keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Mulla ei...

...ole mitään tekemistä, joten aattelin tulla postaamaan. Nyt kun kirjoitin tuon rupesin miettimään miten paljon mulla oikeastaan olisi tekemistä koulujuttujen kanssa. Esimerkiksi:
  • Eri pelaajatyyppejä käsittelevän esseen viimeistely
  • Peliblogin edistäminen
  • Ryhmätyöhön liittyvien juttujen valmistelu
  • Oman pelihahmon suunnittelun jatkaminen
Mut en jotenkin jaksa vapaa-aikaa käyttää koulujuttuihin. En vaan ole tarpeeksi motivoitunut. Mulla oli viikko sitten haastattelu uuden ryhmänohjaajan kanssa, ja vähän sille vihjasin ettei oikein innosta koulu. Tuntuu etten ole kummassakaan tällä hetkellä keskeisesti esillä olevassa teemassa (mallinnus/koodaus) erityisen hyvä, vaan suoritukseni ovat vain tyydyttäviä. Ryhmänohjaaja sit sanoi että pelialaan liittyy paljon muutakin ja hän kysyi tykkäänkö kirjoittaa tarinoita (varmaan stalkannu miten blogger on mulla joka tunti auki .-D) ni tarinoiden luominen olisi ainakin mulle sellanen vahvuus. Se onkin sit eri asia saanko ideoitani kuuluviin ja innostuisiko kukaan niitä toteuttamaan.


Kun nyt kerran aloin koulusta puhua niin jatketaan samalla linjalla. Piirtopöytätunneilla ollaan nyt pari viimeisintä viikkoa harjoiteltu ihmisen piirtämistä. Meidän piti etsiä netistä joku toimintakuva ja sit piirtää nuo nivelkohdat läpi, ja sit siitä ite jatkaa raajojen ja vaatteiden piirtämistä. Tuo housujen varjostus näyttää lähinnä siltä että tuo heppu olis laskenut alleen. .-D Tääkin työ taitaa jäädä keskeneräiseksi, sillä pitää siirtyä muihin juttuihin ensi viikolla.. 

Kun siirryttiin illustraattorin käyttöä harjoittelemaan koin Déjà-vu -tuntemuksia, sillä mullehan tuo työskentelyväline tuli tutuksi jo työssäoppimisen aikoihin. .-D Ihmeen hyvin muistui pikanäppäimet ja muut jutut mieleen, mutten mitenkään erityisemmin loistanut tunnilla noita harjoituksia tehdessä. Mut ihan mukavaa on tuo illun kanssa puuhastelu ollut.

Sit tuo ryhmätyö... Meidän porukalla ei oikein tunnu tulevan hommasta mitään. Kaikki eivät tiedä mitä pitäisi tehdä ja vaikka tietäisi ei mikään tunnu etenevän. Ainakaan mun osalta. Koitin tänään vähän 3D-juttuja työstää, mut ei siitä oikein tullut mitään, kun on ollut niin pitkä tauko niistä hommista ja olin aika sekaisin. .-D Huomenna ois taas aamutunnit tuota, ja mietityttää meniskö kouluun ollenkaan, kun tuskin mun panosta nytkään tarvitaan kun ei sillä tähänkään mennessä ole ollut väliä. Mut muistan mun lupauksen lintsaamattomuudesta, ja muutenkin oisin täällä ihan turhaan jos en kouluun menisi (toisaalta eikö sekin ole turhaa jos menee kouluun vaan istumaan eikä tee mitään?).

Kouluasioista vielä sen verran että meillä on tänä vuonna työssäoppiminen jo kolmannessa jaksossa, eli kohta tokan jakson alkaessa pitäisi alkaa taas jotain työpaikkaa hankkimaan. Koulullekin saisi varmaan jäädä, mut ei jotenkin yhtään tekis mieli. Mulla on käynyt mielessä niinkin hullun kuuloinen ajatus, että koittaisin laittaa hakemusta Beemooville ja lähteä työssäoppimisjaksoksi Ranskaan! En mä tiedä uskallanko lähteä tai hyväksyttäiskö mua edes sinne, mut ajatuksena tuo olisi tosi mielenkiintoinen nyt kun tuon FlirttiStoori-pelin parissa oon paljon puuhastellut. Koululta kuulemma saisi hyvät tuet jos lähtee ulkomaille, ja vuokrakin menisi Kelan piikkiin poissaoloni ajalla, ettei rahan pitäisi olla ongelmana. Enemmän sit huolettaa miten pärjään yksin niin kaukana kotoa kun ei voisikaan lähteä viikonlopuksi kotiin, miten osaisin asioida englanniksi (ranskaa en siis osaa yhtään) ja ylipäätään pitäisi tehdä kaikkia hankintoja tota matkaa varten. Mulla ei esimerkiksi ole passia, ja joku uus läppäri pitäisi varmaan hommata että saisin jonkun koneen mukaan yms... Mut tämä on vasta suunnitelma jonka toteutumiseen en edes oikein usko. .-D Kysyminen ei kuitenkaan sitouta vielä mihinkään, mutta täytyy nyt katella miten tää lähtee tästä etenemään vai lähteekö mitenkään. .-D

