torstai 19. marraskuuta 2015

En osaa...

...kävellä teoriassa enkä käytännössä. Ensinnäkään ei voi olla normaalia, et mä onnistun kävelemään kengät puhki muutamassa kuukaudessa. Onhan se sinänsä ymmärrettävää kun mulla on vaan yhdet kengät ollut aktiivisesti käytössä, mut ihan yhtälailla Fiku kävelee päivittäin eikä sen kenkiin tule reikiä. Mulla myös käy usein niin, että kun pidempien taukojen jälkeen lähtee "kylmiltään" kävelemään tulee nilkat ja pohkeet kipeiksi. Tähän ei löydy muuta selitystä kuin se, että mä kävelen jotenkin väärin. .-D Mä en elämäni aikana oo paljoa kävellyt koska bussi/isi kyyditsi peruskoulu-lukio aikoina tyyliin suoraan koulun oven viereen, joten nyt vasta muuttamisen jälkeen oon joutunut alkamaan kävellä lähes päivittäin pidempiä matkoja ja tää on alkanut häiritä. Fikun mielestä mun pitäis alkaa harjotella ja katella miten muut ihmiset kävelee, mut onhan se vähän hölmöä. .--D

Kävelyn teoriakaan ei tunnu olevan mulla hallussa, sillä oon useaan kertaan saanut vastaantulevilta papoilta valituksia siitä että kävelen väärällä puolla tietä/jalkakäytävää. On tää kaupungin kävelykulttuuri kyllä selvästi erilainen verrattuna siihen mitä mulle on opetettu tuolla kotosalla maaseudun pölyisillä hiekkateillä kulkemisesta. Mä oon aina sellaisen opin mukaan mennyt, että kulkusuuntaan nähden kävellään tien vasenta laitaa ja polkupyörällä puolestaan ollaan tien oikealla puolella, mut täällä se on ilmeisesti ihan päinvastoin. Eilen kävellessäni sellaisessa T-risteyksessä tien yli joutui vastaantuleva auto pysähtymään ja odottamaan mun kulkua, ja siin sit rupesi vielä samaan syssyyn vastaan tullut pappa huutamaan äkäisesti että mun kuuluisi olla tien toisella puolella ja en ees onneksi kuullut kaikkea mitä se ragesi kun kuuntelin ämppää. .-D Voisko joku nyt valaista mulle kaupungin kävelyetikettiä kun mä en sitä jotenkin ymmärrä. Vaarannan liikennettä jo tarpeeksi istuessani ratin takana, en haluaisi kävellessäkin pilata muiden elämää. .-D

Autokoulun harjoitteluvaihe tuli suoritettua loppuun maanantaisen ryhmäajon jälkeen. Mä jännitin sitä aivan turhaan, koska toi ryhmäajo vastasi ihan täysin mun entisen autokoulun normaaleja ajotunteja. Meidän ei edes itse tarvinnut huolehtia reitillä pysymisestä kun se ope neuvoi tarkkaan kaikki kaistat ja käännökset. Hyvä vaan, vaikka hyvähän se ois ollut harjotella vähän itsekin niiden opasteiden seuraamista. Parkkeeraamisen jälkeen mun toinen heikkous ajamisessa on varmaankin moottoritien kaistanvaihdot, ja nyt tuli sit pitkästä aikaa taas hurjasteltua moottoritiellä.. Kävi semmonen hölmö juttu kun olin kiihdytyskaistalla ja ope sanoi et nyt onkin pitkä kaista ni voin rauhassa siirtyä. Aattelin siihen et okei hyvä, ja sit parin sekunnin päästä se ope ohjaa auton oikealle kaistalle. Et olipa joo pitkä kaista ja rauhallinen siirtymäaika. x-D Sit melkein heti jäin sellasen hitaamman kulkuneuvon taakse, mut ope kielsi ohittamasta sitä koska meidän piti jäädä seuraavasta liittymästä pois. Mä kyllä luulen et sitä opea pelotti mun arvaamattovat ratinliikkeet ja se ei halunnu riskeerata mitään ja katsoa turvallisemmaksi sen että ajeltais hitaammin. .-D Sain onneksi varattua ton ajon vielä ennen lumien tulemista, siitä vasta hurjaa olisi tullutkin jos olisin lumisella moottoritiellä lähtenyt liukastelemaan.. Mun entinen ajo-ope kommentoi kerran mun liiallisia ratin liikkeitä "jos olisi ollut talvi niin me oltaisi nyt ojassa", että jooo, mä taidan vältellä moottoriteitä oman turvallisuuteni vuoksi.. En vielä tiiä miten meinaan sen syventävän vaiheen käydä loppuun, luultavasti tossa keväämmällä niin ei tarvi taas vaihtaa autokoulua kun ton kanssa homma pelaa ihan hyvin. .-)

