keskiviikko 23. helmikuuta 2022

KS: Jokaisen Selviytyjien fanin täytyy nähdä tämä!

Koitan säästää Euroviisuasioista puhumisen viisukatsauspostaukseen, ja nyt mietin mitä ihmettä keksin sisällöksi tähän suosikkipostaukseen. xD Noh, yritetään nyt ainakin selviytyä näiden muiden aiheiden voimin.

Selviytyjät 🌴🐍

Löysin jokaisen Selviytyjät-sarjan fanin aarrearkun: Tämän ▶videon◀ kuvaukseen on listattu linkit yli neljänkymmenen kauden jaksojen katselua varten! Videot on tallennettu Driveen, eli niitä on turvallista katsoa ilman että jostain pomppisi jatkuvasti epäilyttäviä mainoksia silmille niin kuin usein käy jos netistä yrittää tonkia jotain katsottavaksi ilmaiseksi. Tää on aivan mahtavaa, sillä oon välillä toivonut voivani katsoa jotain aiempia kausia uusiksi, ja nyt se sit onnistuu! Mietin pitäiskö valikoida ensin katsottavaksi parhaat kaudet siltä varalta että nuo videot otetaan yllättäen alas tekijänoikeussyistä vai aloittaako ihan alusta ja katsoo sellaisia kausia mitä ei ole edes aiemmin nähnyt. 

Olin sen verran utelias näkemään mistä kaikki on aikoinaan saanut alkunsa, joten päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja aloin katsoa ykköskautta. Meno on kyllä varsin erilaista, ja juonittelujen sijasta peli keskittyy enemmän siihen selviytymispuoleen. Liittoutumia katsotaan pahalla ja niistä puhumista vältellään kuin kyseessä olisi tabu, ja eräs kilpailija kieltäytykin osallistumasta yhteisten äänestyssuunnitelmien laatimiseen ja hän itse äänesti muita kilpailijoita aakkosjärjestyksen mukaan. .-D Kilpailujen kanssa ollaan oltu luovia, esim. kerran mentiin etsimään piilotettuja esineitä keskellä yötä hylättyyn rakennukseen, ja usein esteradat mutkittelevat tiheässä viidakossa. Kilpailuihin pystyi myös välillä valmistautumaan jo leirissä, kun heimolaisille toimitettiin esim. väliteitä harjoittelua varten. Selviytymis/haaksirikkoutumis-teemaa hyödynnettiin myös kilpailuissa, kun heimojen piti rakentaa paarit ja kyyditä yksi jäsenensä viidakon halki, tai kun kilpailun aiheena oli tehdä omalle rannalle SOS-merkki joka näkyisi lentokoneesta käsin. Tykkäsin jostain syystä hirveästi kun heimoneuvoston sisäänkäynnillä oli kongi, jota kilpailijat saivat paukutella saapuessaan ja siis juttu mitä oon kaivannut on tunnari joka jakson alussa, siitä tulee oikeesti ihan kylmät väreet. xD 

Ajattelin tässä vanhojen kausien katselun ohessa listata lempparikilpailijani kultakin kaudelta, joten aloitellaan tästä ykköskauden castista (varokaa juonipaljastuksia!):


1. Richard Hatch

Richard oli voittonsa ansainnut, sillä hän ohjaili pelin kulkua oikeastaan heti alusta alkaen liittonsa voimin. Sosiaalinen peli oli hänen vahvuutensa hyvien puhelahjojen myötä, vaikkakin hän aiheutti usein myös pientä kärhämää suorasukaisilla kommenteillaan. Myös hänen homoseksuaalisuutensa ja nakuilu puhuttivat muita kilpailijoita. Leirissä hän yleni vaikuttavaan virkaan kalastustaitojensa ansiosta.



2. Greg Buis

Greg toimi leirinsä hauskuuttajana ja oli villissä luonnossa kuin kotonaan. Yhdistymisen jälkeen hänen kisamenestyksensä ja taktikointinsa kuitenkin huolestutti vastustajaheimon porukan ja Greg päätyi tuomariston ensimmäiseksi jäseneksi. Lisäksi ihmettelen miten hän voi näyttää ihan Nick Carterilta. .--D


3. Rudy Boesch

SEAL-veteraanille Selviytyjät oli kuulemma kevyt kokemus, ja iäkkyydestään huolimatta Rudy selvisi jopa finaalikolmikkoon asti. Rudy oli mahdottoman hauska suorasukaisine kommentteineen, mutta muut kilpailijat oppivat nopeasti suhtautumaan hänen puheisiinsa huumorilla, vaikka Rudy ehti saada käytöksensä myötä satunnaisia ääniä. Rudy ja Richard pitivät yhtä melkein alusta asti, vaikka Rudy hieman nolosteli miten hänen SEAL-kaverinsa mahtaisivat suhtautua hänen homoliittolaiseensa.


4. Susan Hawk

Myös Susanin matka kulki pitkälle Richardin liitossa ja hänellä oli ylipäätään hyvä pelivaihde silmässä. Susan putosi tasapeliäänestyksessä, kun hänen ystävänsä Kelly vaihtoi äänensä uusintakierroksella, ja tästä selkäänpuukotuksesta loukkaantuneena Susan piti tälle liioitellun vihapuheen viimeisessä heimoneuvostossa vertaamalla Kellyä rottaan, jonka tulisi päätyä käärmeen syömäksi.



