tiistai 28. huhtikuuta 2015

Veijarit ovat...

...jälleen menossa mukana, eli uusi osa julki! Lukumusaksi tungen (taas?) Adam Lambertia, miten mulla soikaan aina sitä tässä kirjoitellessa..


Aiemmat osat
Osa 53: Harri haamuilee


Tuulan maha-asukilla oli tapana aloittaa potkubileet iltaisin, eikä nukkumisesta tullut silloin mitään.
"Vauvalla tuntuu olevan aivan eri vuorokausirytmi kuin meillä", Tuula huokaisi miettiessään, mitä tekemistä keksisi illalle odottaessaan vauvan rauhoittumista. Ilkka sen sijaan kävi sänkyyn tyytyväisenä nukkumaan, sillä hänellä olisi aikainen herätys töihin.

Eipä Ilkankaan nukkumisesta tullut mitään, kun häntä pitivät hereillä puolestaan haamut. Harri on kova haamuilemaan. .-D

Taavilla on mielenkiintoinen tyyli mennä nukkumaan: Ensin hän asettuu ilmaan makuulle keskelle käytävää ja lennättää siitä itsentä suoraan sänkyyn peiton alle. Harri-haamu on yhä liikkeellä!

Eräänä yönä Tuula heräsi koviin mahakipuihin, ja havaittuaan lapsivesien kastelleen housut nainen tajusi, että kyseessä olivat synnytyssupistukset. Tuula yritti tökkiä miestään hereille, mutta synnytys eteni niin vauhdilla että Tuulalla meni kaikki keskittyminen ponnistamiseen.

Tämmöinen pieni sim-tyttönen sieltä sitten putkahti. .-3 Vauveli sai nimekseen Verna.

Ilkan vasta heräillessä synnytys oli jo ennättänyt loppua, mutta onneksi viereisessä huoneessa ollut Seija oli kuullut Tuulan synnytyskarjaisut ja tullut auttamaan tytärtään.

Tuula oli väsynyt äskeisestä koitoksestaan, eikä Ilkkakaan ollut pirteimmillään, joten kaksikko kömpi takaisin sänkyyn jatkamaan uniaan, ja Seija sai tuoreena mummona hoitaa Vernaa. Jo kauan lapsenlapsia odottaneelle Seijalle järjestely ei tietenkään ollut ongelma, mutta vähän vanhusta ihmetytti, kun vanhemmat eivät olleet kilpailemasta vauvan hoitovuorosta.


Tuula ja Ilkka palasivat kummatkin töihin melko pian Vernan syntymän jälkeen, sillä isovanhemmista saatiin usein hoitoapua työpäivien ajaksi. Työtoverit onnittelivat tuoreita vanhempia, ja varsinkin Ilkka oli innokas raportoimaan ystävilleen tyttärensä uusimmat kuulumiset, jotka eivät tähän mennessä olleet kehdossa köllöttelyä kummoisempia.

Suosittu tuo huivihiustyyli näköjään. .--D Tämä miekkonen tuli luotua jälleen Sadepäivän yhtä haastetta varten, jossa oli tarkoitus luoda mieskomistus. Pahus, en ollenkaan muista herran nimeä, mutta täällä on hänestä lisää kuvia. Otin ulkonäöllisesti paljon vaikutetteita Havaiji 5-0:n Chinistä, vai mitä olette mieltä, jos vaikka tähän vertaa. .-3

Ilkka ja Tuula rakastivat Vernaa todella paljon, eikä aina ennättänyt vaihtaa edes työvaatteita pois kun oli niin kiire helliä pikkuista heti kotiin tulemisen jälkeen. Kumpikin halusi hoivata lasta, joten vauvaa siirreltiin sylistä toiseen, jotta molemmat pääsivät osallistumaan tasapuolisesti Vernan hoitamiseen.

Mikä tuli Benjamin? .-D Toi on niin läppä kun simit tekee TV:tä katsoessaan yhtäkkiä noita ilmeitään, se yksi ärjyilmekin on hyvä. .--D


Ainoa asia mistä Ilkka ei Vernassa pitänyt oli kakkavaipat, ja kun Verna herätti vanhempana keskellä yötä kiljunnallaan, piti Ilkka vauvalle luentoa vaipan sotkemisesta. Tuula nousi reippaasti kylvettämään tytärtään ja naureskeli samalla miten hassu Ilkka oli. Eihän pieni vauva mitään vessahädälle mahtanut, ja juuri siksi käytettiin vaippoja.

Harrin haamuilu (kuinka monta kertaa olen käyttänyt tuota sanaparia? .-D Se vaan rimmaa niin kivasti) ei Seijaa säikyttänyt, vaan tämä oli innoissaan isänsä näkemisestä. Seija on toivonut varmaan Harrin kuolemasta asti "Harri palaa kummittelemaan", ja viimein se tapahtui Seijankin kohdalla. .-D

En halua tietää millaisia taitoja Seija opettelee rikollisuusuraansa varten Ilkan tutkimuspöydällä... Tutkimusnukke on syönyt hampurilaisen kokonaisena. .-D

Ilmeisesti opettelu kuitenkin kannatti, sillä Seija pääsi jo toisen uran huipulle, rikollisena tällä kertaa. Hienoa Seijuska! Enempää Seija ei voi ikänsä takia työhaaveitaan toteuttaa, joten seuraavaksi taitaa olla eläke edessä.

Vaikka vanhemmat kilpailivat Vernan hoitovuoroista riitti isovanhemmillekin tekemistä. Taavia nauratti, kun Verna nukahti kesken ruokinnan, mutta piti silti tiukasti kiinni tuttipullosta pienillä kätösillään.


Verna meni kasvamaan ihan huomaamattani, mutta tällainen tyttönen hänestä tuli. .-) Muistuttaa paljon äitiään, mutta suu taitaa olla isältä ellen väärin tulkitse näitä piirteitä.

Seuraavassa osassa on luvassa dramaattinen käänne spoilspoilspoil! Jaah, nyt kun sain tämän osan kirjoitettua lähdenkin pelaamaan Veijareille, wihiiiii. .-)

Kysymys lukijoille:
Harri haamuilee .-3
Vaihtoehto 1: ♥
Vaihtoehto 2: No joo joo ei kiinnosta..

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Tykkään tuosta perijäparin makuuhoneesta, kun olet yhdistänyt tuon kukikkaan seinäpaperin juuri saman peitteen ja lampuujen kanssa, itse en ole vielä ehtinyt kokeilla sitä vielä missään :D
Hienoa että Seija oli valmis hoitamaan pikku-Vernaa vaikka keskellä yötä, niin vanhemmat saivat nukkua rauhassa. Kaikki voittavat :3 Seijahan näköjään ilahtui jopa Harrin haamuilustakin (olet oikeassa, siinä on hyvä alkusointu). Tuo leikkausnukke on kyllä mielenkiintoinen, joskus pitäisi listata kaikki esineet jotka sen sisästä voi löytää :D Vernasta tuli kyllä söpöläinen :3
Osamusiikki oli itse asiassa niitä harvoja Adam Lamberin kappaleita joita olen kuunnellut joskus aikaisemmin :o Pisteitä siitä ;)

Kasa kirjoitti...

Haha, ite aattelen että laiskat sisustajat (kuten minä) käyttää noita valmissettejä, mut mikäs siinä toisaalta kun kamat sopii hyvin yhteen ja näin. .-) Koitapas kokeilla. ,-) Totta, kun kerran Seijalla on aikaa yöhoitoihin niin mikäs siinä, saa muut lepäiltyä ja ovat hoitovuorossaan sitten myöhemmin! Haha, Harrin haamuilu. x-3 Hei joo, hyvä idea, täytyy tehdä tutkimusta leikkausnuken sisällöstä! Haa aijaa, no kiva että tienaan pisteitä musavalinnoilla. .--D