maanantai 9. lokakuuta 2017

Kirjoitus luisti...

...uskomattoman hyvin tämän osan kohdalla, ja kirjoitusmusiikitkin olivat niin tunnelmaan sopivia ettei voi muuta kuin ihmetellä miten biisejä arpoutuikin niin sopivasti. .-o Lukemaan ->

Osa syntyi näiden biisien tahdissa:
Backstreet Boys ft. Pitbull - Helpless --- Hurts - Unspoken --- Backstreet Boys - Madeleine --- Teleks - Siivet --- Hurts - Help --- Hanna Pakarinen - Shout It Out Loud --- Drew Ryan Scott - Hero --- Jonas Brothers - Love Sick --- Alexander Rybak - Suomi

Aiemmat osat
Osa 108: Velipuolien vaimot


Perhe oli kovilla sosiaalityöntekijän vierailun jälkeen. Tyhjät kehdot muistuttivat läsnäolollaan menetetyistä lapsista eikä Väinämö voinut uskoa asiaa todeksi. Aamulla herätessään mies toivoi kaiken olleen pelkkää painajaista, mutta päivä toisensa jälkeen todellisuus iski kasvoille ja toi kyyneleet Väinämön silmiin.

Väinämö havahtui haisevan Rivenin tuleessa nykimään miehen housunlahkeesta. Väinämö päätti ryhdistäytyä ettei perheen koiria tultaisi noutamaan samaan tapaan pois kuin lapsiakin, joten hän suuntasi Rivenin kanssa ulkona olevan koirienkylvetysammeen luokse. Taitaa tulla kylmä kylpy kun ammeen pohjalla on noin paljon lunta.


Siivousrobotin taidonnäyte. .-D Väinämö otti vakavasti myös koiranpentujen hoitamisen ja piti huolen siitä ettei kukaan pennuista jäänyt liian vähälle ruokinnalle.

Väinämö saavutti jopa uran huipun, mutta edes 25 000 tavoitepisteen saavuttaminen ei nostanut hymyä miehen huulille, vaan Väinämö asteli kimppakyydistä ulos katse maahan painuneena. Häntä masensi palata kotiin jossa lapset eivät juosseet tervehtimään töistä palaavaa isää, ja Väinämö huomasi jopa ikävöivänsä kakkavaippojen ominaistuoksua.

Kesti tovin ennen kuin Manta ja Väinämö päättivät yrittää uudelleen lastenhankkimista. Ikävät muistot pyörivät edelleen kummankin mielessä pariskunnan maatessa parivuoteella vakavat ilmeet kasvoillaan.

Manta oli ollut niin muissa maailmoissa että suorastaan järkyttyi havahtuessaan yhtäkkiä siihen että hän oli jälleen raskaana. Ajatus tulevasta perheenjäsenestä ilahdutti mutta samaan aikaan aiheutti epävarmuuden tuntemuksia siitä tulisiko mistään mitään tälläkään kertaa.

Manta yritti pitää ajatuksensa kasassa jatkamalla työssäkäyntiä kasvavasta vauvamahasta huolimatta. Muuten menee ihan hyvin Manta mutta sinä olet nyt kävelemässä töihin pyjamassasi, eikö lumi yhtään tunnu paljaiden jalkojen alla?

Mantan työssäkäynti mahdollisti Väinämölle sopivan tilaisuuden toteuttaa uutta elämäntavoitettaan: hanki 20 rakastettua. Muiden naisten tapailu vei Väinämön ajatukset mukavasti pois ikävistä asioista. Tässä mies liehittelee velipuolensa Hannun vaimoa, Kastehelmeä...

Väinämön aliensiskopuolikin saapui vieraisille (sos en muista nimeä, noloa), ja Väinämö päätti lahjoittaa tälle yhden koiranpennuista. Niinpä Nelsku annettiin pois.

Jaahas, nyt Väinämö pielee kädestä toisen velipuolensa Oton vaimoa Jasmiininkukkaa. Varohan nyt, rikot perheen totaalisesti jos sana leviää...

Väinämö kohtasi myös aivan uusia tuttavuuksia. Vastikään naapurustoon muuttunut Elna pyöri hiukan eksyneen näköisenä ulkona, joten Väinämö päätti kutsua naisen sisälle. Elnan silmissä oli jotakin mikä sai Väinämön(/Kasan) kiinnostumaan naisesta. (=ekat erikoisväriset geneticized-silmät arpoutui uudelle npc:lle!)

