Katsokaas mitä...

...täältä tulee: melkein kahden vuoden jälkeen saan viimein laitettua jatkoa FS-fanficilleni. .-D Teksti on ollut valmiina ikuisuuden, mutta vasta nyt keräsin voimia muokata kuvat loppuun osaa varten, ja homma oli oikeestaan ihan kivaa. Olen huomannut että nämä ficin osat ovat kerännneet paljon katselukertoja blogille, joten jatkoa tarinaan on ilmeisesti odoteltu enemmän tai vähemmän innoissaan. Näitä olisi hauska tehdä useammin ja ideoita tulevia osia varten on ihan hirveästi, mutta aikaa ei ole kylliksi ja sitten kun on ei välttämättä inspaa kirjoittaa (tätäkin osaa on pitkälti kirjoitettu koulussa kesken tuntien, haha) joten pidempiin päivitysväleihin joudutte valitettavasti tottumaan mikäli odotettelette minulta luettavaa. Seuraava osa on tosin myös kirjoitettu valmiiksi, joten sen saan varmaankin julki ihan pian, mutten ihan putkeen viitsi kahta osaa laittaa kuitenkaan. No juu, sen kun menette lukemaan. ->

! Osa sisältää juoni- ja loppukuvapaljastuksia pelin jaksoista !

Lue omalla vastuulla.

Aiemmat osat.
OSA 3: KUMMITUS JA KILPAKOSIJA

Astelin lukion pääovesta sisään ja suustani pääsi haukotus. Koulurytmi oli alkanut käydä voimilleni ja olin ehtinyt jo parissa päivässä hankkia itselleni muutaman tunnin univelat. Pysähdyin peilin eteen kauhistelemaan tummia silmänalusiani, mutta niille ei nyt oikein voinut mitään. Varmistettuani hiusteni olevan siististi lähdin kulkemaan historianluokkaa kohti. Yhtäkkiä aloin kuulla käytävän päästä keskustelua. Arvelin erottavani ainakin Nathanielin äänen. Hiippailin kiinnostuneena lähemmäksi, mutta kun huomasin Nathanielin juttelevan vihamiehensä Castielin kanssa arvelin että olisi parempi, jos en menisi paikalle ollenkaan. Keskustelu oli sen verran kovaäänistä, että poikien puheet kantautuivat korviini vaikken ihan vieressä ollutkaan. Näin Nathanielin ojentavan Castielille jonkin paperin. Punapää silmäili lappusta nopeasti ja ryttäsi sen sitten käsissään.

"En varmasti allekirjoita tätä", Castiel tuhahti. Nathaniel pudisteli päätään toisen itsepäisyydelle.

"Sinuna allekirjoittaisin poissaoloselityksen. Jos et tee sitä, sinut erotetaan koulusta ennen pitkää", Nathaniel selitti. Hätkähdin kuulemastani. Oliko Castiel joutumassa erotusuhan alle? En pojasta erityisemmin pitänyt, mutta ei silti tuntuisi kivalta jos Castiel erotettaisiin.

"Tämä on ihan naurettavaa! Olet kerännyt tähän tahallasi kaikki pienetkin myöhästymiseni, mutta siskosi poissaoloja sensuroit aina", Castiel huomautti tarkkailtuaan paperia.

"Paperi on tullut rehtorilta, joten minulla ei ole mitään tekemistä sen sisällön kanssa. Itsepä olet hankkinut ongelmasi", Nathaniel sanoi. Hän tuntui suorastaan nauttivan toisen ahdingosta, ja olin erottavinani nopean hymynhäivähdyksen pojan kasvoilla hänen puheenvuoronsa aikana. Ele ei tainnut jäädä Castieliltakaan huomaamatta, sillä raivo kasvoi pojan sisällä ja lopulta Castiel ei pystynyt enää hillitsemään itseään, vaan tarttui Nathanielia kiinni paidan kauluksesta ja tyrkkäsi voimalla lokerikkoa päin.

Suljin silmäni säikähtäneenä ja hätkähdin jokaista kolahdusta, läpsähdystä ja kirosanaa, joita tappelun tuoksinnassa pääsi ilmoille. Mitä minun pitäisi tehdä? Lähistöllä ei näkynyt muita opiskelijoita tai opettajia joilta olisin voinut pyytää apua, eikä aikaa olisi lähteä käytävän toisessa päädyssä sijaitsevaan opettajainhuoneeseen. Vaikka fyysisen tappelun olikin aloittanut Castiel, mätki Nathaniel Castielia yhtälailla takaisin.

"Teet tämän tahallasi! Oikein toivot että minut erotetaan koulusta!" Castiel raivosi.

"Itse sinä teet tahallasi kiusaa. Uskallatko edelleen väittää että saapumisesi kulkukissojen alueelle koirasi kanssa oli muka sattumaa?" Nathaniel muistutti. Castiel tiukensi otettaan, jolloin Nathanielin paita ritsahti rikki. Seurasin tilannetta hermostuneena ja mietin mitä minun pitäsi tehdä. Kun en keksinyt muutakaan säntäsin lopulta itse peikalle.

"Lopettakaa!" huusin niin kovaa kuin minusta ääntä lähti ja astuin poikien väliin. Kundit irrottautuivat välittömästi toisistaan minun tultua paikalle. Asetuin Nathenielin eteen ja katsoin vihaisena Castielia.

"Onko väkivalta sinun mielestäsi oikea tapa hoitaa asiat? Allekirjoita poissaolosi niin kuin kaikki muutkin opiskelijat tekevät", sanoin topakasti. Castiel katsahti minua halveksuvasti mutta kumartui poimimaan paperin, joka oli äskeisessä muksinnassa tipahtanut lattialle. Hän suttasi nopeasti nimmarinsa oikeaan kohtaan ja työnsi paperin minulle.

"Siinä. Oletteko nyt tyytyväisiä? Nyt kun edelliset poissaoloni on selvitetty voinkin rauhassa lintsata loppupäivän", Castiel sanoi ja lähti kävelemään pois paikalta. Katsoin hetken aikaa Castielin loittonevaa selkää, mutta käännähdin sitten Nathanielin puoleen. Castiel oli saanut pahaa jälkeä aikaan: Nathanielin valkoinen kauluspaita oli revennyt ja muutama nappi repsotti puoliksi irti kankaasta.

"Wou, ovatko sinun ja Castielin kohtaamiset aina yhtä aggressiivisia?" tokaisin ojentaessani Castielin minulle tyrkkäämää poissaololappusta Nathanielille.

"Castielin kanssa on mahdotonta saada aikaa järkevää keskustelua", Nathaniel puuskahti. Ainahan riitaan kaksi tietysti tarvitaan, muta minun täytyi itsekin myöntää, että keskustelu Castielin kanssa tuntui tapahtuvan aina jotenkin poikkeavalla tavalla.

"Kiitos sinun, poissaolot saatiin viimein allekirjoitettua", Nathaniel sanoi selvästi helpottuneena. Ihmettelin itsekin rohkeuttani rynnätä keskellä tappelua huutamaan. Ehkä tein sen koska halusin suojella Nathanielia.

"Entä sinä, oletko kunnossa? Paitasi hajosi aika pahasti", huomautin.

"Ei hätää, minulla on varapaita oppilaskunnan huoneessa", Nathaniel selitti.

"Sinä sitten olet varautunut kaikkeen", naurahdin, ja pian poistuimme molemmat omiin suuntiin. Kävelin historianluokkaa kohti hymyssä suin Nathanielia miettien, kunnes tajusin luokan oven olevan jo kiinni ja tunnin alkaneen. Koputin pienen paniikin noustessa luokan ovea ja opettaja tuli päästämään minut sisään.

"Oletko sinä Kasa? Äskeisessä nimenhuudossa olit ainoa joka jäi puuttuvaksi", opettaja kertoi.

"Juu, olen Kasa", vastasin nopeasti silmäillessäni luokkaa. Suurin osa paikoista oli jo täytetty, joten asetuin varovaisesti takarivissä olevan pojan viereen. Nostin oppikirjat pöydälle ja käännyin vierustoverini puoleen kysyäkseni mitä määräyksiä opettaja oli antanut. Häkellyin kun tajusin tuijottavani Castielia.

"Mitä? Tajusin että vältän paremmin sen idiootin kohtaamisen jos en hanki uusia poissaoloja", Castiel murahti. Hymähdin hyväksyvästi ja helpottuneena siitä, ettei samasta asiasta olisi ihan heti uutta yhteenottoa luvassa.

Tunnin jälkeen päätin käydä tapaamassa Nathanielia oppilaskunnan huoneessa. Lähestyessäni ovea mietin, pitäisikö minun kertoa ettei Castiel lintsannutkaan niin kuin oli uhonnut, vai olisiko vain parempi olla mainitsematta mitään. Avasin tottuneesti oppilaskunnanhuoneen oven, mutta hämmennyin kohdatessani vieraan tytön katseen.

"Hei, voinko auttaa jotenkin?" tyttö kysyi. Hän laittoi sylissään olleen möntin pöydälle, ja tajusin että se oli Nathanielin paita. Samassa kaapin takaa ilmestyi Nathaniel ILMAN PAITAA.

"Melody, voisitko... Aah, he-hei Kasa", Nathaniel meni vaikeaksi huomattuaan minut. Poimin nimen Melody pojan puheista ja arvelin sen kuuluvan tuolle tytölle.

"Olet siis Kasa? Onko kaikki hyvin? Vaikutat pelästyneeltä", Melody kysäisi vähän huolissaan.

"Eh, kaikki on hyvin, en vain odottanut tällaista näkyä saapuessani tänne", selitin nopeasti. Nathaniel näytti punastuvan, ja poika yritti peitellä paljasta rintakehäänsä.

"Hihi, kieltämättä tämä on minullekin uusi tilanne. Harvemmin oppilaskunnan jäsenenä päätyy ompelupuuhiin", Melody selitti. Tyttö oli siis oppilaskunnan jäsen. Nyt kun tarkemmin mietin, taisi Nathaniel mainita aiemmin jotain siitä, että oppilaskuntaan kuului puheenjohtajan lisäksi myös muutama jäsen.

"Mutta Nathaniel sanoi minulle että hänellä olisi vaihtopaita mukana", tajusin puhuvani ääneen.

"Se olikin likainen, mutta onneksi Melody sattui olemaan paikalla. Itse en olisi osannut ommella paitaa", Nathaniel selitti ja loi merkitsevän katseen tyttöön. Oloni meni jotenkin vaivaantuneeksi kaksikon seurassa ja kerroin lähteväni seuraavan tunnin luokan luo.

"Mitä sinulla on ensi tunnilla?" Melody uteli.

"Äikkää alakerran luokkahuoneessa A", kerroin.

"Meillä on sama tunti! Jos odotat hetken voidaan mennä yhdessä", Melody ehdotti. En tohtinut kieltäytyä, joten jäin odottamaan Melodyn kanssa, kun Nathaniel pukeutui.

Katseeni hakeutui hallitsemattomasti Nathanielin vatsalihaksiin enkä voinut muuta kuin häveliäästi tuijottaa, miten pyykkilauta vatsa peittyi Nathanielin napittaessa paitaansa. Lopuksi hän asetteli vielä solmionsa paikoilleen peilin edessä.

Kaduin sitä että päätin lähteä yhtä matkaa Nathanielin ja Melodyn kanssa, sillä jäin heidän rupatellessaan hiljaiseksi kolmanneksi pyöräksi. Lisäksi olin äärettömän mustasukkainen katsellessani heidän kiusoitellessa toisiaan tuttavallisesti. Kumpikaan ei tuntunut huomioivan minua, mutta toisaalta syynä saattoi myös olla se, etten itse ottanut osaa keskusteluun. Päästyämme luokkaan kaksikko kävi istumaan vierekkäin eturiviin jättäen minut törkeästi yksin. Puuskahdin mielenosoituksellisen äänekkäästi istuessani heidän taakseen, mutta kumpikaan ei tuntunut huomaavan reaktiotani. Katselin miten Melody työnsi leikkimielisesti sormensa Nathanielin paitaan jääneestä pienestä reiästä sisään ja kaksikko nauroi asialle. Tarkkailuni keskeytti paikalle saapunut tyttö, joka kysyi oliko vieressäni oleva paikka vapaa.

"Ei siinä kukaan istu", vastasin ja katsoin miten pitkät ja vaaleat hiukset omaava tyttö istahti viereeni.

"Vau mitkä hiukset!" huokaisin itsekseni ja sormeilin omaa tukkaani, joka oli täynnä kaksihaaraisia ja todella elottoman näköinen. Ei olisi pitänyt päästää tuota tyttöä istumaan viereeni, sillä hänen kauneutensa sädehtiessä minä muutuin lähes näkymättömäksi. Kesken pohdintojeni vierustoverini tökkäsi minua kylkeen, ja käännyin häneen päin.

"Taidat olla uusi täällä koulussa? Olen Rosalia", tyttö esittäytyi. Kerroin itsekin nimeni ja yritin mielentilastani huolimatta hymyillä. Opettaja asteli luokan eteen, ja kehotti meitä ryhmäytymään. Hienoa, inhoan ryhmätöitä. Katselin ympärilleni ja mietin mihin porukkaan soluttautuisin. Rosalia teki kuitenkin valinnan puolestani kiskaistessaan minut mukaansa.
"Voit tulla minun ja kavereideni ryhmään", Rosalia lupasi, ja minun ilmeisesti oli suostuttava tähän järjestelyyn. Hyvä vaan kun ryhmittäytyminen sujui ilman sen suurempia ongelmia. Rosalia johdatti minut luokan perällä olevan kaksikon luo.

