keskiviikko 10. syyskuuta 2014

En ole...

...pitkään aikaan kertonut kunnolla viikonlopputekemisistäni. Onhan niistä ollut mainintoja, mutta pääosin olen kertoillut kaikkea koulumoskaa ja muuta tylsää. Viime viikonloppu poikkesi hieman (mutta vain hieman) tavallisesta, joten ajattelin omistaa tämän postauksen kokonaan viikonlopulle ja kertoa siitä. .-D


Viikonloppuhan alkaa jo perjantaina koulun loppumisen jälkeen, joten aloitetaan siitä. Rentoon ja hyvään fiilikseen pääsin heti kuunnellessani Brinskun I'm Alive - kappaletta kävellessäni juna-asemaa kohti. Menin ostamaan lipun tällä kertaa poikkeuksellisesti lipunmyyjältä, sillä lippuautomaatilta tai netistä ei saanut ostettua matkaa haluamallani junayhteydellä. Hiukan hämmennystä aiheutti, kun lipunmyyntitiskit olivat tyhjillään, mutta kyllä sinne sitten ilmaannuttiin onneksi palvelemaan. En koskaan tahdo muistaa näyttää opiskelijakorttiani lipunoston yhteydessä, kun automaatilta ostaessa sitä ei tarvita. Onneksi myyjä aina kysyy asiaa. .-D Täytyisikin käydä koulun kansliasta pyytämässä sellainen lappunen että saisin opiskelijakorttiin uuden voimassaolo tarran, kun edellinen menee vanhaksi syyskuun loputtua. Junamatka sujui ihan tavallisesti musiikkia kuunnellen, ja ehdin siinä näpytellä myös vanhalle kaverille tekstarin.

Fikulla oli tällä kertaa pidempi päivä perjantaina, joten kävelin Fikua vastaan sen koululle ja sit jatkettiin yhdessä junamatkaa. Mulle on tullut taas postissa alennuskuponkeja Heseen, joten käväistiin Hesessä ahmimassa kana-ateriat. Hyvää oli nams. .-) Isi sit ilmoitteli että tulisi hakemaan vasta kuuden aikaan, joten me päätettiin mennä aikamme kuluksi hiplailemaan (ranskisrasva käsillämme) Seppälään vaatteita. Mulle tarttui mukaan tummansiniset housut jotka maksoi normaalihintaisina 20€. Päällä tosi mukavan tuntuiset ja joustavat, ja sopivat vieläpä ihanasti uusiin valkoisiin tennareihini! Fiku puolestaan osti suunnilleen samalla summalla kaikkia aletuotteita. Aikaa oli vielä joten päätettiin katella isille synttärilahjaa jo valmiiksi kun oli kerrankin hyvä tilaisuus. Ostettiin isin taatelille uusi isompi ruukku ja sit sellainen tosi iso ulkotuli. Isillä oli aina ennen tapana antaa meille joululahjaksi ulkotulia, ja sitten me saatiin aina kunnia lainata niitä isille kun vieraita varten piti saada piha koreaksi. Eli isi osti ne tavallaan itselleen, mitäs 10-vuotias lapsi olisi ulkotulella edes tehnyt... Joten nyt isillä on sitten ihan oma ulkotuli tällä kertaa, ja vieläpä hieno! Jäätelöhimoissamme päädyttiin ostamaan vielä pari halpaa mehujäätä, joita sitten nuoleskeltiin isiä odottaessa.



