tiistai 2. kesäkuuta 2015

Huhhuh, kirjoitin...

...tätä osaa monessa erässä ja tuntui ettei se valmistuisi ikinä. .-D Mutta valmistui kuitenkin, eihän se muuten olisi nyt julki, ehhh. Musaa ei ole tällä kertaa tarjolla koska kuuntelen nyt radiota enkä tiedä mikä on nyt soivan kappaleen nimi (eikä sitä tietenkään pysty mitenkään selvittämään).

Aiemmat osat.
Osa 58: Miisa on perillä asioista


Teleskoopilla tähyilystä tuli aina vain mielenkiintoisempaa, kun Sonja oppi uusia asioita tieteestä. Tähtien tutkimisen lisäksi Sonja katseli myös planeettoja, ja pieni osa hänestä uskoi myös ufojen bongaamisen olevan mahdollista. Toisinaan Sonja löysi ihan uusia tähtiä ja planeettoja, joista hän sai aina vähän rahaa palkinnoksi.

Aww, Nikke on suloinen kun se on käpertynyt Sonjan kainaloon. ♥ Sonja ei tohtinut herättää miestä, joten hän jäi itsekin vielä makoilemaan sänkyyn ja pakoilemaan velvollisuuksiaan.

Vaikka Miisa alkoi olla jo kasvamispisteessä, halusi Nikke alkaa opettaa lapselle lastenlorua. Miisaa ei turha lallattelu pahemmin kiinnostanut, mutta isän mieliksi täytyi tehdä perässä. Sonja palasi kotiin rankan työpäivän jälkeen ja riensi suoraan sänkyyn nukkumaan.


Sonja oli niin väsynyt ettei jaksanut nousta edes seuraamaan Miisan kasvunhetkiä, joten Niken oli hoidettava kynttilöiden puhallus nopeasti ennen töihin lähtöä. Miisasta kasvoi varsinainen somistus, ja tykkään tosi paljon hänelle arpoutuneesta asusta (mikä ei tosin nyt näy...)

Miisalle rakennettiin ja sisustettiin oma pieni huone, jonne hankittiin myös kuntolaite, sillä tyttö oli ilmaissut kiinnostustaan kuntoilua kohtaan. Eihän Miisa pääse polkemaan sillä vielä pitkään aikaan, mutta odottakoot vekotin siinä siihen asti että Miisa vanhenee.

Sonja virkeni venähtäneiden päikkäreidensä ansiosta sen verran että jaksoi nousta tähystelemään yötaivaan tähtiä. Myös Miisa liittyi äitinsä seuraan tähtiä tiirailemaan, vaikka kaikkien tähtikuvioiden salat eivät ensikertalaiselle täysin auenneet. Sonjalla oli sen verran kiire urapisteiden hankinnassa ettei hän ehtinyt jäädä selittelemään tähtijuttuja tyttärelleen.

Odotellessaan pituuskasvuaan Miisa harrasti kuntoilua hyppynarua hyppien. Talossa oli vielä sen verran avaraa, että vanhemmat antoivat tytön loikkia myös sisätiloissa, kun lähistöllä ei ollut putoilevia esineitä tai Miisa ei tukkinut kulkureittejä.

Miisa tutustuu vanhempiensa urapalkintoihin, ja Nikke sen kun hymyilee vieressä. .-D Jep, onhan se ihan hyvä idea antaa tytön leikkiä sormenjälkipyssyllä ja valheenpaljastimella, lapsiystävällistä. .-D

Koulut alkoivat pian, ja Miisa sopeutui kouluunsa ihan hyvin. Läksyt tyttö joutui tekemään yleensä yksin ilman valvontaa, sillä vanhemmat olivat paljon töissä eivätkä ennättäneet paljoa valvoa tyttärensä koulutyöskentelyä. Heidän onnekseen Miisa oli tunnollinen tyttö ja suoriutui kotitehtävistään ilman apua.

Miisan ja Sonjan välit ovat viilenneet paljon sitten vauva-ajoista, jolloin Sonja oli erittäin paljon tekemisissä tyttärensä kanssa. Nykyään kaksikko pääsi vaihtamaan kuulumisia vain silloin, jos he sattuivat päätymään yhtä aikaa ruokapöydän ääreen.

Sonjan suuri tiedeharrastuneisuus vetää tontille kummaa porukkaa. Tämä miekkonen saapui kertomaan, että Sonjan harrastusaktiivisuus on sen verran hyvä että hänelle myönnettiin jäsenkortti salaiselle harrastustontille. Mitähän teleskooppistalkkausta nuo tiedetyypit ovat tehneet saadakseen tietoa toisten vapaa-ajan puuhista? .-D


Miisa oli suosittu koulussa, ja tyttö toikin usein kavereita kylään koulupäivän jälkeen. Puuhaa riitti niin tempuilla lesoilemiseen kuin pieneen juoruiluun ja salaisuuksien kertomiseen tyttöjen kesken. Miisan kaveripiiri oli hyvin laaja, sillä tyttö tuli toimeen melkein kaikkien kanssa.

Eräänä viikonloppuna kummallekin aikuiselle sattui vapaapäivä, ja kun Niken stadikaveri pyysi ystäväänsä retkelle, päätti Nikke ottaa koko perheensä mukaan yhteisötontille. Niken hengatessa ryhmänsä kanssa viettivät Sonja ja Miisa kahdenkeskistä aikaa - vihdoin muuallakin kuin vain ruokapöydässä. Miisanen unohti näköjään vaihtaa arkivaatteisiin, ehhe.

Miisa bongasi flippereiden luota ikäisiään poikia ja päätti mennä näiden juttusille. Vähän kummeksuen pojat tuijottivat aluksi pyjamassa hilluvaa Miisaa, mutta hyväksyivät tämän lopulta mukaan peliin. Aijai Miisa, etpä taida tietää että jutustelet juuri yhden Veijareiden sukuun liittyvän poitsun kanssa spoilspoil. ,-)


Kun Niken ryhmätapaaminen oli päättynyt, suuntasi Veijareiden perhe ravintolan puolelle syömään. Aluksi tunnelma oli sivistynyt maljan nostoineen, mutta ruokien saavuttua pöytään alkoivat Miisa ja Nikke pelleillä ja heitellä ruokaa toistensa päälle.

Ruuan jälkeen vanhemmat sanoivat poikkeavansa nopeasti "yhdessä paikassa" ja pyysivät Miisaa odottamaan pöydässä. Tyttöä alkoi kuitekin väsyttää pitkän päivän jälkeen, ja Miisa kiukutteli niin kovaan ääneen että tarjoilijan oli tultava rauhoittelemaan lasta, jotta asiakkaat eivät häiriintyisi.

Seuraavana aamuna Miisa julisti kovaan ääneen perheen yhteisellä aamiaisella tietävänsä, mitä äiti ja isä olivat tehneet käydessään siellä "yhdessä paikassa". Sonja jäi tuijottamaan suu auki tytärtään, miten niin nuoret lapset olivat jo perillä tämmöisistä asioista?

Kylään saapunut vieras opetti Nikelle hula-tanssia, ja matkakuume yltyi yltymistään Niken päästyä mukaan rytmiin!

Valitettavasti lomamatka taitaa lykkääntyä jälleen, sillä pahoinvointi alkoi taas vaivata Sonjaa, eikä ollut vaikea arvata mistä oli kyse. Sonja ei halunnut lähteä ulkomaille raskauden aikana, sillä huono vointi pilaisi lomatunnelman. Täytyy siis vielä odotella ennen kuin päästään lomalle..

Näiden veitikoiden kujeita nähdään taas viikon päästä. ,-D

Kysymys lukijoille:
Miisa?
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa luettavaa .-) Tykkään paljon blogistasi!

Kasa kirjoitti...

Kiva kuulla. .-)

Jade Essence kirjoitti...

Olen ehkä aikaisemminkin maininnut, mutta Sonjan ja Niken kamari on todellakin aika kauniin vihreä. Ainakin mie tykkään <3 Miisa on tosiaan söötti lapsenakin, tunnollinekin näköjään vielä. Ainakin joku jaksaa :D Kavereitakin tytöllä näyttää olevan, hyvä hyvä ;)
Yhteisötonttiseikkailut olivat hauskoja ja Miisa tosiaan vaikuttaa tietäväiseltä ikäisekseen :D Ah, mitä kaikkea koulussa oppiikaan. Hauska osa jälleen :)

Kasa kirjoitti...

Hämmensin ensin itseäni lukemalla että "Sonjan ja Niken naamari on kauniin vihreä" ja ihmettelin siinä sitten mitä sekin tarkoittaa. .-DD Olihan tuosta trooppisesta makuuhuoneesta äsken puhe aiemmassa osassa mutta eipä siinä mitään, kiva että miellyttää. .-3 Hehe, lapset on vähän pakko pitää tunnollisena simssissä ettei sossu tule hakemaan. .-D Miisa vaikuttaa kyllä varsinaiselta unelmalapselta tällä hetkellä, ja tietääkin jo paljon kaikenlaista lapsille-ei-niin-sopivaa asiaa. .-D