"Kim ja Lysander, tässä on Kasa. Hän tekee ryhmätyön meidän kanssamme", Rosalia esitteli minut muille. Poika, jolla oli samanväriset valkeanhopeat hiukset kuin Rosaliella, tervehti minua. Hän siirsi muutaman hiussuortuvan kasvoiltaan ja jäin tuijottamaan pojan silmiä, joista toinen oli sininen ja toinen keltainen. Jotenkin nuo silmät kahlitsivat minut katsomaan niitä takaisin, enkä voinut edes räpäyttää silmiäni. Tilanne meni kuitenkin pian ohi, kun Kim, toinen uusista tuttavuuksistani, teki huomion.
"Hei, sinähän olet se pikkuinen joka sai eilen pallosta päähän koripalloseurassa", Kim muisteli,
"Aah, sinäkin olit paikalla..." mutisin kiusaantuneena vetäessäni tuolin tumman tytön pulpetin viereen.
"Mistä te oikein puhutte?" Rosalia uteli kiinnostuneena.
"Ei yhtään mistään", sanoin nopeasti ja loin merkitsevän katseen Kimiin, jotta tämä tajuaisi pitää suunsa kiinni. Ei kaikkien tarvitsisi tietää mokailustani. Onneksi opettaja alkoi puhua, jolloin kaikkien piti hiljentyä kuuntelemaan.
"Päättäkää ryhmissänne jokin kirja jonka aiotte kaikki lukea, ja kurssin lopussa pidätte esityksen luokalle jossa analysoitte kirjaa. Voitte mennä miettimään koulun kirjastoon minkä kirjan luette", opettaja selitti tehtävänantoa. Lysander nosti kätensä pystyyn.
"Tarvitseeko sen olla juuri romaani, vai käykö esimerkiksi näytelmän tai runokirjan lukeminen?" poika kysyi saatuaan puheenvuoron.
"Jos sovitte asiasta ryhmänne kesken käy sekin", opettaja lupasi. Lähdimme ulos luokasta ja suuntasimme kulkumme koulun kirjastoa kohti. Minulle paikka oli entuudestaan tuttu, ja sydämeni sykähti lämpimästi muistaessani sen iltapäivän kun olimme viettäneet yhdessä Nathanielin kanssa muutaman tovin kirjojen keskellä. Hain Nathanielia katseellani muiden luokkalaisten joukosta selvittääkseni millaiseen ryhmään hän oli päätynyt.
"Kasa, minne olet menossa? Tule tänne", Rosalia komensi. Ai niin, ihan unohdin oman ryhmäni miettiessäni Nathanielia! Säntäsin posket punertaen ryhmäni luo, joka oli kokoontunut yhden kirjaston pöydän ympärille.
"Ei mitään runokirjaa! En tajua loppusoinnuista tai säkeistä yhtään mitään", Kim protestoi kovaan ääneen.
"Niin Lysander, kaikilla ei valitettavasti ole sama maku kuin sinulla. Otetaan sellainen kirja josta kaikki pitävät", Rosalia ehdotti. Lysander näytti tyyneltä siitä huolimatta että muut olivat juuri lytänneet hänen ideansa. Poika kääntyi katsomaan minua ja kysyi, millaisista kirjoista minä pidän.
"Ömh, minä tykkään fantasiakirjoista", vastasin ujosti. Vältin katsekontaktia Lysanderin kanssa, sillä pelkäsin unohtuvani taas tuijottamaan hänen erivärisiä silmiään liian pitkäksi aikaa.
"Tuohan kuulostaa hyvältä!" Rosalia hihkaisi muiden nyökkäillessä.
"Mieluummin fantasiaa kuin runoja tai romanttista hömppää", Kim totesi. Lähdimme etsimään valitsemaamme teemaan sopivaa kirjaa. Satuin huomaamaan Nathanielin ja Melodyn selaamassa jotakin kirjaa, ja päätin käydä tervetimässä heitä.
"Ketä muita teidän ryhmäänne kuuluu?" utelin moikattuani kaksikkoa. Oletin heidän ainakin olevan samassa ryhmässä, kun he ovat ilmeisesti hyviäkin tuttuja.
"Teemme työn kahdestaan", Melody selitti.
"A-ai", äännähdin hämmentyneenä. Eikö tämän pitänyt olla ryhmä- eikä parityö? Miksi Nathanielin parina on juuri Melody...
"Aioimme pyytää sinua ryhmäämme kolmanneksi, mutta olit ehtinyt mennä jo toisen porukan mukaan", Melody jatkoi. Niinpä tietysti, mietin itsekseni. Minulla olisi siis ollut myös mahdollisuus työskennellä Nathanielin kanssa, vaikken Melodystä liiemmin pidä. En oikeastaan edes tunne häntä. Tiedän vain että hän on oppilaskunnan jäsen. Mustasukkaisuuspuuskissani olin kuitenkin onnistunut luomaan Melodystä viholliseni vaikkei tyttö ollut tehnyt minulle mitään pahaa.
"Millaista kirjaa olette muuten suunnitelleet lukea?" Nathaniel uteli.
"Meidän porukka lukee fantasiakirjan. Aiotteko te lukea jonkin salapoliisiromaanin?" kysäisin muistettuani Nathanielin maininneen kiinnostuksensa kyseistä kirjakategoriaa kohtaan.
"Arvasit oikein! Ikävä kyllä lukion kirjaston tarjonta on sen verran suppea ettei täältä löydy kaipaamaani uutuuskirjaa. Ehkä meidän pitäisi käydä kaupungin kirjastossa joskus koulun jälkeen", Nathaniel puheli liu'uttaessaan etusormeaan kevyesti hyllyssä olevaa kirjariviä pitkin.
"Kuulostaa hyvältä! Minulla on tänään menoa, mutta mennään vaikka huomenna", Melody puheli kiinnostuneena. Ärsytys pulppuili sisälläni entisestään, kun Nathaniel ja Melody olivat jo suunnittelemassa treffejä koulun ulkopuolelle. Minun olisi tehnyt mieli kinuta mukaan, mutta se olisi ollut vähän outoa, sillä en heidän ryhmäänsä edes kuulunut. Kim viittoi vähän matkan päästä minua tulemaan luokseen, joten lähdin kulkemaan häntä kohti. Muut olivat minun poissaollessani löytäneet mielenkiintoisenoloisen kirjan, mutta lukion kirjastosta kyseistä opusta löytyi vain kaksi kappaletta.
"Mitä jos lukisimme kirjaa vuorotellen?" Rosalia ehdotti meidän miettiessämme tilanteeseen toimintatapoja.
"Tuohan kuulostaa hyvältä. Hitaammat lukijat voivat ottaa kirjat ensiksi ja sitten kun he ovat saaneet ne luettua, annetaan kirja seuraavalle", Lysander järkeili. Kim ja Lysander ottivat kirjat ensimmäisinä, ja sovin Lysanderin kanssa että hän antaisi kirjan minulle sitten kun saa kahlattua sen läpi.

Päivän viimeinen oppitunti oli pian alkamassa, ja olin hakemassa matematiikankirjaa loksustani. Kurkottaessani lokeron syövereihin tunsin jonkin esineen hipaisevan jalkaani. Kumarruin katsomaan ja nostin käteeni spray-maalipurkin. Ihmettelin kuka sen oli heittänyt, sillä katsellessani ympärilleni en nähnyt ketään - paitsi rehtorin, joka asteli luokseni vihainen ilme kasvoillaan.