5. Colleen Haskell

Colleenia kutsuttiin jälleennäkemisjaksossa "sweetheart"iksi, mikä kuvastaakin hyvin hänen suloista persoonaansa. Gregin ja Colleenin ympärillä pyöri epäilyjä romanssista, mutta kumpikin kiisti nämä huhupuheet. Yhdistymisen jälkeen Colleenin entiset heimotoverit putosivat yksitellen pelistä, ja lopulta Colleen oli viimeinen alkuperäisen heimonsa edustaja.


Musiikki 🎶🎆

Must tuntuu että tulen kuuntelemaan koko loppu vuoden pelkkää Euroviisuartistien musiikkia, koska Spotifyn suositukset on jo tässä vaiheessa 90% viisubiisejä. xD Joo tiedän että lupasin vältellä Euroviisuista puhumista, mut järkkään vielä nopsaan UMK-biisit parhausjärkkään tälleen ennen esityksien näkemistä, ja sit näkee miten mielipide on muuttunut lauantain jälkeen. .-D Ja tää järjestys perustuu tosiaan omaa musiikkimakuuni, eikä yritä olla mikään "tässä järjestyksessä näillä on Euroviisuissa parhaimmat menestymismahdollisuudet" (mullon rehellisesti tällä hetkellä sellainen fiilis ettei Suomi välttis selviä edes semifinaalista vaikka kappaletta ei ole edes vielä valittu).

  1. The Rasmus - Jezebel
  2. Younghearted - Sun numero
  3. Cyan Kicks - Hurricane
  4. BESS - Ram pam pam
  5. Tommi Läntinen - Elämä kantaa mua
  6. Isaac Sene - Kuuma jäbä
  7. Olivera - Thank God I’m an Atheist
Sit pitkästä aikaa vähän asiaa Tixistä!! TIX julkaisee tällä viikolla uuden albumin, ja harmittaa vähän etten pääse vielä tähän suosikkipostaukseen jakamaan fiiliksiä aiheesta kun levyn julkaisu tapahtuu vasta perjantaina, mut voinpahan jälkikäteen täydennellä kuukauden biisilistaa mikäli levyn biisit ovat mieluisia. Ennakkoon julkaistu Hvis Jeg Forlot Verden on ainakin ihan lupaava maistiainen! TIX oli myös esiintymässä MGP:n finaalilähetyksessä, ja ei voi muuta kuin ihmetellä miten hän onnistui jälleen kerran nostamaan Fallen Angelin esityksen tasoa. On ilo nähdä miten TIX antaa entistä enemmän lava-aikaa Andreakselle♥ TIX vihjaili myös wiwin haastattelussa pyrkivänsä mahdollisesti toistamiseen Euroviisuihin, ja oon asiasta jo nyt liian innoissani vaikka pitää odottaa vielä vähintään vuosi ja ehkä enemmänkin. x3

^Toi esityksen norjankielinen loppuosa on suora viittaus tähän
ja Andreas sanoo siinä pääpiirteittäin samat sanat katsojille, 
nopee translatekäännös englanniksi:

No, you're not a fallen angel
You are one everyone around you needs
You have to understand, we will never let you go
One day all your thousand tears will dry up
Out of the darkness again
💛💛💛

FS - Lysander-jaksot 🐰🐤

Alternate Lifen Lysanderin tarinaan on julkaistu jo puolet jaksoista, ja pelaaminen on ollut ihan mukavaa. Jaksoissa on päästy viettämään maatila-arkea Lysanderin farmilla ja jaksoista välittyy ihanan lämminhenkinen tunnelma - ainut vaan että mielenkiintoni Lysanderin deittailuun on aika olematon. Käsikirjoituksen laatu on hyvää ja tykkäsin varsinkin ensimmäisen jakson lukiokäänteiden nostalgisoinnista, ne ei olleet sellaista turhaa toistoa vaan antoivat ennemminkin uusia näkökulmia. Uppouduin myös kuuntelemaan Lysanderin lapsuudentarinoita, mut ylivoimainen suosikkihetkeni on tähän asti ollut kun hahmo pääsi ruokkimaan Lysanderin lemmikkiankkaa! <3 Kakkosjakso on toteutettu siinä mielessä erikoisesti, että tarjolla on kaksi eri kuvavaihtoehtoa eri tilanteista, eli yhteen jaksoon on periaatteessa sisällytetty kahdet eri treffit, mikä on erittäin ovela konsti saada pelaajia uusimaan jakso. Mulla meni tosin moti kun en saanut yhtäkään kuvaa vaikka olin seuraavinani luntteja ja nyt en ole jaksanut edistää peliä viikkoon...

Risto 🍊🌿

Risto on kaksikymmentä vuotta vanha appelsiinipuu, joka asusti pitkään mummolan kukkien seurassa, mut vuosi sitten isi toi Riston tänne mun uudeksi kämppikseksi. Koko vuotena en havainnut Riston kasvaneen yhtään, mut nyt yhtäkkiä se on kasvanut ihan silmissä ja teki muutamassa viikossa mahdottoman paksun uuden oksan. Tää on jostain syystä ilahduttanut mua ihan erityisesti, noi uudet lehdet on niin kiiltäviä ja kirkkaan vihreitä! Muutama yhteiskuva Riston kanssa:

 

Ei kommentteja: