torstai 18. toukokuuta 2023

My Day: Euroviisumeininkejä ja eka näyttö

On pitänyt kirjoitella opiskelufiiliksistä, muttei vaan ole saanut aikaiseksi viimeistellä postausta (ja saatte vielä hetken odottaa, sillä meinasin yhdistää siihen samaan syssyyn meiningit koko kevään ajalta, eli palaillaan asian tiimoille kun loput näytöt on suoritettu). Nyt saatte kuitenkin pieniä maistiaisia, sillä päädyin taltioimaan viime viikolla My Dayn! Kuvailin taas klippejä useammalta päivältä, mutta yhdistin ne kuitenkin videolla ns. yhdeksi päiväksi. 


Jos video ei näy, klikkaa tästä!

Alettiin Fikun kanssa kumpikin parannella lattajalkojamme, ja tuota "varvasjumppaa" tulee tunnollisesti tehtyä! Fiku vähän johtaa kun sillä oli matala holvi vain toisessa jalassa ja mulla molemmissa, mutta on ollut hieno havaita miten pienikin harjoittelu on parantanut askellusta ja kävely ei tunnu enää niin "väärältä" (se tunne kun oot 30w ja oivallat ettet oikeastaan osaa kävellä lol). Oon myös huomannut tasapainon parantuneen joogatessa, ajatella miten paljon jalkapohjaan vaikuttavien lihaksien treenaamisella on lopulta vaikutusta.

Kouluviikko alkoi niinkin jännittävästi että meillä oli näyttökoe siirtymisen avustamisesta, eli tehtiin potilassiirtoja erilaisia liikkumisen apuvälineitä hyödyntäen. Vähän stressaavaa, sillä itse siirtotapahtuman lisäksi arviointiin vaikutti myös moni muu seikka, kuten potilaan toimintakyvyn arviointi, avustamisen tarve, turvallisuus, vuorovaikutus, biomekaniikka ja ergonomia - ihan liikaa muuttuvia tekijöitä jotka pitäisi ottaa yhtä aikaa huomioon. Mua lykästi siinä mielessä että sain tehtäväksi kyynärsauva-tehtävän, jolloin ei tarvinnut säätää monen eri apuvälineen kanssa ja potilas kuvattiin hyväkuntoiseksi nuoreksi, jolloin yksityiskohtaisen avustamisen tarve ei ollut kovin suuri. Jumitin kyllä aika hyvän tovin kyynärsauvojen pituuden säädön kanssa, mut mun pari oli siinä ihanana tunnelman keventäjänä ja totesi että "hyvä kun tulee huolella katsottua sauvat kuntoon". Sanallinen ohjeistaminen ei myöskään kuulu vahvuuksiini, mutta sain joten kuten asian perille. Miinusta tuli ergonomiasta (olin kyl jo etukäteen päättänyt että skippaan sen kokonaan, yks asia vähemmän huomioitavaa ja muutenki työskentelen aina selkä mutkalla xD) ja en tajua miten en hokannut että sanallisen ohjeistamisen tueksi olisin voinut myös näyttää mallia. Tukeuduin ehkä myös liikaa siihen että asiakas oli hyväkuntoinen nuori ja avustaminen jäi vähemmälle huomiolle kun pyysin potilasta vaan nousemaan sängystä jaloilleen ilman kunnon tukea ja muutenkin potilas kiiti edelläni enkä ollut siinä vieressä varmistamassa turvallisuutta. .-D No mutta eikös näiden näyttöjen idea olekin ennen kaikkea harjoitella ja ite ainakin huomasi selkeästi kehitettäviä seikkoja, jotka muistaa toivottavasti ottaa jatkossa paremmin huomioon. Arvosanaksi tuli (sääli)kolmonen, yllättävän hyvä siihen nähden miten paljon säädin. 

