torstai 12. marraskuuta 2015

Mietin että...

...mitä tämänkertaiseen viikkoreportaasiin kertoisin, eikä mieleen tullut muuta kuin koulujuttuja, joten puhutaan sitten niistä. .-D Se sopiikin oikeestaan aika hyvin, kun viimeksi lupailin laittaa kuvia aloittamastani peliprojektista, joten aloitetaan vaikka siitä:


Eli siis, oon tekemässä joulupeliä, ja tällä hetkellä kaikista hahmoista on jonkinlaiset versiot valmiina. Ääriviivat on tehty illulla ja väritys photarilla, ja oon ihan tyytyväinen jälkeen huomioiden sen että käytössä oli vain hiiri. Oikeestaan koko tän viikon käytin pelihahmon luomiseen, sillä mulla ei ollut kunnollista mielikuvaa hahmon ulkonäöstä, ja hylkäsin sit monta piirrosta ennen kuin mieleinen lopputulos syntyi. Höhö, mulla oli melkein koko ajan tunnilla auki tumblr taustalla, niin tosta hahmosta saattaa olla havaittavissa pieniä yhtäläisyyksiä Dan Howelin kanssa, ehh. .-D


Pukista ja tontusta tein melko köyhät kahden kuvan animaatiot, mut on se nyt sentään kivempi kuin paikoillaan tököttävä ukkeli. .-D Saatan vielä piirtää ton pelihahmon uusiksi animaatiota varten, mut olkoot nyt alkuun tollainen. Ope sanoi ton projektin alussa, että pitää huolen siitä että kaikki ryhmät pitävät palavereja yms, ja mä aattelin et kerrankin opekin on kiinnostunut siitä mitä me tehdään. Mutta iloitsin liian aikaisin, sillä loppujen lopuksi ope laittaakin vaan viikoittain kysymyksiä joihin pitää vastata kirjallisesti, että siinähän vois vaan perjaatteessa väittää tehneensä kaikenlaista kun ei se ope tule katsomaan. Ei sillä et mä kaipaisin opea siihen viereen vahtaamaan, toivoin vaan että se olis vähän kiinnostuneempi siitä et kaikki tekee tunneilla hommia ja näin..

Sit mulla jatkuu nyt taas autokoulu, eli siis tämän syventävän vaiheen jälkeen saan sitten pitkäaikaisen ajokortin. Maanantaille mulle oli varattuna sekä ajotunti että teoriatunti, että siitä tuli normaalia pidempi päivä. Vaikka nyt oon suhteellisen onnistuneesti ajellut niin eikös siinä ala heti taas kauhea säätö kun se ope istuu vieressä.. Muutenkin jotenkin stressaa ajatus, et jos nyt kortin saaneena onnistuu autokoulun autoa vahingoittamaan niin on korvausvastuussa, ni enkös mä kerennyt ajaa jo katukiveykseen. .-D Peruuttamista pyysin että harjoiteltaisi lisää, kun en mä edelleenkään oikein osaa omin voimin mahduttaa autoa parkkiruutuun. Aikalailla nytkin se meni niin että ope neuvoi mihin suuntaan rattia pitää milloinkin kääntää, että niin...  Mä en tunne juurikaan tota opiskelupaikkakuntaa ni en siellä osaa itekseni minnekään ajaa, mut sit se ope pyysi että ajappas keskustasta asunnollesi, ja mä vaan oon siihen että ää, en mä osaa. .--D Ope vaan siihen totes että kyllä kotiin pitäisi osata ja kertoi miten oli nähnyt mun kerran kävelevän, kauheeta stalkkausta. .--D

Ajotunnin jälkeen oli sitten teoriatunti, jossa varattiin myöskin ryhmäajoa varten ajat. Se mun vakioajo-ope oli sanonut, et mun ei ole pakko varata sitä ryhmäajoa juuri sille, jos mun aikatauluihin käy joku muu paremmin, ni en tiiä, tulkitsin sen jotenkin niin ettei se ope halua enää istua mun kyydissä, koska nyt kortin saaneena ajan yhtä huonosti kuin aiemminkin ajotunneilla. .---D Varasin siis ajan toiselle opelle, sille samalle jonka kanssa mentiin sinne inssiinkin jonka läpäisin, et jos toi ope tuo mulle jotain onnea. .-D Mä oon jotenkin ymmärtänyt että oppilaiden pitäisi yhdessä suunnitella se ajoreitti, mut missäs välissä tän on tarkoitus tapahtua, kun ei siellä tunnilla mitään käyty läpi ja ajo ois ens maanantaina, että hmm.. Vähän jännittää mitä tuostakin tulee, sillä mä en osaa ajaa vieraissa paikoissa (ei sillä et kotipaikkakunnallakaan osaisin..) ollenkaan ilman opastusta, et kai se ope sit neuvoo sitä reittiä koska muuten mun ajosta ei tuu mitään. .-D

Mua jotenkin väsytti siellä teoriatunnilla, ja ruokailustakin oli aikaa jo useampi tunti.. Mulle iski vielä päänsärky, eikä tilannetta helpottanut yhtään että siihen mun viereen istui tupakalta haiskahtava henkilö. Päästiin lähtemään vasta joskus viiden jälkeen, jolloin ulkona oli jo tosi pimeää, varsinkin kun jostain syystä aina sillä puolella katua missä mä kävelin ei ollut katuvaloja (eikä tietenkään voi poiketa tavallisesta kävelyrutiinista sen vertaa että olisi mennyt kävelemään kadun toiselle puolelle.) ja mua pelotti koko ajan että kohta joku pyöräilijä tulee mun päälle tai jotain. .-D Mietin et miten jaksan kävellä asunnolle, mut sit kun se tunti oli ohi ja lähdin matkaan ni päänsärky kaikkosi ja askel oli niin kepeä että ihan ihmettelin. .-D Fikulle totesinkin, että nyt ymmärrän Sherlock Koiran hummeri-jaksossa ollutta tilannetta, jossa se poliisipäällikkö pystyi "lentämään" kun ei ollut saanut ruokaa koko päivänä. .-D


Mä saan joka kuukauden 8. päivä "Jee, Hurtsin keikka on X kuukauden päästä!" -kohtauksia, mikä on ehkä vähän turhan aikaista näin neljä kuukautta etukäteen, mutta juuh. .--D Oon kyllä innoissani, koska tykkään Hurtsin uusimmasta Surrender-levystä tosi paljon! Eilen illalla/yöllä olin kahden aikaan väsyneenä lähtemässä nukkumaan, mut kone halusi tehdä vielä päivityksiä, joten päätin valvoa siinä sen aikaa, ettei sit jää virtajohto turhaan roikkumaan koneeseen yön ajaksi (siis sehän ois ihan kamalaa x-D). Laitoin sit soimaan ton Hurtsin levyn siinä odotellessa, ja oli niin kiva kuunnella että kuuntelin levyn vielä loppuun asti vaikka kone ehti jo hoitaa hommansa. .-D Hei mun tekee nyt mieli listata ton levyn biisit parhausjärjestykseen (bonusbiisit ei ole mukana):


10. Nothing Will Be Bigger Than Us - Ihan ok biisi, siinä ei vaan oo mitään mikä mua erityisemmin viehättäisi.

9. Surrender - Ekaa kertaa Surrenderin kuullessani ajattelin ettei tässä oo mitään järkeä, mut nykyään saan tästä jopa kylmiä väreitä. .-D Vähän kökkö nimikkobiisi levylle kyllä.

8. Lights - Tää ei vaan jotenkin milloinkaan ole säväyttänyt, enkä liiemmin tykkää biisin musavideostakaan. Sanoma on kyllä kiva, ja mä aavistelen että tykästyn tähän vielä enemmän vaivihkaa, kun radiossa on alettu tätä soitella.

7. Slow - Slow on jotenkin niin samantapainen kuin Lights, että sekoitan nämä kappaleet välillä. .-D Muistan miten tän biisin audiovideo julkaistiin Hurtsin kanavalle ennen ekaa ajokoettani, ja tää toimi silloin mun voimabiisinä ja ahdistuksen lievittäjänä. .-3

6. Some Kind Of Heaven - Eka biisi joka julkaistiin levyltä, ja tää herätti suurta kiinnostusta heti. Ikävä kyllä radio on liikasoitattanut tätä kappaletta ja pieni kyllästysmys on iskenyt. ,-P

5. Wings - Wingsin taso laski vähän eilisen kappaleen musavideon julkaisun jäljiltä. .-D No ei mut on tää kyllä hyvä biisi ja tykkään taas sanomasta, hieman yksitoikkoinen vaan.

4. Kaleidoscope - Tässä mua viehättää varmaan eniten kappaleen nimi, kaleidoscope on hauska sana. .-D Tässä biisissä on sopiva rytmi, jonka tahdissa voi kävellä kivasti.

3. Why - Biisin kertosäe on huisin hyvä, pakko aina hoilata sitä kuunnellessa ääneen. .-D Mulla oli vielä muutama viikko sitten vaikeuksia päättää mikä listan sijojen 3-5 biiseistä ansaitsee kolmannen paikan, mut nyt tämän kappaleen sijoittaminen tähän oli ihan selvä asia.

2. Wish - Levyn ainoa kunnollinen herkistelybiisi, mut hoitaa kyllä hyvin tehtävänsä (oon itkenyt parikin kertaa tätä kuunnellessa). Tosi kaunis kappale ja sanomakin on ihana ja aah. <3

1. Rolling Stone - Tää on ollut lempparini elokuun alusta asti, kun levyn biiseistä oli julkaistu vasta kolme kappaletta. En jotenkin edes tiedä miksi, kunhan vaan on niin mahtava biisi!

No juuuu, eipä tässä varmaan muuta, muutenkin hyvä koittaa lopetella postausta ennen kuin Fiku tulee suihkusta. Jos Hurtsin kuuntelu ei kiinnosta niin tässä olisi vaihtoehdoksi JB:tä, mieluummin kyllä suosittelen Hurtsia kuin tätä mutta no jaa. .-D


Kysymys lukijoille:
Lentävä poliisi!
Vaihtoehto 1: <3
Vaihtoehto 2: 3<

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Jotenkin lohduttavaa, etten oo ainut, joka ei osaa asua vähäänkään vieraalla paikkakunnalla, ei välttämättä edes kotipaikkakunnalla... :D Mulla se tosin johtuu siitä, etten kato yhtään ympärilleni missä kuljen kävellen/pyörällä. Sit on vaikee lähtee autolla ajelee...
Mut kyl se siitä joskus lähtee sujuu :D Kärsivällisyyttä ja rutkasti itseluottamusta. Mä tein mun toisen vaiheen ajo-opettajan varmaan hulluks varmistamalla aina kääntyessä et tostako oikeelle. XD

Kasa kirjoitti...

Haha, mulla tuo puolestaan johtuu varmaankin siitä etten juurikaan jaksa käydä missään ja sit jos käynkin, kuljen aina samaa reittiä, ni ei siinä kovin monipuolisesti perehdy paikkakuntaan. .-D Voi eei, mä puolestaan vaan jatkan suoraan ja sit ope sanoo että laitahan jo vilkku ni sit oon silleen "kumpaan suuntaan!?" ni tulee sit tiukkoja käännöksiä. .-D