tiistai 20. elokuuta 2013

Hui, huomenna...

...olisi muutto sitten edessä! .-o Mä en ole vielä kunnolla sisäistänyt tuota ajatusta, että olen lähdössä pois kotoa pidemmäksi aikaa. Kumma kyllä ei ole yhtään edes jännittänyt. .-D Viime yön nukuin tosin vähän huonosti, mutta sen luulen johtuvan siitä, että menin aikaisemmin nukkumaan kuin tavallisesti. .-D Unirytmiä olis hyvä muuttaa.. Huomenna kuitenkin olisi lähtö edessä, ja sitä ennen on vielä hirmusti tekemistä. Mun pitää...

  • Pakata
  • Tehdä etätehtävät loppuun (ois kanttinu aiemmin alottaa niiden teko..)
  • Käydä vanhan koneen tärkeet tiedostot läpi ja säilöä ne ennen koneen tyhjentämistä
  • Maksaa elokuun vuokra
  • Eikö hommaa sit ton enempää ollutkaan. .-D



Laadin tarvittavista tavaroista pienen listankin, niin pysyn paremmin mukana siitä, mitä oikeestaan tarvitsen. Pakkaamista oon jo vähän aloitellut, ja yksi laukku koostuu lähinnä vaatteista. Onneksi mun ei ihan hirveästi tarvi kamaa nyt kerralla roudata sinne uudelle kämpälle, kun viikonloppuna isi tulee auton kanssa tuomaan loput tavarat + käydään ostamassa jotain huonekaluja. Aika askeettinen siitä mun huoneesta on tulossa. .-D Ainoiksi huonekaluiksi ollaan kaavailtu jotain työpöytää ja tuolia, mut esim. nukkumisen oon aatellu hoitaa vaan lattialla patjan päällä. .-D Mä en huomenna todellakaan oo junalla kuljettamassa mitään megapatjaa, vaan otan makuupussin ja retkipatjan, ja nukun niillä noi ekat yöt ja sit kunnon nukkumatarvikkeet tuodaan myöhemmin. Onpahan sit Fikun vierailuja varten toi makuupussi valmiina. .-D Mulla ja Fikulla on ollut kuin jonkun avioeron jälkeinen tavaroiden jakaminen, kun dvd:t ja värikynät jaoteltiin. .-D En mä kyllä kovin paljon ns. turhaa kamaa oo tonne viemässä, cd-levyt voi jäädä kotiin kun mulla on biisit ämpällä ym.

Raha-asioitakin on vielä järkättävä. Aattelin opetella laskujen maksua tolla verkkopankilla tänään, niin osaan sit maksaa vuokrat ite. Parempi täällä kotona nyt sit harjotella, jos ei maksu jostain syystä onnistukaan ja silleen. Kelata tuli muuten eilen kirje opintotuesta ja asumislisästä, ja tuosta kuvasta ympyröimäni summa on kuukausittain tulossa. .-D Tolla saa maksettua vuokrat suoraan ja varmaan asumisenkin saan säästellen hoidettua noiden tukien turvin, että rahaa voi jäädä jopa säästöön. .-D Huvittaa, kun kaikki aina puhuu, ettei opintotuella elä, mut mä uskoisin, että mun menot jää kuukausittain alle ton n. 400 euron. .-D

Etätehtäviäkin on vielä jonkun verran jäljellä. Yhdet materiaalit oli yhdellä nettisivulla, joka on nyt viikon laginut, mutta eilen onnistuin onkimaan tiedot sieltä esille, eli niitä pitäisi sitten tehdä.. Eilen hoidin myös välttelemäni elokuvatehtävän. Silloin ekana koulupäivänä ope vitsaili, että varmaan vastemmilisin tehtävä kaikkien mielestä elokuvan katsominen, mut mä en oikeesti tykänny siitä ja välttelin sen suorittamista kauan. .-P Tehtävänä oli katsoa yksi Star Wars -elokuva, eikä mua hirveesti kiinnosta tollanen avaruusteema ja tommoset scifi leffat. Netistä löysin ton elokuvan ilman tekstityksiä, mut kyllä siinä juonessa mukana pysyi, kun oli samaan aikaan wikipediassa kyseisen elokuvan juonisivu auki. .-D Viimeisen puolentunnin ajan en tosin jaksanut enää keskittyä ja pelailin samaan aikaan ja välillä vilkuilin elokuvan etenemistä. .-D Noh, tuo pääosassa ollut Luke oli sentään ihan söpö, että jotain katsomisen arvoista elokuvassa oli. ,-D