En kovin paljoa kehdannut kuvata koulussa, joten videon pohjalta nyt ei ihan taida saada ideasta kiinni heh, mutta siis tällä lähiviikolla meillä oli alaraajan tutkimista, eli käytännössä hiplattiin toistemme jalkoja kun tunnusteltiin ihon alla olevia luita ja lihaksia. .-D Anatomian tuntien lisäksi vanhemmat opiskelijat tuli luennoimaan meille tasapainomittauksesta ja päästiin myös testaamaan tasapainoamme. Sit joku jumppakepin kehittäjä tuli esittelemään tekelettään ja meidän piti laatia erilaisia liikkuvuutta, tasapainoa yms. edistäviä liikkeitä missä niitä keppejä käytettiin. Jouduin tunnustamaan parilleni etten ollut eläissäni tehnyt mitään keppijumppaa, mut hän sitten totesi että sittenhän multa tulee luovia ideoita. .-D Näitten lähipäivien jäljiltä jäi ihan hyvä fiilis, yleensä oon siellä tunneilla ihan pihalla, mut nyt osasin edes jotain ku treenattiin Fikun kanssa vähän etukäteen näitä jalkajuttuja. Keskiviikkona olisi ollut vielä vapaaehtoinen kertauspäivä kuun lopussa olevia näyttöjä varten, mut jätin osallistumatta vaikka ei lisäharjoituksesta olisi ollut haittaakaan (mut ei ehkä ihan kauheesti hyötyäkään lol). Koin kumminkin että Euroviisuviikon kunniaksi saan ottaa koulun kanssa vähän rennommin hehe, ylipäätään erittäin epäsopivaa pistää lähipäivät samalle viikolle Euroviisujen kanssa.

Koulun jälkeen kävelen usein rautatieasemalle jos päästään odotettua aikasemmin. Nyt oli niin paljon aikaa että poikkesin silmäilemässä wiipelejä, mitään ei tosin lähtenyt mukaan. Uudet laulupelit ei tietenkään olisi pahitteeksi laulukisojen varalta, mut toi U-Singin biisitarjonta on melko surkea + siinä on paljon tuplabiisejä. Ihastuin leluosaston pinkkiin kissaan, mut missään ei lukenut hintaa enkä uskaltanut poistua kaupasta kassan kautta vararikon pelossa lol. xD 

VR:än toimia ei turhan usein hehkuteta enkä tarkoituksella haluaisi valittaa, mut vaikka kuljen junalla vain muutamia kertoja kuukaudessa tuntuu, että jokaiselle reissuviikolle sattuu jokin junasählinki. Tämä viikko oli uusi ennätys, kun jostain syystä Helsinki-Lahti välin junat ohjattiin samanaikaisesti samalle raiteelle, ja siitä luonnollisesti muodostui odottelua. Sit iltapäivällä juna ehti vetää puolet matkasta kun pitikin yhtäkkiä ratavian vuoksi palata takaisin asemalle vaihtamaan raidetta, jolloin 20min junamatkasta tuli tunnin mittainen. Silloin aikoinaan kun junalla tuli matkustettua viikoittain ei junaliikenteessä ollut juuri koskaan moittimista, harmi ettei enää voi sanoa samaa.

Sitten päästäänkin aiheeseen Euroviisut! Nyt tätä kirjoittaessa tulokset on jo selvillä, mutta teeskennellään vielä tämän postauksen ajan ettemme tiedä niistä mitään ja palailen asiaan myöhemmin tulevassa postauksessa. Videomateriaalia löytyy vain tiistain semistä, mutta jotta maailma pysyisi tasapainossa laitoin loppuun nopeat ajatelmat myös kakkossemistä. ,-D 

