keskiviikko 29. tammikuuta 2020

27

27.1. oli syntymäpäiväni ja täytin postauksen ostikon mukaisia lukemia. Ei tässä nyt mikään ikäkriisi sinänsä iske, mutku miettii mitä "ansiokasta" oon saanut aikaan näiden vuosien aikana niin lista ei ole kovin kummoinen, hehe...eh. Sit tykkään miten mun ajatusmaailma ei oo juurikaan "aikuistunut" vaan oon mieleltäni yhä aika sama kuin tyyliin kymmenen vuotta sitten. xD




Yleensä saan aloittaa aamun pannun sytyttämisellä tai puiden hakemisella, mut varmaan ensimmäistä kertaa tänä talvena talo oli sen verran lämmin ettei tulentekoon tarvinnut ryhtyäkään heti aamusta, ihme! Suuntasin siis suoraan koneelle, ja ekana silmiin osui Fikun tekemä onnittelukortti. ♥





Normaalisti valkkaan kuunneltavan levyn arpomalla (joulukuun kiireet opetti mut aika hyvin irtautumaan nopasta kun piti tehdä sitä mikä oli kiireisintä saada valmiiksi enkä sen koommin ole arponut mitä tekisin vaan teen mitä tekee mieli, mut varsinkin jos pitää valita jotakin useammasta vaihtoehdosta tulee noppa silloin avuksi .-D) muutamasta kiinnostavasta vaihtoehdosta, mutta nyt aattelin syntymäpäivän kunniaksi valita ihan itse mitä kuuntelen. Päätös oli helppo, oon viime päivinä tykästynyt kovasti Discon Vihaa, Rakkautta Vai Jotain Muuta -albumiin, tykkään oikeestaan kaikista sen levyn biiseistä! Suomalaisen musiikin teemalla jatkettiin Disconkin jälkeen, sillä satuin edellisenä iltana kuulemaan radiosta yhden vanhemman PMMP:n kappaleen, ja siihen liittyen hankin jatkokuunneltavaa. .-D

Säästelin FS:ssa TP:tä synttäreitäni varten, tai en nyt varsinaisesti tähdännyt pelihetkeä syntymäpäivälleni vaan tyyliin edellisenä päivänä keksin et voisin huomenna vihdoin pelata kun minimisäästörajani on jo lähes tuplaantunut (ajatella etten meinaa enää jaksaa pelata. .-P) Kumminkin, tarkoituksenani oli viettää vähän aikaa Nathanielin kanssa, treffit huvipuistossa kuulosti kivalta.

Miks tää kuvastaa jotenkin ihan liian hyvin Beemoovia: Voin hyvin kuvitella miten he ensin onnittelevat syntymäpäivän kunniaksi ja sit tekevät heti perään jotain kamalaa, pitäiskö huolestua sillä pelin vuosipäivä lähestyy..? Ja siis ei tää mitenkään järkytyksenä tullut kun olin jo etukäteen vähän spoilaantunut, että osasin varautua. xD

Venailin pitkin päivää milloin cdon.comin synttärialennuskoodi ilmaantuisi sähköpostiin. Sille olisi nimittäin ollut heti käyttöä, kun JD 2020 olisi ollut sopivasti alennuksessa, ainut vaan että tarjouksen päättymisajankohta oli niin aikaisin aamusta että vähän arvelin ettei koodi kerkeä tulla ennen sitä. Eikä se ehtinytkään, eikä muuten ole tullut vieläkään. Möh, onko synttärikoodien lähettäminen lopetettu vai oonko ollut vaan niin laiska shoppailija viime aikoina etteivät halunneet myöntää mulle tänä vuonna mitään. >.-c Koska jos olisin tiennyt ettei koodia tule oisin voinut hyödyntää tuon tarjouksen, jos menee samalla tavalla ku viime vuonna ei tuo pelin hinta tipu tuosta varmaan pariin kuukauteen. .-P Ja en siis kärsimättömyyttäni tuota ostoa halua kiirehtiä (mua ei haittais odottaa vaikka paria vuotta että hinnat on laskeneet kunnolla), pelkään vaan että peli loppuu myynnistä jos vitkastelen ostamista liian kauan, nykyään nuo Just Dancet ei pysy ainakaan cdon.comissa yleensä vuotta kauempaa...

Illemmalla Fikun piti leikata isin hiukset, koska isi menee loppuviikosta hautajaisiin eikä kuulemma kehdannut mennä hautajaiskukkiakaan hankkimaan ennen kuin hiukset oli leikattu. Puhetta oli myös ollut että munkin hiukset saattaisi joutua käsittelyyn (koska jos isi ja Fiku juhlii hiustenleikkuun merkeissä mä jäisin ulkopuoliseksi omana merkkipäivänäni xD) joten otin aamuilla varoiksi kuvan "ennen & jälkeen" -vertailua varten, mutta kun mun kutrit ei joutuneetkaan saksien käsittelyyn julkaisen tuon kuvan nyt sellaisenaan. Joo, se on pieni koska webkameran laatu on kamala, tykkäsin miten se oli nimennyt kuvan "pro.jpg", tosi prolaatua joo. xD Mä sit itekseni tylsistyin ja yritin kirjoittaa mourutarinaa joka ei oikein inspannut (mourusta puheen ollen ilahdutti miten hoitajat laittelivat paljon onnitteluja mainittuani syntymäpäivästäni <3) ja lopulta päädyin kattelemaan tumblrista piirtämistutoriaaleja vaikken ite koe niitä kovin hyödyllisiksi kun sen verran harvoin piirtelen enkä jaksa ottaa mittasuhteita yms. niin tosissani vaan piirrän miten oma silmä sanoo (eli ihan vääristyneesti xD).


Illalla sain synttärisankarin oikeudella suostuteltua Fikun pelikaveriksi, ja pakkopelatutin sitten Mario & Sonic -olympiapeliä ku ite sain siitä tosi paljon irti sen jälkeen kun olin Sonic-sarjiksia lukenut ni aattelin jos Fikuki näkisi sen nyt uusin silmin Sonic X:n kattomisen jälkeen mut eipä se tainnut vakuuttaa. .--D Huvitti ku peli myönsi palkintolaatan siitä hyvästä että pelaajia oli kaksi tai useampi mukana, oonko mä tosiaan pelannut tota tähän asti yksinäni..? .-D Kerran meidän joukkueeksi arpoutui Vector, Poserit ja DK ni todettiin että voitaisi olla team läskit ku melkein kaikki pelin isokokoisimmat hahmot oli koolla, isopoika tosin puuttui.


Sit katottiin Selviytyjien finaalijakso eikä voittaja tullut yllätyksenä, kuten aiemminkin sanoin näki tällä kaudella editoinnista selvästi ketkä pelaajista tulevat pääsemään pitkälle, Culpepper olivat niin selvästi esillä jo ennen heimojen yhdistymistä ja loppuajan äänestyksiä näytettiinkin aikalailla Sarahin näkökulmasta. Troyzanin ja Aubrun menestys jopa vähän yllätti kun huomioitiin miten syrjässä he olivat suurimman osan ajasta, eikä Taikaan juuri saanut kerrontaa sen jälkeen kun oli talismaaninsa löytänyt. Täytyy jatkossa koittaa katsoa Selviytyjiä "vähemmän älykkäästi", tylsää kun arvaa finalistit ennalta (tosin tiiän jo valmiiksi yhden ensi kauden finalisteista, ei hyvä...)

Semmoinen syntymäpäivä. .-D

Kysymys lukijoille:
Kuoleeko Nathaniel? .-o

Vaihtoehto 1: Aivan varmasti.
Vaihtoehto 2: Tuskin ku se on kolmoskaudellaki mukana.

7 kommenttia:

T.G. kirjoitti...

Erittäin hyvää syntymäpäivää (vaikka se menikin jo!) ja onnea kaudelle 27! :---D
Olit vain niin pro tuossa kuvassa, ettei sitä voinut nimetä toisin! :--D Oh, mä en ole koskaan pelannut Mario & Sonic Olympialaisia, mutta jos eksyn teidän kulmille niin, meidän täytyy ehdottomasti kokeilla (mutta varaudu ankaraan mesoamiseen, jos mulla ei sujukaan xD) :--D Cdonista en tiedä, mutta Discshop ainakin lähettää vielä synttärikoodeja! Ootko vielä pohtinut uuden blogin aloittamista? Muistui tuossa kerran mieleen sun vielä vanhemmat "blogit" joita et välttämättä oo lukenut hetkeen:
https://simssiliininsimsseilyt.vuodatus.net/lue/2010/08/kasan-blogi
https://simssiliininsimsseilyt.vuodatus.net/lue/2010/10/kasan-blogi-ll

Mitä mainiointa päivänjatkoa! :--D

Tom kirjoitti...

