lauantai 23. tammikuuta 2021

KS: Kirouksia viidakossa

Selviytyjät 🌴

Selviytyjien 36 kaudella peliin tulee mukaan Haamusaari, joka nostaa käyttämättäjääneet peli-elementit uudelleen esille ja on samalla varsinainen mokakooste aiempien kilpailijoiden säädöistä. Sääli etteivät nämä tunarit päässeet itse paikalle parantamaan mainettaan, mutta toisaalta kirouksien purkaminen vaikuttaa olevan kilpailussa oleville sarjan faneille hieno kunniatehtävä. Jatkuvasti jaloissa pyörivät talismaanit, perintö-edut ja muut kepit sekoittavat mukavasti soppaa, ja käänteitä on riittänyt myös tiheään tahtiin vaihtuvissa heimojaoissa. Heti ekassa jaksossa alkanut Chrisin ja Domenickin kukkotappelu vaikutti aluksi pieneltä draamalta joka ratkeaisi parissa jaksossa jomman kumman pudotessa heimoneuvostossa, mut kummasti tätä konfliktia vältettiin jopa heimojen yhdistymiseen saakka. Muuten kilpailijoiden välillä on vallinnut yleisellä tasolla ihanan kannustava ilmapiiri, ketään ei haukuta lyttyyn, kaikkia tsempataan ja porukka on tarvittaessa toistensa tukena. 

Parilla viime kaudella valittelin miten editoinni myötä näki jo varhaisessa vaiheessa ketkä kilpailijat tulevat menestymään, mut nyt en ole samalla tavalla pystynyt ennustamaan. Toki tietyt tyypit on enemmän esillä; Michael ja Domenick nyt ainakin, toivoa voi olla myös Wendelillä, Kellynillä, Libbyllä ja ehkä jopa Donathanilla, tosin hänelle ennustan enemmänkin sellaista "ylitin itseni vaikken voittanutkaan" -kohtaloa), mut monta merkittävänoloista kilpailijaa on myös tippunut (esim. Bradleylle, Jacobille ja Stephanielle olisin ennustanut pidempää peliä) joten paha sanoa, tietty syrjään jääneistä kilpailijoista voi päätellä ketkä ovat "vähemmän tärkeitä". 

Lemppareitani kauden kilpailijoista: Stephanie oli jotenkin mieleenpainuva kiharapehkoineen ja järkyttävine raitahousuineen (anteeksi) ja hänellä oli sopivasti pelisilmää, sääli että hänen matkansa tyssäsi lyhyeen. Michael teki vaikutuksen juoniessaan Jamesin vanhan symbolin kanssa väittäessään sitä tuplasymboliksi ja hän löysi Ozzyn kepin♥ .-DDD Ylipäätään Michaelin etenemistä altavastaajana on ollut hieno seurata + bonuksena hän on vieläpä aika komistus, joten kyl kelpaa katsella hehe. Mieleen on jäänyt myös Kellyn hienojen/inspiroivien näkemyksiensä vuoksi, Chrisin itserakkaus huvittaa ja Donathan on muuten vaan tosi lutunen.


Kuukauden biisilista 🎵

♫ Lovebugs - A Wonderful Thing
♫ Hurts - Beautiful Ones
♫ Lovebugs - Broken Smile
♫ Britney Spears - Circus
♫ Hurts - Darkest Hour 
♫ Sam Smith - Diamonds
♫ Train - Drive By
♫ Anna Eriksson - Ei Se Mennyt Niin
♫ George Michael - Flawless
♫ Miley Cyrus - Fly On The Wall
♫ We The Kings - Heaven So Close
♫ Disco - Ilkeitä Asioita
♫ Pave Maijanen - Lähtisitkö
♫ 3JS - Never Alone
♫ We The Kings - Secret Valentine
♫ Teleks - Siivet
♫ Hurts - Silver Lining
♫ Hurts - Somebody
♫ Hurts - Spotlights
♫ Hurts - Sunday

Kummasti näillä kuukauden biisilistoilla dominoi aina viimeisimmän levybattlen yhtyeet, tuntuu et Hurtsia soi ihan koko ajan, tai sit kiinnitän siihen vain nyt hetkellisesti enemmän huomiota. RIP Pave, enhän minä hänen tuotannostaan juuri mitään tiedä, mut tuo nostalginen Lähtisitkö-biisi oli mukava kuulla pitkästä aikaa alkuperäisversiona eikä aina sitä Sannin ulinaa hyh. Varsinkin viimeisen viikon aikana oon huomannut miten päivälle osuu oma "teemabiisi", joka kolahtaa just siihen hetkeen häiritsevän hyvin, tällaisia kappaleita oli ainakin Heaven So Close ja Broken Smile.