"Nyt jäit kiinni!" rehtori huusi minulle vihaisesti. Pudotin purnukan säikähtäneenä lattialle.
"Vai sinä olet tehnyt graffiteja porraskäytävän seiniin. Saat jäädä pesemään sotkusi koulun jälkeen", rehtori paasasi. En saanut sanaakaan suustani tuijottaessa äreää rehtoria järkyttyneenä.
"Mmmutta, en m-minä..." yritin selittää tilannetta. Minulla ei todellakaan ollut mitään tekemistä graffitien kanssa, ja itsekin ihmettelen mistä spray-purkki oli jalkoihini lentänyt.
"Ei mitään muuttia! Todisteet puhuvat puolestaan, vai et kai aio selittää että purkki ilmestyi itsestään käteesi?" rehtori sanoi ja olin erottavinani hänen naurahtavan huvittuneesti. Nainen muistutti minua vielä kerran siitä että sotkun olisi oltava poissa huomiseen mennessä tai saisin vakavamman rangaistuksen.
"Ei noista uusista opiskelijoista koskaan tiedä, pitäisi tarkistaa aina kaikkien taustat", rehtori jupisi kävellessään pois paikalta. Epäreilua! En todellakaan halunnut jäädä siivoamaan jonkun toisen aiheuttamia sotkuja, mutta ilmeisesti minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, sillä en pystynyt todistamaan syyttömyyttäni. Kävelin kyyneleitä pidätellen matematiikan luokkaan. Törmäsin ovella Amberiin ja hänen jengiinsä. Amber kääntyi katsomaan minua ja hymyili kierosti.
"Pidä hauskaa siivouspuuhissa Kasa!" tyttö huudahti kovaan ääneen, jolloin Li ja Charlotte repesivät nauramaan. Hetkinen, miten Amber tiesi rangaistuksestani? Ellei sitten...
"Sinäkö vieritit spray-purkin jalkoihini?" tivasin vihaisena.
"Kyllä! Suunnitelmani meni täysin nappiin", Amber sanoi ja nauroi ilkeästi.
"Et ole tosissasi! Minä kerron..."
"Turha sinun on opettajille ulista, ei kukaan usko sinua ilman todisteita. Minähän sanoin että tulet katumaan kun et jättänyt Nathanielia rauhaan", Amber muistutti ja käveli sitten kavereidensa kanssa omille paikoilleen. Lysähdin itsekin tuolille ja istuin apaattisena koko oppitunnin ajan.

Tunnin jälkeen laahustin käytävää pitkin edelleen mieli maassa. Katselin katkerana miten muut opiskelijat tekivät lähtöä kotiin, mutta minun olisi jäätävä puhdistamaan graffiteja joita en ollut edes tehnyt. Pohdiskelin juuri mistä saisin tarvittavat pesuvälineet, kun Nathaniel ilmestyi kuin tilauksesta eteeni sangon ja rätin kanssa. Poika ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä.
"Rehtori kertoi mitä olit tehnyt. Suoraan sanottuna olen hieman pettynyt sinuun", Nathaniel mutisi. Eih, älä nyt sinäkin aloita syyttelyä! Oloni on tarpeeksi kurja muutenkin. Otin vaitonaisena vastaan Nathanielin ojentamat pesuvälineet.
"Sinun voi olla vaikea uskoa tätä mutta minä en ole tehnyt mitään! Amber lavasti minut syylliseksi", sain lopulta sanotuksi. Nathaniel katsahti minua kummeksuen. Tämäkään uutinen ei saanut häntä hyvälle tuulelle, päinvastoin.
"Tiedän ettei siskoni käytös ole ollut sinua kohtaan miellyttävintä, mutta on silti aika ikävää että yrität laittaa syyn hänen niskoilleen", Nathaniel tokaisi. Puristin sangon kahvaa Nathanielin lähtiessä. Tuntui kurjalta kun kukaan ei uskonut minua. Päätin kiirehtiä porraskäytävään jotta saisin työt tehtyä mahdollisimman nopeasti ja pääsisin lähtemään kotiin. Kävelin käytävän päähän ja saavuin porraskäytävään. Yllätyksekseni huomasin Lysanderin istumassa portaiden alapäädyssä. Poika raapusteli jotakin vihkoonsa. Huomattuaan minut hän kohotti katseensa.

"Kasa? Mitä sinä teet täällä?" Lysander uteli. Mietin yrittäisinkö edes selittää tilannetta, sillä tuskin Lysanderkaan uskoisi minua. En tosin keksinyt miten muutenkaan voisin selittää sen että kuljeskelin koulun jälkeen vesisanko kädessäni ympäri lukiota, joten päätin selittää tilanteen niin kuin se oli. Laskin pesuvälineet lattialleja istahdin pari askelmaa Lysanderia ylemmäs.  Poika kuunteli minua keskeyttämättä - toisin kuin muut, joiden kanssa olin asiasta puhunut - kun kerroin mitä Amber oli tehnyt.
"Jos kerran olet syytön, miksi suostuit siivoamaan?" Lysander kummasteli.
"En oikein nähnyt mitään muutakaan ratkaisua tilanteeseen. Rehtori uhkaili minua lisärangaistuksilla, enkä mitenkään pysty todistamaan Amberin osuutta asiaan", huokaisin.
"Minä uskon ettet tehnyt graffiteja. Sellainen käytös ei sopisi ollenkaan luonteeseesi", Lysander sanoi. Minulle tuli uskomattoman hyvä mieli Lysanderin kommentista. Vaikka hän oli tuntenut minut vasta vähän aikaa, pystyi hän silti jollain tapaa tuntemaan minut. Harmikseni Lysanderin täytyi lähteä, joten minun piti jäädä yksin kuuraamaa seiniä. En tietenkään odottanut että Lysander olisi minua auttanut, mutta seura ei olisi ollut pahitteeksi. Upotin rätin saippuaveteen ja puristin liiat vedet ämpäriin. Samassa huomasin Lysanderin unohtaneen vihkonsa lattialle. En voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin vihkon käteeni ja kurkistin mitä se sisälsi. Yllätyksekseni melkein vihkon jokaiselta sivulta löytyi jotain runon tapaisia riimejä. Kirjoittaako Lysander runoja? Sujautin vihkon laukkuuni, jotta voisin palauttaa sen vaikka seuraavalla äidinkielen tunnilla Lysanderille.

Pitkän kuuraamisen jäljiltä sormeni olivat aivan rypyssä, mutta seinä oli vihdoin puhdas. Puristin rätin viimeisen kerran kuivaksi ja asetin sen ämpärin reunalle. En ollut varma minne pesuvälineet tulisi viedä, joten päätin jättää ne vessojen vieressä olevaan siivouskomeroon. Hommassa oli kestänyt kauan, ja aivan huomaamattani lukion käytävät olivat hämärtyneet illan pimetessä.