Mä koin tällä viikolla jotain mun maailmaa mullistavaa, tapahtui yksi mun pienen elämän hienoimmista hetkistä. Nyt kaikki luulee et on oikeasti tapahtunut jotain ihmeellistä, mut nyt kun kerron mistä on kyse niin todennäköisesti järkytytte siitä mistä mä innostun tällä tavalla. .--D Katsoin nimittäin Danin ja Philin audiobookin esittely/trailerivideon, johon oli luotu ns. 3D-äänet ja tuntui oikeesti tosi aidosti siltä että oli samassa tilassa poikien kanssa. Ja ei, mä en niinkään ihastellut tätä taitavasti luotua äänisarjaa, vaan sain kiksejä siitä kun jompi kumpi tuli supattelemaan mun korvan juureen. XD Mä en yleensä ainakaan tietoisesti hanki tuotteita mainosten perusteella, mut nyt on pakko myöntää että tää upposi muhun niin täydellisesti että jos koko äänikirja olisi vastaavanlaista menoa niin mähän hankkisin sen. Onneksi ei ole ni ei tarvi, oon vakaasti muutenkin yrittänyt välttää youtubereiden oheistuotteiden ostamista. (Ainakaan täyshintaisina, ehkä sit myöhemmin kun hinnat tippuu. ,-D) Oon "kattonut" ton videon moneen kertaan, ja harkitsin jo sen lataamista ämpälle ni voisin kuunnella sitä koulumatkoilla tai junassa, mut joo ehkä ei kuitenkaan, vaikeuttaisi vaan entisestään mun kävelyä jos alkasin silmät kiinni liikuskella keskustassa. .---D


Koulun osalta tää viikko oli jotenkin tosi laiska. Mourutarinoiden kirjoittaminen inspasi, ja jotenkin päädyin rustailemaan tarinoita kesken tuntien, ehhh.. Tää varmaankin kostautuu mulle ensi viikolla, koska ope sanoi että pidetään viikon päästä taas koko luokalle esittely aikaansaannoksistamme. Ope sanoi toivovansa että meillä olisi jotain pelattavaa esiteltävää, mut mä en oo tehnyt muuta kuin hahmot siihen peliini, että joo, mulla onkin paljon näytettävää... Siis mikä tää juttu on, että yhtäkkiä meidän täytyy näin julkisesti esitellä projektejamme kaikille, kaipaan niitä aikoja kun kukaan (ei edes ope) käynyt viikkoin katsomassa mitä tein ja sai olla rauhassa. Jaksokin vaihtuu kohta, harmi sinänsä, mä tykkäsin tästä kun koulua oli vain ma-ke, miten jaksan taas sopeutua viiden koulupäivän viikkoihin.. Joo, tosi rankkaa. x-D

Yksi tämän viikon kohokohdista oli FlirttiStoorin uuden jakson julkaisu. Mä oon jauhanut siitä jaksosta niin FS:n foorumilla kuin tumblrissakin, mut ehkä mä keksin vielä jotain sanottavaa tännekin. .-D Näissä parissa uusimmassa jaksossa toi nainen on vihdoin alkanut tehdä jotain sen asian eteen että päästäis lähemmäksi ihastusta, ja nyt viimein, kun peliä on tehty jo 28 jakson verran, saatiin ensisuudelma, ei voi muuta sanoa että kylläpä siinä kesti. x-P Mä en kyllä kuvaa onnistunut tilanteesta saamaan, mut täytyy koittaa uusiks pelata myöhemmin.. Sit toi nainen oli jotenkin ärsyttävän avuton ja sönkkö koko ajan, mut toisaalta se sopi jotenkin mulle kun eläydyin peliin niin että kädet tärisi jännityksestä enkä meinannut pystyä klikkailemaan peliä eteenpäin, että semmoista.. Fikua huvittaa miten tosissani otan tän pelin. XD Nyt kun on saanut valita ton ihastuksensa niin pelin muut pojat tuntuu jääneen aika paljon taka-alalle, mut ei se toisaalta haittaakaan, Nathanielin seurassa mä mieluiten oonkin. x-3 Mua masentaa ajatus siitä että jatkoa joutuu taas odottamaan monta kuukautta, onneksi kohta on joulukuu ja silloin tulee varmaan taas jotain isompaa spessua + kauppa. .-3


Tänne yläkertaan tulee jostain savun hajua, onkohan pannussa joku vamma vai eikai isi vähän ylipaista meidän iltapala-ranskiksia..? .-D Luin jostain että savun haju ilman liekkejä ja  palovaroittimen varoitusta tarkoittaa sitä että demoni yrittää kutsua mua, että tässä nyt voi olla sekin kyseessä. .--D No onneks mä istun tässä niin mukavasti etten jaksa juosta alas kattomaan mitä on tekeillä.. Mä alan varmaankin taas lopella tältä viikolta, heihei. .-3 Koska tällä oli kuukausipäivä Måns-Månsterin keikasta laitan Månsia loppumusaksi. ,-3


Kysymys lukijoille:
Maantie vs moottoritie?
Vaihtoehto 1: Moottoritie
Vaihtoehto 2: Maantie

5 kommenttia:

Octomb kirjoitti...

Minäkin kulutan kengät nopeasti puhki! Nyt äiti osti mulle "kunnon" talvikengät, nahkaa ja kaikkea. Mun jalat on ollu kipeenä niiden takia, koska ne tukee mun jalkaa paremmin kuin kangastennarit ja nyt mun jalka oppii astumaan oikein. Äiti kanssa katsoi mulle jotain semmosia pohjallisia, jotka ohjaisivat mun jalkaa astumaan oikein, ettei siitä tule ongelmia mulle tulevaisuudessa.

Yleisesti ottaen aina kävellään oikealla puolella tietä, myöskin pyöräillään ellei katua ole jaettu kahtia kävely- ja pyörätieksi, jolloin ollaan oman osaston oikealla puolella.

Mua naurattaa tossa flirttistoorikuvassasi kirjoitusvirhe pelissä, kussien aikana .--D Ehkä se olisi kurssien .--D

Riina kirjoitti...

Jos pyörätie ja kalkakäytävä on rinnakkaien, niin silloin ne on yleensä kylteinkin merkitty, kummalla puolella kävelee ja kummalla pyöräilee.

Yhdistetyssä pyörätiessä ja jalkakäytävässä jalankulkija kulkee oikeassa tai vasemmassa reunassa, pyöräilijä ajaa oikeassa. Mut oon huomannu, et moni suosii just tota, et kävellään ja pyöräillään oikealla puolella.

Sit jos jalkakäytävää/pyörätietä ei ole, niin pyöräilijä ajaa niin reunassa oikealla puolella kuin voi turvallisesti ajaa. Kävelijä menee vasemmalla puolella, jotta vastaan tulijat huomaa.
Ja mun käittääkseni autoilijan pitääkin väistää jalankulkijoita...

Mut aika jännä, et saat noin nopeesti kengät puhki :D Mulla menee ehkä puolesta vuodesta vuoteen, et kengät joutuu heittää roskiin. Joskus voi toki mennä kauemmin, riippuu ihan kengistä. Kuluuko sulle useimpien kenkien kohdalla noin nopeasti, vai vaan tietyt?

Kasa kirjoitti...

Vera Ciesse: Munkin pitäis kai halppiskenkien sijaan hankkia jotkut kunnon kengät, mut mua pelottaa et kävelisin nekin täyteen reikiä heti. .-D Ja siis noi pohjalliset ois kans hyvä juttu jo ihan siltä kannalta et mulla jotenkin "murenee" ne kengät sisäpuoleltakin, jolloin pohjasta tulee tosi muhkurainen ja siit tulee sit rakkoja. .-P Toivottavasti sun jalat nyt sopeutuu ja oppii kävelemään oikein. .-D Jännä juttu et mulle on opetettu kävelemään ihan päinvastaisella tavalla, vai oonkohan vaan ymmärtänyt ite jotakin väärin. .---D Haha, en ees ite huomannut tota kirjoitusvirhettä, jaksaiskohan raportoida asiasta.. .-D

Riina: Noi rinnakkaiset jalkakäytävät ja pyörätiet on kyl joo aika selkeesti merkitty, eipä niitä tosin mun koulureitillä paljoa ole. Kerran vaan top-paikan takia piti alkaa kävellä uutta reittiä, ja sit kun keväämmällä lumet suli niin huomasin et olin kävellyt koko talven pyöräilijöille merkatulla alueella, mut eihän sitä maahan maalattua pyörän kuvaa voinut nähdä lumen läpi. x-D Huhhuh, mä alan olla ihan sekaisin. .--D Siis jos pysyttelen jalkakäytävän oikeassa reunassa niin pitäisi mennä oikein? Jännää, mä kuljin just silloin keskiviikkona jalkakäytämättömän (? .--D) tien vasemmalla puolella kun se pappa alkoi valittaa.. Ja joo, auto väistää aina jalankulkijoita. Tää pitäis mun mielestä painottaa ihmisille vaikka koulussa, koska monet ei tätä tiedä ja jää sit kukkumaan siihen tien reunalle vaikka auto hidastaa ja antaa tietä. Ite vasta autokoulussa opin asian ja sen jälkeen oon ihan autoilijoiden mukavuuden vuoksi (ettei niiden tarvi turhaan pysähtyä) kipitellyt reippaasti tien yli. Tän perusteella se pappa kyllä nipotti ihan aiheetta mulle, tai sit Kouvolassa on jotkut omat paikallisten luomat säännöt lol. .-D Joo, näissä viimeisimmissä kengissä oli kyl tosi ohut pohja et se ei kovin ihme ollutkaan, mut kun paksupohjaistenkin kenkien kanssa käy sama juttu.. En sit tiiä auttaisko joidenkin himokalliiden laatukenkien hankkiminen mitään. .-P

anna kirjoitti...

Voi ei, ei olis pitänyt lukea tota tietoa, et perätön savunhaju tarkottaa demonien kutsua :----D Nyt pelottaa!

Kasa kirjoitti...

Pelottelin Fikuakin asialla eilen. x-D