Perheeseen jääneet koiranpennut kasvoivat pian täysikokoisiin mittoihinsa, ja Koume ja Nixutin tulivat odotetusti enemmän äitiinsä.

Jälleen Väinämöllä on meneillään muhinointia eri naisen kanssa. Väinämön nuoret opiskelijaystävät olivat helppoja kohteita sillä monet olivat jo valmiiksi ihastuneet Väinämöön aiempien stadiretkien kautta.

Vissiin karman salama iskee pettämisestä, Väinämö. >.-)


Salamaniskusta toipumassa ollut Väinämö ei ehtinyt vaimonsa avuksi synnytyksen käynnistyessä, mutta onneksi kylässä ollut miekkonen riensi paikalle varmistamaan että kaikki sujui hyvin. Vastasyntynyt tyttövauva sai nimekseen Mari.

Manta käsitteli vauvaa kuin se olisi hänen ensikosketuksensa pieneen simiin. Kädet tärisivät jännityksestä ja pientä huolta oli jälleen ilmassa: Mitä jos Manta epäonnistuisi taas ja Marikin vietäisi pois?

"Uusi" vanhemmuus jännitti ja huoletti myös Väinämöä, mutta mies oli onnellinen voidessaan jälleen kannatella käsivarsillaan pikkuista vauvaa. Väinämö lupasi Marille tekevänsä kaikkensa jottei pikkuista vietäisi pois.

Mari toi iloa perheeseen ja arki tasoittui vähitellen, mutta kuinkas sitten kävikään... Eräänä päivänä Elna ilmestyi Väinämön oven taakse ja kertoi olevansa raskaana. Naisella ei ollut paikkaa minne mennä eikä hän keksinyt muutakaan kuin tulla lapsen isän, Väinämön luokse.

Hehee, en voinut olla hyödyntämättä mahdollisuutta saada Elnan erikoissilmiä sukuun. >.-3 Simmuista ei tähän osaan osunut lähikuvaa, oiskohan ensi osassa parempi tuuri sen suhteen?

Kysymys lukijoille:
Väinämö ja sen naiset...

Vaihtoehto 1: Tästä ei hyvää seuraa.. .-s
Vaihtoehto 2: Hahaa! .-D

2 kommenttia:

Jade Essence kirjoitti...

Uu, Teleksiä :D Enpä ole pitkään aikaan kuunnellutkaan sitä.
Hyvä kun Väiski tajuaa huolehtia koirista, että Veijarien vanhemmilla on edes jotakin seuraa. Ihme että pari tosiaan jaksoi yrittää uudelleen vaikka lapset olikin viety... Ehkä Väinämön ylennys paransi tunnelmaa edes sen verran?

Mutta heei, minä muistan! Aliensisko oli Laila! :D (Ja suloinen Paljetti-kisu samassa kuvassa Lailan kanssa :D)
Väinämö jaksaa yhä hurmailla naisihmisiä, näköjään... Onneksi Mantan synnytys sujui hyvin! *vilkuttaa pikku Marille*
Mitäs Väinämön kaksoisisyydestä oikein tulee? Veikkaan että Manta ei ainakaan ilahdu...

Kasa kirjoitti...

Uu. ,-) Eipä multakaan löydy kuin tuo yksi Teleksin biisi koneelta. .-D Koirista on tosiaan pidettävä huolta, isoilla pentueilla meinaa välillä käydä niin että joku ei kerkeä ruokakulholle muiden etuillessa niin sitten täytyy olla herkkupalojen kanssa valmiudessa. .-D Koirista on tosiaan seuraa niin ei talo ihan tyhjilleen jäänyt sossun käynnistä huolimatta. .-) Vähän kyllä itseänikin ärsytti aloittaa vauvojen hankkimisprosessi taas alusta, mutta vähitellen täytyi patistaa Manta ja Väinämö hommiin... Voihan olla että ylennyksen tuottamasta platinamielialasta oli apua. .-D Hyvin muistettu, kamala kun omien simien nimet unohtuu tälleen. .--D Hienon Paljetti-bongauksenkin teit kuvan taustalta. .-3 Väinämö säätää taas pahemman kerran noiden naisasioidensa kanssa, kaksoisisyydestä puhumattakaan... Kumma olisikin jos Manta ilahtuisi. .-D

Ihanaa kun jätit kommenttia! .-)