keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Varokaa, aion...

...tässä postauksessa julkaista itsestäni kuvan! No joo, en mä kai sentään niin kamalalta näytä että kukaan naamastani traumoja saa, vaikka olen kuullut itseäni kutsuttavan rumaksi, mut jokaisella saa olla oma mielipide. En mä niinkään jännitä mitä muut ajattelee ulkonäöstäni, vaan se tässä vähän ahdistaa, kun naaman julkaisu vie multa ns. anonyymiyden, ja irl-tutut kuten vanhat luokkalaiset saattaa tunnistaa mut, ja sitä en mielellään haluaisi. Aattelin nyt tästä huolimatta kuitenkin rohkaistua viimein näyttäytymään täällä, koska Fikun blogin kautta nettiin on vuotanut jo muutenkin kuvia musta, joten ei mun naama enää mikään salaisuus ole. Mut saatte ootella vielä hetken ennen mun näkemistä (ellette rullaa heti vähän alemmas) sillä kertoilen ensiksi vähän muusta. .-D

Juu eli tässä on ehtinyt olemaan pientä postaustaukoa, koska ensin oli helatorstai ja lähdin aikaisemmin kotiin, ja sit viime viikolla laiskottelin ja tein koulujuttuja, ni blogille ei jäänyt silloinkaan aikaa. Nyt oon sitten havahtunut siihen että oho, onkin enää tää viikko koulua ja sit alkaa kesäloma! Kesä tulee - mutta mä en ole valmis. Mulla ei oikeestaan olis juuri tällä hetkellä mitään kiirettä lomalle, koska viihdyn koulussa. Joo, kuulostaa oudolta mun suusta. .-D Kaikki meneillään olevat kurssit on kiinnostavia ja oon nyt näiden viimeisten kolmen viikon aikana ahkeroinut koulujuttujen parissa enemmän kuin koko lukuvuotena yhteensä. Oon iloinen siitä että saan kerrankin jotain aikaan koulussa, eikä puolet tunnista mene vain laiskottelussa. Edes se ei aiheuttanut yhtään paineita, kun ope alkoi kaivella vanhojen kurssien tekemättömiä juttuja esille, vaan nyt mä vaan hoidin ne pois tuosta vaan ihan kevyesti ja ihmettelin miksi jumitin niiden kanssa viime jaksossa. En tiedä onko sillä ollut jotain vaikutusta kouluviihtyvyyteeni, että olen alkanut kuunnella tunneilla musiikkia tehtävien teon ohessa. Vaikka kattelis jotain tutoriaalivideota voi siihen taustalle silti laittaa samaan aikaan soimaan vähän hiljemmalle musiikkia. Euroviisubiisit ja Marco Mengoni on olleet ahkerassa kuuntelussa. .-3


Euroviisut tosiaan oli lauantaina. Vähän harmitti, kun kovinkaan moni suosikkini ei päässyt finaaliin asti. Valko-Venäjän puuttuminen järkytti, Time oli niin sellainen kappale minkä olisi luullut pääsevän finaaliin. Ihastuin myös todella paljon San Marinon ja Makedonian live-esityksiin, mutta nääkään eivät finaaliin päässeet. Romaniaa sentään onnisti, ja UK pääsi onneksi suoraan finaaliin, oon varma ettei sitä ois semifinaalien kautta huolittu mukaan. .-D Aika huonosti nuo Big vitosen edustajat menestyivät, Italiaa lukuunottamatta ne olivat hostin kanssa listan nolommalla puolella. .-D Italia ei nyt ihmetytä, se poikakolmikko olisi saanut millä tahansa biisillä pisteitä pelkän ulkonäkönsä takia, mut jotenkin tuntuu että on meneillään joku kapinointi tuota Big 5 -järjestelmää vastaan, en kyllä itekään hirveämmin tykkää siitä että pelkkä raha ratkaisee suoran finaalipaikan saajat, se vanha järjestelmä oli kivempi, jolloin Big 5:n lisäksi myös parhaiten sijoittuneet pääsivät automaattisesti finaaliin. Oli ihan mukavaa katsella, vaikka olinkin vähän pitkästynyt kuunneltuani viisubiisejä liikaa etukäteen. .-D Sit kun osan esityksistä oli nähnyt jo semifinaalien kautta ei finaali tuottanut paljoakaan yllätyksiä. Olis kiva jos siihen finaaliesitykseen lisättäisiin edes jotain pieniä muutoksia. No, sentään biisit esitettiin eri järjestyksessä. .-D Voittajaan olen oikein tyytyväinen, vaikka Måns ei suurimpiin suosikkeihini kuulunutkaan, mutta siinä vaiheessa kun Ruotsi ja Venäjä kamppailivat ykkössijasta jännitin kyllä ihan täysillä Månsin puolesta ja nauroin aina kun Venäjä sai minipisteitä. Eikä mulla siis ole mitään Venäjää vastaan, se biisi vaan oli tylsä. Suomen kannalta viisut meni hyvin: surkea biisi ei päässyt finaaliin nolaamaan meitä, kommentaattorien juttuja oli suhteellisen miellyttävää kuunnella ja Krista suoriutui hienosti pisteiden antamisesta.


Nyt sitten lähestytään sitä jännää kohtaa, huii. Viime perjantaina menin Fikun seuraksi sen koululle, kun Fiku joutui jäämään jatkamaan keskeneräisiä koulutöitään sinne. Fiku työsti edelleen mun housuja, ja mä pääsin sovittamaan niitä vaikka ne ei vielä kokonaan kasassa olleetkaan. Mennessämme sovitushuoneeseen Fiku käänsi oven edessä olevan varauskyltin, mutta myöhemmin huomasimme että Fiku oli kääntänyt sen varatusta vapaaksi, koska edellinen oli unohtanut kääntää kyltin ympäri. .-D Ei sen takia mitään tapahtunut mutta mua huvittaa yhä asia. .--D Sit kun olin pukemassa omia housuja takaisin säntäsi Fiku paikalle ja käski tulla äkkiä, sillä radiosta soi juuri Clouds. En ehtinyt laittaa edes kenkiä jalkaan kun sännättiin radion vieressä olevan saumurin (vai mikä laite se olikaan) luokse puuhastelemaan, koska se sijaitsi radion vieressä. .-D Siinä Fikun työskennellessä mä keräsin nuppineuloja pöydän alta (ja kolhin päätä ja selkää pöytään) tai muuten vaan seurasin Fikua ympäri luokkaa. Tuolta perjantailta on nää seuraavat kuvatkin:


Mä olen tuo pinkkipaitainen jolla on liian hauskaa ja Fiku ilveilee toisena henkilönä kuvissa. .--D Lisää juttua housuista yms muusta voi lukea Fikun blogin tästä postauksesta. Noin, nyt on sitten naama näytetty, en tiiä tulenko jatkossa laittamaan kuvia itsestäni tänne, sillä mulla ei ole kameraa eikä Fikun kanssa juurikaan yhdessä kuvailla (Fikulla on siis kamera), mutta Fikun blogiin tulee vielä lisää kuvia musta noiden housujen kanssa, joten stalkatkaa sieltä. .-D

Oon nyt pari viikkoa katellut paljon videoita Grischistudios-kanavalta. Se on vähän outoa, koska videoita tekee pari saksalaista poikaa, ja videot ovat myöskin saksaksi, enkä mä ymmärrä kielestä mitään. .-D Sketsit, parodiat ja haasteet menee kun videon juonen tajuaa ilman että ymmärtää puhetta, mutta pelkkiä puhevidoita katsoessa tulee sellainen hmmmmm-olo. Kaikista hölmöin juttu tässä on se, että jäin videoihin koukkuun koska Fabianilla on niin ihanat hiukset. x-> En kyllä tykkää hirveästi poikien nykyisten videoiden tyylistä, ikävöin vanhempaa introa ja Fabianin hiusten väri hälvenee viikko viikolta. MUTTA jos oikein ymmärsin harkitsee Fabian ehkä värjäävänsä hiukset seuraavaksi pinkiksi, sitä odottelen erittäin innolla. .-D

Hei mutta, mulla on enää huomenna koulua ja sitten alkaa kesäloma! Oon valmistautunut kotiinlähtöä varten vähän siivoilemalla paikkoja. Vielä pitäis pakata, mut en mä paljoa ole ottamassa tavaraa mukaan, ni ei siinä oo kauhee homma. Huomenna suunnittelin koulun jälkeen palauttavani avaimet vuokranantajalle ja siitä pitäis pinkasta sit äkkiä junaan. Toivottavasti ehdin, sillä viime vuonna se henkilö jolle mun ne avaimet piti palauttaa oli just ruokatauolla, ja homma kesti odotettua kauemmin, enkä siksi uskalla ostaa vielä junalippua etukäteen jos en ehdikään siihen junaan mihin suunnittelin. Kesälomalle mulla ei oo mitään varsinaisia suunnitelmia, autokoulua pitäis jatkaa ja näin, mut muuten en juurikaan tiedä mitä on luvassa, mutta se selviää sitten aikanaan. .-D Lomalla postauksia ei pitäisi tulla, Veijareita lukuunottamatta, joten saatte vähän taukoa musta. .-D

Apua, mulla ois tähän loppuun parikin biisiehdokasta, joita kumpaakin on tällä viikolla tullut paljon kuunneltua enkä osaa valita kumman otan loppumusaksi. .-P Taidan laittaa Canin uuden musavideon:


Innostuin kun kuulin että Demiin tehdään musiikkivideo, sillä se on yksi suosikkibiisini Canilta. Tykkään siitä miten tässä on tavallaan palattu vähän taaksepäin Canin vanhaan tyyliin kaikkine adhd-liikaliikehdintöineen, pari edellistä musavideota on olleet rauhallisempia. Tuo Canin mustavalkoinen takki on myös aivan ihanaa. .-3 Hei mut hauskaa kesää, minä hiljenen nyt!

Kysymys lukijoille:
Mielipiteesi Euroviisujen voittajasta?
Vaihtoehto 1: Ihan oikeelle henkilölle meni!
Vaihtoehto 2: En tykänny..

2 kommenttia:

Octomb kirjoitti...

Sä olet kaunis. Fiku myös .-)

Kasa kirjoitti...

Aww kiitos. .--)