Kas, unohdin vaihtaa henkilöllisyyteni tohon edelliseen viestiin! Mutta siis minä täällä! :---D

Kasa kirjoitti...

Oi kiitos paljon! .--) Haha, jospa se "pro" tosiaan viittas sit muhun kun jpg-kuvien laatu on vähän kökkö (oisin muuten ottanu ruutukaappauksen mut silloin kuvaan ois jäänyt naamatarkennus-laatikko tielle xD). Oooh, tervetuloo vaan mulle pelikaveriksi! Tuo olympiapeli on mielestäni aika aloittelija-ystävällinen, tai nyt ku pelattiin ni Fiku voitti mut vaikka oon paljon enemmän tuota pelannut. .-D Aijaha, ite en muista milloinkaan saaneeni Discshopin puolelta synttärikoodeja, voi tosin olla etten oo tilannu niiden uutiskirjettä + sieltä ei oo vuosiin tullut mitään ostettua niin mahtaisivatko viitsiä lähetellä mulle koodeja. .-D Ajatukset uudesta blogista ei oo vielä täysin kaikonneet, mut jos en siihen päädy niin ainakin tänne tulee tehtyä muutoksia alkaen ulkoasusta, oon kammonnut tätä sivupojaa melkein siitä asti kun otin sen käyttöön. xD Hui kamala, en oo tosiaan aikoihin lukenut noita Simsseilyjen puolelle kirjoittelemiani juttuja, äsken lukaisin jotain bussijuttuja mut täytynee katella mitä muuta sieltä löytyy, jos uskaltaa... .-DD Oli sen verran "tommainen" kommentti että oisin varmaan tunnistanut lähettäjän muutenkin. .-D Kiitoksia kommentin jättämisestä!

Riina kirjoitti...

Heei, myöhästyneet onnittelut :)
Voihan tota peliä katsella, jos se on jossain muualla myynnissä, kuin CDON:illa. Jos se josatin löytyisi halvempana. Käytettynäkin voi löytyä jossain vaiheessa.

Kasa kirjoitti...

Kiitoksia! c-. Niin varmaan vois, mut mielestäni cdon myy yleensä halvimmalla ja mahtaakohan tuo tulla käytettynä myytäväksi vielä moneen vuoteen... Mut juu, täytyy katella, oon huomannut että kun jotain haluan niin jotenkin sen onnistun lopulta saamaan. .-D Kiva kun jätit kommenttia. .-)

iikku kirjoitti...

Tulin lukemaan vielä synttäripostauksen. .--) Voi kun hiukset jäivät leikkaamatta, niin olit hyvin varautunut. .--D Voidaan kyllä leikata joku päivä, jos siihen suostut. .--) Disco on suomalaisen musiikin huippua! Älykkäitä miehiä. .-D Hyvä että Just Dance on nyt hallinnassa. .-D Sä oot kyllä viisas, kun tiedät finalistit editointityylin perusteella. .---D Uskomatonta vau! Mä ainakin katson niin ajattelematta, etten yhtään kyllä ollut selvillä kesken kautta. .-D Pidin Shadowista ehkä jopa enemmän ennen kuin katsottiin Sonicia. .--DD Isopoika puuttui! .-( Ja ihania mourulaisia. .--) Jes kiva, sulla on vielä paljon aikaa tehdä kaikkea hienoa. .--)

Kasa kirjoitti...

Ootpa ollut lukuvauhdissa! Noo, hiukset kasvaa paremmin kun niitä ei leikkaa. .-D Kattoo nyt milloin ehtii josse uus peliki tulee aikaa viemään, nyt on tosiaan Just Dancet hallinnassa kiitos Tomin. .-D Hyvä Disco! Viisautta tai (moukan) tuuria, kumminki ne muuttavat editointityyliä hämäävämmäksi joskus tai jotain ni sit ei enää voi päätellä. .-D Joo siis sarjikset ja muut pilaa Shadowia, tosin itellä ehkä X vaikutti mielikuvaani Shadowista jopa positiivisesti. Isopoikaparka ei päässyt tiimiin minkä olisi ansainnut. .-( Löysin muuten netistä kuvan mis ois ollut Junior-Poseria lukuunottamatta koko meidän isotiimi mut en sit kehannu ottaa valmiskuvaa. .-D Toivotaan, kiitoksia ahkerasta kommentoimisesta! <3 .---)