Kotiin päästyämme ryntäsin heti avaamaan telkkarin Salkkareiden katselua varten. En seuraa sarjaa enää aktiivisesti, mutta pysyyhän sitä jotenkin mukana katsomalla yhden jakson viikossa. .-D Salkkareiden jälkeen näytettiin myös Salkkarielokuva Nightmare - painajainen merellä, ja kun kyseistä elokuvaa ei vielä oltu satuttu näkemään niin päätettiin katsoa se siihen perään. Oli kyllä tosi tylsä ja huono elokuva suoraan sanottuna. .-P Juonipaljastuksien sekaista dissaamista luvassa, joten jos koet ettet halua lukea, skippaa seuraava tekstipätkä. Teen pienenen listan elokuvassa minua ärsyttäneistä asioista:
  • Miroa ja Oonaa oli kiva nähdä, mutta häiritsi hirveästi varsinkin Oonan totaalinen tyylimuutos. Olisivat edes pukeneet sen samalla tavalla vaikka rastoja ei enää ollut. En nyt tarkoita etteikö ihminen saisi muuttaa tyyliään, mutta kyse on nyt kuitenkin fiktiivisestä hahmosta, joka olisi ihan hyvin voitu esittää samankaltaisena kuin ennen sarjasta lähtöä. Kukaan ei edes (muistaakseni) kommentoinut Oonan nähtyään "Aa kappas, olet muuttanut tyyliä" -tyyppisesti, vaan kaikki olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.
  • Jossain kohtaa kävi ilmi, että Sergei oli saanut jostakin ilmaisristeilyn palkinnoksi, ja sitten henkilöt alkoivat pohtia, että se oli ansa ja sieppaukset suunniteltu juttu. MUTTA, entäs kun laivalle oli sattumalta saapunut Miro kollegoineen, ja nämäkin siepattiin. Se ei voinut kuulua etukäteen suunnitelmaan. Muutenkin jos Sergei sai ilmaisliput, miksi mukaan lähti pelkkiä Pepin kavereita? Erikoinen idea ylipäätään ottaa kavereita mukaan häämatkalle.
  • Juonellisesti todella typerä virhe oli tehty siinä kohtaa, kun porukka alkoi epäillä sieppausten takana olevan yksi Miron työntekijöistä. Noh, sitte seuraava katoaja olikin juuri se epäilyjen kohteena ollut henkilö. Tyhmää paljastaa heti, että väärässä oltiin, vaan tässä kohtaa olisi voitu laittaa syytön vastuuseen sieppaajan teoista, ja porukka olisi luullut kaiken olevan hyvin, ja sitten uusi sieppaus olisi tullut täytenä yllätyksenä. Toisaalta nykyinen käytäntö piti elokuvan henkilöt koko ajan pienen kauhun vallassa, joka oli sinänsä miellyttävää katsojalle.
  • Liikaa viittauksia sarjaan. Jos elokuvan katsoo joku joka ei ole muuten Salkkareita seurannut, menee siinä todennäköisesti sekaisin.
  • Salkkariklisee 1: Sukulaisensa menettänyt henkilö järjestää monimutkaisen ja massiivisen kostosuunnitelman, jossa myös sivulliset joutuvat kärsimään.
  • Salkkariklisee 2: Naiset ovat yksinään ihan avuttomia ja pulassa, mutta ah, onneksi uljas Jiri saapuu pelastamaan neidit hädän hetkellä. Niiiin kulunut käytäntö Salkkareissa. Miksei joskus voisi olla niin päin, että naiset pelastavat miehet?
  • Salkkariklisee 3: Kukaan "hyvis" ei kuole. Mirolla oli syvä haava vatsassa, eikö se olisi voinut kuolla? Se ei ollut edes enää mukana Salkkareissa, joten kuoleman ei olisi tarvinnut vaikuttaa mihinkään.
  • Salkkariklisee 4: Poliiseista ei ole apua. Moneen kertaan piti kutsua apua paikalle, mutta koko tilanne ehdittiin hoitaa ennen poliisin saapumista.
  • Henkilöiden väliset suhteet olivat hölmöjä. En käsitä miksi Peppi olisi kutsunut Oonan mukaan, sillä näiden välit jäivät aika viileiksi Oonan poistuttua sarjasta. 
  • Mikä se kohta oli, kun mereen pudonnut Sampo on yhtäkkiä repimässä Peppiä kaiteelta alas? .-D
Jospa en käytä enempää aikaani etsimällä epäkohtia elokuvasta josta en edes pitänyt. .-D



Lauantai ja sunnuntai kului sitten suurimmaksi osaksi simssiä pelaten. Tai varsinaiselle pelaamiselle ei oikeastaan jäänyt aikaa paljoakaan, sillä enimmäkseen rakennettiin ja sisustettiin taloja. Ollaan luotu yhteen naapurustoon Kampus Greekin tyypit osakuntia pitämään. .-D Tyttökolmikolla ehdittiin jo pelata, mutta pojilla on talo vielä vähän vaiheessa. Sunnuntaina puolestaan rakennettiin uutta hulppeaa huvilaa Iloliemiä varten. Tarkoitus on änkeä taloon kaikki mahdolliset uusien lisäreiden hienoudet. .-D Lauantaina me tehtiin Fikun kanssa poikkeuksellisesti illallinen, ja mentiin sit laittamaan kattila liedelle. Hetken päästä isi kurkkii ulos pimeyteen ja arveli nähneensä siellä jotain valkoista, mitä epäilimme naapurin kissaksi. Lähdimme ulos tervehtimään kisua ja oli ihanaa kun se juoksi meitä vastaan. .-3 Siinä jonkun aikaa kisua siliteltyämme paikalle saapui myös toisen naapurin kissa, joka vähän vihoissaan sähisi toiselle, mut ei sit oikeen muuta tapahtunut. Arveltiin että meidän pitäisi mennä jatkamaan ruuanlaittoa, joten pikaiset heippasilitykset kissoille ja sitten mentiin. Tultiin vielä myöhemmin takaisin, mut ei enää löydetty kuin yksi kisuli. Ilo oli tietysti sitäkin silitellä. .-) Fiku kertoi että toinen niistä kissoista on nyt alkanut käymään melkein joka päivä meidän pihalla, ois kivaa jos se jäisi sille tavaksi! Nähnähhää, me omitaan naapureiden kissat. >.-)



Siinä se viikonloppu sitten oikeastaan olikin. Tai ainakin kaikki kertomisen arvoinen. .-D En tosin tiedä oliko puoletkaan jutuista kiinnostavia, mutta itsepähän päätän blogini sisällöstä. Mites teidän viikonloppu, tapahtuiko mitään erikoista/poikkeavaa? .-) Vai onko puolessa välissä kouluviikkoa hölmöä miettiä edellistä viikonloppua? Loppumusaksi saatte äsken radiossa soitetun Fall Out Boyn biisin, johon mä ennätin jo vähän tykästyä!



Kysymys lukijoille:
Ootko nähny ton Salkkarileffan?
Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En

4 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Tuosta opiskelijakortin vuositarrasta, niin mun mielestä se pitäisi tulla automaattisesti postissa, ja jos sitä ei kuulu, niin sit ottaa yhteyttä tai käydä kysyy kansliasta.

Pitäisi ehkä itsekin muistaa tehdä uusi postaus omaan blogiin, jos vain jaksaisi joku päivä :D

Kasa kirjoitti...

Aij, mä oon ymmärtäny että sen tarran uusimiseks tarvii aina uudelleen hakee koululta todiste siitä että on opiskelija. Mulla on siis VR:n opiskelijakortti. Joo, tämä bloggailu on välillä niin työlästä. .-D

Fiku kirjoitti...

Ah, voi tuota viikkoa! Enpä enää edes muistanut kaikkia tapahtumia. Kiva että olit kirjoittanut tänne. .--) Kana-ateriat ja kaikki! <23 Nami kun tuo jäätelökin maistui. .->

Haha, tosi pitkät valitukset Salkkari-leffasta, mutta jokainen sana on totta. .--D Sun pitäisi tehdä Salkkari-kliseistä oma youtube-video! .-D Sairaan huono leffa. Olisin uskonut, että jopa Salkkareiden tekijät pystyy parempaan. .-D

Nyt on noi Greekitkin jo saatu valmiiksi. .-) Ja Ilolienten talo! Kyllä siellä niiden kelpaa asua. .-) Kissat! <23 Ihana toi harmaaruskean kissan pose kuvassa. .->

Kasa kirjoitti...

Niin, ei noista vanhoista jutuista jää paljoakaan mieleen jälkeenpäin ni hyvä kun tulee välillä kirjoteltua jotain muistiin tänne. .-D Ah noita meidän herkutteluviikonloppuja!

Joo, yllättävän paljon siitä elokuvasta löytyi valittamista. .--D Melkeen ootan sen seuraavan osan näkemistä et pääsee haukkumaan lisää. .-D Vai oikein video... .-D

Hyvin ollaan saatu valmiiksi rakennusprojekteja ja päästään pelailemaan. .-) Onhan sillä kiva pose. .-D Näkispä taas kisuleita. <23