En saanut käsiini valokatkaisijaa hapuillessani seinää, ja lopulta luovutin ja päätin kulkea hämärän käytävän läpi. Lukio oli aika aavemainen pimeänä: hämärät nurkat ja seinän vierustoilla olevat lokerikkorivit eivät näyttäneet miellyttäviltä. Sain kylmiä väreitä ajatellessani, että jostain pimeydestä voisi koska vain lävähtää naamalleni jokin hirviö, vähän niin kuin joissain kauhupeleissä. Kiihdytin askeliani, mutta seisahduin äkisti kuullessani oudon äänen. Hetken luulin että se oli vain jokin mielikuvitukseni aiheuttama harhaääni, mutta hetken päästä sama toistui uudelleen. Sydämeni alkoi tykyttää kiivaammin ja tunsin kämmenieni liimautuvan kiinni paitaani hikoamisen takia. Sen enempiä miettimättä pinkaisin juoksuun ja säntäsin ulos koulurakennuksesta. Juoksin koko matkan kotiin ja lysähdin sängylleni läähättämään uupuneena. Isä kurkkasi ovenpielestä huoneeseeni.
"Kasa, missä olet ollut näin myöhään?" hän tenttasi. Mutisin olleeni koulussa tekemässä ylimääräisiä hommia ja väitin olevani väsynyt, jotta pääsisin isästä eroon. Kun isä oli mennyt kohottauduin istumaan ja katsoin ikkunasta ulos hämärään yöhön. Mitä oikeastaan oli tapahtunut? Kuulemani äänet palasivat mieleeni ja kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin miettiessäni, että kyseessä saattaisi olla vaikka jokin henkiolento tai kummitus. Nukuin yön todella huonosti miettiessäni asiaa ja herätessäni kesken painajaisunien.

Aamulla päätin, että jäisin lukiolle koulun jälkeen selvittämään asiaa. Jos se jäisi vaivaamaan mieltäni, en varmaan enää koskaan  pystyisi nukkumaan rauhassa. Tilanteeseen todennäköisesti olisi jokin järkevä selitys. Pyysin keittiössä häärivää isääni tekemään minulle pari eväsleipää, ja sujautin laukkuuni myös taskulampun. Jos kävisi niin, että joku pimeyden paha henki alkaisi minua ahdistella, voisin taskulampulla ajaa sen pois kimpustani. Ainakin toivon että se taktiikka toimisi... Saavuttuani lukiolle kohtasin pihalla Castielin. Poika seisoi kädet puuskassa nojaillen seinää vasten. Käveltyäni Castielin ohi poika puhkesi yllättäen puhumaan.

"Oliko siivoaminen hauskaa?" Castiel virnuili huvittuneena.
"Miten sinä siitä tiedät?" kummastelin.
"Asia tuli puheeksi Lysanderin kanssa eilen", Castiel kertoi.
"Vai olen minä oikein teidän yleinen puheenaiheenne..." mutisin.
"Uskon ettet tehnyt sitä", Castiel sanoi äkkiä.
"Oikeasti?" henkäisin iloisena. Jo toinen joka ei pitänyt minua minään huligaanina!
"Tiedän millaisiin tekoihin Amber halutessaan pystyy, joten tuo ei ollut mikään yllätys", Castiel tokaisi. Ai, hänellä ei siis ollutkaan minusta mitään mielipidettä... Tuntui silti hyvältä, että hän oli tavallaan minun puolellani toisin kuin Nathaniel, joka uskoi automaattisesti että häntä vaikutusvaltaisemman henkilön sanoma on ainoa totuus.
"En tiedä mitä minun pitäisi tehdä Amberin kanssa. Hän on ottanut minut silmätikukseen", avauduin ongelmastani Castielille.
"Kosta hänelle takaisin", poika virnisti eikä selvästi ottanut ongelmaani tosissaan.
"Hahaha... Kiinni jäädessäni joutuisin vain pahempaan pulaan", mutisin.
"Kaikki on laillista kunhan ei jää kiinni", Castiel hymähti taas hieman äkäisemmänoloisena. En voinut olla miettimättä, oliko Castielilla itsellään jotakin rikollista taustaa hänen ehdotellessaan moisia, vai vitsailiko poika vain.

Ensimmäisellä tunnilla oli englantia. Olen aika kökkö kyseisessä aineessa enkä siitä siksi juurikaan pidä, mutta tunti sujui varsin mukavissa merkeissä. Iiris oli samalla kurssilla kanssani, joten oli mukavaa kun sain kaverista parin. Pystyin kuitenkin rentoutumaan vasta, kun tunti oli ohi. Seuraavaksi olisi taas seuratoimintaa, joten kävelin ulko-ovea kohti voidakseni mennä puutarhalle. En kuitenkaan ehtinyt ulos, kun kuulin jonkun kutsuvan minua nimeltä. Käännyin ja kohtasin Nathanielin katseen. Minun ei tehnyt mieli jutella pojalle, sillä olin edelleen loukkaantunut hänen tylystä käytöksestään, joten käännyin jatkamaan matkaa. Nathaniel juoksi minut kuitenkin kiinni ja tarrasi kädestäni, jolloin minun oli pysähdyttävä.

"Kasa, minä..." Nathaniel mutisi vältellen katsettani. Hän irrotti otteensa kädestäni varmistuttuaan siitä etten ollut karkaamassa paikalta. Sivelin hennosti sitä kohtaa ranteestani, mistä Nathaniel oli minua tarrannut. Mielentilastani huolimatta en mahtanut mitään pienille perhosille vatsassani, jotka alkoivat lehahdella tajuttuani Nathanielin pitäneen minua äsken kädestä kiinni!
"Olen pahoillani että syytin sinua eilen. Amber kertoi kaiken", Nathaniel sai lopulta kakaistua ulos. Sisältäpäin oli täynnä iloa, mutta yritin pysyä mahdollisemman tyynenä.
"Ei tuntunut mukavalta kun et uskonut minua eilen. Jouduin olemaan koululla myöhään iltaan asti", puhuin dramaattisesti. Äänensävyni toi selvästi lauseeseeni painoa, sillä Nathaniel vaikutti menevän enemmän vaivautuneeksi.
"Jos olisin tiennyt Amberin olleen kaiken takana, olisin kyllä jäänyt auttamaan sinua", Nathaniel vakuutteli. Niin, helppohan sitä jälkeenpäin oli tuollaisia lupailla. Hyvä kuitenkin että poika tiesi nyt totuuden eikä pitänyt minua enää syyllisenä mihinkään.
"Kai Amber saa tästä jonkin rangaistuksen?" tiedustelin.
"Niin, siitä minun pitikin puhua... Valitettavasti hänen teoistaan ei ole näyttöä, joten rehtori tuskin on kiinnostunut puuttumaan asiaan", Nathaniel selitti. Suuni lopsahti auki hämmästyksestä. Epäreilua jos Amberin järjestämään kiusantekoon ei puututa!
"Mutta hänhän tunnusti sinulle. Olet sentään oppilaskunnan puheenjohtaja, etkö voi tehdä mitään asialle?" huudahdin epätoivoisena.
"Vaikka minulle myönnetäänkin vastuuta vaativia tehtäviä en minäkään ole kaikkivaltias. Rehtori sanoo aina viimeisen sanan, ja hän ei pidä siitä että hänen päätöksiään kyseenalaistetaan", Nathaniel selitti. Olin niin kiihdyksissä kokemieni vääryyksien takia etten halunnut edes ymmärtää Nathanielin tilannetta.
"Castiel on oikeassa. Olet olevinasi niin oikeudenmukainen ja tärkeä henkilö, mutta kun siskosi tekee jotain ei hän saa siitä asiaankuuluvaa rangaistusta", tokaisin ja käänsin Nathanielille selkäni.