Semifinaali 1 

  • Kroatia ei sisältynyt omalle toivelistalleni, mutta sitä laatiessa mietin myönnänkö kymmenennen jatkopaikan Kroatialle vai Ruotsille, eli voin antaa siunaukseni heidän finaalipaikalle. Biisi on aika karmeaa kuunneltavaa, mutta jollain häiriintyneellä tavalla se sopii yhteen tuon esityksen kanssa.
  • Moldova ja Sveitsi olivat kaksi lemppariani illan esityksistä! Kummastakin välittyi kappaleeseen sopiva tunnelma, Moldovassa enemmän visuaalisin seikoin ja Sveitsin Remo veti hienoa koreografiaa laulun ohessa ja laulun sanoma avautui kunnolla vasta nyt kun kappaletta keskittyi kuuntelemaan (ja tekstitykset auttoi. .-D)
  • Suomi on kolmatta kertaa putkeen finaalissa! Esityksessä hyödynnettiin paljolti UMK-kaavaa, mutta massiivisemmassa mittakaavassa ja mukana oli myös uutta, ihan kelpo upgrade. Meinasi unettaa Alankomaiden esitysvuorolla, mutta tämä kyllä taas herätti.
  • Tšekin jatkoonmeno tuli hieman yllätyksenä, sillä en ollut täysin vakuuttunut esityksestä. Tykkäsin enemmän musavideon konseptista kun kaikilla oli oma roolinsa, mutta nyt poppoo oli vain pukeutunut samalla tavalla. Esiintyjät olivat kyllä nyt paremmin harmoniassa, yleensä vain osa heistä on eläytynyt lavalla.
  • Israelin kohdalla mua lähinnä kiinnostaa pisteidenjulkistus ja se, onko tämä lopulta niin ylivoimainen kuin tunnutaan ennustavan, sillä minust tämä ei ole mitenkään ultimaattisen upea eikä haittaisi vaikka jäisi top kympin ulkopuolelle finaalissa.
  • Portugalin biisit heräävät kyllä aina henkiin viisulavalla! Biisi sijoittui listani häntäpäähän mutta tykkäsin esityksestä niin paljon että toivoinkin yllättäen tälle jatkopaikkaa, ja sieltähän se tuli.
  • Ruotsi - olipas yllättävää.
  • Loput paikat veivät Serbia ja Norja, ja kumpanenkin esitys vaikutti hieman vaisulta. Alessandraa taisi jännittää ja Luke veti ihan puoliteholla, toivottavasti lauantaina menee paremmin.

Azerbaidžanin, Latvian ja Irlannin kohtalo oli aika selvä, vaikka Irlanti oli kyllä panostanut ainakin ulkoasuun. Alankomaat ja Malta olivat kumminkin sen verran hyviä että olisivat voineet puolestani vaihtaa joidenkin kanssa paikkoja. 


Semifinaali 2

Kakkossemin tarjonta oli latteampi, mutta sentään sieltä valikoitui onneksi aika automaattisesti parhaimmat biisit jatkoon. Tähän iltaan osui ykkössemiä enemmän ennennäkemättömiä esityksiä mikä oli hyvä juttu. Armenia, Belgia ja jopa Puola vakuuttivat esityksillään. Blanka on kehittynyt huimasti ja oli hienoa miten hän kertoi kääntäneensä kaiken saamansa negatiivisen palautteen itselleen motivaattoriksi, panos näkyi! Viro, Kypros ja Albania olivat ihan hyviä mutta oisin voinut vaihtaa jonkun heistä Tanskaan. Näyttävimmät esitykset tarjosivat Australia ja Itävalta, pelkäsin että Teya & Salena vaan toistavat musiikkivideon tanssia koska se näyttäisi laimealta suurella lavalla, mut onneksi esityksen valttikortti oli graafinen ilme. Slovenia ja Liettuakin oli hyvä saada jatkoon biisien puolesta.

Nyt kun noita top kympin ulkopuolelle jääneitä maita kattoo oli niiden kohtalo aika ilmiselvä. Tanskan visuaalinen ilme oli ihan nätti, mutta esiintymisessä ilmeni pientä epävarmuutta. Romanialta oli kiintoisa ja samalla myös vähän tylsä veto aloittaa kappale astetta rauhallisemmin. Veikkaisin että jos Dilja olisi päättömän potkimisen sijasta vetänyt lavalla greenroomissa esittelemiään yhden käden seisonta akrobatia-asentoja Islanti olisi saattanut yltää jatkopaikalle. Kreikan esityskin oli kuin poppulinnassa oltaisi oltu. Melkeinpä ihan sama mitä Georgia ja San Marino yrittävät lähettää koska jatkoonmeno taitaa olla enemmän kiinni heidän maansa heikosta viisumaineesta. Varmasti jos Loreen/Ruotsi olisi esittänyt kumman vaan näistä oltaisi automaattisesti jatkossa huoh. 

---

Ugh, perheessä starttasi mahatauti ja nyt "omaa vuoroa odotellessa" oli kiirus hoitaa valmiiksi kaksi tällä viikolla palautettavaa koulutehtävää siltä varalta etten ole enää viikonloppuna toimintakykyinen. Työstin vielä samaan syssyyn tämän postauksenkin julkaisukuntoon, kyl nyt ollaan kerranki aikaansaavia. ,-)

Ei kommentteja: