sunnuntai 23. lokakuuta 2016

KS: Kynsin

Tää kuukausi on mennyt jotenkin ihan sumussa ja musta tuntuu että unohdin tästä jotakin, tai sit oon vaan tehnyt samoja asioita päivästä toiseen ja sekoittanut ajantajun. .--D No juu, tässäpä taas suosikkejani tältä kuukaudelta.

Pelit

FlirttiStoori - FS:n uusin jakso nostatti taas mielenkiintoa peliin. Oon superonnellinen virtuaalipoikkiksesta ja odotan jaksoissa eniten kahdenkeskisiä hempeilykohtauksia. x'-) Halloween-tapahtumakin on tosi jees FS:n puolella.

Eldarya - Eldaryan sivustolla tulee vietettyä useampi tunti päivässä kumppanieläinten kanssa puuhastellessa. Äskettäin alkanut Halloween-tapahtuma tuo vähän vaihtelua normaaleihin tutkimusmatkoihin.

Mariokart - Tää on kestosuosikki mihin en jostain syystä ikinä kyllästy. .-D Oon viime aikoina pelaillut paljon Mariokarttia silloin kun Fiku tekee koneella soolojuttujaan tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Kylie Sing & Dance - Mummolan yläkerran lämpötila mukailee aikalailla ulkolämpötiloja: Kesäisin on tukahduttavan kuumaa ja talvella paleltaa. Mä päädyin kerran lämpimikseni tanssimaan muutaman biisin läpi ja yhtäkkiä tästä on tullut päivittäinen tapa. Pelaamisesta tulee aina vain kivempaa kun oppii tanssiliikkeitä vähitellen ulkoa!

TV-ohjelmat

Totally Spies - Kaikki seuraamani sarjat jatkavat taukoilua, mutta onneksi tube on täynnä Spiessia. .-D Katselussa on tällä erää kolmas kausi, ja nyt toisella läpikatselukerralla oon tykästynyt joihinkin jaksoihin enemmän, vaikka laatu tällä kaudella on vähän mitä on. Piirrosjälki on myös muuttunut ja varsinkin monet pahismiehet ovat isoine silmineen ja pöyheine hiuksineen kuin joistan animesarjoista karanneita.


Random

Ajelu - Autolla on taas tullut jonkin verran kaahailtua. Yöajot on jatkunut, mutta niiden lisäksi kuskailen Fikua välillä juna-asemalle, ja nykyään ollaan jopa päiväsaikaan lähdetty ihan itse ajamaan määränpäähämme sen sijaan että Fikun kaveri tai isi kuskaisi meitä. .-D

Kynsiminen - Mietin kerran onko sanan 'kyntää' imperfektimuoto 'kynnin' vai 'kynsin', ja nyt kun puhun asiasta sanon yleensä "Olin tänään kynsimässä". .--D Isi opetti mulle traktorin käyttöä sen verran että pääsin kyntämään peltoa, ja vaikka homma on yksinkertaisuudessaan vain sitä että ajetaan ympyrää pellolla niin mä oon kyllä viihtynyt kun samalla on voinut kuunnella musiikkia, ja ihan huomaamatta tulee istuttua useampikin tunti traktorin ohjaksissa.


Kirjat

Mirkkojen jälkeen lukeminen on vähän jäänyt, mutta yksi kirja tuli tässä kuussa lukaistua. Thomas Brezinan kirjoittama Sikamainen juttu kertoo Pennyn ja hänen ystäviensä sähellyksestä unohtamatta eläimiä. Nuoret murtautuvat sikalaan ja varastavat sian, mutta jäädessään kiinni alkaa ongelmia kasaantua. Tykkäsin jotenkin Thomasin elävästä kirjoitustyylistä, tai no, en tiedä pitäisikö kehut osoittaa suomentajalle mutta niin. .--D Kirjassa oli paikoin yllättävän raakaa kuvailua ottaen huomioon että kyse on lasten/nuorten kirjasta.





Musiikki

Lopuksi vielä muutama biisinen jotka ovat jääneet mieleen tältä kuukaudelta:

♫ Poets Of The Fall - Drama For Life
Kylie Minogue - In Your Eyes
Happoradio - Itä-Suomessa Tuulee
Backstreet Boys - Masquerade
Bakemono No Ko - My Demons
Kylie Minogue - Red Blooded Woman
Happoradio - Ruumiinavauspöytäkirja
Kylie Minogue - Timebomb

Kysymys lukijoille:
Totally Spies ?
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -

Ei kommentteja: