sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

KS: Kevään hienoudet

Postaus käsittelisi suosikkijuttujani huhtikuun ajalta! 💖🌞😻🐣🚗💛

Kisun päiväkävely

Kevät on siitä hienoa aikaa, että naapurin Kisu innostuu lähtemään pidemmille saalistusretkille ja Fiku onnistui kerran bongaamaan hänet ikkunasta! Ei taas oltu aikoihin Kisua nähty mutta urheasti hän uskalsi tulla meitä nopeasti tervehtimään vaikka vähän jännitti, hän on niin kaunis ja rohkea kissa. <3


Mario Kart Tour

Yllätyin kun sain tietää että puhelimellakin voi pelata Mariokarttii. Onhan tuo hieman kämäinen konsoliversiolla pelaamiseen verratessa, mutta vaihtuvat tapahtumat, laaja hahmo-, ajoneuvo- ja ratavalikoima sekä mahdollisuus kisailla muita online-käyttäjiä vastaan kompensoivat hyvin. Jos satutte tuolla pelissä törmäämään Kasaan joka käyttää hahmona Peach Yukataa ollaan todennäköisesti samaan aikaan linjoilla. .--D Ihan kiinnostavaa että pelkän ajonopeuden lisäksi pisteissä huomioidaan myös temput yms, jolloin huippupisteitä tavoitellessa tarvitaan muutakin kuin ekana maaliin ehtimistä. Se on vähän kökköä etteivät uudet ennätykset kerro ajotaidon kehittymisestä, vaan siitä että hahmot ja ajoneuvot ovat "kehittyneet": mitä enemmän käyttää samaa hahmoa/autoa, sitä enemmän niiden tuottamat pisteet kasvavat. Sääli myös että vain meneillään olevaan tapahtumaan liittyvät ajoradat ovat tarjolla eikä koko kokoelmaan pääse käsiksi. Uuden lisäksi mukana on myös vanhaa: ihana nostalgia kun mukaan oli eksynyt pari rataa NGC-kartista! Suosittelen testaamaan, ihan ilmainen appi siis (vaikka tyrkyttääkin jatkuvasti maksullisia ominaisuuksia..) 

Tekaisin nopean pelivideon menneistä Ninja & Yoshi -tapahtumista, ja esittelen videolla myös ajotilastoni ja suosikkihahmot kummaltakin tourilta:


Jos video ei näy, klikkaa tästä!

Selviytyjien vanhojen kausien läpikatselua

Philippines ~ Tällä kaudella kolme sairastapauksen vuoksi aiemmin pelistä poistettua kilpailijaa saavat toisen mahdollisuuden. Suosikkini kauden kilpailijoista:


1. Lisa

Lisa on yksi parhaiten mieleeni jääneistä Selviytyjä-pelaajista, sillä hänen kehitystarinansa ulkopuolisen altavastaajan asemasta finaalikolmikkoon on huimaava. Hän teki virheitä mutta otti niistä opikseen ja reflektoi hyvin toimintaansa jälkikäteen. Entinen teinistara halusi pitää identiteettinsä salassa ja koki vapauttavaksi luoda suhteita omana itsenään, sillä suurin osa muista kilpailijoista ei tunnistanut häntä.


2. Malcolm

Malcolmin pelin alkutaival oli jatkuvaa alamäkeä ja toistuvat kisatappiot kutistivat hänen heimonsa koon lopulta kahteen jäseneen. Hänen asemansa kuitenkin parani koskemattomuussymbolin löytymisen ja uusien suhteiden luomisen myötä, ja henkilökohtaisten koskemattomuuksien ansaitseminen vei hänet pitkälle. Valitettavasti Malcolm katsottiin kuitenkin liian vaikeaksi finaalivastukseksi ja hänet äänestettiin yksimielisesti pois sopivan tilaisuuden tullen.

3. Jonathan

Kukaan paluun tehneistä kilpailijoista ei ollut erityisemmin mieleeni, mut yllätyksekseni Jonathan päätyi parhaimpaan valoon vaikken ole hänestä ennen pitänyt. Hänen heimotoverinsa eivät olleet innoissaan konkareista ja aikoivat ottaa Jonathanin kohteekseen, mutta hän onnistui kääntämään heimon muut miehet puolelleen. Pennerin puheenlahjat olivat hänen suurin vahvuutensa, ja hän kävi mm. hienoja keskusteluja Lisan kanssa, ja finaaliheimoneuvostossa suosikkihetkeni oli hänen puheenvuoronsa. .-D


4. Abi-Maria

Abi on samaan aikaan kiinnostava ja ärsyttävä pelaaja, sillä hän oli leirin oikutteleva diiva eivätkä edes hänen omat liittolaisensa meinanneet aina kestää häntä. Heidän heimonsa oli menestyksekäs kisoissa, ja vasta yhdistymisen jälkeen enemmistön rivit alkoivat säröillä heidän kääntyessä toisiaan vastaan. Abi muuttui äkkiä ylimielisestä draamakuningattareksi jäätyään yksin. Upeasti hän kuitenkin sinnitteli mukana vielä pari jaksoa.


5. Pete

Pete oli aika ketku pelaaja, ja hän onnistui usuttamaan kaverukset Abin ja RC:n niin pahasti tukkanuottasille, että alussa erottamattomalta vaikuttanut kaksikko ei voinut enää sietää toisiaan. Samaan aikaan inhottavaa ja jollain häiriintyneellä tavalla myös kiehtovaa. Yhdistymisen jälkeen Peten liittouma oli enemmistönä, mutta Abin tapaan hänkin sai oppia kantapään kautta, ettei ikävä käytös vie pelissä loppuun asti.

Caramoan ~ Kauden teemana oli fanit vs. suosikit 2.0, mutta vaikka puolet kilpailijoista oli tuttuja naamoja aiemmilta kausilta en ollut erityisen innoissani tästä castista, ehkä vähän laimeita valintoja. Käänteitä kyllä riitti, kerran heimoneuvosto pidettiin suoraan kisapaikalla kun koko heimo oli yksimielisesti potkimassa häiriköivää pelaajaa pihalle. Suosikkini (aika kirjaimellisesti haha) kauden kilpailijoista:

1. Brenda

Brenda oli ensimmäisellä pelikerrallaan flirttailija ja aika kylmä strategioija, mutta tällä kertaa hän esiintyi aivain toisenlaisessa valossa luoden todellisia ystävyyssuhteita ja pisti muut edelleen, joten hän vaikutti kehittyneen paljon ihmisenä. Valitettavasti Selviytyjissä liika kiltteys voi kostautua, ja muu heimo vedätti Brendaa vaikka tämä oli juuri luopunut oman läheisensä tapaamisesta tarjotakseen ikimuistoisen elämyksen muille heimotovereilleen. Katkeroituneella Brendalla olikin aika erikoinen pyyntö viimeisessä heimoneuvostossa, kun hän pyysi Dawnia poistamaan hammasproteesinsa kaikkien nähden.

2. Malcolm

Ooahahaa, kaksi kautta putkeen Malcolmia!🤩 Yhdistymisen jälkeen Malcolm lähti sooloilemaan omiaan irrottautuessaan suosikkien liitosta ja yhdistämällä voimansa muiden muskelimiesten kanssa, mutta porukka jäi nopeasti valtaliittouman jalkoihin. Malcolm onnistui kuitenkin hieman lykkäämään ydinliittonsa täyttä eliminointia kahden talismaaninsa ansiosta. Malcolmin eka pelikerta pitkine tappioputkineen oli rankka, mut tällä kertaa hänellä oli rennompi asenne ja hymy herkässä, leveästi hymyilevän Malcolmin näkeminen lämmittää enemmän kuin kevätaurinko. ,-)



3. Cochran

Huikea come back Cochranilta: epävarmasta hontelosta poikasesta muodostuu kauden edetessä kisadominoija, ja voitto kruunaa hienosti hänen Selviytyjä-kasvutarinansa. Hän pelasi strategisesti melkoisen täydellistä peliä ja oli enemmistönä suurimmassa osassa äänestyksiä.





4. Sherri

Mua harmitti miten turhana pelaajana muut pitivät Sherriä ja väheksyivät hänen sijoittumistaan top3:een, sillä kyllä hänenkin peliinsä liittyi käänteitä - no okei, ei hän olisi voittoa ansainnut, mutta pelin alkupuolella hänellä oli hyvä strategia pitää heimon häirikkö talutushihnassaan ja hän oli yksi päätekijä fanien valtaliitossa.



5. Andrea

Myös Andrea oli tällä kaudella kova strategioimaan, minkä vuoksi häntä pidettiin jatkuvasti maalitauluna. Agenttiliitto piti kuitenkin hänen puoliaan, vaikka se tarkoitti joskus äänestyssuunnitelmien muuttamista viime hetkellä. Andrea tuntui saavan tahtonsa aina läpi, ja muiden hälyytyskellot alkoivat soida siinä vaiheessa kun Andrea alkoi kaavailla oman liittolaisen äänestystä. Lopulta hän koki yllätyspudotuksen talismaani taskussa.

Pääsiäistapahtumat

FS ajoittaa nää tapahtumansa aina päällekäin lähiviikkojeni kanssa, joten alusta jäi muutama päivä väliin, mutta tapahtuman ehti silti läpäistä melko hyvin, parilla tilillä jäi yhdestä tehtävästä kiinni. Tapahtumakuvat deittien kanssa oli ihania, just tommoisia arkisia pieniä hellyydenosoituksia toivoisi enemmän ihan jaksokuviksikin. Tuo yhteiskuva Nathanielin kanssa päätyi "Parhaat Nathaniel-kuvat" -listalleni (jollaista en tosin ole edes tehnyt ajatustasoa pidemmälle haha, pitäis varmaan). 

Eldaryan tapahtumakonsepti ei ollut suosikkini mut olin silti yllättävän innoissani keräämässä kuvia paidattomista kundeista talteen lol. xD Pidin myös siitä että tapahtuma oli ns. jatko-osa viime vuoden pupuleikeille.


Kuukauden biisilista

Testattiin Fikun kanssa Spotifyn blendaus-toimintoa, jossa siis saa yhdistettyä kahden tai useamman käyttäjän musiikkimaut samalle soittolistalle, kiva ni yhdessä hengatessa soi sitten taustalla kummankin suosikkeja! Muuten mulla ei ole kovin ihmeellistä sanottavaa musiikkiin liittyen, nyt just tässä koitin pikaisesti jotain täytettä keksiä laiskasti täyttämälleni soittolistalle ettei se jäisi vain kymmenen kappaleen mittaiseksi. xp

Jos soittolista ei näy, klikkaa tästä!

Ei kommentteja: