perjantai 17. heinäkuuta 2020

Metallivirus tarinatiivistelmä, osa 3: "The Last Minute"

Lehtien 21-23 kerronta on toteutettu "sama päivä, eri paikka" -tyylillä, joten otin valtuudet selostaa tapahtumia omatulkintaisessa aikajärjestyksessä.

Amy istuu toimistossaan lopen uupuneena, ja heti alkuun saadaan päivitys meneillään olevasta tilanteesta Amyn tarkkaillessa tiimiläistensä sijainteja tietokoneen ruudulta:

Pian pikku päivänsäde Cream saapuu tarjoilemaan teetä ja keksejä pelastaen Amyn lyhyellä tauolla. Amy kummastelee miten Cream jaksaa kaikesta huolimatta jatkuvasti hymyillä, ja Cream selittää tekevänsä sen yleisen ilmapiirin parantamisen vuoksi: Vaikka hän on surullinen zombotisoituneista Chao-ystävistään hän pyrkii piristämään muita luodakseen ympärille edes vähän positiivisuutta, sillä pelko leviää metalliviruksen tapaan. Lisäksi hän jaksaa uskoa Amyn ja muiden sankareiden ratkaisevan vielä tilanteen ja kaiken päättyvän lopulta hyvin. Amy liikuttuu pikkupupun tunnustuksesta, ja kutsuu puolestaan Creamia sankarikseen.


Zombottien valloittaessa Central Cityä Tails piileksii yksin laboratoriossaan. Sonic ottaa ystäväänsä yhteyttä, ja kuullessaan kaupungin olevan kriisitilassa hän on valmis säntäämään paikalle, mutta Tails toppuuttelee tätä: On tärkeää että Sonic jatkaa juoksemista, sillä siitä tallentuva data on avuksi parannuskonstin ratkomisessa. Tails on onnistunut selvittämään viruksen rakenteen ja käyttäytymismallin sekä nopeuden heikentävän sitä, mutta ennen lääkkeen laatimista tarvitaan vielä lisätietoja, ja Tails päättää noutaa ulkoa pienen näytteen aktiivista virusta tutkimuksiaan varten. Näyte saadaan onnistuneesti koeputkeen, mutta Tails ei huomaa häntä tarkkailevia zombotisoituneita Chaoja.

Sonic kipaisee juoksulenkkinsä ohessa Barricade Townin edustalla ja havaitsee zombottien jo tuhonneen paikan. Sonic punnitsee vaihtoehtojaan: Hän voisi tarkistaa kaupungin siellä piileskelevien terveiden varalta, mutta toisaalta hän ei kykenisi kyyditsemään ketään turvaan ja hänen pitää ylipäätään vältellä konflikteja zombottien kanssa, jotta hänen käsivarteensa kiinnitetty Tailsin luoma datankeruuranneke ei vahingoittuisi taistelun tuoksinnassa. Samassa raunioiden seasta pilkistää jotakin mikä saa Sonicin kiinnostumaan - Dr. Eggman on paikalla.

Eggman ja Starline leijuvat minialuksiensa varassa zombotlauman yläpuolella ja yrittävät selvittää oikeaa taajuutta zombottien käskyttämiseksi, mutta testit eivät tuota tulosta ja kaksikko joutuu sanaharkkaan keskenään. Starlinen mielestä Eggmanin toiminta kontrolloimattoman viruksen suhteen on liian riskialtista, hän ja suorastaan järkyttyy pahistoverinsa todetessa ettei ole luonut virukselle vastalääkettä. Eggmania kiinnostaisi puolestaan suorittaa omia kokeita Starlinen hansikkaaseen kiinnitetyllä portaalijalokivellä, mutta Starline kieltäytyy vedoten kiven holtittoman käytön olevan vaarallista.


Sonic saapuu paikalle keskeyttämään tohotoreiden kinastelun, ja kun Eggman ei ole taivuteltavissa järkipuheen voimin Sonic aloittaa tappelun tätä vastaan. Starline seuraa menoa päätään pudistellen: Hänen ei auta muu kuin myöntää itselleen, ettei hänen ihannoimansa esikuva todella ole legendansa veroinen. Eggmanilta löytyy taidot ja osaaminen, mutta tämän holtiton taktiikka ja ylivoima eivät tule toimimaan ilman kunnollista suunnitelmaa.

Sonic onnistuu tarttumaan Eggmanin leijuvaan alukseen ja uhkaa tartuttaa viruksen hänelle, mutta samassa alus kallistuu ja Sonic ja Eggman putoavat keskelle zombotlaumaa. Eggman määrää lähestyviä zombotteja perääntymään - mikä ihme kyllä toimii tällä kertaa. Starline onnistui viime hetkellä löytämään oikean käskytystaajuuden, ja Eggman hurraa tajutessaan olevansa nyt voittamaton, sillä zombotteja komentamalla hänen maailmanvalloitushaaveensa toteutuisi viimein. Sonic ei voi sallia tätä, ja hän pomppaa ilmassa olevan aluksen luo tuhotakseen siellä olevan komentokoneiston. Starline säntää pelastamaan Eggmanin jälleen kontrolloimattomaksi muuttuneen zombot lauman keskeltä ja kaksikko vetäytyy paikalta.

Päämajan tukikohdan aula on tupaten täynnä eri kaupungeista evakuoitua väkeä. Tilanpuute näkyy yleisenä ärtyisyytenä ja Cream harmittelee, ettei heillä ole resursseja tarjota enempää huoneita. Samassa kovaääninen kahakka herättää pupun huomion: Vector ja Espio ovat juuri palanneet aiemmin zombotisoituneen Chaotix-tiimin jäsenen Charmyn kanssa, ja Creamin suojelija-robotti Gemerl pitää tartunnan saaneen henkilön päästämistä päämajaan liian suurena uhkana. Vector kuitenkin ärähtää etteivät he aio hylätä oman tiiminsä jäsentä, ja Espio selittää heidän toimintasuunnitelmansa eristää Charmy Tailsin laboratorioon odottamaan vastalääkkeen valmistumista. Cream saapuu rauhoittelemaan tilannetta ja Gemerl heltyy lopulta, vaikka hänen onkin robottina vaikea ymmärtää toisten logiikkaa.
Evakuoitujen joukossa oli ollut yksi metallivirukselle altistunut henkilö, joka oli piilotellut vähitellen etenevää tartuntaansa ja muuttuu lopulta kokonaan zombotiksi, jolloin paniikki valtaa kaikki. Väkijoukon rynninnän tuokseessa Vectorin kannattelema lasipallo särkyy ja siellä säilössä pidetty Charmy pääsee vapaaksi. Taudin leviämistä on lähes mahdotonta estää porukan tuuppiessa toisiaan säntäillessään paniikissa, joten tartuntoja tulee nopeasti lisää. Amy ryhtyy välittömästi valmistelemaan päämajan evakuointia kutsumalla kaikki lentoyksiköt paikalle. Samassa Gemerl lennähtää ryminällä huoneeseen saatuaan zombotin kimppuunsa, ja Amy auttaa tätä. Kun zombotti saadaan hoideltua pyytää Amy Gemerlia noutamaan aiemmassa taistelussa vahingoittuneen Omegan rippeet mukaansa ja skannaamaan evakuoitavia henkilöitä tartuntojen varalta ennen kuin nämä astuvat alukseen. Gemerl vastustaa suunnitelmaa, sillä hänen pääprioriteettinsa on viedä Cream turvaan. Amy saa kuitenkin lopulta suostuteltua Gemerlin noudattamaan suunnitelmaa ja lupaa itse etsiä Creamin käsiinsä mahdollisimman pian. Amy katsahtaa edessään mylläävää zombot-armeijaa ennen kuin syöksyy väkijoukon keskelle etsimään Creamia. Samaan aikaan Cream liitelee kauhuissaan väkijoukon yllä yrittäessään paikantaa äitiään. Hän kuitenkin saapuu äitinsä luokse liian myöhään, sillä Vanilla on jo ehtinyt saada tartunnan. Vanilla pyytää Amya viemään Creamin turvaan, ja tämä tekee työtä käskettynä kaapaten kauhusta kiljuvan Creamin mukaansa ja kuljettaa tämän pois vaara-alueelta:

Amy ja Cream saapuvat noutopaikalle, missä kaikki selviytyneet ovat kivunneet aluksen kyytiin. Gemerl skannaa Amyn ja sinnikkäästi paluuta äitinsä luo pyytävän Creamin ja toteaa heidät terveiksi, ja Amy ja Espio saattavat Creamin alukseen. Vector ja Gemerl ovat sulkemassa ovea, mutta pienikokoinen Charmy onnistuu pujahtamaan sisään pienestä rakosesta. Vector nappaa Charmyn paljain käsin saaden täten itsekin tartunnan, jolloin Gemerl pyytää tätä poistumaan. Vector ymmärtää sen olevan kaikille parhaaksi ja marssii Charmy kainalossaan ulos ja lupaa pidätellä zombotteja sen aikaa että Gemerl saa suljettua oven. Tilannetta sivusta seuranneet Amy ja Espio ovat järkyttyneitä, mutta pian Gemerl järkeilee että heidän on poistuttava ennen kuin Vector zombotisoituu kokonaan ja rikkoo oven. Amy auttaa polvilleen romahtaneen Espion jaloilleen ja hetkeä myöhemmin alus käynnistetään.

Tangle ja Whisper hoitavat Central Cityn evakuointia. Tangle suhtautuu tapansa mukaan toiminnalliseen missioon innoissaan vaikka tiedostaakin sen vakavuuden: "It would be so cool if it wasn't so -y'know- horrible and awful."

Vaikka tilanne onkin kaksikon hallinnassa ei lisäapu olisi pahitteeksi, mutta he eivät saa yhteyttä päämajan väkeen ja Silver on kiireinen hoitaessaan hommia toisaalla, joten heidän on käännyttävä Tailsin puoleen. Tailsilla onkin hyviä uutisia: Hän on juuri saanut parannuskeinon selvitettyä ja lupaa tulla avuksi heti kun on lähettänyt tutkismustietonsa päämajassa olevalle tietokoneelleen.

Tails hyppelehtii hilpeänä odotellessaan latausprosessin valmistumista, kun yhtäkkiä sähköt katkeavat - Cheese ja Chocola ovat järsineet rakennuksen ulkopuolta sähköjohdon poikki. Tails yrittää olla panikoimatta ja ottaa mukaansa levykkeen, joka sisältää serverin tiedostot aikeenaan kytkeä sen sitten päämajan tietokoneeseen. Juuri sillä hetkellä zombotit rynnivät seinän läpi, ja levyke tipahtaa Tailsin kädestä särkyen käyttökelvottomaksi. Tails onnistuu pakenemaan zombotteja vajassaan olevan Tornado-kulkupelinsä ansiosta, mutta hän on tietenkin harmissaan menetetyistä tutkimustuloksista.
Tails rientää Tanglen ja Whisperin avuksi, ja tyttöjen johdattaessa kaupungin väkeä juuri saapuneen pelastusaluksen kyytiin Tails pitää zombotit loitolla. Zombotit piirittävät Tailsin ja alkavat hajottaa Tornadoa, ja lopulta Tails joutuu hylkäämään ajoneuvonsa ja lentämään pelastusaluksen luokse. Amy kertoo päämajassa sattuneesta katastrofista, eikä Tailsillakaan ole hyviä uutisia, hän nimittäin menetti zombot-hyökkäyksessä kaikki tutkimustuloksensa vastalääkkeestä. Nyt he eivät voi muuta kuin toivoa Sonicin palaavan pian rannekkeensa kanssa hyödyntääkseen siihen kerääntyneitä tilastoja.

Samaan aikaan Sonic on voimaton aiemman yhteenoton takia ja tajuaa mokanneensa, sillä ranneke hajosi tappelussa. Metallivirustartunta pahenee ja Sonicin silmät muuttuvat hetkeksi aikaa elottoman punaisiksi niin kuin muillakin zomboteilla, mutta hän pinkaisee viimeisillä voimillaan juoksuun ja onnistuu välttämään muodonmuutoksen. Hän ei aio luovuttaa, ja vaikka matkassa on ollut paljon mutkia se ei tarkoita etteikö toivoa vielä olisi.

Amy ottaa Soniciin yhteyttä ja kertoo tälle huonot uutiset sekä heidän seuraavan määränpäänsä olevan Tanglen kotikaupunki, josta Jewel on lähettänyt evakuointikutsun. Sonic lupaa saapua paikalle auttamaan.

Koska Eggman ei saa virustaan hallintaan  Starline on päättänyt laittaa oman suunnitelmansa täytäntöön ja suuntaa Deadly Six -joukkion puheille. Starline esittäytyy Eggmanin assistenttina ja pyytää näiltä epävirallista palvelusta, ja saadakseen Deadly Sixin puolelleen hän painottaa tehtävästä seuraavia hyötyjä: Zombot-armeijaa käskyttämällä he saisivat käyttöönsä valtavat voimat ja kykenisivät helposti tuhoamaan Sonicin. Zavok hyväksyy tarjouksen, mutta heti Starlinen mentyä kuusikko punoo omia juonisuunnitelmiaan: He aikovat kostaa sekä Eggmanille että Sonicille näiden heille aiheuttamat vääryydet ja ovat suorastaan kiitollisia siitä että Starline johdattaa heidät suoraan Eggmanin luokse.

Starline ei ole kuitenkaan typerä, sillä hän aavistaa Deadly Six -joukkion pettävän hänet. Siksi hän noutaakin portaalihansikkaansa avulla mystisen kotilon, sillä hän on lukenut sen vaikutuksista manipuloida Deadly Six puolelleen.

Sonicin saapuessa Spiral Hill Villageen hän havaitsee ystäviensä jo aloittaneen terveiden pelastustoimet. Sonicin aikeena on suunnata Amyn juttusille kysyäkseen missä hänelle on tällä hetkellä käyttöä, mutta nähdessään Espion taustatuen tarpeessa hän syöksyy tämän avuksi. Espio kertoo meneillään olevista evakuointitoimista heidän vähäisillä resursseillaan mutta synkkenee Sonicin tiedustellessa Vectorista. Espio kertoo tiimitoverinsa kohtalosta ja kaksikko ajautuu sanaharkkaan: Espio sanoo että Eggman olisi pitänyt hoidella silloin kun siihen oli tilaisuus tohtorin muistinmenetyksen aikana, mutta Sonicin mielestä kaikille pitää antaa mahdollisuus tehdä muutos parempaan. Muistaessaan olevansa keskellä pelastustoimia he kuitenkin keskeyttävät kinastelun ja suuntaavat kumpikin jatkamaan omia puuhiaan.

Sonicin saapuessa Amyn puheille tyttö kertoo heidän olevan pian valmiita, mutta heidän pitäisi keksiä jokin keino pitää zombotit loitolla aluksen käynnistykseen asti. Sonic lupaa etsiä kotikaupunkinsa parhaiten tuntevan Tanglen ja kehitellä jotain tämän kanssa pakosuunnitelman laatimiseksi. Tails ja Cream pyrähtävät vielä paikalle, ja Sonic kummastelee apaattista pupua, jolloin Amy kertoo Creamin äidin kohtalosta. Tails kyselee puolestaan Sonicin datan keruurannekkeen perään, ja tämä joutuu myöntämään rikkoneensa rannekkeen tapellessaan Eggmanin kanssa. Sonicin mentyä Gemerl saapuu Amyn juttusille ja raportoi viimeisimmästä havainnostaan: Vaikuttaisi siltä, että Sonicin nopeus alkaa menettää tehoaan viruksen torjunnassa...

Tangle mätkii zombotteja ystävänsä Jewelin jalokivimuseossa, ja Sonic saapuu tämän avuksi. Kaksikko keskustelee zombotteja vastaan tapellessaan pakokeinoista, ja Tanglella on suunnitelma valmiina: Hän voisi kietoa pitkän häntänsä lyhtypylväiden väliin ja estää täten zombotteja kulkemasta läpi, jolloin pelastusalus pääsisi poistumaan turvallisesti. Sonic huomauttaa että Tangle saisi tartunnan moisessa touhussa, jolloin Tangle kiskaisee paitansa kauluksen auki ja näyttää olkapäässään hiljalleen kytevän virustartunnan, jonka hän on saanut aiemmin. Tangle tiedostaa aikansa olevan lopussa, joten hän voisi ainakin turvata ystäviensä poistumisen ennen zombotisoitumistaan. Sonic on pahoillaan toisen kohtalosta, mutta Tangle huomauttaa ettei tartunta ole hänen syytään: Sonic ei ole vastuussa Eggmanin teoista ja Tangle tietää Sonicin onnistuvan kääntämään tilanteen vielä voitoksi. Niinpä he ryhtyvät tuumasta toimeen, ja Sonic juoksee siksakkia Tangle sylissään lyhtypylväiden välissä, kunnes ansa on valmis.

Kaksikko halaa viimeisen kerran hyvästiksi ennen kuin Tangle hoputtaa Sonicia kiirehtimään. Jäätyään yksin Tangle pyyhkii kyyneleensä ja valmistautuu tappelemaan zombotteja vastaan vielä viimeisen kerran. Sonic säntää lastauspaikalle ja kertoo Tanglen kohtalosta. Kaikki ovat järkyttyneitä, ja erityisesti Whisperillä on vaikeuksia jättää paras ystävänsä yksin kärsimään. Amy ja Wispit estelevät tätä säntäämästä Tanglen perään ja alus saadaan käynnistettyä. Tangle sinnittelee vielä hetken ennen kuin zombotisoituu kokonaan.

Eggman ja Starline käyvät ties kuinka monetta kertaa keskustelua zombottien kontrollointiongelmasta, ja Starline ilmoittaa keksineensä siihen ratkaisun. Eggman tokaisee ettei jaksa jauhaa enää asiasta, jolloin Starline teleporttaa Deadly Sixin paikalle...

---

Nonnii, ensi viikolla pitäisi tulla ulos metallivirussaagan päätösosa-sarjis, katellaan sit missä välissä saan valmistetua tiivistelmän viimeisen osan. c-,

Ei kommentteja: