin tuotantoon perehtymään kun kyseinen biisi sattui yhdessä ostamassani laulupelissä olemaan. .-D Innostamanasi laitoin taustalle soimaan I Can't Deciden, ja jostain syystä valitsin tällaisen 10 tuntia kestävän version:
https://www.youtube.com/watch?v=MvAaxU0rKos
Oon tota nyt puolisen tuntia kuunnellut, en kyllä aatellut videota ihan loppuun asti kuunnella. XD

Niinpä näkyy olevan, en yhtään ajatellut vastauslaatikoiden paikkoja täällä blogin puolella. .----D