Jopas keräsinkin kuvakollaasin Lukesta, eh. .-D

Pakko vielä kertoa eilisestä, kun Fiku tuli sen kaverin kanssa kuvaamaan videota yhtä kuvistyötä varten tänne meille. .-D Fiku aikoo tehdä mainoksen Tinttipelistä. Mäkin jouduin näyttelemään, sain niinkin jännän roolin, että olen pahis jota lyödään päähän. .-D Oltiin kuvaamassa meidän navetassa, kun siellä oli aika hyvinkin rekvisiittaa ja muuten ympäristö oli samankaltainen kuin pelissä. .-D Mokilta ja naurulta ei vältytty. Paras varmaan oli, kun ilman harjoittelua alettiin kuvata kohtaa, jossa Fikun piti piiloutua tynnyriin, ja siinä kävikin niin, ettei Fiku mahtunutkaan tynnytin sisälle kokonaan. .-DD "En mä mahu tänne". Toinen hyvä kohta oli, kun Fikun piti asettaa Tinttipeli wiin sisään, ni sit se ei mennytkään, kun siellä oli toinen peli sisällä jo valmiiksi. x-D Mäkin jouduin kuvaamaan pariin otteeseen, ja onnistuin möhlimään jotenkin niin, että kuvasin kaiken muun paitsi juuri sitä, mitä olisi pitänyt. x-D Ja aina oma nauru piti ikuistaa siihen perään.. Mut oli kyllä ihan hupaisaa ja hauskaa puuhaa tuo videon kuvaaminen. .-D Saa sitten nähdä, tuleeko mainoksesta peli mieleen oikeasti. .-D


Mun pitäisi varmaan alkaa lopetella tätä bloggaamista, kun paljon muutakin hommaa olisi tehtävä tänään.. Postaan mahdollisesti huomenna uuteen kotiin asettautumisesta, jos saan nettiä toimimaan omin päin. .-P Nyt sit vaan toivon, että kaikki menee hyvin, ettei mua ryöstetä matkalla tai mitään. .-D Jännitän vähän myös kämppiksien tapaamista, toivottavasti eivät ole mitään bile-lissukaveruksia tai muuta ärsyttävää.. Loppubiisiksi laitan yhden kappaleen Backstreet Boysien uudelta levyltä, pitäisi toikin ostaa!

Kysymys lukijoille:
Tykkäätkö Star Wars -elokuvista?
Vaihtoehto 1: Joo
Vaihtoehto 2: En / en ole katsonut

4 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Oi, onnea muuttoon, hyvin sä varmasti tuut tolla tuella pärjää, kunhan mietit aina, mitä ostat ym.

Kasa kirjoitti...

Kiitos. .-) Enköhän mä niin pärjää, kun olen muutenkin kauhean pihi. .-D Tosin lankean usein heräteostoksiin.. Mut otan mukaan myös vähän ylimääräistä rahaa varoiksi. .-)

Jade Essence kirjoitti...

Jaksamista muuttamisen kanssa, älä unohda hammasharjaa kotiin! :D Kohtalaisen hyvinhän siulla kyllä näyttäisi olevan hommat järjestyksessä. Hieno tuo avioero-vertaus :D Itselläni varmaan sitten ensi vuonna se muuttaminen, jos nyt sinne pääsen - ja ai niin ne kirjotuksetkin olis vielä :D (Yksi asia kerralaan, Jade... Taas mun aivot edellä mua).

Sattuiko tuo nimenomainen olemaan Star Wars - The New Hope? Kuvat nimittäin näyttävät vähän siltä. Jos muuten tulee lisää karmivia elokuvatehtäviä niin voit laittaa miulle sähköpostia g-mail-osoitteeseeni - nimimerkki äidinkielen elokuvakurssi pitäisi suorittaa ja saattaisin saada muiden tehtävistä uusia ideoita ;D

Videon kuvaaminen kuulostaa kieltämättä hauskalta :D Tulee siitäkin vain mieleen, että kuviksenkin elokuvaprojekti on kesken, hups :D No jaa, ei se ope minua syö (ihan vielä).

Mutta miepäs häivyn tästä suihkuun ja sitten kuuntelemaan tuon loppubiisisi ;D

Kasa kirjoitti...

Muuttohommat sujuivat oikein mukavasti, ja maanantaina on edessä muutto kakkonen, kun nyt tulin viikonlopuksi kotiin (hakemaan lisää tavaroita), mutta postailen niistä enemmän sitten, kun saan netin toimimaan uudessa kodissa. .-P Haa, kiitos, minulla on ilmeisesti vielä muistissa jotain viime vuonna käydyltä lakitiedon kurssilta, jossa noita avioeroomaisuusjakoja käsiteltiin. .-D Haha, hyvähän se on suunnitella jatkoa vähän etukäteen (mä meinaan päätin viimeisenä hakupäivänä lisätä tuon koulutuspaikan yhteishaussa. .-D ) Mut kanttii niin nyt noihin kirjotuksiin ekana keskittyä. .-) Jeps, New Hope 4, olitpa tarkkana! Toinen opekin uhkaili, että katottaisi joku Star Wars -leffa, toivottavasti siinä olisi edes tekstitys.. Kuulostaa kiinnostavalta tuo elokuvakurssi, miksi meillä ei ollut tuollaisia!? Tuossahan oli alunperin ideana, että meidän piti selvittää, mitä tarkoittaa monomyytti (=eräs juonirakenne) ja sitten etsiä sen juonen vaiheet elokuvasta. Selitin nyt varmuudeksi tehtävän tähän, kun olen laiska sähköpostailemaan. .-D Mukavaa puuhaahan tuo videon kuvaaminen oli! Jopas teillä on kaikkia elokuvakursseja!