tiistai 9. kesäkuuta 2015

Täs ois...

...nyt osa. Lue. Mulla soi nyt Adam Lambert, musta tuntuu että tää sämä biisi on ennenkin ollut lukumusana..



Aiemmat osat.
Osa 59: Nopeasti kasvavia uusia perheenjäseniä


Kesän koittaessa Miisa innostui kalastamisesta, ja koska vanhemmat eivät ehtineet tyttöä jatkuvasti kuskata yhteisötonttien puistoihin, päätettiin kotitontille tehdä lampi (ja pieni hiekkaranta nostattamaan matkakuumetta!). Kalastaessa Miisa tutustui hyvin uusiin simeihin.

Miisaapa nyt lellitään, sillä kinuamisen jälkeen vanhemmat suostuivat hankkimaan hänelle myös koiranpennun. Mustalla kiharakarvaisella koiranpennulla oli valmisnimenä Jake, eikä sitä lähdetty siitä muokkaamaan mitenkään.


Jake kasvoi aivan hujauksessa täysiin mittoihinsa ja porukkaa vähän ihmetytti, oliko lemmikkien adoptiopalvelussa valehdeltu koiran ikä. Miisa yritti parhaansa mukaan kouluttaa koiraa, mutta Jake onnistui aina livahtamaan jonnekin salaa raapimaan huonekaluja, eikä tyttö pärjännyt kiusankappaleen kanssa.

Myös Miisaa kasvaa kovaa vauhtia, ja nyt ollaan jo teini-iän kynnyksellä. Vanhempien läsnäolon lisäksi tytön synttäreitä oli juhlimassa myös yksi Sonjan poliisikollegoista.


Miisahan se siinä. Tytön tyyli on edelleen hempeä vaaleanpunaisine kukkakoristeineen. Miisan tavoite taisi olla perhe, tai sitten se oli hänen lisätavoitteensa... Hitsi, en osaa varmuudella sanoa. Eikun hei, tavoite oli kai tieto, koska Miisan elämäntavoite on ainakin lääketiedeuran huippu. Joo, ja perhe on lisätavoite.

Vihdoinkin kuntoilusta kiinnostunut Miisa pääsi kokeilemaan kuntopyöräänsä, joka hänelle oli ostettu jo aikoja sitten. Jake uinui kopassaan Miisan maskottina. .-3


Alkoihan se Sonjan maha viimein pullottaa toista kertaa. Sonjan kaverit olivat innoissaan ystävänsä raskaudesta ja halusivat jutella ja taputella vauvamahaa.

Vaikka Miisa oli koiraa aikoinaan kovasti kinunnun, kadutti häntä nyt. Jake oli varsinainen kiusankappale joka sotki joko ympristöä tai itseään, ja jälkiä sai olla jatkuvasti siivoamassa. Miisa alkoi jo uupua koiraan, sillä lukuisista yrityksistä huolimatta hän ei saanut koiraa kuriin.

Sonja joutui jälleen ottamaan rennommin töiden kanssa, ja tällä kertaa hän jäi jopa aikaisemmin äitiyslomalle raskauden väsyttäessä naisen totaalisesti.

Miisa tympääntyi kouluun pahemman kerran, ja aiemmin tunnollisena koululaisena tunnettu tyttö saattoi jättää läksykirjansa vain lojumaan lattialle tekemättä tehtäviään. Koulussa hän selitti koiransa tuhonneen kirjat - ja oli se joskus tottakin.


Sonjan synnytyksen käynnistyessä perheelle tuli kokonaan yllätyksenä, että Sonja oli koko raskautensa aikana kantanut sisällään kahta vauvaa. Koska lupasin nimetä tämän sukupolven lapset tubettajiksi, saivat nämä vauvat nimensä puskapoikien kaksosten Harrin ja Petrin mukaan. Tajusin muuten vasta jälkeenpäin, että suvussahan on ollut jo aiemmin Harri-niminen sim, ja hän oli jopa perijänä. .--D

Miisa jatkoi kapinointia koulua vastaan. Tällä kertaa hän syytti läksyjen tekemättömyydestä uusia pikkuveljiään, jotka pitivät melua ja sotkivat ympäristöä tuttipulloilla. Sotku kuvotti Miisaa ja tyttö suostui siivoamaan ihan vapaaehtoisesti.