Kaduin sanojani melkein heti niiden ilmoille päästämisen jälkeen, mutten ylpeydeltäni voinut kääntyä takaisin ja pyytää anteeksi. Miksi ihmeessä olin mennyt raivoamaan sillä tavalla Nathanielille, eihän hän ollut tehnyt minulle mitään. Amber tässä ansaitsisi kuulla kunniansa. Harkitsin jopa hetken aikaa ryhtyväni Castielin ehdottaman koston laatimiseen, sillä Amberin kuuluisi saada jokin rangaistus teostaan, ja jos koulu ei puutu asiaan mitenkään, olisin itse valmis hoitamaan asiaan. Hautasin kuitenkin sotakirveeni tajutessani, että kostamalla alentuisin itse samalle tasolle Amberin kanssa, enkä halunnut sitä. Laahustin puutarhalle apeana. Jade oli neuvomassa Violettea ja jotakin toista tyttöä taimien istuttamisessa, mutta kävelin kolmikon ohi ja istahdin kiven päälle. Minun olisi tehnyt mieli lysähtää nurmikolle ja parkua paha olo pois, mutta hillitsin itseni turhan näyttävän draamakohtauksen järjestämiseltä.
"Kasa, onko kaikki kunnossa?" kuulin yllättäen jonkun sanovan. Kohotin nopeasti ryhtini ja pyyhkäisin vähän kosteat silmäkulmani kuiviksi ennen kuin käännyin katsomaan tulijaa, joka paljastui Keniksi.

 Yritin hymyillä pojalle, mutta se ei tainnut näyttää kovin vakuuttavalta.
"Jos jokin painaa mieltäsi, voit kyllä avautua minulle. Itselleni tulee parempi olo kun saan puhua ikävistä asioista jonkun toisen kanssa", Ken sanoi ystävällisesti ja kyykistyi eteeni.
"Äh, ei tämä ole mitään tärkeää, enkä muutenkaan oikein jaksaisi selittää koko tilannetta", mutisin lopulta vastaukseksi ja välttelin Kenin katsetta. En oikein tiennyt miten poika reagoisi asiaan, sillä Amber on kuitenkin hänen tyttöystävänsä.
"Lohduttaisiko tämä sinua edes hieman?" Ken kysyi ja laski käsivarsilleni suloisen pehmolelunallen.
"Ömh, mistä hyvästä tämä on?"kummastelin pojan elettä.
"Lähden huomenna armeijaan, ja ostin tuon nallen läksiäislahjaksi Amberille. Hän kuitenkin ilmoitti ettei leiki enää leluilla eikä huolinut nallea. Saat pitää sen jos sinulle kelpaa", Ken lupasi.
"Tietenkin, lupaan pitää siitä hyvää huolta", vastasin ja rutistin nallen syliini. Amberin asemassa en todellakaan olisi torjunut nallea. Pitäisi sen verran hienovarainen olla ja kunnioittaa toisen lahjaa vaikkei se itseä miellyttäisi. Minusta Kenin ajatus oli suloinen. Hetkonen, hän mainitsi juuri lähtevänsä huomenna!?
"En tiennyt että armeijaan lähtösi koittaisi näin pian. Tulit kuitenkin kouluun näiksi muutamaksi päiväksi", hämmästelin.
"En oikeastaan käynyt tunneilla, mutta olen täällä seuralla vähän puuhastellut. Sanoinhan että luonto kiinnostaa minua", Ken selitti. Nyökkäilin mukana, vaikken itse liiemmin puutarhakerhosta välittänyt ja olisin mieluummin viettänyt seura-aikani jossain muualla. Huomasin Jaden saapuvan luoksemme, joten nousin seisomaan.
"Hei, tarvitsisin jonkun vahvan mukaani. Tilasin puuntaimia, ja ne pitäisi kantaa tänne puutarhalle", Jade selitti. Ken lupautui heti vapaaehtoiseksi, ja Jade passitti minut muiden kanssa istuttamaan taimia.
"Pyydä muilta apua jos jokin on epäselvää. En ehdi nyt neuvoa sinua erikseen", Jade sanoi. Nyökkäsin ja lähdin Violettea ja sitä toista tyttöä kohti.

"Hei Kasa! Tässä on Capucine", Violette esitteli minut uudelle tytölle. Tämä katsahti minua kiinnostuneena ja alkoi hihittää ääneen. Kummastelin tytön reaktiota.
"Heh, Amber kertoi mitä teki eilen saadakseen sinut ongelmiin", Capucine naureskeli.
"Häh? Sinäkin siis tiedät siitä. Voisitko auttaa minua ja tulla todistajakseni jos menen puhumaan asiasta rehtorille?" kysyin toiveikkaana. Tytön virne kuitenkin hävisi ja tämä katsahti minua vihaisenoloisesti.
"Luuletko tosiaan että kielisin Amberista? Hän hyvä tyyppi!" Capucine sanoi ihailua äänessään. Hänen mentyä syrjemmälle puhkesi Violette puhumaan:
"Voisinko minä auttaa? Puhuit jostain todistamisesta," Violette sanoi hiljaisella äänellä. Violette on ihana, mutten usko että saisi rehtorin edessä mitään vakuuttavan kuuloista sanotuksi.
"Kiitos, mutten oikein usko että pystyt auttamaan minua tässä asiassa..." huokaisin. En jaksanut avautua asiasta sen enempää tällä kertaa, joten ehdotin että jatkaisimme töitä.

Käteni menivät taimien istutuksesta aivan multaisiksi, joten suunnistin ennen ruokailuun menemistä tyttöjen vessaan puhdistautumaan. Harmikseni myös Melody oli paikalla...
"Moi!", Melody tervehti minua, ja mumisin jotain takaisin. Suuntasin vaitonaisena lavuaarien luokse ja avasin hanan. Pelkkä vesi ei tuntunut tehoavan, joten aloin pienen huuhtelun jälkeen hieroa käsiini saippuaa. Melody oli laittamassa hiuksiaan peilin edessä, ja huomasin katseeni nostaessani hänen vilkuilevan minua peilin kautta. Laitoin taas veden valumaan ja yritin putsata multaa pois kynsieni alta. Yhtäkkiä Melody oli kävellyt viereeni.
"Nathaniel joutui ongelmiin. Hän oli kuulemma mennyt puolustelemaan sinua rehtorille, mutta siitä oli seurannut hänelle vaikeuksia", Melody selitti.
"Mitä? Suostuiko Nathaniel sittenkin puhumaan puolestani?" hämmästelin.
"Sanoin kyllä ettei siitä seuraisi kuin lisää ongelmia, mutta hän sanoi että asia olisi sinulle tärkeä", Melody selitti. Säntäsin hakemaan käsipyyhkeen ja kuivasin käteni.
"Minun täytyy mennä kiittämään häntä... ja pyytämään anteeksi", häsläsin kiireessä.
"Älä suotta, Nathaniel lähti jo kotiin. Hänellä ei ole tänään enää tunteja", Melody infosi.
"Ai, harmi... Millaisia ongelmia Nathanielille sitten tuli?" utelin.
"Hän sanoi olevansa tarkkailunalaisena. Ei sen pitäisi olla mitään vakavaa, mutta Nathanielin tuntien moinen ei ole hyväksi hänen egolleen", Melody selitti. Poistuin hyvillä mielin vessasta takaisin käytävään. Ruokailun jälkeen lähdin kapuamaan portaita ylös mennäkseni kakkoskerroksessa olevaan biologian luokkaan. Harmillista että minun olisi odotettava huomiseen ennen kuin pääsisin kiittämään Nathanielia.

Biologian tunti olisi minun puolestani voinut kestää pari tuntia kauemmin, sillä minun olisi jäätävä taas illaksi lukiolle. Harkitsin liittyväni muiden opiskelijoiden joukkoon heidän rynniessään viimeisen tunnin jälkeen lukion ovesta ulos, mutta päätin että hoitaisin tutkimukseni loppuun. Istahdin lokerikkoa vasten ja kaivoin laukustani koulukirjonani esille. Voisin tehdä ajankuluksi läksyjä. Nostaessani biologian ja englannin kirjoja laukusta, tipahti niiden mukana myös Lysanderin muistivihko. En ollut vielä ehtinyt palauttaa sitä, sillä en nähnyt Lysanderia koko päivänä. Otin vihkon käteeni ja aloin taas selailla sitä. Suurin osa sivuista oli täynnä satunnaisia riimejä, mutta löytyi sieltä jokunen puhtaaksikin kirjoitettu runo. Ei mikään ihme että Lysander ehdotti äidinkielen kirjatehtävään luettavaksi runokirjaa, kun hän itse ilmeisesti harrastaa runoutta. Lyriikat olivat itse asiassa aika hienoja, kun niitä luki kunnolla ajatuksella. Selasin Lysanderin vihkoa niin keskittyneesti, etten kiinnittänyt huomiota askeliin, jotka kaikuivat käytävällä ja pysähtyivät eteeni.
"Onko tuo minun vihkoni? Anna se tänne!" paikalle saapunut Lysander huudahti kimpaantuneena ja tarrasi kädessäni olevaan vihkoon. Päästin säikähtäneenä irti ja jäin tuijottamaan Lysanderia.
"A-anteeksi. Lähdettyäsi eilen olit unohtanut vihkon porraskäytävään, ja ajattelin palauttaa sen", yritin selittää tilannetta.
"Äskeinen ei kyllä vaikuttanut miltään palauttamiselta. Onko sinulla tapana selata läpi kaikki toisten vihkot jotka löydät?" Lysander tenttasi.
"Pitihän minun sen verran katsoa jos vihkossa lukisi omistajan nimi. En ollut nähnyt sinua koko päivänä, joten en voinut palauttaa vihkoasi aiemmin... Runosi ovat muuten tosi hyviä," yritin puhella mukavia, mutta Lysander oli ilmeisesti loukkaantunut verisesti siitä että olin vähän vilkaissut hänen vihkoaan.
"Sinun ei kuuluisi tietää vihkoni sisällöstä. Kiitos kuitenkin että otit vihkon talteen eikä se joutunut siivojan takia roskikseen", Lysander sanoi jo rauhallisemmalla - mutta kylmällä - äänellä. Poika lähti kävelemään pois paikalta, ja jäin kuuntelmaan hänen loittonevia askeliaan. Voi miten hienoa, olin onnistunut pilaamaan välini jälleen yhteen koulun poikaan. Paiskasin biologian kirjan kiihdyksissäni käytävän vastakkaista seinää päin. Samassa opettajainhuoneen ovi aukesi, ja historianopettaja Faraize kurkkasi käytävälle.
"Mitä täällä tapahtuu? Onko kaikki kunnossa?" opettaja tiedusteli.
"Ömh juu, kaikki on hyvin", mutisin kontatessani hakemaan biologian kirjani takaisin.
"Hyvä. Etkö aiokaan lähteä vielä kotiin?" opettaja kummasteli. Selitin jääväni koululle tekemään läksyjä, ja Faraize kehui minua tunnolliseksi opiskelijaksi. Todella tunnollista joo, olin eilen tullut juuri Faraizen tunnille myöhässä. Avasin oppikirjan oikealta sivulta ja aloin lukea soluista ja niiden toiminnasta. Opettaja toisensa jälkeen poistui vieressäni olevasta opettajainhuoneesta, ja jatkuva oven aukeilu ja kenkien kopina häiritsivät keskittymistäni. Harmi etten tajunnut mennä rauhallisempaan paikkaan tekemään läksyjäni. Katkonaiset yöunet eivät olleet edellisenä yönä hoitaneet tehtäväänsä kunnolla, ja minua alkoi väsyttää ihan kamalasti. Kirjan rivit alkoivat hyppiä miten sattui, ja silmäluomeni alkoivat tuntua koko ajan raskaammilta. Jos hetken aikaa lepuuttaisin silmiäni...

Havahduin hereille. Ihmettelin kovaa makuualustaa, kunnes muistin olevani lukiolla. Ilta oli jo pimennyt, ja lukion käytävillä oli hämärää. Kohottauduin istumaan ja nostin lattialta biologian kirjani, jonka muutama sivu oli mennyt rynttyyn nukahdettuani kirjan päälle. Oli hiljaista, eikä minua jostain syystä pelottanut ollenkaan niin kuin olin luullut. Missään ei näkynyt tai kuulunut mitään epäilyttävää, ja minusta alkoi tuntua että olin murehtinut turhia aiemmin. En siitä huolimatta halunnut jäädä pimeään lukioon enää yhtään pidemmäksi aikaa, joten kokosin levällään olevat tavarat laukkuuni. Lähdin astelemaan ulko-ovelle päin. Olin melkein käytävän päässä, kun korviini kantautui se sama ääni, aivan kuin joku olisi murissut vihaisesti. Ovi oli vain muutaman askeleen päässä ja pinkaisin paniikissa sitä kohti, mutta asetettuani käden ovenkahvalle aloin vielä empimään. Jos en nyt selvittäisi tätä, vaivaisi asia minua ensi yönä kahta kauheammin. Enää ei kuulunut mitään, joten uskaltauduin palaamaan muutan askeleen taaksepäin ja päädyin takaisin käytävään. Kaivoin taskulampun laukustani ja tutkailin himmeän valokeilan avulla ympäristöä, mutta missään ei näkynyt mitään poikkeavaa. Äänen oli siis täytynyt tulla joko luokkahuoneesta tai oppilaskunnan huoneesta, sillä ne olivat ainoat lähistöllä olevat tilat. Puristin taskulamppua kädessäni ja avasin varovasti oppilaskunnan huoneen oven. Säikähdin havaitessani pöydän kohdalla jonkin tumman olennon. Suuntasin valon hahmoa kohti, ja yllätyin todenteolla tunnistettuani sen Nathanieliksi!

Poika oli ilmeisesti nukahtanut kesken opiskelun, sillä hänellä oli pöydällä levällään papereita ja kirjoistusvälineitä. Nathaniel kuorsasi kevyesti nukkuessaan, ja tajusin että kuulemani äänet olivat johtuneet siitä. Koko tilanne alkoi huvittaa minua. Ajatella, että olin luullut lukiossa rellestävän jonkin kummituksen, kun kaiken takana olikin vain nukkuva Nathaniel. Tirskahdin ääneen, jolloin Nathaniel havahtui hereille.
"Mit-? Kasa?" Nathaniel siristeli minua unisilla silmillään. Tuijotin Nathanielia vaitonaisena takaisin, sillä en oikein tiennyt miten selittäisin paikallaoloni. Kummituksista puhuminen voisi antaa minusta oudon kuvan, mutten tiedä mitä muutakaan voisin sanoa. Mutta entäs Nathaniel, mitä hän itse täällä tekee? Melodyhän kertoi minulle iltapäivällä Nathanielin lähteneen, joten miksi poika on tullut takaisin? Nathaniel tuntui lukevan ajatuksiani, sillä hän puhkesi puhumaan juuri samasta asiasta mitä minä juuri mietin.
"Ihmettelet varmaan miksi olen täällä", Nathaniel sanoi ja raapi niskaansa vaivautuneena.
"Vähän joo. Melody kertoi sinun lähteneen koulusta aikaisemmin, ja teidänhän piti mennä tänään yhdessä kirjastoon koulun jälkeen", muistin kaksikon eiliset puheet äidinkielentunnilla.
"Niin, kävimme kyllä kirjastossa mutta palasin sen jälkeen lukiolle tekemään kotitehtäviä. Täällä pystyy keskittymään paremmin", Nathaniel selitti.
"Vietätkö useinkin iltoja täällä?" ihmettelin. Äänistä päätellen Nathaniel oli ollut paikalla myös eilen myöhään. Tiedänhän minä että joillakin opiskelijoilla on tapana jäädä hengaamaan koululle tuntien jälkeen, mutta harvemmin kukaan oli iltaan asti.
"Vaikka tämä voi vähän oudolta kuulostaakin niin viihdyn koulussa. Tämä oppilaskunnanhuone on minulle kuin toinen oma huone", Nathaniel paljasti. Nyökkäilin vähän hämilläni, sillä itse en voisi verrata mitään koulun tiloja omaan kotiin, vaikka olin nyt itsekin parina iltana viettänyt aikaa koululla, tosin eri syistä kuin Nathaniel.
"Entä sinä, miksi hiippailet lukiossa taskulamppu kädessäsi?" Nathaniel halusi vuorostaan saada selityksen minulta.
"Noh, tämä on ihan tyhmä juttu, mutta kai minun pitää se kertoa", mutisin ja istuiduin yhdelle tuolille, sillä koko jutun kertomisessa menisi tovi. Selitin miten olin edellisenä iltana jäänyt siivouspuuhieni takia myöhään lukiolle ja kuullut outoja ääniä, joiden alkuperän halusin selvittää.
"Vai sellainen etsivätarina. Saitko sitten selville äänien alkuperän? Itse en ole kuullut mitään vaikka olen ollut paikalla monena iltana", Nathaniel kummasteli. Niinpä, harvoin ihminen tiedostaa unissaan pitämiä ääniä. En oikein tiennyt olisiko soveliasta kertoa äänilähteen olleen Nathaniel vai pitäisikö keksiä jotain muuta.
"Sanotaan vaikka ettei niiden äänien takia tarvitse olla huolissaan mistään", tokaisin.
"Eli et halua puhua asiasta? Et kai luullut että lukiolla kummittelee?" Nathaniel hymähti huvittuneena.
"E-en tietenkään! Minä vain..." yritin keksiä nopeasti jotain, mutta mitään sopivaa ei tullut mieleeni, joten Nathaniel arvasi minun pelänneen kummituksia
"Ei siinä ole mitään pahaa jos on vähän mielikuvitusta", Nathaniel naurahti. Minun olisi tehnyt mieli paljastaa pojan itse olleen äänien takana, mutta hillitsin itseni. Nathaniel nosti vasemman kätensä paidan hihaa tarkistaakseen ajan rannekellostaan, minkä jälkeen hän nousi ylös.
"Meidän pitäisi varmaan jo lähteä lukiolta. Haluatko että saatan sinut kotiin?" Nathaniel kysyi. Sydämeni alkoi hakata niin lujaa että pelkäsin sen tulevan kohta rinnasta läpi. Nathaniel oli juuri luvannut saattaa minut kotiin! Tämän on pakko tarkoittaa jotain, ihan pakko!
"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa", vastasin ja yritin kuulostaa mahdollisimman neutraalilta. En ymmärrä miksi minun piti salata tunteeni. Pelkäsin ehkä torjutuksi tulemista. Nathaniel pakkasi pöydällä levällään olevat paperit ja kirjat laukkuunsa, ja poistuimme sen jälkeen lukiolta.

Kuljimme puiston kautta, ja siellä oli melko pimeää. Polun ympärillä ei ollut ollenkaan katulamppuja tai muitakaan valoja, ja mietin olisiko sittenkin pitänyt kulkea kauppojen kautta, sillä siellä olisi ollut valoisampaa. Nathaniel taisi aavistaa hermostuneisuuteni, sillä hän tarttui minua kädestä kiinni. En tiedä oliko se pelkkä turvallisuuden luominen vai tarkoittiko käsikkäin kävely Nathanielille jotain muuta..

Samassa mieleeni muistuivat Melodyn aiemmat sanat siitä, että Nathaniel oli yrittänyt puolustaa minua puhumalla rehtorin kanssa graffiteista.
"Nathaniel, haluaisin kiittää sinua.. Melody kertoi että olit mennyt puhumaan rehtorille", lausahdin.
"Harmi vain ettei rehtori uskonut minua. Siitä ei ollut mitään hyötyä", Nathaniel huokaisi. Niin, eihän tilanne miksikään muuttunut, mutta arvostin todella Nathanielin elettä. Hän uskalsi sanoa rehtorille vastaan ja puolustaa minua!
"Jos Amber aiheuttaa sinulle jatkossa ongelmia, tule puhumaan heti minulle. Seuraavalla kerralla en aio antaa hänen jäädä ilman asiaankuuluvaa rangaistusta", Nathaniel tokaisi päättäväisenä. Seuraavalla kerralla? Toivon hartaasti että tämä olisi viimeinen kerta kun Amber vajoaa lapsellisuuksiin lavastamalla minut syylliseksi johonkin rikkeeseen. Onneksi Nathaniel on puolellani. Meistä oli muutamassa päivässä tullut todella läheisiä, vaikka läheisimpiäkin voisi olla.. Saavuimme aivan liian pian kotini ovelle, ja Nathaniel kääntyi melkein samantien lähteäkseen. Hän heilautti kättään hyvästiksi ja lähti talsimaan bussipysäkkiä kohti. Hetkinen, mehän olimme kulkeneet pitkän matkaa käsikkäin, missä vaiheessa Nathaniel päästänyt kädestäni irti? Katselin kättäni ja päätin etten pese sitä enää ikinä - tai ainakaan ennen seuraavaa vessakäyntiä.

Pelissähän kummitus paljastui Lysanderin ja Castielin bändiharkoiksi, mutta minulla on muita suunnitelmia bändin paljastamiseksi, niistä myöhemmin lisää. ,-) Ei mulla muuta, nähdään toivottavasti pian uudelleen FS-merkeissä!

Kysymys lukijoille:
Mielipide Sweet Amoriksen rehtorista?
Vaihtoehto 1: +
Vaihtoehto 2: -