Siinä oikeeastaan alkoikin olemaan kaikki kertomisen arvoinen. Mä alan seuraavaksi kokkaamaan jotain syötävää ja sit ruokaillessa olisi tarkoitus katella As Told By Gingeriä. Aloitin sarjan katsomisen uudestaan koska tuli ikävä Carlia. <3 lol .-D


Loppumusaksi olisi tällä kertaa tarjolla The Scriptin uusi biisi, johon oon ihastunut kun kappaleen radiosta kuulin. .-) Kuulostaapa tää muuten oudolta kuulokkeilla kuunneltuna kun nyt ekaa kertaa kaivoin biisin itse esiin YouTuben kautta... 


Kysymys lukijoille:
Ootko piirtäny piirtopöydällä?
Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

2 kommenttia:

Fiku kirjoitti...

Mä tuun kommentoimaan sulle, kun sä vastasit niin nopeesti Mourutarinaan. .-) Täytyy lukea näitä postauksia enemmän!

Joo, ei niitä koulujuttuja jaksa tehdä vapaa-ajalla. Minäkin vannoin, että piirrän yhden vaatekokoelman päivässä, mutta taisin piirtää vain silloin, kun kone sammui. .-D

Toi kuva on tosi hieno! Sä voisit alkaa piirtää jotain Iloliemen tyyppejä tolleen. .-D Jarnosta piirretty sivupohjakuva! Sopis sen taiteilijasukupolveen. .-D

Ah, mekin piirretään varmaan huomenna Illulla. Niissä poikkileikkauskuvissa ei vaan ole mitään ihmeellistä, vähän tylsiä kohteita. .-D

Hyh, ite oon luopunu toivosta täydellisestä ryhmätyöskentelystä. En tiiä, vaadinko minä niiltä liikaa vai olenko minä tiedostamattomilla valinnoillani huonontanut tuotosta, mutta ryhmätöistä ei tule koskaan mielestäni hyvää. .-/ Itseen voi luottaa, mutta muihin ei. Toivottavasti teidän tyhmä ryhmä saisi jotain aikaan!

Jos nyt ei saa aikaseksi mennä tonne Beemooville, niin ens vuonna sitten, tai sit teet taas jotain muuta. .-) Mut tollaiseen pelin tuotantoon tutustuminen ois varmaan siistiä. .-)

Carlilla on aika pottatukka. .-D

Scriptiä en uskaltanut kuunnella epävakaan koneen takia, mutta kiitos tästä postauksesta. .-)

Kasa kirjoitti...

Jopas, vai sellainen vastapalvelus. .-D Eipä niin oikeen, välitunneilla ehkä just ja just jaksaa tehdä jotain kouluhommaa jos ei ole muutakaan tekemistä. .-D Kiitos, ja jännä idea, osaisinkohan mä piirtää Jarnon. .-D Vois huvikseen kokeilla. Tää postaus on jo niin vanha ettei meillä enää ole Illu-tunteja, pelkkää ryhmätyötä enää tää viikko. .-P Illulla on vähän vaikea kunnolla mitään piirtää, kun täytyy niitä muotoja käyttää. Ryhmätyöt on ärsyttäviä, eipä mullakan niistä ole pahemmin hyviä muistoja. .-D Mä en voi luottaa edes itseeni, saatan olla yksinkin saamaton. .--D Kaipa tuo meidän ryhmä saa jotain huomiseksi valmiiksi, kun on sen työn palautuspäivä. Hölmöä vaan kun koko kurssi tehtiin ihan muuta ja kun on jäljellä kolme tuntia vaihdetaankin aihetta.. Ja tää uus ryhmäprojekti ei oo edennyt mihinkään vaikka meillä on ollut jo kaksi tuntia tätä. .-P Johtuu siitä ettei toi ope käske hommiin samalla tarmolla kuin muut opet. Tai se sanoo vaan kerran, mut me tarvittais vielä senkin jälkeen lisäpatisteluja. Nii, ens vuonna voisi tietty mennä, jos TOP ei osuis silloin joulukuulle. Ärsyttää kun se toimisto ei voi olla Suomessa. .-D Onhan se aika potta. .---D Harmi ettet voinut kuunnella, tosin jos et biisitä pidä niin et menettänyt mitään. .-D Kivaa kun luit ja kommentoit. <23