Eldarya 🎆

Tykkään ku Eldaryan jakso julkaistiin juuri sellaiseen ajankohtaan jolloin mulla olisi ollut kaikkea muutakin (melko) tärkeää tekemistä, ja sit tietty laitan pelaamisen etusijalle ja kaikki muu saa unohtua 1-3 päiväksi. .-D Parasta jaksossa oli Jamonin kanssa vietetty aika, siis se on vaan ihan liian lutunen ja mulla on oikeesti Jamon tällä hetkellä korkeinpana lommeissa. Hahmon uusi kumppanieläin on myös ihanan paljon läsnä! Neljäs deitti aka Lance kohdattiin myös ensikertaa, oisin kyllä harkinnut obsidiaanikaartiin liittymistä uudemman kerran jos olisin tiennyt hänen olevan nykyään sen ohjaksissa, onks tää joku Lancen ja Valkyonin "juttu" et aina kun jompi kumpi veljeksistä kuolee tulee toinen tilalle kaartin johtoon? Koska kukaan tähänastisista deiteistä ei ole mieleeni pelkäsin jo hetken et mitä jos ihastun vahingossa Lanceen, täytyy myöntää että hän on ulkonäöllisesti deittinelikon parhaimmistoa mut ihan periaatteellisista syistä haluan pysyä Lancesta mahdollisimman kaukana, joten älkää pakottako kaveeraamaan hänen kanssaan. Pakollisesta kaveeraamisesta puheen ollen, jakson loppupuolella Nevra tuppautui seuraani ilmeisesti korkeimman lom-lukeman vaikutuksesta ja oli erittäin häiritsevää kun hän kiersi kätensä hahmon olkapäälle, niinku ei, antakaa mun ikävöidä Ezarelia rauhassa. Potionfiaskonkin jäljiltä kundien lähentelyille sai pistää stopin niin halutessaan, joten miksei vastaavanlaista mahdollisuutta voisi olla nytkin? Liputan edelleen sen puolesta että poikaystävänsä menettäneille annettaisi mahdollisuus vetää sinkkureitti. Onneksi suurin osa jaksoista pyörii muiden asioiden kuin deittien ympärillä, oli kiva miten porukka kokoontui pieniin illanistujaisiin. On ollut mukava saada Karenn takaisin, eihän hän missään kohtaan tarinasta lähtenyt, mut ykköskauden lopulla hänet ikään kuin unohdettiin. Myös Adalric on edelleen ihana ja hänellä oli pari mieluisaa kommenttia hahmoon liittyen, mut jotenkin tuntui että hänet oli tarkoituksella kirjoitettu mielistelemään hahmoa jotta pelaajat alkaisi pitää Adalricista enemmän. .-P

Holmes NYC 🔍

Pitkästä aikaa saatiin ruutuun jatkoa Holmes NYCiin, tässä taisi ehtiä hurahtaa pari vuotta viidennen ja kuudennen tuottiksen näyttämisen välillä. Sairastuminen on tuonut kivasti syvyyttä Holmesin hahmolle hänen pohtiessaan työnsä merkityksellisyyttä. Välillä sairaus ilmenee humoristisemmassa valossa kun Holmes oli esim. vetänyt massiivisen kypärän päähänsä koska tietokoneen näytön kirkas valo aiheutti hänelle päänsärkyä. .-D Oireistaan huolimatta Holmes pysyy kuitenkin jatkuvasti valppaana ja lukee puheen vaikka huulilta tai aistii pelkästään keskustelukumppanin hengityksen perusteella mitä tämä ajattelee yms. Holmesin tukiryhmässä tapaama Michael herättää paljon kysymysmerkkejä, sillä katsojille paljastettiin jo ekassa jaksossa tämän hämäräpuuhista ja nyt mietityttääkin mihin tämä pyrkii kaveeratessaan Holmesin kanssa... Joanille iski puolestaan tarve ryhtyä äidiksi, ja koska Marcus just totesi pari jaksoa aiemmin haluavansa joskus lapsia oli eka ajatukseni et he voisivat yhdistää voimansa tämän projektin parissa, älä suotta ryhdy adoptoimaan Joan (ainut vaan että Marcus taisi jo seurustella omalla tahollaan, no pikku vikoja. xD) Enkä ehdota tätä siksi että oon parittanut Joania ja Marcusta ties kuinka monen kauden ajan hehe. .-D

Tomb Raider 🔫

Sain Fikulta joululahjaksi Tomb Raider -elokuvan (vuodelta 2018), jonka innoittama pelasin pitkästä aikaa läpi samannimisen pelin (vuodelta 2013), johon elokuva itse asiassa perustuu. Yhtäläisyyksiä leffan ja pelin välillä on lähinnä se että Lara miehistöineen haaksirikkoutuu Yamatai-saarelle, missä Lara joutuu kamppailemaan selviymisestään ja ratkaisemaan Himikon mysteerin. Loppuratkaisu on kuitenkin kummassakin erilainen, joten pelin pelaaminen ei pilaa katselukokemusta juonipaljastusten pelossa ja vice versa. Elokuva on peliin verratessa paljon kesympi, mikä johtunee eri ikärajoituksista. Jostain syystä mulla kesti sopeutua elokuvassa Alicia Vikanderiin Laran kasvoina ja oli hivenen erikoinen käänne kun Lara kohtasi isänsä, onhan hän peleissäkin (ainaki Underworldissa) ollut vanhempiensa jäljillä muttei koskaan löytänyt heitä oikeasti elossa. Elokuvan lopetus vihjaa mahdollisuuteen jatko-osasta mikä ois kieltämättä tämän leffan perusteella kiinnostava nähdä.

Elokuvan laskuvarjohyppy-kohtaus mukailee melko tarkasti pelissä ollut vastaavaa kohtaa.

Jooga 🙏

Boho Beautiful julkaisi YouTube-kanavallaan ihanan The 14 Day Yoga Journey -sarjan, joka on mitä mainion johdatus joogan saloihin, suosittelen! Videot ovat aloittelijaystävällisiä mutta välillä pääsee myös haastamaan itseään ja kokeilemaan rajojaan, itelle esim. oli kiva yllätys kun pääsin crow-poseen (olin siinä kyl vaan ehkä kolme sekuntia mut silti!!) Ihailen myös sitä miten Juliana kykenee selostamaan videoita niin hyvin livenä, sillä on ihan eri vaikutus kuin jos ääniraita on jälkikäteen lisätty. Ylipäätään joogaaminen on nyt tuntunut tosi hyvältä, mulla oli pidempikin ajanjakso jolloin jooga oli kankeahkoa eikä se auttanut nollaamaan mieltä ja poistamaan negatiivista energiaa, mut nyt oon taas ilmeisesti päässyt jonkinlaiseen balanssiin kehoni kanssa, jesh! .-)


Nyt on kuulkaas sellainen tilanne että mulla on mielessä useampikin ensi viikolle sopiva postausaihe, ja koska en osaa päättää minkä niistä valitsisin tein aiheesta miniäänestyskyselyn, johon pääset vastaamaan tästä!

My Day -tyyppiset postaukset ovat siis sellaisia missä raportoin random-kellonaikoina tekemisiäni pitkin päivää. Suomen euroviisukarsinnan UMK-ehdokkaat on kaikki julkaistu, joten nyt niistä olisi mahdollista tehdä ensireaktio postaus tai parhausjärjestykseen listaaminen yms. Ja tuo kolmas vaihtoehto olisi jatkoa viime viikolla alkaneelle "ESC 2000-2019" -sarjalle, missä siis listaan maittain euroviisubiisejä parhausjärjestykseen. Kyllä, kaks euroviisuaihetta ehdolla, oonko vähän etuajassa intoillessani jo nyt toukokuussa häämöttävistä Euroviisuista? x-)

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Olin myöhässä äänestyksen suhteen XD Mut anyway,ois kiva lukea jotain euroviisu-aiheisia.
Koen, ettei mun tarvitse ees katsoa mitään televisio-ohjelmia, kun sun postauksista saa aina hyvän kuvan, mitä on meneillään (ja sohvaperunoista :P)

Kasa kirjoitti...

Hehe, ei se mittään, tuo äänestysaikakin oli aika lyhyt. .-D Voin iloksesi ilmoittaa että valmistelen parhaillaan euroviisuaiheista postausta, joka olisi tarkoitus julkaista tässä viikonlopun aikana. ,-) Tiedä sitten kuinka monipuolisen kuvan ajankohtaisista sarjoista saat blogini perusteella kun seuraan parhaimmillani tyyliin kahta sarjaa kerralla. xD Mut nää KS-postaukset on siitä kivoja kun saa itekseen vähän analysoida/spekuloida just vaikka eri sarjojen tapahtumia ettei sit tule kuulumispostausten väliin yhtäkkiä jotain laajaa analyysia eri sarjojen juonenkäänteistä. .-D Kiva kun jätit kommenttia, kiitos! .-)