Sonja palasi pian taas balettitankonsa luokse kehittämään kuntoaan ja hankkiutumaan eroon raskauskiloistaan. Kaksoset nukkuivat onneksi suurimman osan ajasta, joten naiselle jäi hyvin opiskelulle.

Kahden vauvan hoidossa ei oikeastaan ollut sen suurempi urakka kuin Miisan kanssa aikoinaan. Hommat sujuivat helposti kun paikalla oli kaksi hoitajaa kerralla, ja Miisakin saatiin välillä auttamaan kaksosten hoidossa.

Aika rientää, ja kaksoset ovat jo kakkujen edessä kasvuvalmiina. Nikellä näyttää olevan kivaa, mutta Sonja vain seisoo ilmeettömänä paikoillaan. Kasvun jälkeen pojat näyttävät tältä:

Harri

Petri

Heh, kaikki ovat pukeutuneet harmaan sävyihin. .-D Kaksosille alettiin heti opettaa kävelyä ja puhumista. Nyt kun opetettavaa oli tuplamäärä, ei ollut varaa vitkastella. Ongelmitta ei kuitenkaan selvtty: Petri ei suostunut millään toistamaan sanoja isän perässä, ja Harri tykkäsi kontata kävelyn sijaan. Mitähän tästäkin tulee...?

Olipa kivaa aloittaa kesäloman ensimmäinen päivä kirjoittamalla Veijareita. .-) Taidanpa seuraavaksi siirtyä pelaamaan nykyisen sukupolven yliopistoa eteenpäin. ,-)

Kysymys lukijoille:
Jake
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Ehkäpä, vaikka en itse ainakaan suoralta kädeltä muista kuulleeni tätä Adamia Veijareissa aiemmin. Saatan kyllä muistaa väärinkin :3 Miisaahan nyt hemmotellaan, oma lampi ja koranpentu - ei sentään vielä ponia hankittu tyttöselle. Ehkä karma oli sitä mieltä, että tytöllä meni jo liian hyvin ja teki sen takia Jakesta pienen kiusankappalekoiran?
Ja varmaan ihan hyväkin, että Sonja ottaa hieman rennommin raskauden edetessä, tuleepahan uranaisellekin välillä lepoa. Vaikka itse kyllä usein potkin varsinkin ei-tarinaperheiden raskaana olevat simit töihin, mitä sitä äitiyslomapäiviä hukkaamaan kun lapsikaan ei vielä ole kokonaan paikalla. Julma mie :")
Hauskat nimet kaksosilla, ja hauskaa myös että taaperoiässä pojat vielä erottaakin toisistaan :D Sopivasti sekä erilaisia ja samanlaisia piirteitä, huomaa että ovat veljeksiä. Loppukuva oli tosiaan hienon temaattinen, harmaita sävyjä ja ruskeanvihreä tausta :3

Kasa kirjoitti...

Joo no saatan minäkin olla väärässä tuon Adamin suhteen. .-D Hehe, Miisa tuntuu tosiaan saavan tahtonsa läpi kun häntä varten hankitaan pihaan lampia ja kaikkea. .--D Niinpä, ties vaikka Jaken kenkkuilun takana olisi joku karma-juttu! Möh, mulla on yleensä raskaana olevat naiset sen verran huonossa kunnossa ettei niitä kehtaa töihin päästää, tai sit vaan yksinkertaisesti unohdan pistää simin köpöttelemään töihin oikeaan kellon aikaan. .-D Harri ja Petri ovat tosiaan sopivasti erilaiset piirteiltään ja heidät erottaa toisistaan helpommin. .-) Hee, kiva että tykkäsit vikan kuvan värimaailmasta! .-D Jade lukee niin vauhdilla että mun pitäisi taas alkaa kirjotella ahkerammin lisää Veijareita. .-D